LITMIR.BIZ

Скачать книгу

teidän tukkanne on näin kauniimpi, kuin jos siinä olisi jauhetta", sanoi Pitou.

      "Kas kas, huomaan, että rupeatte lausumaan minulle kohteliaisuuksia."

      "Niitä en osaa lausua, neiti. Ei apotti Fortier sellaisia opettanut."

      "Entä opetettiinko teitä tanssimaan?"

      "Tanssimaanko?" kysyi Pitou ihmeissään.

      "Niin tanssimaan."

      "Tanssimaan apotti Fortierin luona! Hyvä Jumala, neiti… Kaikkea vielä, tanssimaan!"

      "Te ette siis osaa tanssia?" kysyi Catherine.

      "En", sanoi Pitou.

      "No siis te seuraatte minua ensi sunnuntaina tanssiaisiin ja katselette, miten herra de Charny tanssii. Hän tanssii paraiten kaikista lähiseudun nuorista miehistä."

      "Kuka tuo herra de Charny on?" kysyi Pitou.

      "Bourbonnen linnan herra"

      "Ja tanssiiko hän sunnuntaina?"

      "Aivan varmasti"

      "Ja kenen kanssa?"

      "Minun kanssani."

      Pitoun sydäntä kouristi, mutta hän ei voinut käsittää siihen syytä.

      "Te siis tahdotte somistaa itsenne saadaksenne tanssia hänen kanssaan?"

      "Tanssiakseni hänen kanssaan, toisten kanssa, kaikkien kanssa."

      "Paitsi ette minun kanssani."

      "Miksi en teidän kanssanne?"

      "Koska minä en osaa tanssia."

      "Te opettelette."

      "Jos te vain tahtoisitte näyttää, neiti Catherine, niin oppisin paremmin kuin katsellessani herra de Charnytä, sen vakuutan teille."

      "Sen näemme myöhemmin", sanoi Catherine. "Mutta nyt on jo aika mennä levolle. Hyvää yötä, Pitou."

      "Hyvää yötä, neiti Catherine."

      Siinä kaikessa, mitä neiti Billot oli Pitoulle haastanut, oli sekä hyvää että pahaa. Hyvää oli se, että hän oli noussut paimenen virasta kirjanpitäjäksi. Pahaa se, ettei hän osannut tanssia ja herra de Charny osasi. Catherinen sanojen mukaan hän tanssi paremmin kuin kukaan muu.

      Pitou näki koko yön unta siitä, että hän katseli herra de Charnyn tanssia ja että tämä tanssi hyvin huonosti.

      Seuraavana päivänä Pitou ryhtyi työhönsä Catherinen opastamana. Muuan seikka häntä ihmetytti, se nimittäin, että määrättyjen opettajien opastamana työ tuli hyvin mieluisaksi. Kahden tunnin päästä hän tarkoin tiesi, mitä hänen piti tehdä.

      "Neiti, jos te olisitte neuvonut minulle latinaa apotti Fortierin sijasta", sanoi hän, "niin en olisikaan tehnyt kielivirheitä."

      "Ja teistä olisi tullut pappi?"

      "Ja minusta olisi tullut pappi", sanoi Pitou.

      "Jolloin olisitte joutunut seminaariin, minne ei ainoakaan nainen saa tulla…"

      "Kas", sanoi Pitou, "en koskaan tullut sitä ajatelleeksi, neiti Catherine… Minusta onkin hauskempaa, etten jäänyt papin uralle."

      Kello yhdeksän saapui isäntä Billot. Hän oli lähtenyt liikkeelle ennen kuin Pitou oli noussut. Joka aamu kello kolmen aikaan vuokratilallinen oli katsomassa, kun hänen hevosensa ja ajomiehensä läksivät liikkeelle. Sitten hän liikkui pelloilla kello yhdeksään asti, nähdäkseen olivatko kaikki paikoillaan ja tekivätkö tehtävänsä. Kello yhdeksän hän tuli aamiaiselle ja poistui kello kymmeneltä. Kello yhden aikaan syötiin päivällinen, ja sen jälkeen aika kului tarkastukseen samoin kuin aamullakin. Senvuoksi ukko Billotin toimet menestyivätkin. Niinkuin hän oli sanonut, oli hänellä kuusikymmentä tynnyrinalaa kaikkien tiedossa ja tuhannen kultarahaa piilossa. Ja luultavaa on, että jos tarkoin olisi laskettu, jos Pitou olisi laskenut, eikä ollut hajamielinen neiti Catherinen ollessa läsnä, olisi hän löytänyt muutaman kultarahan ja muutaman tynnyrinalan lisää siihen, mitä ukko Billot oli tunnustanut.

      Aamiaisen aikana isäntä ilmoitti Pitoulle, että tohtori Gilbertin kirjaa luettaisiin ensi kertaa ylihuomenna kello kymmenen aamulla vajassa.

