LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ylevämpää olemusta kuin hänen.

      – Puhumattakaan siitä, että hän pukee itsensä paremmin kuin kukaan, sanoi Porthos. Olin Louvressa sinä päivänä kuin hän kylvi siellä helmiä ja, saakeli vieköön, minä poimin niistä kaksi, jotka möin kymmenestä pistole'sta kappaleen. Entäs sinä, Aramis, tunnetko sinä hänet?

      – Yhtä hyvin kuin te, hyvät herrat, sillä minä olin yksi niitä, jotka ottivat hänet kiini Amiens'in puistossa, jonne herra de Putange, kuningattaren tallimestari, päästi minut. Olin siihen aikaan pappiseminaarissa, ja tuo seikkailu näytti minusta julmalta kuningasta kohtaan.

      – Eikä kaikki tuo estäisi minua, sanoi d'Artagnan, jos vaan tietäisin missä herttua Buckingham nyt on, ottamasta häntä kädestä ja saattamasta häntä kuningattaren luokse, vaikka se ei olisi muuksi kuin kardinaalin raivostuttamiseksi; sillä meidän todellinen, ainoa ja ijankaikkinen vihollisemme, hyvät herrat, on kardinaali, ja jos me vaan voisimme löytää keinon, millä saada hänelle tehdyksi jonkun julman kepposen, niin minä, sen tunnustan, panisin mielelläni pääni alttiiksi.

      – Ja, virkkoi Athos, kauppamies on sinulle sanonut, että kuningatar epäilee Buckingham'ia houkutellun väärällä viestillä tänne?

      – Hän pelkää sitä.

      – Maltahan, sanoi Aramis.

      – Mitä? kysyi Porthos.

      – Jatkakaa vaan, minä koen muistutella mieleeni muutamia seikkoja.

      – Ja nyt olen minä varma, sanoi d'Artagnan, että tuo kuningattaren palvelija-naisen ryöstö on yhteydessä niiden tapausten kanssa, joista puhumme, ja ehkäpä Buckingham'in Pariisissa olemisen kanssa.

      – Gaskonjalaisen pää on täynnä aatteita, sanoi Porthos ihmetellen.

      – Minä kuuntelen hyvin mielelläni hänen puhettansa, sanoi Athos, hänen murteensa minua huvittaa.

      – Hyvät herrat, virkkoi Aramis, kuulkaapas, mitä minulla olisi sanomista.

      – Kuulkaamme Aramista, sanoivat kaikki kolme ystävystä.

      – Eilen olin erään oppineen jumaluusopin tohtorin luona, jolta aina kyselen neuvoja ja ohjeita opinnoitani varten.

      Athos hymyili.

      – Hän asuu eräässä autiossa kortteerissa, jatkoi Aramis: hänen mielensä ja virkatoimensa vaativat sitä. No, juurikuin minä lähden hänen luotansa…

      Tähän pysähtyi Aramis.

      – Mitäs sitte? kysyivät hänen kuulijansa, juurikuin lähdit hänen luotansa?

      Aramis näytti ponnistelevan itseänsä, aivan kuin semmoinen, joka on valhettelemaisillansa jotakin, ja kohtaa odottamattomia haittoja; mutta kun hänen kolmen toverinsa silmät häntä tähtäsivät, kun he pörhössä-korvin kuuntelivat, ei hänen auttanut peräytyminen.

      – Tohtorilla on sisarentytär, jatkoi Aramis.

      – Ahaa, vai on hänellä sisarentytär, keskeytti Porthos.

      – Sangen kunnioitettava nainen, sanoi Aramis.

      Kolme ystävystä rupesivat nauramaan.

      – Jos te nauratte ja epäilette, vastasi Aramis, ette saa tietää mitään.

      – Me uskomme kuin muhamettilaiset ja olemme mykkiä kuin kivet, sanoi Athos.

      – Sitten minä jatkan, sanoi Aramis. Tuo sisarentytär käy toisinaan enonsa luona; no niin, hän oli siellä eilen samaan aikaan kuin minä, sattumalta, ja minun täytyi saattaa häntä vaunuihinsa.

      – Ahaa, hänellä on vaunutkin, tuolla tohtorin sisarentyttärellä? keskeytti Porthos, jonka virheitä oli yksi, että hänen kielensä oli hyvin herkissä kantimissa; kaunis tuttavuus, ystäväni.

      – Porthos, lausui Aramis, minä olen useamman kuin yhden kerran huomauttanut sinua siitä, että sinä olet kovin herkkä kieleltäsi, ja että se vahingoittaa sinun nais-suosiotasi.

