LITMIR.BIZ

Скачать книгу

sitten on minulla ilo kertoa teille ne herra de Guichen teiltä pidättämät salaisuudet", sanoi prinsessa närkästyneenä. "Sillä saattaisipa kuningas kysellä teiltä toistamiseen, ja jos tällä toisella kerralla esittäisitte hänelle saman kertomuksen kuin ensimmäiselläkin, hän ehkä ei siihen tyytyisi."

      "Mutta, Madame, minä luulen, että teidän korkeutenne erehtyy kuninkaan suhteen. Hänen majesteeettinsa on ollut minuun hyvin tyytyväinen, sen vannon teille."

      "Sallikaa minun sitten sanoa, herra de Manicamp, että se vain todistaa hänen majesteettinsa olevan kovin helposti tyydytettävissä."

      "Luulen teidän korkeutenne olevan väärässä sellaista otaksuessanne. Hänen majesteettinsa on tunnettu siitä, että hän ottaa huomioon vain päteviä perusteita."

      "Ja uskotteko hänen olevan hyvillään liehakoivasta valheestanne, kun hän huomenna saa kuulla herra de Guichen joutuneen ystävänsä herra de Bragelonnen puolesta riitaan ja siitä kaksintaisteluun?"

      "Riitaan herra de Bragelonnen puolesta?" sanoi Manicamp tekeytyen mitä yksinkertaisimmaksi; "mitä teidän korkeutenne suvaitseekaan minulle puhua?"

      "Mitä ihmeellistä siinä on? Herra de Guiche on herkkä ja ärtyisä; hän menettää helposti malttinsa."

      "Päinvastoin, Madame, herra de Guiche on minun mielestäni hyvin kärsivällinen, eikä ollenkaan herkkä kiihtymään ilman painavia syitä."

      "Mutta eikö ystävyys ole painava syy?" kysyi prinsessa.

      "Oh, tietysti, Madame, ja varsinkin hänenlaisensa miehen sydämelle."

      "No niin, herra de Bragelonne on herra de Guichen ystävä. Ettehän sitä tosiasiaa kiellä?"

      "Perin hyvä ystävä."

      "No, herra de Guiche ryhtyi herra de Bragelonnea puoltamaan, ja kun herra de Bragelonne oli poissa eikä voinut taistella, taisteli de Guiche hänen puolestaan."

      Manicamp alkoi hymyillä, nyökkäsi pari kertaa ja kohautti olkapäitään. Nämä liikkeet merkitsivät: – Hitto, jos sitä nyt välttämättömästi tahdotte!..

      "Mutta puhukaa nyt toki", pyysi prinsessa kärsimättömästi.

      "Minäkö?"

      "Niin tietysti. On selvää, että olette toista mieltä kuin minä ja että teillä on jotakin sanottavaa."

      "Minulla on sanottavana vain yksi asia, Madame: en ymmärrä rahtuakaan siitä, minkä kertomisella olette minua kunnioittanut."

      "Mitä! Ettekö ymmärrä mitään herrojen de Guichen ja de Wardesin välisestä riidasta?" huudahti prinsessa melkein kiukustuneena.

      Manicamp oli vaiti.

      "Kiistasta", jatkoi Madame, "joka syntyi jostakin pahansuovasta vihjauksesta ja enemmän tai vähemmän koski erään naisen kunniaa?"

      "Ah, erään naisen? Se muuttaa asian", virkkoi Manicamp.

      "Alatte kai jo käsittää?"

      "Teidän korkeutenne suokoon minulle anteeksi, mutta en uskalla…"

      "Ette uskalla?" sanoi Madame pahastuksissaan. "Hyvä, odottakaa, sitten minä aion uskaltaa."

      "Madame, Madame!" huudahti Manicamp ikäänkuin säikähtyneenä. "Varokaa, mitä puhutte."

      "Haa, näyttää siltä, että jos olisin mies, taistelisitte minun kanssani hänen majesteettinsa säännöksistä huolimatta, kuten herra de Guiche taisteli herra de Wardesin kanssa, – ja kaikki tuo neiti de la Vallièren kunniasta."

      "Neiti de la Vallièren!" huudahti Manicamp, äkkiä hätkähtäen kuin ei olisi aavistamallakaan odottanut sen nimen lausumista.

      "Oh, mikä teitä vaivaa, herra de Manicamp, kun tuolla lailla hypähdätte?" virkkoi Madame ivallisesti. "Olisitteko te kylliksi nenäkäs epäilemään hänen kunniaansa?"

