LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kuten se juusto", huomautti ensimmäinen puotipalvelija.

      "Mikä juusto?"

      "Se hollanninjuusto, johon rotta oli nakertanut tiensä, niin että meille jäi pelkkä kuori."

      Planchet silmäsi ympärilleen, ja nähdessään mitä Portoksen hampailta oli säästynyt katsoi hän vertauksen liioitelluksi.

      Vanhempi kauppa-apulainen luki isäntänsä silmistä, mitä tämä ajatteli.

      "Varokaa, ettei hän tule toistamiseen", kuiskasi hän.

      "Teillä on kai hedelmiä?" sanoi Portos noustessaan välikertaan, johon pikku iltanen ilmoitettiin katetuksi.

      – Voi! – ajatteli maustekauppias ja loi d'Artagnaniin rukoilevan katseen, jonka tämä puolittain oivalsikin.

      Aterian jälkeen suoriuduttiin taipaleelle.

      Oli jo myöhä, kun nämä kolme ratsastajaa, jotka olivat kuuden aikaan lähteneet Parisista, saapuivat Fontainebleaun katukiveykselle.

      Matka oli kulunut hauskasti haastellen. Portos viihtyi varsin hyvin Planchetin seurassa, kun tämä osoitti hänelle suurta kunnioitusta ja innokkaasti puheli hänelle niityistään, metsistänsä ja kaniinitarhoistaan. Portoksella oli tilanomistajan harrastukset ja ylpeä kiintymys maatalouteen. Nähdessään noiden kahden joutuneen vilkkaasti juttusille ratsasti d'Artagnan toiselle puolelle tietä, heitti ohjakset hevosen kaulalle riippumaan ja irtausi koko maailmasta kuten Portoksesta ja Planchetistakin.

      Kuu lipui hiljaa metsän sinertävien lehvien lomitse. Tasangon suloiset tuoksut kohosivat hevosten sieraimiin ja saivat elukat korskumaan virmasti hypähdellen.

      Portos ja Planchet alkoivat keskustella heinänteosta.

      Planchet kertoi Portokselle, että hän kypsyneemmällä iällä oli kyllä jättänyt syrjään maanviljelyksen ja antautunut kauppahommiin, mutta hän oli viettänyt lapsuutensa Picardiessa, sen kauneilla apilasmailla, missä ruoho ylettyi polviin, sekä vihreiden, punahedelmäisten omenapuiden siimeksessä, ja hän oli vakaasti vannonut palaavansa luontoon heti kun saisi varman taloudellisen pohjan, päättääkseen päivänsä kuten oli aloittanutkin, – mahdollisimman lähellä maata, joka kuitenkin viimein korjaa puoleensa kaikki ihmiset.

      "Kas, kas", sanoi Portos, "vetäydyttekin rauhaan siis jo piakkoin, hyvä herra Planchet?"

      "Kuinka niin?"

      "Näyttehän olevan hyvässä vauhdissa sievoisen omaisuuden hankkimiseksi."

      "No, kyllä minua on vedellyt", myönsi Planchet.

      "Sanokaahan minulle, kuinka pitkälle kunnianhimonne ulottuu ja minkä summan olette arvioinut peräytymisenne ehdoksi?"

      "Herra parooni", sanoi Planchet vastaamatta kysymykseen, "tässä pahoittaa nyt mieltäni muuan seikka, niin mielenkiintoinen kuin se muuten onkin kauppamiehelle."

      "Mikä niin?" kysyi Portos katsahtaen taaksensa ikäänkuin nähdäkseen, mikä huolestutti Planchetia, ja torjuakseen häneltä sen kiusan.

      "Entiseen aikaan", huomautti maustekauppias, "te puhuttelitte minua vain lyhyeen Planchetiksi ja silloin olisitte sanonut: 'Miten pitkälle ulottuu kunnianhimosi, Planchet, ja paljonko sinulla pitäisi olla ennen kuin luovut liikkeestäsi?'"

      "Aivan oikein, totta kyllä; niin olisin menneinä päivinä sanonut", vastasi rehellinen Portos hienotuntoisen hämmentyneesti, "mutta siihen aikaan…"

      "Siihen aikaan minä olin herra d'Artagnanin lakeija, tahdoitte sanoa?"

      "Niin."

      "No, ka, jos en nyt olekaan enää suorastaan hänen lakeijansa olen vieläkin hänen palvelijansa, ja sitäpaitsi minulla on sittemmin…"

      "Mitä, Planchet?"

      "Minulla on sittemmin ollut kunnia olla hänen yhtiökumppaninaan."

      "Ohhoh!" äännähti Portos. "Mitä! Onko d'Artagnankin ryhtynyt maustekauppaan?"

