ТОП просматриваемых книг сайта:
Kolme muskettisoturia: Historiallinen romaani. Dumas Alexandre
Читать онлайн.Название Kolme muskettisoturia: Historiallinen romaani
Год выпуска 0
isbn
Автор произведения Dumas Alexandre
Издательство Public Domain
– Jättäytyäksenne hänen turviinsa?
– Oh, ei, kyllähän hyvin tiesin ettei miesparkani kykenisi minua puollustamaan; vaan kun hän muutoin saattoi olla meille hyödyksi, tahdoin puhua hänen kanssansa.
– Mistä asiasta?
– Oh, se ei ole minun oma salaisuuteni, enkä siis voi sitä teille ilmaista.
– Muutoin, sanoi d'Artagnan, (anteeksi, rouvani, että varovaisuudessani kehoitan teitä varovaisuuteen) muutoin luulen, ett'ei tämä ole sovelias paikka salaisuuksien ilmoittamiselle. Miehet, jotka ajoin pakoon, voivat palata lisän kanssa; jos he tapaavat meidät täällä, olemme hukassa. Minä olen kyllä lähettänyt sanan kolmelle ystävälleni, vaan kuka sen tietää tavataanko heitä kotona.
– Niin niin, te olette oikeassa, huudahti rouva Bonacieux kauhistuneena; paetkaamme, pelastakaamme itsemme.
Näin sanoen tarttui hän d'Artagnan'in käsivarteen ja veti häntä innokkaasti puoleensa.
– Vaan minne pakenemme? kysyi d'Artagnan, minne pelastaudumme?
– Aivan ensiksi lähtekäämme pois tästä talosta, sittenpähän näemme.
Ja nuori mies ja nainen laskeutuivat nopeasti Fossoyeurs'in kadulle, huolimatta sulkea porttiakaan, kääntyivät Fossés-monsieur-le-Prince'in kadulle, eivätkä pysähtyneet ennenkuin Saint-Sulpice'n torilla.
– Minnekkäs nyt mennään, kysyi d'Artagnan, ja minne tahdotte minun itseänne saattamaan?
– Olen sangen hämilläni mitä minun tulee teille vastata, sanoi rouva Bonacieux; aikomukseni oli antaa puolisoni kautta tieto herra de la Porte'lle, että herra de la Porte voisi tarkalleen ilmoittaa mitä Louvressa on tapahtunut näinä kolmena päivänä, ja olisiko minun vaarallista tulla sinne.
– Mutta, sanoi d'Artagnan, voisinhan minä mennä viemään sanan herra de la Porte'lle.
– Epäilemättä; siinä on vaan yksi haitta: Bonacieux tunnetaan Louvressa ja hänet päästetään sinne sisään, vaan teitä ei tunneta, ja teiltä suljetaan portti.
– Malttakaas! sanoi d'Artagnan, teillä on varmaan jossakin porttiluukussa portinvartija, joka on teidän ystävyydessänne ja joka lunnassanan kuultuansa…
Rouva Bonacieux silmäsi terävästi nuorta miestä.
– Ja jos minä annan teille lunnassanan, sanoi hän, unhotatteko sen heti kun olette sitä käyttäneet.
– Kunniasanallani vakuutan sen! sanoi d'Artagnan niin rehellisellä äänenpainolla, ett'ei siinä ollut epäilemisen sijaa.
– No niin, minä luotan sanaanne; te olette kunnon miehen näköinen, ja sitä paitsi on mahdollista, että teitä odottaa onni hyväntyönne palkkioksi.
– Minä teen ilman lupauksitta ja omantuntoni vaatimuksesta kaikki millä voin hyödyttää kuningasta ja kuningatarta, sanoi d'Artagnan; käyttäkää siis minua kuni ystävää ainakin.
– Mutta mihinkäs saatte minut siksi aikaa?
– Eikö teillä ole ketään, jonka luota herra de la Porte voisi tulla teitä noutamaan?
– Ei, minä en tahdo luottaa kehenkään.
– Malttakaas, sanoi d'Artagnan; me olemme Athoksen portilla; niin, tässä se on.
– Kuka on Athos?
– Eräs minun ystäviäni.
– Vaan jos hän on kotona ja näkee minut?
– Hän ei ole kotona, ja minä otan avaimen mukaani sittenkuin olen saattanut teidät hänen asuntoonsa.
