Скачать книгу

katsos, sinulla on avara sydän mutta taloutesi on suppea. Joku tosin voisi kahdenkin tynnyrinalan huvilatilalle ottaa vieraaksensa kuninkaan ja mukavasti saada hänet hoivatuksi; mutta sinä et ole syntynyt suurellisena miehenä sinä."

      "Herra Portos ei sen paremmin", mutisi Planchet.

      "Hän on tullut siksi myöhemmin, hyvä ystävä; hänellä on ollut kaksikymmentä vuotta sadantuhannen livren vuositulot, ja viisikymmentä vuotta on hänellä ollut kaksi nyrkkiä ja selkä, joilla ei ole koskaan ollut vertaansa koko Ranskan kauniissa kuningaskunnassa. Portos on hyvin suuri herra sinun rinnallasi, poikaseni, ja… enpä sanokaan sinulle enempää, kun tiedän, että olet älykäs mies."

      "Ei, ei, monsieur, – minä pyydän, selittäkää tarkemmin ajatuksenne."

      "Katso siis tuhottua hedelmätarhaasi, tyhjää ruoka-aittaasi, rikkipotkaistua vierassänkyäsi, kuivilleen ehtynyttä viinikellariasi; katso… rouva Trücheniä…"

      "Hyvä Jumala!" äännähti Planchet.

      "Portos, näetkös, on kolmenkymmenen kylän valtias; niissä on kolmisensataa sievää alustalaisneitoa, ja Portos on peräti komea mies."

      "Voi, hyvä Jumala!" toisti Planchet.

      "Rouva Trüchen on erinomainen nainen", jatkoi d'Artagnan; "säilytä hänet taatusti itsellesi, ymmärrätkö?"

      Ja hän löi maustekauppiasta olalle.

      Juuri sillä hetkellä huomasi Planchet Trüchenin ja Portoksen istuvan loitompana lehtimajassa. Aito flaamilaisena veitikkamaisuudessaan Trüchen laittoi kaksoiskirsikoista korvarenkaita Portokselle, joka nauroi viehättyneesti kuten Simson Delilalle. Planchet puristi d'Artagnanin kättä ja riensi lehtimajaa kohti.

      Meidän tulee oikeudenmukaisesti Portosta kohtaan mainita että hän ei liikahtanutkaan… Epäilemättä hän ei katsonut olevansa missään luvattomissa hommissa. Eikä Trüchenkään häiriytynyt, – mikä kyllä häiritsi Planchetin mielenrauhaa; mutta hän oli myymälässään nähnyt siksi paljon hienoston tapoja, että hänkin osasi säilyttää hyvää sävyä mielipahoissaan.

      Planchet pisti Portoksen käden kainaloonsa ja esitti, että he pistäytyisivät katsomaan hevosia. Toinen esteli olevansa väsyksissä. Silloin maustekauppias kysyi, eikö parooni du Vallon tulisi maistamaan likööriä, jota hän itse valmisti ja piti verrattomana. Se tarjous toki kelpasi paroonille. Täten Planchetin onnistui kiinnittää kilpailija omaan seuraansa, uhraten kaikkea maisteltavaansa kodin kunnian hyväksi.

      Kahden tunnin kuluttua d'Artagnan tuli takaisin.

      "Kaikki on kunnossa", sanoi hän. "Tapasin hänen majesteettinsa pikimmältään hänen lähtiessään metsästysretkelle; kuningas odottaa meitä tänä iltana."

      "Kuningas odottaa minua!" huudahti Portos suoristautuen. Ja täytyy myöntää, – miehen sydän on kuin häilyvä laine – , että Portos ei nyt enää omistanut Trüchenille samaa riuduttavaa herttaisuutta, joka oli sulatellut kauniin flaamittaren sydäntä. Planchet piti hänen kunnianhimoisia pyrkimyksiään parhaansa mukaan lämpiminä, kertoen tai oikeammin muistutellen kaikkia edellisen hallituskauden loistokohtia, – sen maineikkaita taisteluita, piirityksiä ja juhlahuvituksia; erityisesti hän tällöin veti entisessä kunniassaan esille ne neljä sankarillista toverusta, joista d'Artagnan oli alussa halpa-arvoisin ja lopulta kohonnut muskettisoturien kapteeniksi. Hän hurmasi Portosta kuvauksillaan tämän menneestä nuoruudesta, ylisti taitavasti tämän hienoluontoisen ylimyksen siveyttä ja ylen tunnollista käsitystä ystävyyden velvoituksista ja innostui tässä kaikessa henkevän kaunopuheiseksi. Hän ihastutti Portosta, sai Trüchenin hytisemään liikutuksesta ja herätti d'Artagnanissa haaveellista mietiskelyä.

