Sternsteinin kartano - Anzengruber Ludwig

Скачать книгу

oli vaikeaa istua hänen kanssaan heidän joukossaan. Mutta kirkkojuhlana – silloin tyttö lupasi lähteä Muckerlin kanssa tanssipaikkaan.

      "Voi hyvä Jumala", voivotteli oljenpunojatar, "enpä olisi uskonut tuota tyttöä noin kopeaksi; mitä enemmän poika nöyrtyy, sitä koppavammaksi se käy, ja kaikkeen on Muckerl olevinaan tyytyväinen."

      Nuorukainen ei ollut olevinaan tyytyväinen, hän oli sitä todella. Rakkaammalta kuin sellainen, joka pitää itsensä liian halpa-arvoisena, tuntui hänestä toki tyttö, joka ehkä piti itseään hieman liian arvokkaana, mutta ei kuitenkaan liian hyvänä hänelle. Ei, sitä hän ei tehnyt. Tiesihän Muckerl mikä häntä odotti ensi kirkkojuhlana!

      Siihen oli vielä jotensakin pitkä aika.

      V

      Se seikka, että kauniit tytöt mielellään sietävät rinnallaan vähäpätöisen näköisiä, ei liene vaikea selittää, ja sillä tosiseikalla, että viimemainitut tunkeutuvat ensimainittujen lähettyville, on kai perusteensa siinä, että seurustelussa niin suuresti ihaillun kanssa on odotettavissa monipuolisia opetuksia niissä asioissa, jotka nyt kerran useimpien ihmisten elämässä ovat huvittavimpia ja sinä pysyvät, rakkaudessa ja rakastetuksi tulemisessa. Että nuo vähemmän kauniit samalla muka toivovat sopivassa tilaisuudessa voittavansa itselleen jonkun sydän-sairaista hyljätyistä, lienee yleensä vain ilkeä ja aivan perusteeton syytös.

      Niiden tyttöjen joukkoon, jotka Helenan seuraa hakivat, kuului myöskin Matznerin Sepherl. Tuo karkeakätinen, jolla oli ihmettelevät silmät, osasi imarrella itsensä toisen suosioon; hän ylisteli suunnattomasti Helenan kauneutta ja toisaalta hän ei osannut kyllin kiitellä Muckerlia, niin että hänen mielestään oli vallan päivänselvää, ettei kylän kaunein tyttö seurustellut kenenkään tavallisen talonpoikaisnuorukaisen, vaan niin taitavan ja niin verrattoman kanssa. Tuo kaikki oli hyvin mieluista kuulla.

      Sepherl oli myöskin Sternsteinin kartanon kateellisessa ihailussa samalla kannalla kuin Helena, kun sitävastoin kaikki muut tuolla alhaalla kukkulan juurella olivat tyytyväiset Jumalan asettamaan eroon rikkaan ja köyhän välillä eivätkä uneksineet taikasauvasta, joka voisi kohottaa heidät kukkulan laelle.

      Sepherl oli jo monasti käynyt tuossa rikkaassa kartanossa. Hänellä oli siellä muuan vanha täti, joka vuosia sitten kuolleen emännän jälkeen hoiti taloutta; tuo kunnon taloudenhoitajatar katsoi kyllä merkityksensä varsin suureksi, mutta tiesi vallan oikein, että hänen itsensä vain oli kiittäminen mahtavan suurta tilaa, eikä hän sopivassa tilaisuudessa mielellään voinut olla ällistyttämättä sitä tai tätä kylän lapsukaista kuljettamalla häntä ympäri hovin huoneustoja. Pari kertaa olivat nuo molemmat tytöt käyneet vanhuksen luona, saamatta nähdä koko suuresta Sternsteinin hovista muuta kuin sen todellakin kodikkaan tuvan, mutta sitten heitä kutsuttiin tulemaan seuraavan sunnuntain iltapuolella, jolloin herrasväki olisi "ulkona" ja palvelusväestäkin harva olisi kotosalla.

      Oli aurinkoinen syys-iltapäivä, kun nuo molemmat tytöt

      Muckerlin seurassa astelivat jokirantaa pitkin läpi kylän, jonka keskipaikoilla, kirkkoa vastapäätä, silta kulki joen poikki ja vei

      Sternsteiniin nousevalle tielle.

      "Jumalan haltuun, Muckerl", sanoivat tytöt, sillä nuorukaista ei oltu kutsuttu ja hänen tulonsa samassa seurassa olisi ollut epäkohteliasta. "Jumalan haltuun, älköön aika sillävälin tulko sinulle pitkäksi!"

      "Älkää siitä huolehtiko", virkkoi tämä sillan kaidepuihin nojautuen.

      "Pitäkää hauskaa!"

      Helena oli kyllin ilkeä huutaakseen hänelle: "Samoin sinäkin"; sitten kiiruhtivat tytöt ketterin jaloin kukkulaa ylös.

      "Saatpas nähdä, Helena", huohotti hengästyneenä Sepherl, joka ei tahtonut onnistua pääsemään toverinsa rinnalle, josta oli jäänyt puoli askelta jälkeen. "Saatpas nähdä, miten paljon ja mitä kaikkea tuolla ylhäällä on; tulet vallan haltioihis siellä."

