LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kun on puhe jaloista, hienoista miehistä. Päätökseksi tuli, että meidän oli tehtävä rauha, ja me löimme kättä sovinnon merkiksi. Nyt selitti toverini, mikä tarkoitus oli Stewartin jättämisellä, ja täytyy tunnustaa, että hänen poliittinen älynsä sai siitä kunniaa. Huhu Ballantraen kuolemasta oli hänelle suureksi avuksi, joten se, että Stewart oli hänet tuntenut, oli vaarallista. Sentähden oli hän sopivimmalla tavalla pitänyt huolta siitä, että Stewart oli asiasta hiiskumatta. "Alan Black, näes", sanoi hän, "on niin turhamainen, että jättää kertomatta sellaisen jutun itsestänsä."

      Iltapuolella tulimme sen lahdelman rannoille, joka oli matkamme määrä; alus oli sinne juuri ankkuroitunut. Se oli Sainte-Marie-des-Anges Havre de Grace'ista. Tilattuamme merkeillä veneen kysyi master tunsinko kapteenia. Kerroin, että hän oli maanmiehiäni, aivan virheetön kunnon mies, mutta jossain määrin pelokas.

      "Sama se", sanoi hän. "Totuuden hän sittenkin saa tietää."

      Totuutta tappelustako hän tarkoitti? kysyin minä. Siliä jos kapteeni saisi vähänkin vihiä sotajoukon hajaantumisesta, niin hän varmaankin heti nostaisi ankkurin.

      "Entäs sitten!" hän vastasi, "eihän nyt kuitenkaan enää auta tapella."

      "Hyvä mies", sanoin minä, "ei nyt ole puhe tappelemisesta. Mutta onhan meidän ajateltava ystäviämme. He tulevat aivan kintereillämme; prinssi itse on ehkä mukana, ja jos laiva on lähtenyt, voi suuri joukko kallisarvoisia henkiä joutua vaaraan."

      "On kapteenilla ja miehistölläkin henki, jos siitä puhutaan", sanoi Ballantrae.

      Se oli pelkkää viisastelua, selitin minä, enkä halunnut kapteenille mitään sanottavan. Niinpä sain Ballantraelta sen viisaan vastauksen, jonka vuoksi olen koko keskustelun sellaisenaan kertonut (ja samalla siksi, että minua on moitittu tästä Sainte-Marie-des-Anges'in jutusta).

      "Muista sopimustamme, Frank", sanoi hän. "Minulla ei ole valtaa vastustella, jos sinä pidät suusi kiinni, mihin sinua kehoitankin, mutta saman sopimuksen mukaan et sinä voi moittia, vaikka minä puhun suuni puhtaaksi."

      En voinut olla tälle nauramatta, vaikka vieläkin varoitin häntä seurauksista.

      "Minun puolestani saa seurata tuhannen pirua", sanoi tuo häikäilemätön heittiö. "Minulla on tapana aina tehdä se, mikä minua miellyttää."

      Kuten tiedetään, kävi ennustukseni toteen. Kohta kun kapteeni oli kuullut asian oikean laidan, hän nosti ankkurin ja suuntasi merelle; ennen auringon nousua olimme jo Great Minchissä.

      Laiva oli vanha, ja laivuri, joskin mitä rehellisin (ja lisäksi irlantilainen), kovin kelvoton. Tuuli puhalsi puuskittain ja meri kävi ankarasti. Koko pitkänä päivänä ei meillä juuri ollut ruokahalua. Menimme aikaisin ja jokseenkin alakuloisina levolle. Yön aikaan kääntyi tuuli (aivan kuin meille opetukseksi) koilliseen ja muuttui rajumyrskyksi. Meidät herätti myrskyn kamala mylvinä ja merimiesten juoksu kannella. Luulin varmasti viime hetkemme tulleen ja pelkoni nousi yli rajain, kun Ballantrae vielä pilkkaili rukouksiani. Sellaisena hetkenä esiintyy mies, jolla on jonkinlaista uskontoa, oikeassa valossaan, ja meille selviää (mitä meille jo pieninä ollessamme opetettiin), kuinka vähän sopii luottaa maallisiin ystäviin; olisin arvoton tunnustamaan uskontoani, poika, jos jättäisin tämän erityisesti huomauttamatta. Kolme päivää me makasimme pimeässä kajuutassa, yksi ainoa korppu nakerreltavanamme. Neljäntenä myrsky vaimeni, mutta laiva oli menettänyt mastonsa ja mainingit heittelivät sitä ankarasti. Kapteeni ei aavistanutkaan, minne olimme ajautuneet; hän oli aivan kelvoton ammattiinsa, osasi vain ylistää pyhää neitsyttä, mikä kyllä itsessään on erinomainen asia, mutta tuskin riittää laivan ohjaamiseen. Ainoa toivomme oli, että jokin muu alus ottaisi meidät. Jos se sattuisi olemaan englantilainen, ei onni olisi erittäin suopea minulle ja masterille.