      Kello kuuden aikaan muskettisoturi käski satuloida hevoset ja toimitti myös Portoksen pukeutumaan. Hän kiitti Planchetia hyvästä vieraanvaraisuudestaan ja vihjaisi muutamin epämääräisin sanoin toimesta, joka voitaisiin hankkia tälle hovissa. Se heti kohotti Planchetin arvoa Trüchenin silmissä, sen jälkeen kun suopean, jalomielisen ja uskollisen maustekauppias-poloisen osakkeet jo olivat melkoisesti laskeneet noiden kahden hienon vieraan ilmestyttyä vertailtaviksi. Sillä sellaisia ovat naiset; he tavoittelevat sitä, mitä heillä ei ole, ja väheksyvät ennen kaipaamaansa sitten kun ovat sen saavuttaneet.

      Tehtyään tämän palveluksen Planchet-ystävälleen virkkoi d'Artagnan hiljaa Portokselle:

      "Sinullahan, veikkoseni, on tuossa hyvin sievä sormus."

      "Niin, se on kolmensadan pistolin sormus", vastasi Portos.

      "Rouva Trüchen hellii muistoasi paljon paremmin, jos annat hänelle tuon sormuksen", huomautti d'Artagnan.

      Portos epäröitsi.

      "Se ei ole mielestäsi kyllin kaunis?" oli muskettisoturi arvaavinaan. "Niin, kyllähän ymmärrän: sinunlaisesi suuri herra ei poikkea vanhan palvelijan luokse maksamatta runsaskätisesti vieraanvaraisuudesta; mutta usko minua, Planchet on niin hyväsydäminen, ettei hän ajattele sinussa sadantuhannen livren vuositulojen haltijaa."

      "Tekeepä mieleni", sanoi Portos imartelun pöyhistämänä, "lahjoittaa rouva Trüchenille eräs pieni syrjätalo, joka minulla on yhdysviljelyksessä Bracieuxin kanssa; se on yhtä hyvä kuin sormuskin… kaksitoista tynnyrinalaa maata."

      "Se olisi liikaa, hyvä Portos, ainakin tällähaavaa ihan liikaa…

      Säästä se tuonnemmaksi."

      Hän otti timanttisormuksen ystävänsä sormesta ja lausui lähestyen Trücheniä:

      "Hyvä rouva, parooni ei tiedä, miten pyytäisi teitä hänen muistokseen ottamaan tämän pikku sormuksen. Herra du Vallon on anteliaimpia ja hienoluontoisimpia miehiä, mitä tunnen. Hän tahtoi tarjota teille syrjätalon, joka hänellä on Bracieuxin alueella, mutta minä neuvoin häntä luopumaan siitä esityksestä."

      "Voi!" sanoi Trüchen haltioituneena katsellen timanttia.

      "Herra parooni!" huudahti Planchet heltyneenä.

      "Rakas ystävä!" sopersi Portos ihastuksissaan siitä, että d'Artagnan oli niin hyvin tulkinnut hänen ajatuskantansa. Ja nämä ristiin osuneet huudahdukset olivat herttaisena loppuna päivälle, joka olisi saattanut päättyä jonninjoutavaan selkkaukseenkin. Mutta d'Artagnan oli saapuvilla, ja kaikkialla hän osasi järjestää asiat sellaiselle kannalle kuin katsoi soveliaaksi.

      Niin sitten hyvästeltiin. Paroonin muistolahjan ylellisyys oli asettanut Trüchenin oikealle sijalleen, ja hän tunsi nyt oman asemansa, ujona ja punastuen ojentaen vain otsansa suudeltavaksi suurelle herralle, jota kohtaan hän oli äskettäin ollut niin tuttavallinen. Itse Planchetkin tunsi pelkkää nöyryyttä.

      Anteliaisuuden osoittamisessa kerran alkuun päästyään olisi parooni Portos mielellään tyhjentänyt taskunsa keittäjättären ja Célestinin palkitsemiseksi, mutta d'Artagnan pidätti hänet.

      "Minun vuoroni", sanoi hän ja antoi palvelijattarelle yhden pistolin sekä talonmiehelle kaksi, saaden tästä osakseen kiittelyä, joka olisi voinut riemastuttaa itse Harpagonin5 sydäntä ja tehdä hänestä tuhlarin.

      D'Artagnan antoi Planchetin saattaa heitä linnalle asti ja vei sitten Portoksen siihen huoneistoon, joka oli varattu muskettisoturien kapteenille; hänen onnistui päästä sinne niiden näkemättä, joita hän tällähaavaa vähimmin halusi tavata.

      147.

      Portoksen esittely

      Samana iltana kuningas kello seitsemältä otti suuressa salissa vastaan Alankomaiden lähettilään; puhuttelua kesti neljännestunnin. Sitten hän soi tervehdyksensä muutamille aatelismiehille ja neitosille, jotka esiintyivät ensi kertaa hovissa. Eräässä salin loukossa seisoivat Portos ja d'Artagnan pilarin takana keskustellen, odotellessaan vuoroansa.

      "Tiedätkö tuoreimman uutisen?" kysyi muskettisoturi ystävältään.

      "En."

      "No, katso tuonne!"

      Portos kohosi varpailleen ja näki herra Fouquetin

Скачать книгу


<p>5</p>

Molièren Saiturin päähenkilö. Suom.