LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kuului uuteen nousukaspolveen ja vaani aina mahdollisuuksia virkaylennykseen, pyrkien yksinomaan pääsemään etevimpien rinnalle. Hänen kerrottiin toivoneen normaalikoulun johtajan virkaa, joka joutui Salvanille, ja hän vihasi salaa viimemainittua, mutta oli aina hänelle kohtelias, sillä hän tiesi kuinka suuri vaikutusvalta Salvanilla oli akatemian tarkastajaan Le Barazeriin, josta hän itse oli riippuvainen. Tähän asti oli hän taitavasti pysynyt taistelevien puolueiden ulkopuolella pitämällä mielipiteensä salassa, vaikka hän itse asiassa piti enemmän kirkollisista, papeista ja munkeista, joiden hän tapasi sanoa olevan pirullisen vahvoja. Markus arvasi, että Le Barazer, jonka suuren älykkäisyyden hän tunsi, oli lähettänyt Mauraisinin Simonia auttamaan tässä hirveässä onnettomuudessa, joka uhkasi syöstä perikatoon Mailleboisin opettajan ja hänen koulunsa,

      Markus kiiruhti askeleitaan tahtoen tervehtiä Mauraisinia, mutta eräs kohtaus pysäytti hänet. Muuan pappi tuli näkyviin läheisellä kadulla, ja hän tunsi itse Valmarien kolleegion rehtorin, isä Crabotin. Hän oli suuri ja kaunis mies, eikä hänellä ollut ainoatakaan harmaata karvaa hiuksissaan, vaikka jo oli täyttänyt neljäkymmentäviisi vuotta. Hänen kasvonsa olivat leveät ja säännölliset, nenä suuri, silmät ystävälliset ja huulet paksut. Hän oli seuraelämään osaaottava kirkonmies, ja hänen elintapaansa, jota hän koetti saada ylimykselliseksi, soimattiin liian tuhlaavaiseksi. Mutta hänen valtansa oli vaan kasvanut, häntä sanottiin syystä kyllä maakunnan varsinaiseksi päämieheksi ja yleensä oltiin sitä mieltä että kirkon arvattavasti piankin tapahtuva voitto riippui ainoastaan hänestä.

      Markus hämmästyi ja tuli levottomaksi nähdessään hänet jo näin varhain aamulla Mailleboisissa, Hän oli siis lähtenyt Valmariesta hyvin aikaisin. Mitkähän tärkeät asiat, mitkä kiireelliset toimet saattoivat hänet näin rientämään? Mistä hän tuli ja mihinkä hän aikoi mennä kulkiessaan huhuista ja juoruista kuohuksissaan olevan kauppalan katuja tervehtien ja hymyillen joka taholle. Yhtäkkiä Markus näki hänen, nähtyään Mauraisinin, seisahtuvan ja ojentavan tälle kätensä miellyttävällä sydämmellisyydellä. Keskustelu ei ollut pitkä, lausuttiin epäilemättä tavalliset kohteliaisuudet; mutta molemmat miehet näyttivät erittäin hyvin ymmärtävän toisiaan, olevan salaisessa ja ikäänkuin itsestään ymmärrettävässä liitossa toistensa kanssa; ja kun alkeiskoulun tarkastaja erosi jesuiitasta, oikaisi hän lyhyen vartalonsa nähtävästi sangen ylpeänä tästä kädenpuristuksesta. Näytti siltä kuin olisi hänessä syntynyt ajatus, jota hän ehkä vielä epäili noudattaa. Jatkaessaan matkaansa isä Crabot huomasi Markuksen, johon hän oli tutustunut rouva Duparquen luona, missä hän joskus suvaitsi pistäytyä, ja hän tervehti komeasti nostaen hattuaan. Markuksen täytyi katukäytävän reunalla seisoen vastata kohteliaisuuteen, ja hän näki papin kulkevan edelleen kauhtana kadun leveydeltä liehuen. Mailleboisilaiset olivat tyytyväisiä ja ylpeitä tästä vieraasta.

      Hitaasti läksi Markus astumaan koululle päin. Hänen mietteensä olivat muuttuneet, ne synkistyivät uudelleen, ikäänkuin olisi hän joutunut saastutettuun, myrkylliseen ja vihamieliseen ympäristöön. Talot eivät näyttäneet samoilta kuin edellisenä päivänä, ja varsinkin ihmiset olivat muuttuneet. Kun hän saapui Simonin luokse, hämmästyi hän nähdessään hänet rauhallisena perheensä keskuudessa järjestämässä papereitaan. Rachel istui akkunan ääressä, lapset leikkivät huoneen nurkassa. Jos ei heissä olisi huomannut syvää surumielisyyttä, olisi voinut luulla, ettei mitään tavatonta ollut tapahtunut talossa.

      Simon tuli häntä vastaan, puristi syvästi liikutettuna hänen molempia käsiään, tuntien kuinka suurta ystävyyttä ja uskollisuutta tämä käynti osoitti. Aamullinen tutkimus tuli heti puheeksi.

      – Kävikö poliisi täällä? kysyi Markus.

      – Kyllä, sehän on aivan luonnollista, minä odotinkin sitä. Hän ei tietysti löytänyt mitään, sai mennä tyhjin toimin takaisin.

