ТОП просматриваемых книг сайта:
Kolme muskettisoturia: Historiallinen romaani. Dumas Alexandre
Читать онлайн.Название Kolme muskettisoturia: Historiallinen romaani
Год выпуска 0
isbn
Автор произведения Dumas Alexandre
Издательство Public Domain
– Niinpian kuin he olivat huomanneet meidän muskettisoturit, muuttivat he tuumansa ja unhottivat keskinäisen riitansa soturikunta-riidan vuoksi; sillä Teidän Majesteettinne kyllä tietää, että meidän muskettisoturit, jotka pitävät kuninkaan puolta, eikä kenenkään muun kuin kuninkaan, ovat herra kardinaalin henkivartijain luonnollisia vihamiehiä?
– Niin niin, Tréville, huoahti kuningas surumielisesti, ja se on sangen ikävää, uskokaapas, nähdä Ranskassa tällä tavoin kaksi puoluetta, kaksi kuninkuuden päätä; mutta kaikki tämä on pian päättyvä. Te sanotte siis henkivartijain hakeneen riitaa muskettisoturien kanssa?
– Minä sanon, että on varsin uskottavaa asian tapahtuneen sillä tavoin, mutta minä en mene vannomaan, armollisin herra. Teidän Majesteettinne tietää, kuinka vaikeata totuus on saada ilmi, ja ell'ei kellä ole sitä ihmeteltävää lahjaa, joka on hankkinut Ludvig kolmannelletoista nimen Oikeamieli…
– Ja te olette oikeassa, Tréville; mutta nuo teidän muskettisoturinne eivät olleet yksinään, heidän mukanansa oli eräs lapsi.
– Niin, armollisin herra, ja eräs haavoitettu mies, niin että kolme kuninkaan muskettisoturia, joista yksi oli haavoitettu, sekä yksi lapsi, eivät ainoastaan pitäneet puoliansa herra kardinaalin viittä mitä peloittavinta henkivartijaa vastaan, vaan vieläpä kaatoivat heistä neljä tantereesen.
– Mutta sehän on voitto se! huusi kuningas säihkyvin silmin, voitto kerrassaan!
– Niin, armollinen herra, yhtä täydellinen kuin Cé-sillan voitto.
– Neljä miestä, joista yksi haavoitettu ja yksi lapsi, niinhän sanoitte?
– Tuskin nuorukainen; joka vielä käyttihe tuossa tilaisuudessa niin erinomaisella tavalla, että minä pyydän saada luvan sulkea hänet Teidän Majesteettinne armolliseen suosioon.
– Mikä on hänen nimensä?
– D'Artagnan, armollisin herra. Hän on poika erään vanhimpia ystäviäni; poika erään miehen, joka teidän isänne, ikimuistettavan kuninkaan kanssa kävi puoluesotaa.
– Ja te sanotte tuon nuorukaisen olevan hyvin kasvatetun? Kertokaapa hänestä minulle, Tréville; tiedätte minun rakastavan sota- ja taistelukertomuksia. Ja kuningas Ludvig XIII väänteli ylpeästi viiksiänsä ja ojensi hartioitaan.
– Armollisin herra, jatkoi Tréville, niinkuin jo sanoin, herra d'Artagnan on melkein lapsi ja kun hänellä ei ole kunnia olla muskettisoturi, oli hän siviilipuvussa; herra kardinaalin henkivartijat, havaiten hänen nuoruutensa, ja vielä enemmän sen vuoksi, että hän oli soturikunnalle vieras, kehoittivat häntä poistumaan ennen hyökkäystä.
– Siis, huomaattehan Tréville, keskeytti kuningas, siis nepä ne olivat hyökkääjiä.
– Se on vallan oikein, armollisin herra, siitä ei ole enää epäilemistä; he vaativat häntä peräytymään; mutta hän vastasi olevansa sydämmestään muskettisoturi, ja kokonaan Hänen Majesteettinsa nöyrin palvelija, jonka vuoksi hän tahtoi jäädä herrojen muskettisoturien joukkoon.
– Oivallinen nuorukainen! mutisi kuningas.
– Ja aivan oikein, hän jäi heidän joukkoonsa; ja Teidän Majesteetillanne on siinä niin reipas taistelija, että hän se antoi Jussac'ille tuon kauhean piston, joka niin ankarasti suututtaa herra kardinaalia.
– Hänkö haavoitti Jussac'in? huudahti kuningas, hän, tuo lapsi! Se, Tréville, se on mahdotonta.
