LITMIR.BIZ

      Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,

      Rajuilmako, leimaus, ukkonen?

      Häly taistelun kun laannut on

      Ja voiton tuo tai tappion.

      Siis ennen laskemist' auringon.

      Ja paikka mikä?

                      Nummen rinne.

      Macbethkin silloin saapuu sinne.

      Tulen, harmio.1

                     Konna huutaa.

                                   Heti, heti!

      Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;

      Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.

      Toinen kohtaus.

      Leiri Foresin lähellä.

          Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)

      Ken tuossa verissään? On näkö hällä,

      Kuin kapinasta uuden uutukaista

      Hän tietäisi.

                    Se sama mies on, joka

      Soturin oivan, karskin lailla iski

      Mun kahleist' irti. – Terve, urho veikko!

      Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan

      Ol' lähtiessäs laita.

                            Epävarma,

      Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,

      Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.

      Macdonwald julmus – kapinoitsijaksi

      Omansa aivan: kihistenpä versoo

      Hänessä muukin konnuus – länsisaarilt'

      Avukseen kernit sai ja gallowglassit;

      Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,

      Sai petturille portoks; mutta turhaan:

      Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,

      Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,

      Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,

      Miehuuden sankarina raivas tiensä

      Tuon orjan luokse suoraan;

      Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,

      Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka

      Ja kallon nosti meidän muurillemme.

      Oi urho serkku! Uros ansiosta!

      Kuin päivän koita julmat ukonilmat

      Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,

      Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.

      Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin

      Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt

      Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,

      Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,

      Aseilla kirkkailla ja virkein voimin

      Jo täytti päälle.

                        Mut Macbeth ja Banquo?

      Heit' eikö säikyttänyt tuo?

      SOTURI. Heh, kyllä:

      Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.

      Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit

      Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;

      Niin he

      Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.

      Veressä kylpeäkö teki mieli,

      Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,

      En tiedä minä —

      Apua huutaa haavani; ma voivun.

      Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen

      On maku kummassakin. – Haavur' tuokaa.

      Ken tuossa tulee?

                        Jalo Rosse-thani.2

      Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?

      Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.

      Jumala kuningasta varjelkoon!

      No, mistä matka, jalo thani?

      Fifestä, armollinen kuninkaani.

      Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo

      Väkemme viileäksi. Norja itse

      Hirveillä joukoillaan, ja apunansa

      Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,

      Aloitti julman taistelun, siks että

      Bellonan rautahame sulho,3

Скачать книгу