ТОП просматриваемых книг сайта:
Monte-Criston kreivi. Dumas Alexandre
Читать онлайн.Название Monte-Criston kreivi
Год выпуска 0
isbn
Автор произведения Dumas Alexandre
Издательство Public Domain
Tällä aikaa istui Edmond vuoteellaan, piteli käsillään päätään ja koetti koota ajatuksiaan. Farian puhe heidän tutustumisestaan alkaen oli ollut niin selvää, niin laaja-alaista ja loogillista, että hän ei voinut käsittää, miten mies voi olla niin tavattoman viisas jokaisessa muussa suhteessa ja hullu tässä yhdessä. Erehtyikö Faria aarteensa suhteen, vai erehtyivätkö kaikki muut hänen suhteensa?
Dantès pysytteli koko päivän tyrmässään uskaltamatta mennä ystävänsä luo. Hän koetti näin lykätä tuonnemmaksi hetken, jolloin saisi varmuuden apotin hulluudesta. Jos hän tulisi siitä vakuutetuksi, olisi se kamalaa.
Mutta illalla, kun vartija oli tapansa mukaan käynyt, eikä Faria nähnyt nuoren miehen palaavan, hän koetti päästä tämän luo. Edmond vapisi kuullessaan, kuinka vaivalloisesti vanhus pääsi eteenpäin, olihan hänen toinen jalkansa aivan hervoton, eikä hän voinut käyttää molempia käsivarsiaan. Edmondin täytyi vetää hänet sisään, sillä hän ei omin voimin olisi päässyt Dantèsin huoneeseen käytävän ahtaasta aukosta.
– Minä aivan säälimättömästi ahdistan teitä, sanoi Faria hyväntahtoisesti hymyillen. – Luulitte pääsevänne lahjoitustani pakoon; mutta se ei onnistu. Kuulkaa siis.
Edmond huomasi, ettei hän voinut keskustelua välttää. Hän vei vanhuksen istumaan vuoteelleen ja istui rahille hänen eteensä.
– Tiedättehän, että olin kardinaali Spadan, tämän ruhtinassuvun viimeisen jäsenen sihteeri, uskottu ja ystävä. Saan kiittää tätä miestä kaikesta siitä onnesta, mitä olen elämässäni saanut nauttia. Hän ei ollut rikas, vaikka hänen sukunsa rikkaudet olivat tulleet sananparreksi, niin että usein olen kuullut sanottavan: rikas kuin Spada. Hän eli tämän rikkauden maineen avulla. Hänen palatsinsa oli paratiisini. Opetin hänen veljenpoikiaan, jotka nyt ovat kuolleet, ja kun hän oli yksin maailmassa, noudatin täydellisesti kaikkia hänen määräyksiään korvatakseni siten kaiken sen hyvän, mitä hän oli minulle tehnyt kymmenen vuoden aikana.
Kohta tiesin kaiken, mikä koski kardinaalin sukua. Usein olin nähnyt armollisen herran tutkivan vanhoja kirjoja ja etsivän tomuisten perhepapereiden joukosta jotakin. Eräänä päivänä, kun moitin häntä siitä, että hän sillä tavoin tarpeettomasti valvoi ja uuvutti itseään, hän katsoi minuun katkerasti hymyillen ja avasi eteeni Rooman kaupungin historian. Paavi Alexander VI: n elämäkerran kahdennessakymmenennessä luvussa oli seuraava kohta, jota en koskaan ole voinut unohtaa:
"Suuret romagnalaiset sodat olivat loppuneet. Cesare Borgia, joka oli päässyt voitolle, tarvitsi rahoja ostaaksensa koko Italian. Paavikin tarvitsi rahaa päästäksensä Ludvig XII: sta, joka kärsimistään tappioista huolimatta yhtä kaikki oli vielä pelottava. Oli siis keksittävä jokin tuottava yritys, ja se oli jokseenkin vaikeata tässä köyhtyneessä Italiassa.
"Hänen Pyhyytensä keksi keinon. Hän päätti valita kaksi uutta kardinaalia.
"Jos pyhä isä valitsi näiksi kaksi Rooman huomattavaa ja etenkin rikasta miestä, niin hän saattoi hyötyä tästä seuraavalla tavalla: ensiksi hän saattoi myydä kaikki ne tärkeät virat ja huomattavat toimet, joista näiden vastavalittujen täytyi luopua, ja toiseksi hän saattoi saada jokseenkin korkean hinnan näistä kahdesta kardinaalinhatusta.
"Laskelmassa oli kolmaskin puoli, joka kohta selviää.
"Paavi ja Cesare Borgia keksivät piankin nuo kaksi tulevaa kardinaalia. Ne olivat Giovanni Rospigliosi, jolla yksinään oli hoidettavanaan neljä pyhän istuimen tärkeintä virkaa, ja Cesare Spada, joka oli Rooman ylhäisin ja rikkain mies. Nämä molemmat miehet osasivat antaa arvon tälle paavin suosiolle. He olivat kunnianhimoisia. Kun heidät oli nimitetty, ilmestyi pian niitä, jotka ostivat heidän entiset virkansa.
"Seurauksena oli, että Rospigliosi ja Spada maksoivat päästäkseen kardinaaleiksi, ja kahdeksan muuta miestä maksoi päästäkseen siihen asemaan, missä nämä molemmat miehet olivat sitä ennen olleet. Keinottelijoiden kassaan tuli tällä tavoin kahdeksansataatuhatta scudoa.
