Monte-Criston kreivi - Dumas Alexandre

Скачать книгу

ja hänen isänsä etsivät kaikkialta ja vakoilivat, mutta löysivät vain noin tuhannen scudon arvosta jalokiviä ja melkein saman verran rahaksi lyötyä kultaa. Mutta veljenpoika oli ennättänyt kotiin tullessaan sanoa vaimolleen:

      "'Etsikää setäni papereiden joukosta, siellä on oikea testamentti.'

      "Etsittiin entistä huolellisemmin, mutta turhaan. Omaisuus supistui kahteen palatsiin ja Palatinuksen takana olevaan huvilaan. Mutta siihen aikaan ei kiinteimistöllä ollut suurtakaan arvoa. Molemmat palatsit ja huvila jäivät perillisille, sillä paavi ja hänen poikansa eivät niistä välittäneet.

      "Kului kuukausia ja vuosia. Alexander kuoli myrkkyyn, tiedätte ehkä, minkä salaliiton uhrina. Cesaren oli pakko lähteä Roomasta ja hän kuoli yöllisessä kahakassa ja melkein historian unohtamana.

      "Paavin kuoltua ja hänen poikansa jouduttua maanpakoon odotettiin Spadan perheen alkavan elää yhtä mahtavasti kuin kardinaalinkin aikana, mutta niin ei käynyt. Spadat pysyivät kummallisen varattomina, ikuinen salaisuus verhosi tämän synkän asian, ja juoruttiin, että Cesare, joka oli kavalampi kuin isänsä, oli paavilta anastanut molempien kardinaalien omaisuuden. Sanon molempien, sillä kardinaali Rospigliosi, joka ei ollut ryhtynyt mihinkään varokeinoihin, riistettiin aivan puhtaaksi."

      – Eihän tämä, keskeytti Faria hymyillen, – tunnu teistä erikoisen järjettömältä, vai kuinka?

      – Ystäväni, sanoi Dantès, – on kuin lukisin hyvin jännittävää kertomusta. Minä pyydän, jatkakaa.

      – Minä jatkan. – Suku tottui tähän varattomuuteen. Vuosia kului, jälkeläisistä muutamat tulivat sotilaiksi, toiset virkamiehiksi, toisista tuli kirkonmiehiä, toisista rahamiehiä, jotka rikastuivat, jotkut joutuivat rappiolle. Johdun nyt viimeiseen jälkeläiseen, siihen, jonka sihteerinä olin.

      Olin usein kuullut hänen valittavan, ettei hänen varallisuutensa ollut oikeassa suhteessa hänen asemaansa; sen vuoksi kehotinkin häntä sijoittamaan viimeiset varansa elinkorkolaitokseen. Hän seurasi neuvoani, ja hänen tulonsa kasvoivat siten kaksinkertaisiksi.

      Tuo kuuluisa rukouskirja säilyi suvussa, ja kreivi Spada omisti sen. Se oli kulkenut isältä pojalle, sillä kun ainoassa jäljellejääneessä testamentissa oli siitä kummallinen määräys, niin suku säilytti sitä melkein taikauskoisella kunnioituksella. Se oli piirretty kauniilla goottilaisilla kirjaimilla ja oli niin runsaasti kullalla koristettu, että juhlapäivinä palvelijan täytyi kantaa sitä kardinaalin edellä.

      Nähdessäni nuo monet paperit, välikirjat, kiinnityskirjat ja pergamenttikirjeet, joita säilytettiin perhearkistossa ja jotka olivat kuuluneet myrkytetylle kardinaalille, aloin vuorostani, samoin kuin kymmenet palvelijat, kymmenet taloudenhoitajat, kymmenet sihteerit ennen minua, penkoa näitä kasoja. Vaikka huolellisesti ja tarkkaan etsinkin, en löytänyt mitään. Olin lukenut, jopa kirjoittanutkin Borgia-suvusta laajan tutkimuksen, ainoastaan siinä tarkoituksessa, että olisin huomannut, oliko heidän varallisuutensa millään tavoin lisääntynyt kardinaali Cesare Spadan kuoleman jälkeen, mutta en keksinyt siinä muuta kuin hänen onnettomuustoverinsa kardinaali Rospigliosin omaisuuden tuottaman lisäyksen.

      Olin siis jokseenkin varma, että ei paavi eikä suku ollut saanut perintöä käsiinsä, vaan että se oli jäänyt omistajatta ja oli aivan kuin nuo arabialaisen sadun aarteet, jotka nukkuvat maan alla haltian vartioimina. Tutkin, pengoin ja tein laskelmia suvun tuloista kolmensadan vuoden kuluessa. Kaikki oli turhaa, en saanut mitään tietää, ja kreivi Spada pysyi yhtä köyhänä kuin ennenkin.

      Isäntäni kuoli. Maksaessaan elinkorkolaitokseen hän oli omaisuudestaan säilyttänyt ainoastaan perhepaperit, viisituhatta nidosta laajan kirjastonsa ja tuon kuuluisan rukouskirjan. Hän lahjoitti testamentissaan kaiken minulle sekä sen lisäksi tuhat scudoa, mitkä hänellä oli puhdasta rahaa, sillä ehdolla, että panisin toimeen kuolinmessun joku vuosi, laatisin perheen sukutaulun ja kirjoittaisin suvun historian.

