Veljekset: Talvinen tarina - Роберт Стивенсон

Скачать книгу

laivoista naisia, ja vaikka olen ollut mukana kaupunkia ryöstettäissä ja hiljattain Ranskassa hirveissä katumellakoissa, teki kuitenkin tuo surullinen ja vaarallinen taistelupaikka merellä ja taistelevien vähäinen lukumäärä nämä merirosvonäytelmät paljoa kamalammiksi. Tunnustan rehellisesti, etten koskaan voinut ryhtyä asiaan olematta kolmen neljänneksen humalassa. Toisten laita oli samoin; itse Teachkin epäröi mitään aloittaa, ellei hän ollut täyttänyt itseään rommilla, ja Ballantraen tehtävän suurimpia vaikeuksia oli jakaa meille paljon väkijuomia juuri niin kuin tarvittiin. Senkin hän suoritti ihailtavalla tavalla ja oli yleensä kunnollisin mies mitä olen nähnyt ja yksi niitä, joita luonto on suosinut erityisillä lahjoilla. Hän ei koettanut hankkia suosiota kuten minä alituiseen kujeilemalla pelko sydämessä, vaan oli useimmissa tapauksissa jollakin tavoin arvokas ja luoksepääsemätön, niin että hän näytti isältä lapsilaumassa tai koulumestarilta oppilaineen. Hänen tehtäväänsä vaikeutti se, että miehistöön oli juurtunut mellakoimisen halu; Ballantraen kurinpito, niin höllä kuin se olikin, rajoitti kumminkin heidän yltiöpäisyyttään, ja mikä pahinta: kun he nyt pysyivät selvinä, oli heillä aikaa ajatella. Sentähden oli muutamia, jotka joutuivat katumaan kammottavia rikoksiaan, erittäinkin yksi, eräs hyvä katolilainen, jonka kanssa me toisinaan pujahdimme salaa rukoilemaan, varsinkin pahalla säällä, sumussa, sateessa ja sen sellaisessa, kun meitä ei niin hyvin pidetty silmällä, ja minä olen varma, ettei pari rikollista matkalla mestauspaikalle ole tehnyt sen tuskaisempaa ja vilpittömämpää katumusta. Sitävastoin toiset, joilla ei ollut samaa toivomisen syytä kuin meillä, antautuivat muunlaiseen ajanviettoon, nimittäin laskemaan saalistaan. Päivät pitkät he siten saattoivat istua laskemassa osuuksiaan ja hautomassa uusia voiton toiveita. Kuten sanottu, me olimme onnistuneet varsin hyvin, mutta se huomautus minun on tähän lisättävä, ettei missään yrityksessä (päättäen niistä, joissa minä olen ollut osakkaana) voitto koskaan vastaa ihmisten alkuperäisiä toiveita. Monta laivaa me kohtasimme ja monta valtasimmekin, mutta vain harvoissa oli sanottavasti rahoja; niiden lasti oli enimmäkseen käyttöön kelvotonta – mitäpä me teimme muutamalla auralla tai jollakin tupakkamäärällä? – ja on kovin tuskallista ajatella, kuinka monen laivamiehistön olemme antaneet laputtaa pitkin lankkua vain muutaman korpun tai parin viina-ankkurin vuoksi.

