LITMIR.BIZ

Скачать книгу

me päinvastoin emme olleet", oikaisi d'Artagnan.

      "Olimme tietenkin, sillä joskin paljastin miekkani kardinaalin puolella, jakelin iskuja vain kuningasvallan tukemiseksi."

      "Sinä olet kunnon mies, Portos!"

      "No niin, tuommoisten huomioiden perusteella minä pelkään politiikkaa siinä määrin, että jos nyt tässä piilee mitään valtiollista, minä mieluummin pyörrän takaisin Pierrefondsiin."

      "Saattaisit tehdäkin siinä oikein, jos niin olisi asian laita; mutta minun seurassani, hyvä Portos, ei ole puhettakaan politiikasta, se on selvä totuus. Sinä olet työskennellyt Belle-Islen linnoittamisessa; kuningas tahtoo tuntea sen taitavan insinöörin, joka on ne työt suorittanut; sinä olet vaatimaton kuten kaikki todella ansiokkaat miehet, ja Aramis kenties tahtoo panna sinun kynttiläsi vakan alle; mutta silloin minä tapaan sinut ja selitän asian, vedän sinut esille, ja kuningas palkitsee sinua, – siinä kaikki minun politiikkani."

      "Ja minun myös, morbleu!" vakuutti Portos ojentaen d'Artagnanille kätensä.

      Mutta d'Artagnan tunsi vanhastaan Portoksen kouran; hän tiesi, että tavallinen käsi paroonin viiden sormen vangiksi joutuneena ei rutistumatta pääsisi pihdeistä. Sentähden hän ei antanutkaan ystävälleen kättä, vaan nyrkin, ja Portos ei edes huomannut tätä varokeinoa. Sitten he kaksistaan lähtivät Saint-Mandésta.

      Vartiopalvelijat kyllä pistivät päänsä yhteen ja supattelivat toisilleen huomautuksia, jotka d'Artagnan hyvin ymmärsi, mutta hän varoi tulkitsemasta niitä Portokselle.

      – Ystävämme, – ajatteli hän, – oli koreasti Aramiksen vankina. Saa nähdä, mitä seurauksia tämän salaliittolaisen vapauttamisesta koitunee!

      143.

      Rotta ja juusto

      D'Artagnan ja Portos samosivat jalkaisin, kuten d'Artagnan oli tullut.

      Kun muskettisoturien kapteeni astui edellä Kultaisen Huhmaren myymälään ja ilmoitti Planchetille, että parooni du Vallon oli tulossa mukaan heidän retkeilylleen, ja kun sitten Portos sisälle työntyessään huiskautti hattunsa töyhdöllä puukynttilä-kyltin kalisemaan oven päällä, häiritsi joku tuskallinen aavistus sitä raton odotusta, joka seuraavan päivän varalle virkisti Planchetin mieltä.

      Mutta maustekauppiaallamme oli kultainen sydän sen hyvän ajan kallisarvoisena jäännöksenä, jollaisena nuoruuden päivät ainiaan kuvastuvat ihmisen vanhetessa ja esi-isien vanhuus hänen ollessaan vielä nuori. Sisällisestä väristyksestään huolimatta, jonka Planchet taltutti yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin, hän siis tervehti Portosta sydämellisen kunnioittavasti. Tämä oli alussa hieman jäykkä säätyeroituksen takia, joka siihen aikaan oli hyvin suuri paroonin ja maustekauppiaan välillä, mutta suli piankin hyväntuulisen tuttavalliseksi, kun havaitsi Planchetin esiintyvän peräti kohteliaasti ja ymmärtäväisesti. Hän oli hyvillään etenkin siitä, että hänelle suotiin tai oikeanimin tarjousi vapaus kaivella isoilla kourillaan hedelmä- ja makeislaatikoita, manteli- ja pähkinäsäkkejä sekä rusinakukkuja. Kunnon kauppias saikin niin ollen turhaan kehoitella harvinaista vierastansa nousemaan välikertaan; Portos valitsi vakinaiseksi olopaikakseen myymälän, joutuessaan asustamaan maustekauppiaan luona ehtoopäivän, ja siellä hänen sormensa varsin vikkelästi kopeloivat aina käsille, mitä vain nenä vainusi tai silmä näki.

      Mehevät Provencen viikunat, maukkaat lambert-pähkinät, muhkeat Tourainen luumut kiinnittivät Portoksen mieltä niin hyvin, että hän maisteli niitä viisi tuntia yhteen menoon. Myllynkivinä rauskuttelivat hänen hammasrivinsä rikki luuhedelmien kiviä, joista lattia peittyi narskumaan kävelijäin jaloissa; huulet riipivät kerrallaan runsaita sinipunaisia muskattirypäle-terttuja, joista solui marjoja nieluun puolen naulan erinä. Puotipalvelijat olivat kauhuissaan kyyristyneet loukkoon ja katselivat toisiaan rohkenematta hiiskahtaakaan. He eivät tunteneet Portosta eivätkä olleet milloinkaan nähneet häntä. Se jättiläisten rotu, joka oli kantanut Hugo Capetin, August Filipin ja Frans I: n viimeisiä haarniskoja, alkoi jo tyyten hävitä. Sentähden he ihmettelivätkin itsekseen, eikö heidän edessään ollut sadun ihmissusi, joka aikoi suoltaa pohjattomaan mahaansa Planchetin koko varastot, kaikki tynnyrit ja laatikot tyhjilleen.

