LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kuukautta, sanoi hän.

      – Hyvä, sanoi vieras, – annan teille kolme.

      – Mutta luuletteko, että Thomson & French…

      – Olkaa huoleti, minä vastaan kaikesta. Nyt on kesäkuun viides päivä.

      – Niin on.

      – Uusikaa kaikki nämä vekselit maksettaviksi syyskuun viidentenä. Ja sinä päivänä kello yksitoista aamupäivällä (kello oli sinä hetkenä täsmälleen yksitoista) tulen teidän luoksenne.

      – Minä odotan teitä, sanoi Morrel. – Ja silloin maksan tai olen kuollut.

      Nämä viimeiset sanat hän lausui niin hiljaa, että vieras ei voinut niitä kuulla.

      Vekselit uudistettiin, entiset revittiin, ja laivanvarustajalla oli ainakin kolme kuukautta aikaa koota viimeisetkin varansa.

      Englantilainen otti hänen kiitoksensa vastaan tyynesti, niin kuin heikäläisten tapa on, ja sanoi herra Morrelille hyvästi. Morrel saattoi häntä ovelle asti siunaten häntä.

      Portailla hän kohtasi Julien. Tyttö oli astuvinaan portaita alas, mutta oikeastaan hän odotti.

      – Hyvä herra, sanoi hän pannen kätensä ristiin.

      – Neiti, sanoi vieras. – Jonakin päivänä saatte kirjeen, jonka alla on nimi… Merenkulkija Sindbad … toimikaa tarkoin sen mukaan, mitä kirjeessä määrätään, vaikka se tuntuisi teistä kuinka kummalliselta.

      – Hyvä on, vastasi Julie.

      – Lupaatteko?

      – Vannon.

      – Hyvä! Hyvästi, neiti. Pysykää aina hellänä ja hyvänä tyttärenä niin kuin tähänkin asti, ja olen varma siitä, että taivas palkitsee teidät antamalla teille Emmanuelin mieheksenne.

      Julie sävähti, kävi tulipunaiseksi ja tarttui kaidepuuhun.

      Vieras jatkoi tietään viitaten hänelle hyvästiksi.

      Pihalla hän kohtasi Penelonin, joka piti käsissään kahta sadan frangin kääröä tietämättä mitä niillä tehdä.

      – Tulkaahan, ystäväni, sanoi vieras hänelle, – tahdon puhua kanssanne.

      30. Syyskuun viides päivä

      Kun Thomson & Frenchin edustaja ehdotti maksuajan lykkäystä hetkenä, jolloin Morrel sitä kaikkein vähimmin uskalsi toivoa, tuntui hänestä aivan kuin onni jälleen palaisi ja kohtalo lakkaisi häntä vainoamasta. Samana päivänä hän kertoi kaiken vaimolleen, tyttärelleen ja Emmanuelille, ja toivo ja rauhallisuus palasi jälleen perheeseen. Mutta pahaksi onneksi Morrel oli tekemisissä muidenkin kuin Thomson & Frenchin kanssa. Aivan niin kuin hän oli sanonut, ei liikemaailmassa ole ystäviä, vain kauppatuttavia. Kun hän oikein mietti, ei hän voinut käsittää, miksi Thomson & French olivat sillä tavoin menetelleet hänen suhteensa. Hän ei voinut selittää sitä muulla tavoin kuin että tämä kauppaliike oli ajatellut näin: Viisaampaa on tukea kauppahuonetta, joka on meille velkaa lähes kolmesataatuhatta frangia, ja saada rahansa kolmen kuukauden päästä kuin jouduttaa vararikkoa ja saada silloin ainoastaan viisi tai kuusi prosenttia.

      Pahaksi onneksi eivät kaikki Morrelin kanssa asioissa olevat liikkeet ajatelleet sillä tavoin, ajattelivatpa muutamat aivan päinvastoinkin. Morrelin hyväksymät vekselit tuotiin siis määräpäivinä maksettaviksi, ja kun englantilainen oli lykännyt maksuaikansa tuonnemmaksi, saattoi Cocles suorittaa kaikki maksut ajallansa. Cocles pysyi siis yhtä tyynenä kuin ennenkin. Mutta Morrel ajatteli kauhulla, että jos hänen kuukauden viidentenätoista päivänä olisi täytynyt maksaa satatuhatta Bovillelle ja saman kuun viimeisenä päivänä nuo kolmekymmentäkaksituhatta viisisataa, niin hän olisi jo sen kuukauden kuluessa ollut myyty mies.

      Marseillen kauppamaailmassa oltiin varmoja siitä, että Morrel ei voisi pysyä näiden ainaisten vastoinkäymisten aikana pystyssä. Ihmetys oli siis suuri, kun nähtiin hänen kuukauden lopulla suorittavan kaikki maksunsa aivan säännöllisesti. Luottamus ei kuitenkaan palannut, ja kaikki arvelivat yksimielisesti, että seuraavan kuun lopussa täytyi onnettoman laivanvarustajan tehdä vararikko.