      Laivamme oli kovin lahonnut, joten oli kiiruhdettava suojasatamaan, joka sijaitsi soiden ympäröimällä joen suulla. Yleensä ajateltiin sen jälkeen erota kukin hävittämään yksin osuuttansa, ja tämän vuoksi kaikki himoitsivat hiukan lisää, joten asian lopullinen ratkaisu siirtyi päivä päivältä. Lopullisen päätöksen sai aikaan vähäpätöinen tapaturma, sellainen, jota voisi luulla jokapäiväiseksi meidän asemassamme olevien henkilöjen kesken. Minun on kuitenkin liitettävä tähän selitys. Valtaamistamme laivoista olimme ainoastaan yhdessä – ensimmäisessä, missä oli naisia – kohdanneet todellista vastarintaa. Tässä tilaisuudessa tapettiin miehistämme kaksi ja useita haavoittui, joten me varmasti olisimme joutuneet tappiolle ilman urhoollista Ballantraeta. Muuten oli puolustus kaikkialla (jos sellainen yleensä tuli kysymykseen) niin kehnoa, että Euroopan vaivaisin sotajoukko olisi sille nauranut. Vaarallisinta oli kiivetä pitkin laivan sivuja, mutta saattoi tapahtua, että nuo merimiesraukat heittivät itse meille köyden, niin mielellään he antautuivat palvelukseemme tahtomatta laputtaa lankkua pitkin. Kun olimme aina päässeet niin helpolla, oli miehistömme tullut kehnoksi tappelemaan, joten oli varsin ymmärrettävää, että Teach voi vaikuttaa sen mieliin; todellisuudessa olikin tuon mielipuolen läsnäolo meille todellinen vaara.

      Onnettomuus, jota tarkoitan, tapahtui seuraavalla tavalla: Olimme eräänä päivänä huomanneet pienen täyspurjeisen aluksen aivan lähellämme oikealla puolella. Se purjehti melkein yhtä nopeasti kuin me – olen lähempänä totuutta jos sanon: yhtä huonosti – ja me panimme kuntoon keulakanuunat ampuaksemme siltä poikki pari raakapuuta. Meri kävi ankarasti; laiva keinui kovin, niin ettei ollut ihme, jos kanuunamme laukaistiin neljästi lähellekään osumatta. Mutta meidän huomaamattamme olivat takan ajetut ladanneet peräkanuunan, jota emme olleet voineet sumussa huomata. He tähtäsivät paremmin kuin me. Ensimmäinen laukaus sattui aluksemme keulaan ja iski kaksi kanuunamiestämme kuoliaiksi, niin että veri roiskui kasvoillemme ja me kaikki ryntäsimme kannelta alas makuusuojiimme. Ballantrae olisi jatkanut yritystä, eikä tuo vastoinkäyminen olisi voinutkaan vaikuttaa todelliseen sotamieheen; mutta hän älysi nopeasti miehistön mielenlaadun ja huomasi sen nyt saaneen kyllänsä koko käsityöstä. Yht'äkkiä he olivat yhtämieltä siitä, että takaa-ajo lopetettaisiin; siitä ei ollut mitään hyötyä; Saara oli niin laho, ettei se voinut purjehtia kilpaa pullonkaan kanssa; oli sulaa hulluutta risteillä sillä kauemmin, ja näistä syistä laivan kokka käännettiin ja suunnattiin jokea kohti. Oli ihmeellistä nähdä, miten iloisiksi miehet tulivat, kuinka he polkivat jalkaa nauraen ja leikkiä laskien, samalla kukin selvitellen, miten paljon osuus oli kasvanut kanuunamiesten kuoltua.