      – Hyvät herrat, hyvät herrat, huudahti d'Artagnan, joka alkoi älytä minnepäin kertomus kallistuisi, asia on vakavaa laatua; koettakaamme olla laskematta leikkiä, jos voimme. Jatka, Aramis, jatka.

      – Yht'äkkiä muuan pitkä, tummaverinen, ylhäiskäytöksinen mies … malttakaas, juuri samaan tapaan kuin sinun miehesi, d'Artagnan.

      – Ehkä juuri sama, sanoi tämä.

      – Mahdollista kyllä, jatkoi Aramis … lähestyi minua viiden tai kuuden miehen seuraamana, jotka kulkivat kymmenen askeleen päässä hänen takanansa, ja lausui minulle mitä kohteliaimmalla tavalla: "herra herttua, – ja te rouva", liitti hän puhutellen naista, jota saatoin käsivarressani…

      – Tohtorin sisarentytärtä?

      – Vaiti nyt, Porthos! sanoi Athos, sinä olet vallan tuskastuttava.

      – "Suvaitkaa nousta näihin vaunuihin, ja koettamatta vähintäkään vastustaa, nostamatta vähintäkään melua."

      – Hän luuli sinua Buckingham'iksi! huudahti d'Artagnan.

      – Niin arvelen, vastasi Aramis.

      – Entäs tuota naista? kysyi Porthos.

      – Sitä luuli hän kuningattareksi! sanoi d'Artagnan.

      – Aivan oikein, vastasi Aramis.

      – Tuo gaskonjalainen on koko piru, huudahti Athos, ei mikään jää häneltä tietämättä.

      – Seikka on semmoinen, lausui Porthos, että Aramis on vartaloltaan ja liikenteeltään tuon kauniin herttuan kaltainen; mutta kumminkin, minun mielestäni muskettikauhtanan olisi…

      – Minulla oli laaja vaippa ylläni, sanoi Aramis.

      – Keskellä heinäkuuta, sepä hiisi! sanoi Porthos, vai pelkäsikö tohtori, että sinut tunnettaisiin?

      – Sen vielä ymmärrän, sanoi Athos, että vakoojaa erehdytti ruumiinliikenne; mutta kasvot…

      – Minulla oli leveälierinen hattu, sanoi Aramis.

      – Oh, Herra nähköön, huudahti Porthos, mitä varokeinoja tarvitaan jumaluusoppia tutkiessa!

      – Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, elkäämme hukatko aikaa leikinlaskuun; hajautukaamme ja etsikäämme käsiin kauppian vaimo, hän on koko juonen avain.

      – Noin alhaissäätyinen nainen! uskotko todella, d'Artagnan? kysyi Porthos, vetäen huulensa halveksivaan hymyyn.

      – Hän on de la Porte'n, kuningattaren uskotun palvelijan kummitytär. Enkö sitä jo maininnut, hyvät herrat? Ja muutoin, ehkäpä kuningatar juuri tahallansa on tällä kertaa hakenut apukeinonsa niin alhaalta. Korkeat päät näkyvät kauvaksi ja kardinaalilla on hyvät silmät.

      – No niin, sanoi Porthos, tehkää ensin sopimus kauppiaan kanssa ja edullinen sopimus.

      – Se on tarpeetonta, sanoi d'Artagnan, sillä minä luulen, että ell'ei hän maksaisikkaan meille, saamme kyllä runsaat palkinnot toiselta taholta.

      Samassa tuokiossa kuului kiireellistä meteliä portaissa, ovi aukeni remahtaen, ja onneton kauppias syöksähti huoneesen, jossa parhaillaan näin neuvoteltiin.

      – Voi hyvät herrat, huusi hän, pelastakaa minut taivaan nimessä, pelastakaa! Tuolla on neljä miestä, jotka tulevat ottamaan minua kiini; pelastakaa, pelastakaa!

      Porthos ja Aramis nousivat seisovilleen.

      – Malttakaa silmänräpäys, huudahti d'Artagnan, viitaten heitä työntämään puoliksi paljastetut miekat takaisin tuppeen; malttakaa silmänräpäys, tässä ei tarvita rohkeutta, vaan tässä tarvitaan viisautta.

      – Kaiketihan, huudahti Porthos, emme jätä…

      – Antakaa d'Artagnan'in toimia, sanoi Athos, hänellä on, sen vieläkin sanon, paras pää meistä kaikista, ja minä puolestani julistan

Скачать книгу