      Koko kuukauden Morrel ponnisti tavattomasti voimiaan kootakseen kaikki tulolähteensä. Ennen otettiin hänen vekseleitään luottamuksella vastaan, niitä jopa haluttiinkin, vaikka ne olisi asetettu kuinka pitkäksi aikaa tahansa. Nyt Morrel koetti myydä kolmeksi kuukaudeksi asetettua vekseliä, mutta kaikki pankit kieltäytyivät sitä ostamasta. Onneksi Morrelilla oli muutamia saatavia perittävinä. Hänen onnistui periä ne, ja heinäkuun lopulla hän saattoi jälleen suorittaa kaikki sitoumuksensa.

      Marseillessa ei ollut sittemmin nähty Thomson & Frenchin edustajaa. Käytyään Morrelin luona hän oli kadonnut. Kun hän ei ollut Marseillessa ollut tekemisissä kenenkään muun kuin määrin, vankilan tarkastajan ja herra Morrelin kanssa, niin ei hänen käyntinsä ollut jättänyt muita jälkiä kuin erilaatuiset muistot näiden kolmen miehen mieleen. Mitä Pharaonin miehistöön tulee, niin se oli varmaankin saanut itselleen uuden paikan, sillä se oli kadonnut aivan kokonaan.

      Kun kapteeni Gaumard parani sairaudestaan, joka oli häntä pidättänyt Palmassa, hän palasi Marseilleen. Hän arkaili mennä herra Morrelin luo, mutta kun tämä sai kuulla hänen palanneen, niin hän läksikin itse kapteeninsa luo. Penelonin kertomuksesta hän tiesi, kuinka rohkeasti kapteeni oli haaksirikon aikana käyttäytynyt, ja nyt hän saikin vuorostaan lohduttaa kapteenia. Hän toi Gaumard'ille hänen palkkansa, jota tämä ei ollut uskaltanut tulla noutamaan. Astuessaan portaita alas Morrel näki Penelonin nousevan niitä ylös. Penelon näytti oivalla tavalla käyttäneen rahansa, sillä hän oli aivan uudessa puvussa. Nähdessään entisen isäntänsä kunnon merimies näytti joutuvan hyvin hämilleen. Hän vetäytyi niin kauas kuin voi, siirsi mälliä oikeasta poskestaan vasempaan ja vasemmasta oikeaan, mulkoili häneen säikähtyneenä ja puristi hyvin varovaisesti kättä, jonka Morrel tapansa mukaan sydämellisesti oli hänelle ojentanut. Morrel arveli tämän hämilläolon johtuvan hänen komeasta puvustaan: tuo kunnon mies ei varmaankaan omilla rahoillaan ollut hankkinut itselleen sellaista pukua. Hänellä oli siis uusi paikka, ja nyt hän häpesi entisen isäntänsä edessä, kun ei kauemmin ollut surrut Pharaonin hukkumista. Ehkä hän tuli ilmoittamaan kapteeni Gaumard'ille uudesta onnestaan ja tekemään uuden isäntänsä puolesta tarjouksia hänellekin.

      – Rakastakoon uusi isäntänne teitä niin kuin minä olen rakastanut ja olkoon hän onnellisempi kuin minä olen ollut, sanoi Morrel.

      Koko elokuun ajan Morrel koetti saavuttaa entisen luottonsa tai hankkia varoja. Elokuun 20. päivänä tiedettiin hänen lähteneen postivaunuilla jonnekin, ja arveltiin silloin, että kun vararikkoilmoitus varmaankin tapahtuisi kuukauden viimeisenä päivänä, hän ei ollut tahtonut olla läsnä tässä tuskallisessa toimituksessa, vaan oli uskonut sen Emmanuelin ja Cocleksen huostaan. Mutta vastoin kaikkia otaksumisia avattiinkin kassa tavalliseen tapaan elokuun 31. päivänä. Cocles ilmestyi ristikon taakse, tarkasti yhtä huolellisesti kuin ennenkin hänelle ojennetut vekselit ja maksoi ne yhtä täsmällisesti kuin ennenkin. Kassaan tuotiin kaksi laskuakin, joita Morrel oli odottanut, ja ne suoritettiin aivan yhtä täsmällisesti kuin vekselitkin. Tätä ei kukaan enää voinut ymmärtää, ja kun onnettomuuden ennustajat ovat hyvin itsepintaisia, niin he väittivät vararikon tapahtuvan syyskuun viimeisenä päivänä.

      Syyskuun 1. päivänä saapui Morrel. Koko perhe odotti häntä hyvin levottomana. Tämä Morrelin Pariisin-matka oli viimeinen pelastuksen toivo. Morrel oli ajatellut Danglars'ia, joka nyt oli miljoonamies ja joka sai aikaisemmasta menestyksestään kiittää häntä, sillä Morrelinhan suosituksesta Danglars oli päässyt tuon espanjalaisen pankkiirin palvelukseen, jossa hänen suunnattoman suuri omaisuutensa oli saanut alkunsa. Nyt sanottiin Danglars'illa olevan kuusi tai kahdeksan miljoonaa ja loppumaton luotto. Danglars voisi pelastaa Morrelin ottamatta taskustaan kolikkoakaan. Hänen ei tarvinnut muuta kuin mennä lainan takuuseen, ja Morrel oli pelastettu. Morrel oli kauan ajatellut Danglars'ia, mutta ei ollut voinut voittaa erinäistä vastenmielisyyttään

Скачать книгу