Luonnosta ja elämästä - Tolstoy Leo

Скачать книгу

sisäänpääsymaksun sai suorittaa joko rahassa tai tuomalla koiria ja kissoja villieläinten syötäväksi.

      Muuan mies, joka halusi nähdä petoja, otti kadulta kiini pikku koiran ja toi sen näyttelyhuoneeseen. Hänet laskettiin katsomaan ja koira viskattiin leijonan häkkiin sen syötäväksi.

      Silloin pani pikku koira häntänsä jalkojensa väliin ja kyyristiihe häkin nurkkaan. Leijona meni sen luokse ja haisteli sitä. Koira heittäysi seljälleen, nosti käpälänsä ylös ja rupesi lieputtamaan häntäänsä.

      Leijona kosketteli koiraa käpälällään ja käänteli sitä hiljalleen.

      Pikku koira hypähti ylös ja asettui takakäpälilleen leijonan eteen. Leijona katseli koiraa kääntäen päätään sivulta toiselle koskematta siihen.

      Kun näyttelyn omistaja viskasi leijonalle lihapalan syötäväksi, niin repäsi tämä siitä kappaleen ja antoi sen koiralle.

      Kun sitten leijona illalla rupesi maata, niin heittäysi koira sen viereen ja pani päänsä sen käpälää vasten.

      Siitä asti oli koira leijonan kanssa samassa häkissä. Leijona ei tehnyt sille pahaa, vaan söi ja joi, jopa joskus leikittelikin sen kanssa.

      Tuli sitten kerran näyttelyyn muuan herra, joka tunsi koiran omakseen. Hän ilmoitti, että koira oli hänen ja vaati näyttelyn omistajan antamaan sen hänelle. Tämä suostuikin sen tekemään, mutta heti, kun koiraa ruvettiin kutsumaan häkin ovelle, jotta se olisi saatu sieltä poisotetuksi, niin nosti leijona harjansa ja rupesi kiljumaan.

      Siten elelivät leijona ja koira kokonaisen vuoden samassa häkissä.

      Mutta vuoden kuluttua koira sairastui ja kuoli. Silloin herkesi leijona syömästä, nuuski ja nuoli lakkaamatta koiraa ja kosketteli sitä käpälällään.

      Kun leijona huomasi, että koira oli kuollut, hyppäsi se ylös, nosti harjansa, alkoi huiskia hännällään kupeilleen, syöksyi häkin seiniä vastaan ja rupesi pureskelemaan häkin lattiaa ja rautaisia kaiteita.

      Koko päivän se siten raivosi, hyppien ja kiljuen häkissään. Vihdoin se paneusi pitkälleen kuolleen pikku koiran viereen ja herkesi kiljumasta. Näyttelyn isäntä tahtoi viedä pois koiran raadon, mutta leijona ei laskenut ketään sen lähelle.

      Isäntä luuli leijonan unhottavan surunsa, jos sille tuotaisiin kumppaniksi toinen koira ja pani häkkiin elävän koiran. Mutta leijona repäisi sen heti kappaleiksi. Sitte sulki se käpäliensä väliin kuolleen pikku koiran ja makasi siten viisi päivää.

      Ja kuudentena päivänä kuoli jo leijonakin.

      Talonpojan kertomus siitä, minkä vuoksi hän rakasti vanhempata veljeänsä

      Minä rakastan veljeäni muutenkin, mutta erittäinkin sen vuoksi, että hän meni sotamieheksi minun edestäni.

      Asian laita oli seuraava: oltiin arvan nostossa ja minullekin sattui arpa.

      Viikko sitten olin mennyt naimisiin ja nyt piti lähteä sotamieheksi.

      Minulla ei ollut lainkaan halua jättää nuorta vaimoani.

      Äitinikin alkoi itkeä ja sanoi: "pitääkö nyt Pekan mennä, hänhän on vielä niin nuori." Mutta mikään ei auttanut ja minua ruvettiin valmistamaan lähtöön.

      Vaimoni neuloi minulle paitoja, hankki rahoja ja huomenna oli jo mentävä kaupunkiin ilmoittautumaan sotapalvelukseen. Äiti parka oli kuolla surusta, niin hän itki, ja kun itsekin ajattelin, että minun oli nyt välttämättä lähteminen, niin kouristi sydäntäni ihan kuin kuolemaan mennessä.

