LITMIR.BIZ

Скачать книгу

samalla kun muutkin laskut: hän ei koskaan katso muuta kuin loppusummaa, ja hän on niin rikas, pari guineaa enemmän tai vähemmän ei merkitse hänelle mitään."

      "Ettekö lähde! Minä tahdon sulkea oven… Ginevra, ihmiset sanokoot että olette hyvin kaunis tuossa tanssiaispuvussa, mutta minun silmissäni ette koskaan ole niin kaunis kuin olitte pumpulipuvussa, yksinkertainen olkihattu päässä, silloin kun näin teidät ensi kerran."

      "Toisilla ihmisillä ei ole teidän puritaanista makuanne", vastasi hän suuttuneena. "Ja sitä paitsi mielestäni teillä ei ole mitään oikeutta saarnata minulle."

      "Epäilemättä! Minulla on hyvin vähän oikeutta siihen, ja teillä kenties vielä vähemmän tulla teikaroimaan ja pöyhistelemään minun huoneeseeni – senkin harakka lainahöyhenissä! En vähääkään kunnioita höyheniänne, neiti Fanshawe, enkä varsinkaan noita riikinkukon silmiä, joita nimitätte koruiksi. Hyvin kauniita kylläkin, jos olisitte ostanut ne omilla rahoillanne, jotka hyvin olisitte voinut heittää pois, mutta ei ensinkään kauniita näissä olosuhteissa."

      "_On est là pour Mademoiselle Fanshawe",24 ilmoitti ovenvartijatar, ja Ginevra tipsutti tiehensä.

      Korujen salaisuus ei selvinnyt ennen kuin pari kolme päivää myöhemmin, jolloin Ginevra tuli tekemään vapaaehtoisen tunnustuksen.

      "Teidän ei tarvitse murjottaa minulle", hän aloitti, "eikä ajatella että saatan isän tai herra de Bassompierren suuriin velkoihin. Minä vakuutan teille että mitään ei ole maksamatta, lukuun ottamatta paria pukua, jotka hiljattain olen teettänyt; kaikki muu on kunnossa."

      "Tässä on jokin salaisuus", ajattelin, "koska kerran ette ole saanut niitä rouva Cholmondeleyltä ja koska itsellänne on vain muutamia shillinkejä, joita kyllä tiedän teidän osaavan käyttää hyvinkin varovasti."

      "Ecoutez",25 jatkoi hän siirtyen lähemmäksi ja puhuen tutunomaisimmalla ja maanittelevimmalla äänellään, sillä "murjottamiseni" oli hänelle epämukavaa: hän tahtoi saada minut puhelu- ja kuuntelutuulelle, vaikka puhuinkin vain toruakseni ja kuuntelin hillitäkseni häntä. "Ecoutez, chère grogneuse!26 Minä kerron teille koko asian, ja sitten saatte nähdä ei ainoastaan kuinka hyvällä tolalla kaikki on, vaan myös kuinka viisaasti kaikki on järjestetty. Ensiksikin: minun täytyy käydä kutsuissa. Isä itse on sanonut, että hän soisi minun näkevän vähän maailmaa; hän nimenomaan huomautti rouva Cholmondeleylle, että vaikka olenkin aika suloinen olento, näytän sentään vielä voileipää syövältä koulutytöltä, ja siitä hän erityisesti toivoo minun pääsevän olemalla mukana seuraelämässä täällä ennen kuin teen varsinaisen ensi esiintymiseni Englannissa. No niin, jos olen mukana, minun täytyy pukeutua hyvin. Rouva Cholmondeley on käynyt ilkeäksi eikä anna enää mitään; olisi liian kovaa panna setä maksamaan kaikki mitä tarvitsen: sitä ette voi kiistää – se on omien saarnojenne mukaista. No niin, eräs joka kuuli (aivan sattumalta, minä vakuutan teille) kuinka valitin rouva Cholmondeleylle tukalia olojani ja kuinka minun täytyi otella parin koristuksen tähden – eräs ei suinkaan kitsastellut, vaan oli aivan hurmaantunut siitä ajatuksesta, että saisi lahjoittaa minulle jonkin pikkukapineen. Olisittepa vain nähnyt kuinka keltanokkaiselta hän näytti puhuessaan siitä ensin, kuinka hän epäröi ja punasteli ja suorastaan vapisi kiellon pelosta."

      "Se riittää, neiti Fanshawe. Otaksun saavani ymmärtää että herra Isidore on hyväntekijä, että häneltä olette saanut nuo kallisarvoiset korut ja että hän hankkii teille kukkavihot ja käsineet."

      "Te sanotte asian niin epämiellyttävästi", hän sanoi, "tuskin tietää mitä vastata. Minä tarkoitan vain että silloin tällöin suon Isidorelle sen ilon ja kunnian, että hän saa osoittaa ihailuaan tarjoamalla minulle jonkin joutavan kapineen."

