Risto Rytkönen - Aurén Petter Wilhelm

Скачать книгу

valjettua seuraavana aamuna juoksi Risto pyydyksellensä ja huusi: "Isä, isä tulkaapa katsomaan kun on kaksi jänestä langassa!"

      Lassi-ukko juoksi siunaillen Riston luokse ja – kah kummaa! – kaksi jänestä oli tarttunut yhteen lankaan.

      "Empä tuota kummaa vielä ole nähnyt, vaik'oon saanut monta sataa jänestä", ihmetteli Lassi.

      "Mutta lisäsanat, eikö isä muista!"

      "Mitkä lisäsanat?" kuului Ollin ääni.

      "Kyllähän sanat auttavat, sen kyllä tietää jokainen pyytömies", säesti Lassi.

      "Mutta jos sanon isällesi", kuiskasi Olli Riston korvaan.

      "Pidä suus kiini".

      Olli: "Teetkö mulle virsut keväällä?"

      Risto: "Teen, pidä suus kiini!"

      Lassi hyppeli ihastuksissansa ja laittoi suuret "kestit" Riston ensimmäisen onnellisen pyydön muistoksi; lautamies Viisanen, susivouti Melkoinen, unilukkari Nukanteri sekä sen renki Taavetti ja Olli kutsuttiin kestiin. Lassi kävi itse kutsumassa vieraat, jotka olivat arvokkaat kun ollakin piti niin juhlallisissa pidoissa. Unilukkarin renki tosin ei ole erittäin arvoisa, vaan kun se kosioipi Liisaa, niin pitää hänkin kutsua. Molemmat Riston saamat jänekset keitettiin. Lassi itse keitti ne ja opetti Ristolle "keittosanat":

      "Lämpö lemmen lapsukainen,

      Höystä keitos höyryssäsi,

      Maukkaaksi maajahaksi.

      Rypistele näppisilläs

      Suola lihan liitoksihin!"

      "Entäs lisäsanat?" määkäsi Risto.

      "Ole vaiti! ei keittosanoissa käytetä lisäsanoja".

      Sitte kun keitto oli tarkoin maistettu ja kypseksi tunnettu, ammennettiin se kapustalla lihoinensa lieminensä isoon pöydälle asetettuun pahkakuppiin, jonka ympärille kestivieraat ynnä talonväki Lassi, Jussi ja Risto istuivat. Itsekukin leikkasi omalla puukollansa kupista lihapalasen ja nosti viisihaaraisella kahvelilla eteensä pöydälle, jossa se pienenneltiin suunmukaisiin palaisiin.

      Risto tosin oli huomauttanut isäänsä että kestissä Uudellamaalla ja kaupungeissa käytettiin "taltrikkia" ja "kahvelia", joita voisi tehdä, taltrikkiä vahvasta tuohesta, ja kahvelia katajasta eli kuivan kuusen oksista. Vaan Lassi vastasi: "sellaisia joutavia herrastelemisia ei tarvitse, pyytömiehet ovat ennenkin pitäneet kestinsä samalla lailla ja siihen on jokainen tyytyväinen kun vaan keitto on makia ja kun siihen saapi viinaryypyn alle. Minulla on vielä senverran viinaa, että saatan tarjota vieraille ja setällesi; sinä et saa ottaa ryyppyä, viina ei piisaa. Tässä tuonnoin ostin savotan Eerikalta putelin viinaa, siitä meni kaksi jänestä vaikka on hän noita – se Eerikka saattaa niin paljon ottaa viinasta".

      Lassi oli samalla kertaa isäntä ja emäntä kestissä, sillä ehkä Jussilla, jonka mökissä Lassi poikineen asui, oli tyttö Liisa (vanhin tyttö oli naimisissa miilumestari Mustosen kanssa) oli hän vielä liian nuori – ei täyteen 30 vuoden vanha – ja siis ujo miesten seurassa, jonka tähden Liisa menikin kestinajaksi saunaan. Liisakin muuten kulki isänsä Jussin kanssa ketunpyydössä, ja oli erittäin taitava kärpän pyytäjä.

      Niin kestit pidettiin ja ryypyt otettiin, kestisanatkin lausuttiin ja laulettiin.

      Lassi lausui ensiksi kestisanat:

      "Anna vastakin vakava

      Metsän kuuluisa kuningas

      Aina onnea omalleni

      Viljaa virittäjälleni

      Jäneksiä jäämähänkin.

      Varjele virkatiet

      Raiskahilta rasittavilta.

      Suo ruokaa runsahasti!"

      "Entäs lisäsanat" muistutti Risto.

      "Mitä siihen panisin lisäsanojasi?"

      "Anna kolme neljä kerrallansa – eikö se passaisi?" liitti Risto.

      "No olkoon", säesti Lassi.

      "Esi-isäimme tapa oli tällaisissa juhlatiloissa pitää laulukilvoitukset; tehkäämme me myös niin", kehoitti Lassi.

      Susivouti lauloi:

      "Vieköön sudet vihollinen,

      Perkele sen penikatkin;

      Kaikki karhut kaatakohon,

      Ilveksetkin ihan kaikki!"

      Unilukkari lauloi:

      "Papilla on pitkä takki,

      Pitkät jäljet jäneksellä.

      Pohjaton on papin säkki,

      Lukkarin on aina tyhjä".

      Lautamies lauloi:

      "Pitkät takit, tyhjät säkit

      Sekä säkit pohjattomat, —

      Vieköön kaikki vihtahousu".

      [Vihtahousu = Piru.]

      Unilukkarin renki lauloi:

      "Liisa laati liipasimen, kärpälle käpälälauvan".

      Risto jatkaa ivaillen:

      "Siihen Taavi takertuipi – "

      Jussi istui äänettä koko aterian ajan, vaan vihdoin hänkin piti velvollisuutenansa pyytömiehenä ja vanhan hyvän tavan mukaan ottaa osaa laulukilvoitukseen ja lausui siis:

      "Ennen esi-isämme

      Metsän viippajat vireeät,

      Kaatajat kamalan karhun,

      Saavat sortajat suden,

      Ketun konnan kellistäjät —

      Viljan kaiken kallistajat —

      Ne kestissä keskenänsä,

      Aterialla ainoisasti.

      Kiitosvirret veisasivat

      Ensin lahjain antajalle

      Luojalle laupiahalle —

      Emännille, isännille,

      Liittivät sen lisäksi,

      Kiitoslaulut laatelivat.

      Vielä laulun loppupäähän

      Pyytäjälle parahalle

      Viriteltiin pulska virsi.

      Siis kiitos sulle suuri luoja

      Lahjojen antaja armas,

      Ravinnosta rauhaisasta.

      Herttaisista herkkupaloista!

      Itse sullekin isäntä

      (Emäntää kun en näe)

      Lassi veli veikkoseni:

      Kiitos kelvoin keittäjälle,

      Kiitos ruoasta, ravinnosta,

      Atriasta armahasta!

      Riittää vielä Ristollekin

      Veljein poika pakaralle,

      Pyytäjälle parahalle;

      Kaikin sua kiittäkäämme,

      Kun saatoit meille saalihisi

      Rattoisaksi ravinnoksi,

      Illan kultaisen kuluksi,

      Päivänkullan päätteheksi.

      Olkoon onni ohjanasi,

      Lykky pyytöretkilläsi —

      Iloksi isällesi

      Setällesi semminkin —

      Ynnä kaikill' ystävilles!"

      "Entäs lisäsanat", ivaili Risto.

      "Tiijä huutia, poika, kiitossanoissa ei koskaan

Скачать книгу