LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ne ovat siellä viimestäänkin kuudenaikana, ja silloinhan on melkein pilkkopimiä, erittäinkin nyt kuutonna aikana', vastasi Risto.

      "'Etkö auta minua, Risto niin varustamme hirmun huomenaamulla. Pieles on liki metsän rantaa, ja sitäpaitse on pieleksen vieressä iso tiheä pajupensas. Sinä otat koneen kanssasi ja piilottaut pensaasen, etteivät heinännoutajat sua näe. Minä hiihtelen suksin toiselle puolen pielestä, kun noutajat tulevat, ja kiellän heitä ottamasta heiniä, jota kieltoa ne luonnollisesti eivät tottele, niin silloin sinä hyppäät pensaasta ylös ja kiljaset koneesta mitä sanoja tahdot. Laita vaan kone niinkuin olen näyttänyt'.

      "'Kyllä minä olen apuna asiassa; tästä tulee lemmon hupanen leikki', vakuutti Risto.

      "Risto oli laittaunut aikaisin pensaasen, oli saanut Salmeenilta turkin, jonka hän puki nurin päällensä, ynnä muutenkin varustettu vaatteilla vilua vastaan. Risto odotti ikävissään näytelmän alkua. Vihdoin tulevat heinännoutajat pielekselle, kerskaillen keskenänsä: 'Tulkoompa nyt Salmeeni estämään heinänvientiä' j.n.e.

      "Jussi oli ensiksi laittanut häkkinsä pieleksen viereen, muut olivat aikeessa tehdä samoin. Jussi kiipeää pieleksen harjalle muka hankoamaan heiniä häkkiinsä, kun samalla Salmeeni hiihtelee pielekselle ja sanoo: 'Älkää hyvät ihmiset tehkö väkivaltaa, heinät ovat minun'.

      "'Sinun, vainiin! pötki tiehesi, eli saat selkääsi, meitä on kahdeksan miestä. Muuten minä yksin olen mies hoitamaan mokoman reppanan, kun sinä olet, tule vähän likemmäksi, niin nakkaan sinun tuonne kuusikkokorpeen, sieltä saat hakea heiniä', uhkaili Jussi. Samalla hyppää Risto pensaasta, hirmunen mölinä kuuluu: Mitäs täällä tehdään, – helvettiin koko joukko! pyörittäin ja heiluttain kummituspäätänsä niin että se näytti kymmeneltä. Jussi kääntää päätänsä taaksensa, hyppää alas pieleksen harjalta ja lähtee laukkaamaan pakoon mitä nivelistä pääsi, muut perässä. Noin virstan päässä Jussi ei vielä uskaltanut katsoa taaksensa, vaikka mölinä oli lakannut, kysäsi juostessaan: vieläkö tulee? – luullen paholaisen yhä ajavan tasaa.

      "Hevoset tulivat raivoon ja laukkoivat mikä minnekin, muutamat tietä toiseen kylään ja muutamat metsään. Yksi hevonen oli tarttunut valjaistansa kahden puun väliin pieleksen läheisyydessä, josta se ei päässyt edes eikä ta'as.

      "Sittekun Risto ja Salmeeni olivat nauraneet itsensä puolikuoliaksi 'onnistuneelle näytelmälle', irtauttivat he hevosen vankeudesta. Hevonen valjastettiin uudelleen, Risto istui tyhjään heinähäkkiin, sanoen: 'Minäpä ajan Renkeliin kuulemaan, mitä heinännoutajat tietävät kertoa urhoretkeltänsä!'

      "Risto oli ajanut Renkelin talon kartanolle, käveli pirttiin ja lausui: 'Hiihdellessäni jäneslankojani kokemassa, löysin hevosen tyhjän heinähäkin kanssa ja toin sen taloon, tuolla on kartanolla, keltähän hevonen unhohtui metsään?'

      "Samalla astuu Renkelin Heikki (isäntä) pirttiin ja katsahtaa Riston kysymyksen johdosta pirtin akkunasta kartanolle. 'No hiisi, meijän raudikkohan tuo on, mistä sinä sen löysit, Risto?'

      "'Likeltä pielestä Salinlahden niityn rannalta, jossa raudikko oli tarttunut kahden kuusen väliin ja suurella vaivalla sain hevosen siitä irti'.

      "'Tästähän lähtivät varhain aamulla kahdeksan miestä, jokaisella hevonen, heinähäkki perässä, noutamaan heiniä Salinlahden niityltä. Luomajussilla oli raudikko. Mitä on tapahtunut ja mihin hornaan miehet ja muut hevoset ovat joutuneet; eihän vaan Salmeeni niitä ole…'

      "Ne urholliset heinännoutajat olivat kauhuissansa ja häpeissänsä kaikessa hiljaisuudessa hiipineet ja istuneet karsinan puoleisen rahille uunin viereen, niin ettei isäntä, joka oli nukahtanut kammarissa, kuullut heidän tuloansa eikä ensin pirttiinkään tullessansa heitä havannut, äänettä kun istuivat katsellen toisiansa pitkin naamoin. Lieneekö koskaan maailmassa annettu näytelmää, jonka katsojat olisivat olleet niin synkkäisellä mielellä ja näyttäjät niin riemullisia, kun tässä näytelmässä.

      "Vasta sitte kun isäntä oli kävellyt peremmäksi pirttiä, havahti hän heinännoutajat istuvan rahilla 'allapäin, pahoilla mielin, kallella kaikin kypärin'.