      Pitou huomautti silloin arasti, että kello kymmenen aikaan aamulla oli messu. Mutta Billot vastasi valinneensa juuri tämän ajan tunnustellakseen työläistensä mielialaa.

      Olemmehan sanoneet, että ukko Billot oli filosofi.

      Hän halveksi pappeja, joita hän piti tyranniuden apostoleina, ja kun hän sai tilaisuuden pystyttää alttarin alttaria vastaan käytti hän sitä kiireesti hyväkseen.

      Rouva Billot ja Catherine rohkenivat tehdä muutamia huomautuksia, mutta isä Billot sanoi, että naiset saivat mennä messua kuulemaan, jos heitä halutti, koska kerran uskonto oli olemassa naisia varten, mutta miehet saivat tulla kuulemaan tohtori Gilbertin kirjaa tai lähteä hänen talostaan.

      Filosofi Billot oli talossaan suuri itsevaltias. Catherinella yksinään oli oikeus kohottaa äänensä vastustaakseen hänen päätöksiänsä. Mutta jos isäntä oli tehnyt lujan päätöksen ja vastasi Catherinelle otsansa rypistyksellä, vaikeni Catherine toisten tavoin.

      Mutta Catherine aikoi käyttää olosuhteita Pitoun hyväksi. Pöydästä noustua hän huomautti isälleen, että esittääkseen kaikkia noita kauniita asioita ylihuomenna ei Pitoulla ollut kyllin hyviä vaatteita. Kun hän kerran olisi mestarin asemassa silloin, sillä hänhän silloin opettaisi, ei hänen pitäisi tarvita hävetä oppilaittensa edessä.

      Billot antoi tyttärelleen vallan sopia Pitoun vaatteista Villers-Cotteretsin räätälin, herra Dulauroyn kanssa.

      Catherine oli oikeassa, eikä uusi puku suinkaan ollut Pitoulla mikään ylellisyystavara. Hänellä oli jalassa samat housut jotka tohtori Gilbert oli hänelle teettänyt viisi vuotta sitten ne olivat kyllä alkujaan olleet liian pitkät, mutta olivat jo käyneet liian lyhyiksi, vaikkakin neiti Angélique oli niitä joka vuosi jatkanut kahdella tuumalla. Mitä tulee takkiin ja liiveihin, niin ne olivat kadonneet jo kaksi vuotta sitten, ja niiden sijaan oli tullut palttinainen mekko, johon sankarimme oli puettu kertomuksemme alusta alkaen.

      Pitou ei koskaan ollut ajatellut pukuansa. Kuvastin oli aivan tuntematon ylellisyyskapine neiti Angéliquen talossa, ja kun hänellä ei ollut taipumuksia niinkuin kauniilla Narkissoksella rakastua ensiksi itseensä, ei hän ollut koskaan tullut katsoneeksi kuvaansa lähteistä, joiden partaalle hän viritti ansojaan.

      Mutta heti kun Catherine oli puhunut tanssiaisiin menosta ja oli mainittu herra de Charny ja hänen komea ulkomuotonsa, – senjälkeen kun tuo juttu päähineistä, joilla nuori tyttö aikoi lisätä kauneuttaan, oli tullut Pitoun korviini katsoi hän kuvaansa, peilistä, tuli murheelliseksi silmäillessään omaa siistimätöntä asuaan ja tuumi, millä tavalla hänkin voisi hankkia sellaista, mikä kohottaisi hänen ulkonaista asuaan.

      Pahaksi onneksi Pitou ei voinut tähän kysymykseen antaa mitään vastausta. Hänen huono ulkoasunsa riippui vaatteista. Mutta saadakseen vaatteita hän tarvitsi rahaa, eikä Pitou eläissään ollut omistanut ropoakaan.

      Olihan Pitou nähnyt, että paimenet, kilpaillessaan huilunsoitossa ja runojen laatimisessa, ottivat päähänsä ruususeppeleen, mutta hän ajatteli aivan oikein, että vaikka tällainen seppele kaunistaisikin hänen kasvonpiirteitään, niin se vain tekisi vaatteitten huonouden huomattavammaksi.

      Pitou siis ilahtui kovin, kun sunnuntai-aamuna kello kahdeksan, hänen miettiessään, millä tavalla hän kaunistaisi itseään, Dulauroy saapui ja laski tuolille taivaansiniset housut ja takin sekä punaruutuiset valkoiset liivit.

      Ja samalla kertaa ompelijatar toi toiselle tuolille paidan ja kaulahuivin. Jos paita sopisi, oli hän saanut määräyksen valmistaa puoli tusinaa samanlaatuisia.

      Toinen yllätys seurasi toistaan. Ompelijattaren jäljestä saapui hatuntekijä. Hän toi uudenaikaisen kolmikolkkaisen hatun, jolla oli kaunis siro muoto, parhaimman, mikä oli herra Cornulla, Villers-Cotteretsin etevimmällä hatuntekijällä.

      Hän

Скачать книгу