LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kruununanastajan kääntymisestä.

      Poliisiministeri kumarsi.

      – Kruununanastajan kääntymisestä! mutisi herttua. – Onko kruununanastaja kääntynyt?

      – Kokonaan, rakas herttua.

      – Oikeihin periaatteisiin. Kertokaa siitä, paroni.

      – Asian laita on seuraava, sanoi poliisiministeri aivan juhlallisesti. – Äskettäin Napoleon piti sotilastarkastusta, ja kun pari kolme hänen vanhaa murisijaansa, joiksi hän niitä nimittää, lausui haluavansa palata Ranskaan, päästi hän heidät vapaiksi kehottaen heitä palvelemaan hyvää kuningastaan. Ne olivat hänen omat sanansa, herra herttua, tiedän sen varmalta taholta.

      – No, Blacas, mitä siitä ajattelette? sanoi kuningas voitonriemuisesti lakaten hetkeksi tarkastamasta kirjaansa.

      – Sanon, sire, että joko poliisiministeri tai sitten minä erehdymme. Mutta Teidän Majesteettinne sijassa tahtoisin kuulustella mainitsemaani henkilöä. Pyytämällä pyydän, että Teidän Majesteettinne soisi hänelle sen kunnian.

      – Mielelläni, herttua, teidän suosituksestanne otan vastaan kenet tahansa. Mutta tahdon ottaa hänet vastaan aseet kädessä. Herra ministeri, onko teillä tuoreempia uutisia kuin nämä, sillä nämä ovat helmikuun kahdenneltakymmenenneltä päivältä ja nyt on maaliskuun kolmas päivä.

      – Ei, sire, mutta odotan joka hetki. Lähdin tänä aamuna varhain, ja ehkä poissa ollessani on saapunut.

      – Menkää prefektuuriin, ja ellei siellä ole, niin laatikaa, jatkoi Ludvig XVIII nauraen. – Niinhän tavallisesti tehdään, vai mitä?

      – Oh, sire, sanoi ministeri, – Jumalan kiitos ei tässä suhteessa tarvitse mitään keksiä. Joka päivä saamme yltäkyllin mitä erilaisimpia tietoja ihmisiltä, jotka toivovat palkkaa siitä, mitä aikovat tehdä. He ilmoittavat jotakin umpimähkään ja toivovat, että jonakin päivänä odottamaton tapaus tekee heidän ennustuksensa todeksi.

      – Hyvä on. Menkää, sanoi Ludvig XVIII, – ja muistakaa, että odotan teitä.

      – Minä menen ja palaan heti, sire. Kymmenen minuutin päästä olen taas täällä.

      – Ja minä, sire, sanoi herra Blacas, – menen noutamaan viestintuojani.

      – Odottakaahan, odottakaahan, sanoi Ludvig XVIII. – Minun täytyy muuttaa teidän vaakunanne; annan teille kotkan, joka siivet levällään pitää kynsissään saalista, joka turhaan koettaa päästä pakoon, ja vaalilauseena on: Tenax.6

      – Sire, minä tottelen, sanoi herra Blacas, joka kärsimättömänä puserteli nyrkkiään.

      – Tahtoisin kuulla mielipiteenne lauseesta: molli fugiens anhelitu.7 Tiedättehän, kysymys on hirvestä, joka pakenee sutta. Olettehan te metsästäjä ja suuri sudenpyytäjä? Mitä sellaisena miehenä pidätte tästä kohdasta, molli anhelitu?

      – Mielestäni se on verraton, sire. Mutta viestintuojani on aivan samanlainen kuin tuo hirvikin, sillä hän on ajanut satakymmenen peninkulmaa postihevosilla vajaassa kolmessa päivässä.

      – Miksi hän suotta on nähnyt niin paljon vaivaa ja väsyttänyt itseään, rakas herttua, kun meillä on lennätinlaitos, joka tarvitsee siihen kaksi tai kolme tuntia eikä hengästy siitä vähääkään.

      – Sire, palkitsette huonosti tuota nuorta miestä, joka saapuu niin kaukaa ja niin innostuneena tuodakseen Teidän Majesteetillenne tärkeän tiedon. Vaikkapa ei muun, niin herra Salvieux'n tähden, joka häntä on minulle suositellut, ottakaa hänet vastaan.

      – Herra de Salvieux, veljeni kamariherra?