      "Isäntä, kun huomasi miehet istuvan äänettä rahilla, kiljasi: 'No, miehet, missä ovat heinät ja hevoset?'

      "'Helvettiin kaikki heinät ja hevoset! En kuuna päivänä lähde mokomalle heinäretkelle, vaikka veisi vihtahousu venäläinen heinät ja hevoset yhtaikaa', ärjäsi Jussi kauhuissansa. 'Enkä minä. Enkä minä', huusivat joka mies yhteen ääneen.

      "'Siellähän elämä oli, siellä pieleksellä', jatkoi Jussi. 'Juuri kun olin päässyt pieleksen harjalle ja alotin hankoomaan heiniä häkkiin, tulee Salmeeni renttu ja kieltää ettei heiniä saa ottaa, kun ne ovat hänen, muka. Hälle annoin minä aika vastaukset, mutt' yhtäkkiä ilmestyy metsästä toiselta puolen pielestä joukko hirmusia keijukaisia, jotka älisivät niin – voi kauheaa! ja niitten naamat – voi hirmua! ja meidän täytyi lähteä pakoon'.

      "'Jokainen sen tietää, että Salmeenilla on koko paholaisjoukko palveluksessa. – Kuuluuhan niitä näkyvän useasti sen kotonakin kaikennäköisiä', säesti isäntä.

      "'Luitko, Jussi, kuinka monta keijukaisia oli', kysyi Risto irvistellen.

      "'Lempo niitä jouti lukemaan, oli kait niitä vähintäänkin kolmekymmentä'.

      "'Olivatko isoja?'

      "'Oli yksikin niin pitkä, että pisimmän kuusen latvan yli näkyi sen kauhunaama, se juutas varmaan oli päällikkö, sillä oli syltää pitkät sarvetkin, muut olivat vähän pienempiä'.

      "'Vai niin!'

      "Näin on minulle kerrottu varmalta taholta", päätti Pekka kertomuksensa. Koko nuorisojoukko huuti kuin yhdellä suulla: "Jussi, Jussi, semmoinen sankari!"

      Jussi, silmittömästi suutuksissa, karjasi: "Valehtelet, Pekka, sen kotka", ja lähti käpälöimään Riston perään mutisten: "Mutta malta Risto, vai sinä se olit keijukaisseppänä Salinlahden heinäpieleksellä; sen kepposen saat maksaa selkänahkallasi, malta sinä".

      Risto, joka nyt ei pitänyt kovin kiirettä ei kerjennytkään kauvas, ennenkun näki jonkun juoksevan perässänsä ja ehkä ei likellä, tunsi hän Jussin sekä aavisti Jussin kiireenmuotoisesta juoksusta hänen saaneen jotakin vihjaa Riston tepposesta heinäretkellä, joten hän heti otaksui, ettei Jussi laupeuden pakosta rientänyt hänen luoksensa, sen vähemmän kuin hän entuudesta tiesi, ettei heidän välillä vallineet ystävyyden tunteet, ehkä tutut keskenään olivat. Vakuuden vuoksi poimi Risto kiireesti, kuitenkin herättämättä Jussin huomioa, pikkukiviä taskuunsa ja käveli huolettoman näkösenä eteenpäin, kuitenkin varulla, ettei Jussi kerjennyt kovin likelle. Risto kyllä juoksemalla olisi kerjennyt monta kertaa jättää Jussin, mutta hän ei tahtonut, sen vuoksi, että Jussi olisi saanut aihetta kutsua häntä pelkuriksi, jota nimeä Risto suurimmalla innolla kammoi. Polkutie, jota he nyt kulkivat, ohjasi vetelälle suoniitylle ja siellä joutui Jussi Ristoa niin liki, että Risto oli kuulevanaan jonkun juoksevan perässänsä ja kääntyi katsomaan taaksensa. Jussi, joka oli varustanut itsensä vankalla kepillä, jolla hän oli aikonut muokata Riston pahanpäiväseksi, oli nyt kymmenkunnan askelta Ristosta. Risto näki heti Jussin kiukkuhaamusta, ettei siinä ollut ystävyyden varjoakaan, eikä Jussikaan malttanut hallita kiukkuansa, vaan puisti heti keppiänsä ja pakisi: "Ähä sinä virsuherra – sinä kyläluuta – sinä – sinä sysinokka – sinä koppimestari – sinä kissantappaja – sinä keijukaisseppä – sinä – sinä – kas nyt saat selkänahkallasi maksaa kaikki temppusi yhdellä kertaa sinä tuiskunserkku".

      Risto sieppasi taskustansa pienosen kiven, joka vinkuen lensi Jussia leukaan. Kivi vei myötänsä Riston sanat: "Aha – sinä pupun kaima – muuta nimeä sulla ei ole – pötki jo käpälämäkeen!" Jussi vilahteli ympärilleen saadaksensa jotakin heittoasetta, mutta kun ei nähnyt mitään sellaista asetta, lähti hän pötkimään pitkin laukoin pakoon, Risto perään. Kivi toisensa perästä lenti Jussin takapuoliin. Joka kerralla kuin Risto lennätti kiven Jussin perään, huuti hän: "Pupu, pupu, pupu, rukka".

      Pian katosi Jussi näkymättömiin

Скачать книгу