      Yhdeksän päivää me purjehdimme jokea kohti – niin heikko oli tuuli – mutta ennen kymmenennen aamun koittoa, keveän sumun kadotessa, olimme perillä. Kun ilma hetkisen oli selkeä, ennenkuin sumu heti jälleen laskeutui, näimme erään risteilijän aivan lähellä. Se oli kova isku niin likellä piilopaikkaamme. Keskusteltiin innokkaasti, oliko se nähnyt meidät, ja jos oli, oliko se tuntenut Saaran. Olimme olleet hyvin varovaisia, hävittäneet valtaamiemme laivojen miehistöt, jottei kukaan voisi todistaa meitä vastaan, mutta itse Saaran ulkonäköä oli vaikeampi pitää salassa, erittäinkin viime aikoina, sen lahottua, kun olimme ahdistelleet useita aluksia saamatta niitä kiinni. Ei niin ollen ollut muuta kuin todennäköistä, että rosvolaivamme oli moneen kertaan julkisesti kuvailtu. Minä luulin tuon yllätyksen hajoittavan meidät heti. Mutta tässä Ballantraen ihmeen nerokas järki jälleen hämmästytti minua. Hän ja Teach, mikä oli kaikista hänen tempuistaan ihmeteltävin, olivat vetäneet innokkaasti yhtä köyttä aina siitä asti, kun Ballantraesta tuli majoitusmestari. Kysyin häneltä monasti, kuinka se saattoi käydä päinsä, mutta sain vain kerran vastauksen. Silloin hän sanoi Teachilla ja itsellään olevan sopimuksen, "joka kovasti hämmästyttäisi miehistöä, jos se sen saisi kuulla, ja joka hämmästyttäisi häntä itseäänkin jonkinverran siinä tapauksessa, ettei sitä rikottu."

      Tässäkin tilaisuudessa hän ja Teach taas olivat yhtä mieltä, ja heidän yhteistoimintansa tuloksena oli, että heti ankkurin laskettua koko miehistö alkoi juoda sanoin selittämättömästi. Iltapäivällä oli laiva täynnä juopuneita miehiä, jotka viskoivat mereen mitä käsiinsä saivat, mylvivät kilpaa mitä erilaisimpia lauluja, joutuivat riitaan ja käsikähmään ja jälleen sen unohdettuaan halailivat toisiaan. Ballantrae oli kieltänyt minua mitään juomasta, kehotti vain näyttämään humaltuneelta, niin totta kuin elämäni oli minulle rakas. En ole koskaan viettänyt niin murheellista päivää; makasin enimmän ajan tuijottaen yli soiden ja tiheikköjen, jotka silmäkannolta ympäröivät pikku lahdelmaamme. Hiukan ennen pimeän tuloa horjui Ballantrae luokseni, oli kompastuvinaan ja kuiskasi ennenkuin nousi, että minun piti kömpiä alas kajuuttaan ja olla nukkuvinani siellä arkun kannella, sillä minua tarvittaisiin pian. Minä tein niin, menin alas kajuuttaan ja heittäydyin ensimmäiselle tapaamalleni arkulle. Siinä makasi jo eräs toinen mies, mutta tavasta millä hän liikahteli ja sysäsi minut syrjään, minä päätin hänen olevan verrattain vähän päissään. Kun olin löytänyt toisen sijan, tuntui hän kuitenkin nukkuvan edelleen. Aavistin tulossa olevan jonkun julman teon, ja sydämeni jyski ankarasti. Heti jäljessäni tuli Ballantrae alas, sytytti lampun, katsahti ympärilleen ja nyökkäsi, ikäänkuin olisi havainnut kaiken olevan järjestyksessä. Sitten hän lähti sanaa sanomatta kannelle. Tirkistin varovasti ympärilleni ja näin että meitä oli makaamassa tai makaavinaan kolme: minä itse, Dutton ja Grady, molemmat rohkeita miehiä. Kannella olivat muut nyt niin hurjasti humaltuneet, että elämä meni kaiken ihmisyyden rajain ulkopuolelle; ei mikään kielen sana voi kuvailla heidän aikaansaamaansa meteliä. Olen iässäni usein kuullut juopuneitten mellastelua, monasti Saarankin kannella, mutta en koskaan mitään, mitä likimainkaan voisi verrata tähän. Siksipä pian juolahti mieleeni, että viinalle oli mahdettu tehdä temppuja. Kesti kauan, ennenkuin kaikki kiljunta ja ulvonta hukkui aivan kuin valittavaan ähkinään ja vihdoin kokonaan häipyi. Minusta tuntui vielä kestävän pitkän ajan, ennenkun Ballantrae palasi, tällä kertaa Teachin seurassa. Kapteeni kirosi

Скачать книгу