      Helena hymyili avoimilla huulillaan, joiden välitse hän nopeasti kävellessään imi ilmaa. Hän päätti olla tulematta "vallan haltioihinsa".

      Mutta mitä voivat inhimilliset päätökset tuntemattomia ja aavistamattomia vaikutelmia vastaan? Vanha emännöitsijä otti nuo molemmat tytöt tutunomaisella ystävällisyydellä vastaan ja kestitsi heitä kupillisella kahvia, mikä oli harvinaista juomaa tuolla alhaalla asuville ihmisille; sillä piti herätettämän oikea mieliala, sillä tyhjä vatsa haittaa näköä. Sitten käytiin "katsastelemaan."

      Sepherlille ei siellä ollut mitään uutta nähtävää, hän vain pikimittäin vilkaisi kaikkea mitä näyteltiin – silmät olivat sentään kylliksi ihmettelevät saamaan tuon ylen kunnianhimoisen tätirouvan hyvälle tuulelle – ja huvittelihe pitämällä silmällä Helenan kasvoja; tämän ei alussa tarvinnut lainkaan käyttää väkipakkoa itseään kohtaan pysyäkseen maailman välinpitämättömimpänä olentona, sillä maakerroksessa olevien palvelusväen huoneiden läpi kuljettaessa näki hän vain enemmän huoneita ja talouskapineita yhdessä paikassa kuin hänellä muulloin oli tilaisuutta nähdä yhteensäkään, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei hän kumpaisessakaan huomannut. Vaan kun hän sitten astui pihan poikki ulkohuonerakennusten puolelle, jotka olivat täynnä kiiltäviä, mukavia kaluja, jopa koneitakin, joiden käyttämisselityksiä kuunnellessa hän itsetietoisesti nyökäytti päätään ja mutisi jotakin, teeskennellen ymmärtävänsä kaikki, kun hän kulki täyteen ahdettujen latojen ohi, kun sivurakennuksessa sadat kuhertelevat, kiekuvat, kaakottavat ja kaklattavat elukat saattoivat hänet vallan pyörälle, ja kun hän lopuksi seisoi suunnattoman suurissa navetoissa kokonaisen karjalauman edessä, jossa toinen elukka oli toistaan kauniimpi, – silloin hänen silmänsä kuitenkin vähitellen suurenivat, ja hämmästyneenä hän hiipi toisten rinnalla, kun mentiin takaisin asuinrakennukseen, jonka yläkertaan nyt noustiin.

      Paljon hän siellä näki, kulkiessaan hengitystään pidättäen huoneesta huoneeseen, valituimman muotoisista välttämättömistä esineistä ylellisyystavaroihin asti, jotka komeilivat paikoillaan, ikäänkuin siellä ilman niitä ei olisi voitu tulla toimeen. Runsas liinavaate- ja pukuvarasto sai hänet päästämään äänekkään ihmetyksen huudahduksen, kun emännöitsijä avasi kaapit. Suuri lukittu kaappi, johon hän loi aran katseen kuullessaan sen olevan ylintä hyllyä myöten täynnä kallisarvoisia pöytäastioita ja hopeakaluja, vihdoin rautainen arkku, jota ei varas eikä tuli voinut tuhota ja jossa isäntä säilytti enemmän rahaa kuin kaikki kyläläiset tuolla alhaalla taloineen ja tiluksineen voisivat vastata ja jota katsellessaan hän melkein hartaasti pani kätensä ristiin – kaikki tuo suli hänessä yhdeksi ainoaksi kuvaksi rikkauden vallasta ja ihanuudesta.

      Alakuloisena ja pelokkaana poistui hän huoneista ja hengitti keveämmästi, kun lähdettiin puutarhaan. Vanhus itse asiassa johdatti nuo molemmat tytöt sinne vain sen vuoksi että sieltä, eräästä suuresta viiniköynnösmajasta, parhaiten saattoi näyttää millaiset tilukset Sternsteinin kartanoon kuuluivat. Olipa siinä maata ja mantua, mutta minkään vertaistaan vailla olevan tilan vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt; se ei ulottunut sinne asti missä maa ja taivas sulivat yhteen, ja olihan ympärillä paljon vieraitakin tiluksia.

      Emännöitsijä asetti tyttöjen eteen vielä lasillisen viiniä, jotta he, kuten hän hyväntahtoisesti huomautti, jälleen virkoaisivat elämään; sitten lausui hän kummallekin jäähyväiset, hyvin tyytyväisenä että oli antanut heille aihetta olla nyt vähemmän virkeitä kuin konsanaan.

      Hyvän matkaa kulkivat tytöt vaieten; sitten pysähtyi Helena ja katsoi Sternsteiniin päin. "Olit oikeassa, Sepherl", hän sanoi, "siellä voi tosiaankin joutua vallan haltioihinsa."

      "Enkö sitä sanonutkin?" virkkoi toinen.

      "Ajattelesta vain", jatkoi Helena, "se, joka kerran Sternsteinin isännän pojan saa… hänellähän ei muuta poikaa olekaan?"

      "Vielä sitä kysyt! Niinpä niin, Toni vain."

      "Sille, joka hänet kerran sieppaa ja pääsee istumaan tuonne ylös, sille varmaankin tulee niin hyvät päivät ettei prinsessoillakaan sen parempia voi

Скачать книгу