      Ruvettiin sitten syömään illallista, mutta ruoka ei maistunut kellekään. Vanhempi veljeni, Nikolai, loikoi uunin korvalla eikä puhunut mitään. Nuori vaimoni itki. Isäni istui allapäin ja suuttuneen näköisenä. Kun äitini toi pöydälle puuroa, niin ei kukaan siihen koskenut. Äiti kutsui Nikolaita uunin korvalta syömään. Hän laskeusi alas, risti silmänsä, istui pöytään ja virkkoi: "älä ole pahoillasi äiti, minä menen Pekan edestä sotamieheksi, olenhan häntä vanhempi. Enhän minä joudu siellä hukkaan. Palvelen aikani ja palaan kotiin. Ja sinä, Pekka, hoida sinä isää ja äitiä minun poissa ollessani ja kohtele hyvin vaimoani."

      Minä tulin iloiseksi sen kuultuani, äitikään ei enää näyttänyt olevan pahoillaan ja nyt ruvettiin toimittamaan Nikolaita matkalle.

      Mutta kun minä aamulla heräsin ja aloin miettiä sitä, että veljeni lähtee edestäni, niin tuli mieleni pahaksi. Minä sanoin: "älä huoli lähteä, Nikolai, minunhan se on vuoroni ja minä menen." Mutta hän oli vaiti ja teki vaan lähtöä. Ja niin lähdimme me molemmat kaupunkiin ruvetaksemme sotapalvelukseen. Hän tahtoi jäädä ja minä tahdoin jäädä. Me olimme molemmat reippaita poikia. Meitä ei oltu vielä tarkastettu. Me seisoimme ja odotimme. Silloin katsahti äkkiä vanhempi veljeni minuun, naurahti ystävällisesti ja sanoi: "kohta tulee meidän vuoromme, mutta mene sinä, Pekka, nyt vaan kotiin, minä jään tänne. Elkää ikävöikö minua, minä rupean sotamieheksi omasta halustani." Minulta purskahti itku, mutta minä läksin kuitenkin.

      Kun nyt muistelen veljeäni, niin tuntuu siltä, kuin voisin antaa koko elämäni hänen tähtensä.

      Pietari ensimäinen ja talonpoika

      Keisari Pietari tapasi kerran eksyksissä ollessaan metsässä talonpojan.

      Talonpoika oli halkoja hakkaamassa.

      Keisari sanoi hänelle: "Jumala sinua auttakoon talonpoika!"

      Talonpoika virkkoi puolestaan vastineeksi: "minä tarvitsen todellakin Jumalan apua."

      Keisari kysyi: "onko sinulla suuri perhe?"

      – Minulla on perhettä kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.

      – No eipä ole sitten perheesi vallan suuri. Minne sinä panet rahasi?

      – Minä pidän rahojani kolmessa osassa: yhdellä osalla maksan velkaa, toisen osan annan velaksi ja kolmannen heitän veteen.

      Keisari mietti, vaan ei ymmärtänyt, mitä se merkitsi, että ukko maksoi yhdellä osalla rahojaan velkaa, toista piti lainassa ja kolmannen heitti veteen.

      Mutta ukko virkkoi: "minä maksan silloin velkaani, kun hoidan isääni ja äitiäni; velaksi taas annan poikiani kasvattaessani; veteen heitän kun elätän tyttäriäni."

      Keisari sanoi: "sinä olet ukkoseni järkevä mies. Mutta olepas nyt niin hyvä, että saatat minut täältä metsästä ihmisten ilmoille, sillä minä en löydä tietä."

      Ukko vastasi: "kyllä sinä löydät itsekin tien: mene ensin suoraan eteenpäin, käänny sitten oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle."

      Keisari sanoi: "hiisi sinun jaarituksiasi ymmärtää, lähde vaan saattamaan minua."

      – Eipä minuakaan ole koskaan kukaan herrasmies saattanut ja meille talonpojille on aika kallista.

      – No, jos on kallista, niin kyllä minä maksan.

      – Jassoo, vai maksat, no mennään sitten.

      He istuivat rattaille ja läksivät ajamaan.

      Keisari rupesi tiellä kyselemään talonpojalta: "olitko sinä, ukkoseni, nyt kuinka kaukana metsässä?"

      – Kylläpä olin aika matkan päässä.

      – Oletkos nähnyt keisaria?

      – Keisaria en ole nähnyt, vaan kylläpä sietäisi mennä katsomaan.

      – No, kun nyt pääsemme tästä aukealle kedolle, niin saat nähdä keisarin.

      – Mutta kuinkas minä hänet tunnen?

      – Kaikki heittävät lakin päästään, keisari yksin jää lakki päähän.

      He tulivat siten kedolle. Kansa heitti heti keisarin nähtyään hatun pois. Talonpoika rupesi nyt katselemaan, missä keisari olisi, mutta ei nähnyt sellaista missään.

      Hän kysyi: "missä on keisari?"

      Keisari

Скачать книгу