      Viidennen ja kuudennen päivän me ajelehdimme avuttomina. Seitsemäntenä saimme hiukan purjeita asetetuksi, mutta laiva oli täysissä tamineissaankin huono purjehtija, niin että emme juuri voineet muuta kuin purjehtia peräntakaista. Koko ajan me olimme ajautuneet lounaiseen päin ja myrskyn kestäessä kaiketi hyvääkin vauhtia. Yhdeksäs aamu oli kylmä ja pimeä; meri aaltoili ankarasti ja kaikki merkit ennustivat pahaa säätä. Kovin iloisina me sen vuoksi näimme taivaanrannalla pienen aluksen, joka suuntasi suoraan Sainte-Marie'ta kohti. Mutta ilomme ei kestänyt kauan, sillä kohta kun se oli luonamme ja sai venheen vesille, hyppäsi sieltä esiin useita kammottavan näköisiä miehiä. Ne lauloivat ja melusivat meihin päin soutaessaan, ja hyökkäsivät kannelle paljastetut väkipuukot kourissaan ja kovasti kiroillen. Heidän johtajansa oli inhottava kummitus, kasvut mustatut ja leukaparta palmikolla. Hän oli kuuluisa merirosvo, nimeltä Teach. Hän polki jalkaansa, ja mylvi hurjasti, että hänen nimensä oli Saatana ja laivaa kutsuttiin Helvetiksi.

      Hän käyttäytyi kuin lapsi, joka kiduttaa eläimiä tai kuten puolihullu ihminen. Minua hän kovasti pelotti. Kuiskasin Ballantraelle rientäväni tarjoutumaan merirosvolaivan palvelukseen, ja toivoin vain hartaasti, että miehiä tarvittaisiin; hän hyväksyi tuumani nyökäyttämällä päätänsä.

      "Jumal'avita", sanoin minä kapteeni Teachille, "jos te olette Saatana, niin tässä on perkele palvelukseenne."

      Tällaisesta puheesta hän piti, ja (päästäkseni nopeasti näiden kamalain asiain ohi) Ballantrae, minä ja kaksi muuta otettiin rekryyteiksi, kun taas laivuri ja jäljelläolevat heitettiin mereen tavalla, jota sanotaan lankkua pitkin laputtamiseksi. Näin ensi kerran, miten siinä menetellään, ja tulin katsellessani aivan kipeäksi. Kapteeni Teach tai joku hänen väestään (olin liiaksi suunniltani mitään tarkemmin älytäkseni) huomauttivat pahaaennustavasti jotain minun kalpeasta kuonostani. Minulla oli kylliksi voimia hiukan hypähdellä ja karjua muutama siivoton sana, mikä minut sillä kerralla pelasti; mutta sääreni vapisivat kuin rääsyt, kun minun piti astua ruuheen noiden konnien kera. Heidän synnyttämänsä kauhu ja hirveitten aaltojen pelko sai minut sellaiseen jähmetystilaan, että vain vaivoin pidin irlantilaiskieltäni käynnissä ja sain pari sukkeluutta suustani, kun meidät kiskaistiin kannelle. Jumalan johdatuksesta oli merirosvolaivassa viulu; siihen minä kävin käsiksi ja onnistuinkin aika hyvin soittajana. "Vinkuvaksi Villeksi" he minut ristivät, ja minä välitin vähän moisesta arvonimestä niin kauan kuin nahkani oli ehjä.

      Minun on mahdoton kertoa millainen helvetti tuo alus oli; sanon vain, että sitä johti mielipuoli ja että sitä olisi voinut sanoa uivaksi hullujenhuoneeksi. Miehistö joi, mylvi, hoilasi, riiteli ja hyppi; ei milloinkaan ollut hetkeä, jona kaikki olisivat olleet selvällä päällä, ja oli päiviä, jolloin äkkinäinen tuulen puuska olisi voinut painaa meidät meren pohjaan tai joku sotalaiva yllättää meidät, ilman että voimme tehdä vähintäkään vastarintaa. Pari kertaa näimme purjelaivan, ja jos olimme riittävän selviä, niin hyökkäsimme, Herra armahtakoon, sen kimppuun, mutta jos olimme liian juopuneita, pääsi se livahtamaan tiehensä, ja minä kiitin sisimmässä sydämessäni kaikkia pyhimyksiä. Teach hallitsi – jos muuten voi puhua hallitsemisesta siellä, missä ei ole minkäänlaista järjestystä – synnyttämänsä pelon avulla, ja minä huomasin, että hän oli kovin itserakas asemansa vuoksi. Minä olen tuntenut Ranskan päärejä – vieläpä ylämaan päällikköjäkin – , joiden itsetyytyväisyys ei ollut niin päivänselvästi näkyvissä, seikka, joka asettaa kunniaa ja kunnianosoituksia tavoittelevan työn omituiseen valoon. Yleensä ymmärtää sitä paremmin, mitä kauemmin elää, Aristoteleen ja muiden filosofien viisautta, ja miten innokkaasti minä lienenkin koko elämäni ajan luvallisin keinoin pyrkinyt eteenpäin, voin siitä huolimatta nyt, kilvoitukseni päättyessä, laskea käden sydämelle ja väittää, ettei mitään – eipä edes henkeään – kannata voittaa tai puolustaa, jos arvokkuutemme siitä vähimmässäkään määrässä kärsii.

      Kului pitkä aika, ennenkuin sain puhutella Ballantraeta kahdenkesken, mutta vihdoin eräänä yönä me ryömimme kokkapuulle, toisten riemuitessa mukavammin, ja valitimme hätäämme toisillemme.

      "Meitä ei voi pelastaa muu kuin pyhimykset", sanoin minä.

      "Minulla taas on aivan toisenlainen käsitys", vastasi Ballantrae, "minä aion vapautua. Teach on mitä kurjin raukka; meillä ei ole mitään hyötyä

Скачать книгу