Скачать книгу

panko pahaksenne, hyvät herrat", huomautti hän, "jos Trüchen aterioidessamme nousee useinkin pöydästä; hänen on pidettävä huolta yösijoistanne."

      Emännöitsijä pistäysikin monta kertaa tehtäviinsä, ja yläkerrasta kuului sänkyjen siirtelemistä kitisevillä pyörillään. Sillaikaa miesten seurue söi ja joi, Portos parhaiten. Sitä reippautta kelpasi katsella. Nuo kymmenen pulloa olivat tyhjinä, kun Trüchen palasi alas tuomaan juustoa.

      D'Artagnan oli säilyttänyt kaiken arvokkuutensa, kun Portos sitävastoin oli hiukan höllentänyt omaansa. Tarinoitiin muinaisista taisteluista ja laulettiin sydämen kyllyydestä. D'Artagnan esitti sitten uutta pistäytymistä viinikellariin, ja kun Planchetin astunta ei enää ollut yhtä varmaa kuin entiseen aikaan rintamassa, tarjousi muskettisoturien kapteeni hänen seurakseen. He läksivät retkelleen loilotellen sellaisia sepitelmiä, että ne olisivat karmineet flaamilaisen paholaisenkin pintaa, ja jättäen Trüchenin pitämään Portokselle seuraa pöydässä. Noiden kahden viinintuntijan tehdessä valintaansa talon uumenissa kajahti ruokailuhuoneesta sellainen läiskäys kuin kahden huulen rivakasti irtautuessa hyväillystä poskesta.

      – Portos kai luulee olevansa la Rochellessa, – ajatteli d'Artagnan.

      He toivat ylös uuden kantamuksen pulloja. Planchet ei laulelunsa innossa nähnyt mitään, mutta d'Artagnan, jolla aina oli silmät auki, huomasi heti, että Trüchenin vasen poski oli punaisempi kuin oikea. Portos myhäili Trüchenin vasemmalla puolella ja kierteli viiksiään nyt molemmin käsin yhtaikaa, emännöitsijänkin hymyillessä tälle muhkealle herrasmiehelle.

      Kipinöitsevä anjou-viini teki kolmesta kumppanuksesta ensin remuavia tuulihattuja ja sitten jokeltavia taulapäitä. D'Artagnan vielä hädin kykeni ottamaan kynttilän ja valaisemaan Planchetille tietä tämän omaan huoneeseen ylös portaita. Planchet laahasi mukanaan Portosta, jota Trüchen työnteli takaa, hyvin hilpeään mielialaan päässeenä hänkin. D'Artagnan löysi itsenäisesti makuusijat ja otti selon vuoteista. Portos retkahti omalle makuusijalleen ystävänsä riisumana, ja sitten d'Artagnan heittäysi pitkäkseen omallensa, jupisten:

      "Mordioux, olinhan vannonut, etten enää maistaisi tuota keltaista viiniä, joka on kuin tulikiveä! Hyi, lempo, jos muskettisoturit saisivat nähdä kapteeninsa tällaisessa tilassa!"

      Ja vetäessään vuodeuutimia kiinni hän lisäsi:

      "Onneksi ei niitä osu tähän taloon."

      Planchet pääsi levolle Trüchenin kantamana, joka riisui hänet, lukitsi ovet ja veti verhot eteen.

      "Kyllä maalla on hauskaa", sanoi Portos ojentaen säärensä sängyn jalkopään puhki. Mutta sitä räiskähdystä ei kukaan kuullut, – niin hauskaa oli Planchetin huvilassa pidetty.

      Kello kahden aikaan yöllä koko talo kuorsasi.

      145.

      Mitä Planchetin huvilasta näki

      Päivän koittaessa kaikki kolme urhoamme vielä nukkuivat hyvässä rauhassa. Trüchen oli sulkenut ikkunaluukut ihan kuin peljäten nousevan auringon ensimmäisen tervehdyksen ehkä tekevän kipeätä heidän raukeille silmilleen. Musta yö siis vielä vallitsikin Portoksen vuodeuutimien takana ja Planchetin makuusijan silkkikatoksen alla, kun d'Artagnan ensimmäisenä havahtui uteliaan auringonsäteen pilkistäessä ikkunasta ja hypähti vuoteestaan vikkelänä kuin tahtoen joutua etummaisena hyökkäykseen. Ja rynnäköllä hän valtasikin Portoksen huoneen, joka oli hänen makuusuojansa vieressä. Kunnon jättiläinen uinaili omassa ukkosenjyrinässään, ylväästi levitellen mahtavaa ruhoansa hämyssä, turvonneet nyrkit valahtaneina vuoteen laidalta alas matolle.

      D'Artagnan herätti kumppaninsa, joka jotensakin hyväntuulisena hieroi silmiään. Sillävälin oli Planchetkin päässyt jalkeille ja tuli toivottamaan hyvää huomenta kahdelle vieraalleen, jotka yhä hoippuivat edellisen yön hummauksesta. Oli vielä varhainen aamu, mutta talossa jo hyörittiin puuhakkaasti. Keittäjätär toimitteli armotonta teloitusta kanatarhassa, ja ukko Célestin poimi kirsikoita puista.