      Markus vältti osoittamasta hämmästystään. Mitä olikaan hänelle kerrottu? Mitä varten tuo melu raskauttavista todistuksista, mitä varten muun muassa puheet aivan samallaisista kirjoituskaavoista kuin oli löydetty rikospaikalta? Oli siis valehdeltu.

      – Sinä näet, että järjestän hiukan papereitani, jotka he panivat aivan epäjärjestykseen. Mikä kamala tapaus, emme tiedä oikein, elämmekö.

      Pikku Zéphirinin ruumiinavauksen piti tapahtua aamulla, ja oikeusistuimen lähettämää lääkäriä odotettiin jo. Hautajaiset voisivat epäilemättä olla vasta seuraavana päivänä.

      – Ymmärräthän että minusta tuntuu kuin painajainen minua ahdistaisi, kysyn itseltäni, onko näin suuri onnettomuus mahdollista. Eilisaamun jälkeen en voi ajatella muuta, alan aina saman kertomuksen palaamisestani jalkaisin kotiin, myöhäisestä tulostani nukkuvaan taloon ja hirveästä heräämisestä seuraavana aamuna!

      Kun tilaisuus oli sopiva, luuli Markus uskaltavansa tehdä muutamia kysymyksiä.

      – Etkö tavannut ketään tiellä? Eikö kukaan; nähnyt sinun menevän sisään mainitsemallasi hetkellä?

      – Ei, toden totta! En tavannut ketään ja luulen ettei kukaan nähnyt minun menevän sisään taloon. Siihen aikaan yöstä on Maiilebois aivan autio.

      Oli hetken hiljaisuus.

      – Mutta koska et tullut takaisin junalla, et tietysti tarvinnut paluupilettiä. Onko se sinulla vielä tallessa?

      – Paluupilettikö? ei! olin niin suutuksissani nähdessäni puoli yhdentoista junan lähtevän silmieni edestä, että heitin sen aseman pihalle päättäessäni lähteä jalkaisin.

      Taas syntyi hiljaisuus, jonka kestäessä Simon katseli tarkasti ystäväänsä.

      – Miksi kyselet minulta näitä asioita?

      Markus tarttui lempeästi hänen käsiinsä ja piti niitä omissaan päättäen varoittaa häntä vaarasta ja sanoa hänelle kaikki.

      – Olen pahoillani siitä, ettei kukaan nähnyt sinua ja vielä enemmän pahoillani siitä, ettet tallettanut paluupilettiäsi. On niin paljon typeriä ja ilkeitä ihmisiä. Kerrotaan että poliisi on löytänyt luotasi raskauttavia todistuksia, samallaisia kirjoituskaavoja kuin löytyi murhatun huoneesta; kerrotaan että Mignot ihmettelee sitä että nukuit niin raskaasti sinä aamuna, ja että neiti Rouzaire nyt muistaa neljännestä vailla yksitoista kuulleensa ääniä ja askeleita, niinkuin joku olisi tullut sisään.

      Opettaja oli hyvin kalpea mutta rauhallinen; hän hymyili kohauttaen olkapäitään.

      – Vai niin, minua siis epäillään. Nyt minä ymmärrän miksi ohikulkijat aamusta alkain niin omituisesti ovat katsoneet tänne päin!.. Mignot, joka pohjaltaan on kunnon poika, on sanova samaa kuin muutkin, sillä hän pelkää että hänen luultaisiin olevan juutalaisen puolella. Mitä neiti Rouzaireen tulee, uhraa hän minut vaikka kymmenenkin kertaa, jos hänen rippi-isänsä on viitannut sinnepäinkään, ja jos hän tästä kauniista teosta saa palkinnoksi jonkunlaisia etuja tai edes kunnioitusta… Oh! minua epäillään, ja koko pappilauma on saaliin ajossa!

      Hän miltei nauroi. Mutta Rachel heräsi äkkiä tavallisesta velttoudestaan, jota suuri suru näytti vielä lisäävän, ja hänen kauniissa kasvoissaan ilmeni tuskallinen vastalause tälle otaksumallekin.

      – Sinua, sinua epäillään moisesta halpamaisuudesta, sinua, joka eilen illalla tulit kotiin niin hyvänä ja lempeänä, joka syleilit minua lausuen niin helliä sanoja! Se on ääretöntä mielettömyyttä. Eikö ole kylliksi että minä kerron totuuden, sanon ajan, jolloin sinä palasit.

      Hän heittäytyi itkien miehensä kaulaan, heikkona kuin rakkauden hemmoittelema nainen ainakin. Simon painoi häntä rintaansa vasten ja koetti tyynnyttää ja rauhoittaa häntä.

      – Älä ole levoton, rakkaani! Nuo jutut ovat järjettömiä, niissä ei ole mitään perää. Minä olen aivan rauhallinen; kääntäkööt täällä kaikki ylösalaisin, tutkikoot elämääni, he eivät tule löytämään ainoatakaan rikoksellista tekoa. Minun ei tarvitse sanoa muuta kuin totuuden, eikä mikään voi vastustaa totuutta; se on suuri ja voittaa aina.

      Sitten

Скачать книгу