      "Sama asia se kuitenkin on… No niin, Ginevra, sanoakseni täyden totuuden en oikein ymmärrä noita asioita, mutta minä uskon että teette väärin, hyvin väärin. Ehkä kuitenkin nyt olette varma siitä, että voitte mennä naimisiin herra Isidoren kanssa; vanhempanne ja setänne ovat antaneet suostumuksensa, ja te puolestanne rakastatte häntä koko sydämestänne?"

      "Mais pas du tout!"27 (Hän aina turvautui ranskankieleen aikoessaan sanoa jotakin erityisen sydämetöntä ja nurinkurista.) "Je suis sa reine, mais il n'est pas mon roi."28

      "Suokaa anteeksi, mutta minun täytyy uskoa että tuollainen puhe on pelkkää lorua ja keimailua. Teissä ei ole mitään suurta, mutta kuitenkaan ette pysty käyttämään hyväksenne sen miehen hyväntahtoisuutta ja kukkaroa, jota kohtaan tunnette ehdotonta välinpitämättömyyttä. Te rakastatte Isidorea paljon enemmän kuin luulettekaan tai tahdotte tunnustaa."

      "Enkä. Tanssin toissailtana erään nuoren upseerin kanssa, josta pidän tuhannen kertaa enemmän. Ajattelen usein ihmeissäni, miksi olenkin niin kovin kylmä Isidorelle, sillä kaikki sanovat häntä kauniiksi ja toiset naiset ihailevat häntä, mutta kuitenkin hän vaivaa minua. Antakaahan kun ajattelen asiaa…"

      Ja hän näytti ponnistavan ajatuksiaan. Rohkaisin häntä siinä.

      "Oikein", sanoin, "koettakaa saada selvä käsitys mielentilastanne.

      Minusta se näyttää olevan hyvin sekava – kirjava kuin ryysykasa."

      "Jotakin tämäntapaista se on", huudahti hän ennen pitkää. "Mies on liian romanttinen ja rakastunut ja luulee minun olevan jotakin suurempaa kuin minusta on sovelias olla. Hän pitää minua täydellisenä, luulee minun omaavan kaiken maailman hyvät ominaisuudet ja täysipainoiset hyveet, joita minulla ei koskaan ole ollut ja joita en aio saadakaan. No niin, hänen aikanaan ei muuta voi kuin jotenkin koettaa osoittaa hänen hyvät käsityksensä oikeiksi, ja on niin väsyttävää olla ihmisiksi ja puhua järkeä – hän tosiaankin luulee minua järkeväksi. Minun on paljon helpompi olla teidän kanssanne, vanha neiti – teidän, te rakas ärripussi, joka tunnette minut sellaisena kuin pahimmillani olen, ja tiedätte että olen keimaileva, tietämätön, hakkaileva, huikentelevainen, tyhmä, itsekäs ja paljon muuta herttaista, mitä te ja minä olemme päättäneet kuuluvan luonteeseeni."

      "Tämä kaikki on erittäin hyvä", sanoin minä ja tein innokkaan ponnistuksen säilyttääkseni vakavan ankaruuteni, jota tämä eriskummainen suoruus oli vähällä järkyttää, "mutta se ei muuta tuota viheliäistä lahjajuttua. Käärikää ne kokoon, Ginevra, niinkuin hyvä ja rehellinen tyttö, ja lähettäkää ne takaisin."

      "Kas sitäpä en tahdo", hän sanoi päättäväisenä.

      "Sitten petätte herra Isidorea. Onhan päivän selvää, että ottaessanne vastaan hänen lahjansa annatte hänen ymmärtää että hän on kerran saava teiltä palkinnon…"

      "Mutta sitä hän ei saa", keskeytti hän, "hän on jo saanut palkkansa – hänen palkkanaan on se ilo, että saa nähdä minun käyttävän hänen korujaan. Aivan tarpeeksi hänelle: hän on vain porvari."

      Tämä lause typerässä ylimielisyydessään paransi minut kokonaan siitä hetkellisestä heikkoudesta, joka oli saanut ilmeeni ja käytökseni lauhtumaan. Hän räpätti edelleen:

      "Asiani tällä hetkellä on nauttia nuoruudesta eikä ajatella itseni kahlehtimista lupauksella tai valalla miehelle tai toiselle. Kun ensin näin Isidoren, uskoin että hän auttaisi minua nauttimaan. Uskoin hänen tyytyvän siihen, että olen kaunis tyttö, uskoin että kohtaisimme ja eroaisimme ja lentelisimme kuin kaksi perhosta ja olisimme onnelliset. Mutta katso! väliin hän on vakava kuin tuomari, syvätunteinen ja miettiväinen. Bah! Les penseurs, les hommes profonds et passionnés ne sont pas à mon goût.29 Luutnantti Alfred de Hamal miellyttää minua paljon enemmän. Va pour les beaux fats et les jolis fripons! Vive la joie et les plaisirs! A bas les grandes passions et les sévères vertus!"30

      Hän

Скачать книгу