      – Sehän on totta, hän on Marseillessa.

      – Sieltä hän minulle kirjoittaa.

      – Puhuuko hänkin tästä salaliitosta?

      – Ei, mutta hän suosittelee herra Villefort'ia ja pyytää minua saattamaan hänet Teidän Majesteettinne luo.

      – Herra Villefort? huudahti kuningas. – Onko tuo viestintuoja herra Villefort?

      – On, sire.

      – Ja hän saapuu Marseillesta?

      – Hän itse.

      – Miksi ette ilmoittanut heti hänen nimeään, sanoi kuningas, ja hänen kasvoillaan alkoi näkyä levottomuuden oireita.

      – Sire, minä luulin, että tämä nimi oli Teidän Majesteetillenne tuntematon.

      – Ei ole, ei ole, Blacas. Hän on vakava ja etevä ja ennen kaikkea kunnianhimoinen mies. Ja tunnettehan hänen isänsä nimen.

      – Hänen isänsäkö?

      – Niin, Noirtier'n.

      – Girondisti Noirtier? Senaattori Noirtier?

      – Juuri niin.

      – Ja Teidän Majesteettinne on käyttänyt sellaisen miehen poikaa toimissaan?

      – Blacas, ystäväni, te ette ymmärrä sellaisista asioista mitään.

      Sanoinhan, että Villefort oli kunnianhimoinen. Päästäkseen eteenpäin Villefort olisi valmis uhraamaan vaikkapa isänsäkin.

      – Minä saan siis tuoda hänet sisään?

      – Heti paikalla, herttua. Missä hän on?

      – Hän odottaa minua alhaalla vaunuissani.

      – Menkää noutamaan häntä.

      Herttua poistui nopeasti kuin nuori mies; hänen kuningasmielinen intonsa antoi hänelle kaksikymmenvuotiaan ketteryyden.

      Ludvig XVIII jäi yksin, loi katseensa avoinna olevaan Horatiukseensa ja sanoi: – Justum et tenacem propositi virum.8

      Herra Blacas palasi yhtä sukkelasti kuin oli mennytkin, mutta esihuoneessa hänen täytyi vedota kuninkaan määräykseen. Villefort'in tomuinen puku, hänen asunsa, joka ei millään tavoin ollut hovin sääntöjen mukainen, sai Brézén, seremoniamestarin, panemaan vastalauseensa. Mutta siitä huolimatta vietiin Villefort kuninkaan huoneeseen.

      Oven auetessa Villefort joutui seisomaan suoraan kuningasta vastapäätä.

      Vaistomaisesti nuori virkamies pysähtyi.

      – Astukaa sisään, herra Villefort, sanoi kuningas, – astukaa sisään.

      Villefort kumarsi ja astui muutaman askelen eteenpäin, odottaen kuninkaan kysyvän häneltä jotakin.

      – Herra Villefort, sanoi Ludvig XVIII, – herttua Blacas väittää, että teillä on minulle jotakin tärkeätä ilmoitettavana.

      – Sire, herra herttua on oikeassa, ja toivon, että Teidän Majesteettinne myöntää sen itsekin.

      – Ennen kaikkea muuta, onko vaara niin suuri kuin minulle tahdotaan uskotella?

      – Minun mielestäni se on uhkaava, sire. Mutta kun olen rientänyt antamaan siitä tiedon, ei sitä toivottavasti ole mahdoton torjua.

      – Puhukaa seikkaperäisesti, jos tahdotte, sanoi kuningas, johon Blacasin ja Villefort'in levottomuus alkoi tarttua. – Puhukaa ja, ennen kaikkea muuta, alkakaa alusta. Rakastan järjestystä kaikissa asioissa.

      Luotuaan katseen kuninkaaseen Villefort huomasi olevansa tämän rohkaisevan alkulauseen jälkeen varma ylhäisen kuulijansa suosiosta ja jatkoi:

      – Sire, olen rientänyt mahdollisimman pian Pariisiin ilmoittaakseni Teidän Majesteetillenne, että virkaani hoitaessani olen päässyt selville salaliitosta, en mistään tavallisesta ja merkityksettömästä, jommoisia joka päivä roskaväen ja armeijan pohjasakka panee toimeen, vaan todellisesta salaliitosta, myrskystä, joka uhkaa Teidän Majesteettinne valtaistuinta.

Скачать книгу