      Rauhoittukaa, Edmond, kohta tulemme loppuun.

      Vuonna 1807, kuukautta ennen vangitsemistani ja kaksi viikkoa kreivi Spadan kuoleman jälkeen, joulukuun 25. päivänä lueskelin tuhannenteen kertaan papereita järjestäessäni niitä, sillä palatsi kuului nyt toiselle ja minä olin lähdössä Roomasta Firenzeen mukanani omaisuuteni, noin kymmenentuhatta scudoa, kirjastoni ja kuuluisa rukouskirjani. Uupuneena työstäni ja koska voin hiukan pahoin liian raskaasta ateriasta, vaivuin pöytää vasten ja nukahdin. Kello oli kolme iltapäivällä.

      Heräsin kun kello löi kuusi.

      Avasin silmäni. Huone oli pilkkopimeä. Soitin, jotta minulle olisi tuotu valoa. Ei ketään tullut. Päätin silloin itse hankkia valoa. Toisella kädelläni tartuin kynttilään ja etsin paperinpalaa, jonka voisin sytyttää hiilloksen päällä tanssivissa viimeisissä liekeissä. Mutta etten vahingossa ottaisi mitään tärkeätä paperia, muistin vieressäni olevan rukouskirjan välissä säilyneen aivan kellastuneen tyhjän paperin, jota oli käytetty jonkinmoisena kirjanmerkkinä. Etsin hapuillen tuota tarpeetonta paperia, löysin sen, käänsin sen kokoon ja pistin sen liekkiin sytyttääkseni sen avulla kynttilän.

      Mutta sormieni alla, sitä mukaa kuin liekki nousi, näin paperille ilmestyvän kirjaimia. Silloin kauhistuin. Pusersin paperin käsiini ja sammutin tulen, sytytin kynttilän suorastaan lieden liekeissä. Jännittyneenä avasin paperin ja huomasin, että nuo kirjaimet oli kirjoitettu salamusteella ja että ne tulivat näkyviin vasta sitten, kun joutuivat kuumuuteen. Melkein kolmas osa oli palanut. Paperi on sama, jonka luitte tänä aamuna. Lukekaa se uudelleen, ja kun olette lukenut, niin täydennän katkonaiset rivit ja puolinaiset lauseet.

      Ja Faria ojensi Dantèsille paperin, jolle oli kirjoitettu ruosteenpunaisella musteella seuraavaa:

      Tänään huhtikuun 25. päivänä 1498 saa Alexander VI: n luo ja peläten, että hän tahtoo minut periä ja val ja Bentivoglion osaksi, jotka kuolivat myrkytettyinä, lailliselle perilliselleni, että olen kät hän on siellä käynyt kanssani, se on Monte-Criston saareen, kaiken, mitä omi kiviä, timantteja, arvoesineitä, että yksin voi nousta melkein kahteen mil voi sen löytää nostettuaan kahdennenkymmenennen kal eteläpuolisesta lahdesta suoraan. Kaksi aukko luolaan, aarre on kaukaisimmassa nur minkä aarteen hänelle lahjoitan ja mää ainoana perillisenäni. Huhtikuun 25. päivänä 1498.

       CES.

      – Nyt, jatkoi apotti, lukekaa tämä toinen paperi.

      Ja hän ojensi Dantèsille toisen paperin, jossa oli toisia katkonaisia rivejä. Dantès otti sen ja luki:

      tuani päivälliskutsun Hänen pyhyytensä paavi

      annettuaan minun maksaa kardinaalinhatustani

      mistaa kohtalon, joka tuli kardinaali Craparan

      niin ilmoitan veljenpojalleni, Guido Spadalle,

      kenyt paikkaan, jonka hän tuntee, koska

      luolaan, pieneen

      stan, kultatankoja, rahaksi lyötyä kultaa, jalo-

      minä tiedän tästä aarteesta, joka

      joonaan roomalaiseen scudoon, ja että hän

      liolohkareen, astuttuaan

      a on tehty tähän

      kassa toisesta,

      rään hänet sen omistajaksi.

       ARE SPADA.

      Kiiluvin silmin Faria seurasi hänen lukuaan.

      – Ja nyt, sanoi hän huomattuaan Dantèsin päässeen viimeiseen riviin, – pankaa molemmat paperit rinnatusten ja päättäkää itse.

      Dantès totteli. Papereista syntyi seuraava kirjoitus:

      Tänään huhtikuun 25 p: nä 1498 saa… tuani päivälliskutsun Hänen Pyhyytensä paavi Alexander VI: n luo ja peläten, että… annettuaan minun maksaa kardinaalinhatustani hän tahtoo minut periä ja val… mistaa kohtalon, joka tuli kardinaali Craparan ja Bentivoglion osaksi, jotka kuolivat myrkytettyinä… niin ilmoitan veljenpojalleni, Guido Spadalle, lailliselle

Скачать книгу