      Portos ojensi suopeasti kätensä Planchetille, ja d'Artagnan pyysi saada syleillä Trücheniä. Tämä ei kantanut mitään kaunaa voitettuja kohtaan, vaan lähestyi Portostakin, jolle suotiin sama suosionosoitus. Portos muiskautti häntä kädelle syvään huokaisten. Sitten Planchet tarttui ystävyksiä kädestä ja sanoi:

      "Nyt näytänkin teille taloni; tullessamme oli täällä pimeä kuin leivinuunissa, niin että me emme voineet nähdä mitään, mutta päiväseen aikaan kaikki näyttää toiselta, ja toivoakseni se katsastelu maksaa mielestänne vaivan."

      "Aloittakaamme näköalasta", esitti d'Artagnan, "sillä se on minulle aina mieluisinta katseltavaa; olen joutunut vakinaisesti oleskelemaan kuninkaallisissa asunnoissa, ja ruhtinaat eivät kovinkaan huonosti valitse näkökohtiansa."

      "Näköalalle minäkin annan suuren merkityksen", virkkoi Portos. "Olen Pierrefondsissa raivauttanut metsään neljä kujaa, jotka päättyvät erilaisiin taustoihin."

      "Minun taustani saatte heti nähdä", sanoi Planchet johtaen vieraansa erään ikkunan ääreen.

      "Kas, sehän on Lyon-katu!" huudahti d'Artagnan.

      "Niin, kaksi ikkunaa esittää näin mitättömän nähtävän, – pelkästään tuon majatalon, joka hyörinässään ja melussaan on ikävä naapuri. Tällä puolella oli neljäkin ikkunaa, mutta toiset kaksi katsoin parhaaksi toimittaa umpeen."

      "Siirrytään edelleen", ehdotti d'Artagnan.

      He astuivat makuusuojien yhteiseen käytävään, ja Planchet työnsi ikkunaluukut syrjään.

      "Hei, hei!" ihastui Portos; "mikä tuolla onkaan?"

      "Metsä", selitti Planchet; "siinä kyllä on viihdyttävä näköpiiri ainiaan sankkana viiruna, joka keväisin hohtelee kellertävänä, tummenee kesällä vihannaksi, syksyllä saa punaisia laikkuja, ja talvella peittyy valkoiseksi."

      "Se kyllä kelpaa, mutta samallahan se on esirippuna, joka estää näkemästä loitommalle."

      "Niin", myönsi Planchet, "mutta tuolta näkee…"

      "Ahaa! Siinäpä on juhlallinen tanner!.." äännähti Portos. "Mutta… mitä hittoa… ristejä, kivipatsaita – "

      "Pahus, sehän on hautuumaa!" huudahti d'Artagnan.

      "Aivan oikein", sanoi Planchet, "ja minä vakuutan, että se on hyvin mielenkiintoinen paikka. Ei mene päivääkään jonkun joutumatta sinne saatetuksi. Fontainebleau ei ole niinkään pieni pesä. Milloin sinne ilmestyy nuoria, valkopukuisia neitosia lippuineen, milloin kaupungin valtuusmiehiä tai varakkaita porvareita veisaajien ja kirkonpalvelijain kera, ja toisinaan näkee töyhtöhattuisen upseerinkin."

      "Minä en osaa viehättyä sellaiseen", tuumasi Portos.

      "Ei se minustakaan ole erittäin hauskaa", yhtyi d'Artagnan.

      "Mutta siitä saa hartaita ajatuksia", vastasi Planchet.

      "No, sitä en kiellä."

      "Täytyyhän meidän kaikkien kerran kuolla", jatkoi maustekauppias, "ja olen jostakin lukenut mietelmän: 'On terveellistä ajatella kuolemaa.'"

      "Kaiketi, miksei", myönteli Portos.

      "Mutta", huomautti d'Artagnan, "terveellistä on toki myös kohdistaa huomionsa luonnon kauneuteen, värikkäihin kukkasiin, vilppaihin virtoihin, sinisiin vuorenhuippuihin, laidattomiin lakeuksiin…"

      "Niin, en suinkaan niitä hylkisi, jos ne olisivat edessäni", selitti Planchet. "Mutta saadessani täältä katsella vain tuota pikku hautuumaata, joka sekin on kukitettu ruohomättäineen, Varjoisa ja rauhallinen, minä tyydyn siihen ja ajattelen kaupunkilaisia, esimerkiksi Rue des Lombardsin asukkaita, jotka päivittäin joutuvat kuulemaan monen tuhannen vaununpyörän jyrinää ja hyvinkin puolentoistasadantuhannen ihmisen jalankapsetta käytävillään."

      "Elävien sentään", tokaisi Portos, "elävien!"

      "Siksipä minulle juuri onkin lepona hiukan

Скачать книгу