– Vaan jos hän tulee kotiin?
– Hän ei tule; muutoin, hänelle ilmoitetaan, että minä olen tuonut muassani naisen, joka on hänen huoneessansa.
– Vaan minä joudun sangen sopimattomaan asemaan, ymmärrättehän.
– Mitä se haittaa; ei teitä tunne kukaan; muutoin, me olemme nyt sellaisessa tilassa, ett'ei kaikkia sopivaisuuksia auta katsominen.
– Mennään siis ystävänne luokse. Missä asuu hän.
– Férou-kadun varrella, pari askelta tästä.
– Menkäämme siis.
Ja molemmat läksivät yhdessä sinne päin. Niinkuin d'Artagnan oli arvannut, ei Athos ollut kotona; hän otti avaimen, joka oli tapa jättää hänen haltuunsa, koska hän oli talon ystävä, nousi portaita ylös ja vei rouva Bonacieux'in siihen pieneen huoneesen, josta jo olemme kertoneet.
– Olkaa nyt kuin kotonanne, sanoi hän; mutta kuulkaas, sulkekaa ovi sisäpuolelta, elkääkä avatko, ell'ette kuule kolmea tämmöistä naputusta: malttakaas; ja nyt löi hän ovelle kolme kertaa, kahdesti perättäin ja melkoisen kovasti, kolmannen vähän myöhempään ja hiljemmin.
– Hyvä, sanoi rouva Bonacieux, nyt tulee minun vuoroni antaa teille ohjeeni.
– Minä olen valmis kuulemaan.
– Menkää Louvreen sille portille joka on l'Échelle'n kadun puolella ja kysykää Germain'ia.
– Hyvä. Entäs sitten?
– Hän kysyy, mitä teillä on asiaa ja silloin vastaatte siihen sanat: Tours ja Bruxelles. Kohta tekee hän käskynne mukaan.
– Ja mitä minä käsken?
– Mennä noutamaan herra de la Porte'a, kuningattaren kamaripalvelijaa.
– Ja kun hän menee noutamaan ja kun herra de la Porte tulee?
– Lähetätte hänet tänne luokseni.
– Hyv' on, mutta missä ja kuinka saan teitä sittemmin nähdä?
– Pidättekö sitten niin suurta lukua nähdä minua?
– Tietysti.
– No niin! jättäkää se minun huolekseni ja olkaa rauhassa.
– Luotan sanaanne.
– Saatte luottaa.
D'Artagnan heitti jäähyväiset rouva Bonacieux'ille, luoden häneen hellimmän silmäyksen millä suinkin voi ympäröidä pientä viehättävää olemusta, ja kun hän laskeutui alas portaita, kuuli hän oven suljettavan ja avaimen väännettävän kahteen kertaan. Parissa hyppäyksessä oli hän Louvressa; hänen tullessaan l'Échelle'n portille, löi kello kymmenen. Kaikki ne seikat, mitä nyt olemme kertoneet, olivat tapahtuneet puolessa tunnissa.
Kaikki kävi niinkuin rouva Bonacieux oli ennakolta kertonut. Lunnassanan kuultuansa kumarsi Germain; kymmenen minuutin kuluttua oli de la Porte vahtihuoneessa; parilla sanalla kertoi d'Artagnan hänelle koko asiain tilan ja ilmoitti, missä rouva Bonacieux oli. De la Porte otti kahteen kertaan selvän osoitteesta ja lähti sitten juoksujalassa menemään. Mutta tuskin oli hän ehtinyt kymmentä askelta, kun hän kääntyi takaisin.
– Nuori mies, sanoi hän d'Artagnan'ille, yksi neuvo.
– Mikä?
– Teillä saattaa olla ikävyyksiä niistä seikoista, mitä nyt on tapahtunut.
– Luuletteko niin?
– Luulen.
– Onko teillä ketään ystävää, jonka kello jääpyy?
– Kuinka niin?
– Menkää häntä tapaamaan, saadaksenne hänet tarvittaissa todistamaan olleenne hänen luonansa kello puoli yhdeksän aikaan. Oikeudenkäynnissä nimitetään semmoista sanalla "alibi", joka on niin paljon kuin: henkilön oleminen toisessa paikassa kuin missä rikos, josta häntä syytetään, on tapahtunut.
D'Artagnan katsoi neuvon viisaaksi; hän kiiruhti