      Nakertaessaan, haukkoessaan, murskatessaan, imiessään ja ahmiessaan huomautteli Portos silloin tällöin maustekauppiaalle:

      "Teillä on hyvää tavaraa, Planchet-ystäväiseni."

      "Ei pitkällekään, jos tätä kestää", mutisi ensimmäinen puotipalvelija, jonka Planchet oli luvannut ottaa seuraajakseen. Ja epätoivoissaan hän lähestyi Portosta, jonka ruho sulki tien puotikamarista myymälään. Hän toivoi saavansa täyttymättömän makustelijan nousemaan ja siten kääntävänsä tämän harrastukset muuhun hommaan.

      "Mitä tahdot, ystäväiseni?" kysyi Portos suopeasti.

      "Haluaisin päästä tästä ohi, monsieur, ellei siitä ole teille liiaksi vaivaa."

      "Pitäähän kulkemaan päästä", sanoi Portos, "eikä siitä ole minulle vähintäkään haittaa."

      Samassa hän tarttui puotipalvelijaa vyötäisistä, nosti hänet ilmaan ja laski hiljaa alas toiselle puolelleen, yhä myhäillen leppoisan kohteliaasti. Säikkyneen puotipalvelijan jalat pettivät Portoksen asettaessa hänet lattialle, niin että hän lyyhistyi taaksepäin korkkikasalle. Nähdessään kuitenkin, kuinka säyseä tämä jättiläinen oli, uskalsi hän yrittää uudestaan.

      "Voi, olkaa varuillanne, monsieur!" sanoi hän.

      "Mitä pitäisi varoa, hyvä mies?" kysyi Portos.

      "Voi saada poltteen ruumiiseensa."

      "Kuinka niin, ystäväiseni?" tiedusti Portos.

      "Nuo ovat kaikki kuumentavia aineksia, monsieur."

      "Mitkä ainekset?"

      "Rusinat, pähkinät, mantelit."

      "Niin, mutta jos mantelit, pähkinät ja rusinat ovat kuumentavia…"

      "Se on kieltämätöntä, monsieur."

      "Niin jäähdyttäähän hunaja."

      Hän ojensi kätensä avonaista hunajanassakkaa kohti, pistäen siihen kauhan, jolla ostajia palveltiin, ja siemasi kelpo kulauksena puolen naulan verran tuoretta mettä.

      "Nyt pyytäisin sinua tuomaan vettä, hyvä ystävä", sanoi hän sitten.

      "Sangolla, monsieur?" kysyi puotipalvelija teeskentelemättömästi.

      "Ei, kyllä karahvillinen riittää", vastasi Portos hyväntahtoisesti.

      Hän asetti karahvin suulleen niinkuin torvenpuhaltaja soittimensa ja tyhjensi sisällön yhdellä henkäyksellä.

      Planchetilla vavahtelivat kaikki ne tuntojänteet, jotka vastasivat omistuksen ja itserakkauden sielullisia säikeitä. Vanhanaikaisen vieraanvaraisuuden kelpo edustajana hän oli kuitenkin vain haastelevinaan hyvin huomaavaisesti d'Artagnanin kanssa ja hoki alituiseen:

      "Voi, monsieur, tämä oli minulle suuri ilo!.. oi, monsieur, osoititte minulle liiallista kunniaa!"

      "Mihin aikaan illastamme, Planchet?" kysyi Portos; "minua jo hiukaisee."

      Vanhempi kauppa-apulainen liitti kätensä ristiin. Toiset kaksi ryömivät myymäläpöydän suojaan, vaistomaisesti peläten, että Portos kenties mielisi tuoretta lihaa.

      "Me syömme täällä vain keveän aterian", sanoi d'Artagnan, "ja illastamme varsinaisesti vasta Planchetin huvilassa."

      "Ahaa, me lähdemme siis teidän maataloonne, Planchet?" virkkoi Portos; "sitä parempi!"

      "Te olette minulle kovin suosiollinen, herra parooni."

       Herra parooni teki suurenmoisen vaikutuksen puotipalvelijoihin, jotka hämmästelivät tuollaista ruokahalua yhä enemmän, kun se elätti niin ylhäistä henkilöä. Toiselta puolen se arvonimi rauhoittikin heitä. He eivät olleet milloinkaan kuulleet ihmissudesta puhuttavan herra paroonina.

      "Otankin

Скачать книгу