      "Ei, ei", selitti d'Artagnan, jonka nämä sanat herättivät unelmistaan ottamaan osaa keskusteluun niin nokkelasti ja nopeasti kuin hänen sielunsa ja ruumiinsa toiminta aina esiintyi. "D'Artagnan ei ole ryhtynyt maustekauppaan, mutta Planchet on puuttunut politiikkaan, niin päin on asia."

      "Niin", lausui Planchet ylpeän tyytyväisesti, "me olemme suorittaneet yhdessä pikku hankkeen, joka tuotti minulle satatuhatta ja herra d'Artagnanille kaksisataatuhatta livreä."

      "Kas peijakasta!" sanoi Portos ihailevasti.

      "Ja sentähden, herra parooni", jatkoi maustekauppias, "minä pyydän teitä uudestaan puhuttelemaan minua Planchetiksi ja sinuttelemaan kuten muinoinkin. Ette voi uskoa, kuinka suuresti se ilahduttaisi mieltäni."

      "Sen teen, jos niin on asia, kunnon Planchet", lupautui Portos.

      Ja ratsastaessaan ihan Planchetin vieressä hän kohotti kätensä taputtaakseen häntä olkapäälle sydämellisen ystävyyden merkiksi. Onneksi hevonen liikahti samassa hiukan syrjään, niin että paroonin käsi mätkähtikin Planchetin ratsun lautasille. Eläimeltä luhistuivat polvet koukkuun.

      D'Artagnan alkoi nauraa, ajatellen ääneen:

      "Ole varuillasi, Planchet, sillä jos Portos alkaa pitää sinusta liian paljon, niin hän taputtaa sinua, ja sellaisiin hyväilyihin sinä litistyt, sillä Portos on yhä julman voimakas, näetkös."

      "Oh", vastasi Planchet, "Mousqueton ei ole kuollut, ja kuitenkin herra parooni pitää hänestä hyvin paljon."

      "Se on totinen tosi", myönsi Portos huokaisten niin että kaikki kolme hevosta yhtaikaa karkasivat pystyyn; "tänä aamunakin sanoin d'Artagnanille, kuinka kovasti kaipaan Mousquetonia. Mutta sanohan minulle, Planchet…"

      "Kiitos, herra parooni, kiitos!"

      "Annahan olla, kelpo poikaseni! Montako tynnyrinalaa sinulla on puistoa?"

      "Puistoa?"

      "Niin. Sitten arvioitset minulle niittymaat ja metsät."

      "Missä, monsieur?"

      "Kartanosi alueella."

      "Mutta, herra parooni, eihän minulla ole kartanoa, ei puistoja, ei niittyjä eikä metsääkään."

      "Mitä sinulla sitten on?" kysyi Portos; "ja miten siis puhutkaan maatilastasi?"

      "Minä en ole sanonut sitä maatilaksi, herra parooni", vastasi Planchet jossakin määrin nöyrtyneenä, "vaan pienoiseksi huvilapaikakseni vain."

      "Ahaa, minä ymmärrän!" tuumasi Portos; "sinä olet pidättyväinen puheissasi."

      "Ei, herra parooni, minä sanon silkan totuuden: minulla on ainoastaan kaksi vierashuonetta pöksässäni."

      "Mutta missä sinun vieraasi siis kävelevät?"

      "Ensiksikin kuninkaan metsässä, joka on hyvin kaunis."

      "Niin, se on tosiaankin komeata metsää", vahvisti Portos; "melkein yhtä komeata kuin minun metsäni Berryssä."

      Planchetin silmät suurenivat.

      "Onko teillä metsä, joka vetää vertoja Fontainebleaun metsälle, herra parooni?" sopersi hän.

      "On oikeastaan kaksikin, mutta berryläiseen alueeseen olen enemmän mieltynyt."

      "Mistä syystä?" kysyi Planchet hyvin nöyrästi.

      "Sentähden etten ole vielä saanut tutkituksi sen koko pinta-alaa, ja toisekseen, koska siellä ihan vilisee salametsästäjiä."

      "Mutta mitenkäs se riistanvarkaiden paljous voi saattaa teille metsän niin mieluisaksi?"

      "No, katsos, ne pyytävät minun riistaani ja minä metsästän heitä; rauhan aikana se on minulle pienoiskuva sodasta."

      Tähän kohtaan oli keskustelu ehtinyt, kun Planchet katsahtaessaan ylös näki Fontainebleaun ensimmäiset talot jyrkkinä ääriviivoina kuvastumassa taivasta vasten, samalla kun tiheästä ja muodottomasta ainejoukosta yleni linnan terävähuippuinen katto, jonka liuskakivet kimmelsivät kuunvalossa kuin suunnattoman

Скачать книгу