"Jo on aika puhua keinottelun viimeisestä osasta. Kun paavi oli osoittanut ystävällisyyttään Rospigliosille ja Spadalle, oli ojentanut heille molemmille heidän uuden arvonsa merkit, oli hän varma siitä, että nämä korvatakseen kiitollisuudenvelkansa olivat muuttaneet kaiken rikkautensa rahaksi ja tuoneet sen Roomaan jäädäkseen sinne ainiaaksi asumaan. Paavi ja Cesare Borgia kutsuivat heidät molemmat illalliselle.
"Pyhä isä ja hänen poikansa olivat menettelytapaan nähden olleet eri mieltä. Cesare arveli käyttää jotakin niistä keinoista, joita hän aina piti valmiina ystäviään varten. Toinen oli tuo kuuluisa avain, joka ojennettiin asianomaiselle ja pyydettiin häntä avaamaan erään kaapin ovi. Avaimessa oli pieni piikki, kaapin lukko oli hyvin kireä, tuo pieni kärki pisti käteen, ja avaaja kuoli seuraavana päivänä. Toinen keino oli leijonasormus, jonka Cesare pisti sormeensa silloin kun hän antoi muutamille kättä. Leijona raapaisi suosikin kättä, ja naarmu tuotti vuorokauden päästä kuoleman.
"Cesare ehdotti siis, että molemmat kardinaalit joko lähetettäisiin avaamaan kaappi tai annettaisiin heille kummallekin ystävällisesti kättä, mutta Alexander VI vastasi: 'Ei saa kitsailla päivällisen suhteen, kun on kysymys kahdesta kardinaalista, niin arvokkaasta kardinaalista kuin Rospigliosi ja Spada. Aavistus sanoo minulle, että saamme menomme runsaasti korvatuksi. Sitä paitsi unohdat, Cesare, että vatsanväänteet ilmaantuvat heti, jota vastoin pistos tai naarmu vasta seuraavana päivänä.'
"Cesare tunnusti tämän selityksen oikeaksi. Sen vuoksi molemmat kardinaalit kutsuttiin päivälliselle.
"Päivälliset pidettiin huvilassa, joka paavilla oli San Pietro di Catenen lähellä. Kardinaalit tunsivat tämän kuuluisaksi tulleen paikan hyvin.
"Rospigliosi, joka oli aivan huumaantunut uudesta arvostaan, valmistautui pidoissa runsaasti syömään ja ystävällisesti hymyilemään. Spada, joka oli varovainen mies ja rakasti ainoastaan veljenpoikaansa, nuorta kapteenia, jolla oli loistava tulevaisuus edessään, otti paperia ja kynän ja kirjoitti testamenttinsa.
"Hän käski sitten veljenpoikansa odottaa häntä huvilan lähistöllä.
Mutta sanaa vievä palvelija ei kohdannut häntä.
"Spada tiesi, minkälaatuisia nämä kutsut olivat. Sen jälkeen kun kristinusko, tuo suuri sivistäjä, oli tuonut hienoja tapoja Roomaan, ei enää centurioni tullut hallitsijan puolesta lausumaan: 'Cesar käskee sinun kuolla', vaan nyt saapui hymyilevä kardinaali lausumaan paavin tervehdyksen: 'Hänen Pyhyytensä pyytää teitä aterioimaan kanssaan.'
"Spada läksi kello kahden aikaan San Pietro di Catenea kohden. Paavi odotti häntä siellä. Ensimmäinen henkilö, jonka hän siellä huomasi, oli hänen veljenpoikansa, joka juhlapukimissa iloisesti keskusteli Cesare Borgian kanssa. Tämä osoitti hänelle hyvin suurta ystävällisyyttä. Spada kalpeni, Cesare loi häneen ivallisen katseen, joka ilmaisi, että kaikkiin varokeinoihin oli ryhdytty ja että ansa oli hyvin viritetty.
"Syötiin päivällistä. Spada oli ennättänyt kysyä veljenpojaltaan ainoastaan: 'Oletko saanut terveiseni?' Veljenpoika vastasi kieltävästi ja ymmärsi täydellisesti, mitä kysymys tarkoitti. Mutta nyt oli jo liian myöhäistä, sillä hän oli jo juonut lasillisen mainiota viiniä, jonka paavin kamariherra oli hänelle erikoisesti tarjonnut. Samassa Spada näki häntä kohden tuotavan toista pulloa, josta hänelle runsaasti tarjottiin. Tuntia myöhemmin selitti lääkäri heidän sairastuneen myrkyllisten sienien syömisestä. Spada kuoli huvilan portailla, hänen veljenpoikansa kuoli oman talonsa portilla tehden vaimolleen viittauksen, jota tämä ei ymmärtänyt.
"Heti paikalla riensivät paavi ja Cesare ottamaan perinnön haltuunsa tarkastaessaan muka vainajan papereita. Mutta koko perintö supistui paperipalaan, jolle Spada oli kirjoittanut:
"'Täten testamenttaan rakkaalle veljenpojalleni huonekaluni ja kirjani, joiden joukossa on kaunis kultaisilla kulmilla koristettu rukouskirja, toivoen, että hän säilyttää sen muistona rakkaasta sedästään.'
"Perilliset