      "Mutta eihän kaikessa tässä, Madame, ole vähimmässäkään määrässä kysymys neiti de la Vallièren kunniasta."

      "Mitä! Kun kaksi miestä ampuu luodin toistensa otsaan naisen tähden, sanotte te, että hänellä ei ole koko asian kanssa mitään tekemistä ja että hänestä ei ole kysymyskään? Oh, en uskonut teitä niin sukkelaksi hoviherraksi, herra de Manicamp."

      "Anteeksi, anteeksi, Madame", sanoi nuori mies, "mutta täten emme pääse mihinkään tulokseen. Te suvaitsette puhua minulle toista kieltä, minä näyn puhuvan teille toista."

      "Kuinka niin?"

      "Anteeksi, luulin ymmärtäväni teidän korkeutenne tahtovan minulle sanoa, että herrat de Guiche ja de Wardes taistelivat neiti de la Vallièren tähden."

      "Niinpä niin."

      "Neiti de la Vallièrenkö tähden?" toisti Manicamp.

      "Ah, hyvä Jumala, en sanonut, että herra de Guiche omakohtaisesti olisi kiintynyt neiti de la Vallièreen; mutta hän puuttui asiaan valtuutettuna."

      "Valtuutettuna!"

      "No, älkää nyt aina tekeytykö noin säikkyväksi. Tiedetäänhän täällä, että herra de Bragelonne on kihloissa neiti de la Vallièren kanssa ja että hän lähtiessään kuninkaan asialle Lontooseen antoi ystävänsä herra de Guichen tehtäväksi pitää tätä mielenkiintoista neitosta silmällä."

      "Ah, minä en enää sano mitään. Teidän korkeutenne näkyy olevan selvillä."

      "Tiedän kaikki, sen saatte uskoa."

      Manicamp alkoi nauraa, ja tällä hän oli vähällä raivostuttaa prinsessan, jonka tiedämme luonteeltaan jokseenkin närkkääksi.

      "Madame", esitti vaitelias Manicamp kumartaen prinsessalle, "haudatkaamme tämä asia, joka ei koskaan täysin selviä."

      "Oh, mitä siihen tulee, ei asialle enää mitään voi, ja selvitykset ovat täydelliset. Kuningas saa tietää, että de Guiche on taittanut peitsensä tuon pikku seikkailijattaren puolesta, joka tahtoo näytellä suurellista. Hän saa tietää, että herra de Bragelonnen nimitettyä ystävänsä, herra de Guichen, Hesperidien puutarhan vartijaksi, tämä on virkansa puolesta puraissut markiisi de Wardesia, joka tohti kurkottaa kätensä kultaomenaa poimimaan. Ja eihän teille, herra Manicamp, joka olette niin hyvin selvillä kaikista asioista, ole tietämätöntä, että kuningaskin puolestaan himoitsee tuota mainiota aarretta, ja hän saattaa äkämystyä herra de Guichelle tytön puolustajaksi rupeamisesta. Tiedättekö nyt tarpeeksi vai vieläkö kaipaatte muuta selitystä? Puhukaa, kysykää."

      "Ei, Madame, en tahdo tietää mitään enempää."

      "Kuulkaa kuitenkin vielä, sillä teidän on se tiedettävä, herra de Manicamp; kuulkaa, että hänen majesteettinsa suuttumuksella on peloittavat seuraukset. Hänen luontoisillaan ruhtinailla puhkee rakkaudesta johtunut vihastuminen hirmumyrskyksi."

      "Jonka te asetatte, Madame."

      "Minä!" huudahti prinsessa kiihkeän ivallisin elein. "Mistä syystä minä sen tekisin?"

      "Siksi että te ette suosi vääriä tekoja, Madame."

      "Ja olisiko teidän mielestänne vääryyttä estää kuningasta lempiseikkailuista?"

      "Kyllä te sentään käytte väliin herra de Guichen hyväksi."

      "Oh, johan te tulette hulluksi", virkahti prinsessa ylväästi.

      "Päinvastoin, Madame, olen selkeällä ajattelupäällä, ja minä toistan, että te puolustatte herra de Guichea kuninkaan edessä."

      "Minäkö?"

      "Niin."

      "Ja minkätähden?"

      "Siksi että herra de Guichen asia on teidän asianne, Madame", kuiskasi Manicamp kiihkeästi, ja hänen silmänsä olivat alkaneet hehkua.

      "Mitä tarkoitatte?"

      "Ihmettelenpä vain, Madame, että teidän korkeutenne ei ole aavistanut verukkeeksi tuota kaksintaistelun yhteydessä

Скачать книгу