– Asia on niin kuin minulla oli kunnia kertoa Teidän Majesteetillenne.
– Jussac'in, joka on kuningaskuntamme ensimäisiä miekkamiehiä!
– Niin, armollisin herra, hän on nyt löytänyt mestarinsa.
– Minä tahdon nähdä tuon nuorukaisen, Tréville, minä tahdon hänet nähdä ja jos jotakin on tehtävissä, niin tuumikaamme.
– Milloin Teidän Majesteettinne suvaitsee ottaa hänet puheillensa?
– Huomenna kello kaksitoista, Tréville.
– Tuonko minä hänet yksinään?
– Ei, tuokaa tänne kaikki neljä yhdessä. Minä tahdon kiittää heitä kaikkia yhdellä kertaa; uskolliset miehet ovat harvinaisia, Tréville, ja uskollisuus on palkittava.
– Kello kaksitoista olemme Louvressa armollisin herra.
– Tulkaa pieniä portaita, Tréville, pieniä portaita. Tarpeetonta on kardinaalin tietää…
– Kyllä, armollisin herra.
– Ymmärrättehän, Tréville, asetus on aina asetus, ja ovathan kuin ovatkin kaksintaistelut kielletyt.
– Mutta meneehän tämä ottelu, armollisin herra, ulkopuolelle tavallisia kaksintaistelun ehtoja, sehän oli tappelu, jota todistaa se, että heitä oli viisi kardinaalin henkivartijaa minun kolmea muskettisoturiani ja herra d'Artagnan'ia vastaan.
– Oikein kyllä, mutta yhtäkaikki, Tréville, tulkaa vaan sittenkin pieniä portaita.
Tréville hymyili. Mutta kun siinä oli jo paljo hänen työksensä, että oli saanut tuon lapsen yllytetyksi mestariansa vastaan, kumarsi hän kunnioittavaisesti kuninkaalle ja, hänen luvallansa, sanoi hänelle jäähyväiset.
Vielä samana iltana ilmoitettiin noille kolmelle muskettisoturille, mikä kunnia heille oli suotu. Koska he jo kauan olivat tunteneet kuninkaan, olivat he vallan levollisia, mutta d'Artagnan gaskonjalaisella mielikuvituksellaan näki siinä tulevaisen onnensa ja vietti yönsä kultaisissa unelmissa. Ja jo kello kahdeksan aamulla oli hän Athoksen luona.
D'Artagnan tapasi muskettisoturin jo täysissä tamineissaan ja valmiina lähtemään ulos. Kun kuninkaan luokse oli mentävä vasta kello kaksitoista, oli hän tuuminut Porthoksen ja Aramiksen kanssa mennä heittämään palloa Luxemburg'in tallin luona olevassa pallohuoneessa. Athos pyysi d'Artagnan'ia tulemaan mukaan ja vaikka hän tosin ei osannut palloa heittää, kun ei ollut koskaan semmoisessa leikissä ollut, noudatti hän kutsumusta, kun ei tiennyt mitenkä muutoinkaan saisi aikansa kulumaan kello kahteentoista asti, koska kello oli vielä tuskin yhdeksää.
Nuo kaksi muskettisoturia olivat jo saapuneet paikalle ja olivat siellä parhaillaan kahden kesken pallosilla. Athos, joka oli sangen taitava kaikissa ruumiinharjoituksissa, meni d'Artagnan'in kanssa vastapäiselle puolelle ja nyt oli yhteinen leikki alkava. Mutta jo ensi yrityksellä, vaikka hän heitti vasemmalla kädellä, tunsi hän haavansa vielä liian vähän paranneeksi, voidaksensa kestää semmoista ruumiinliikettä. D'Artagnan jäi siis yksinään ja kun hän ilmoitti olevansa liian kykenemätön ryhtymään säännölliseen peliin, jatkettiin heittoa ilman pitämättä niistä tarkkaa laskua. Mutta eräs Porthoksen Herkules-kämmenestä singahtanut pallo hiipaisi niin lähitse d'Artagnan'in naamaa, että se pani hänet arvelemaan, että jos pallo, sen sijaan kuin se nyt meni sivuitse, olisi paukahtanut kohti, hänen puheillepääsynsä olisi uskottavasti mennyt myttyyn, koska hänen olisi ollut mahdoton saapua kuninkaan luokse. Ja kun tästä puheillepääsystä, hänen gaskonjalaisen mielikuvituksensa mukaan, koko hänen tulevaisuutensa riippui, hän kumarsi kohteliaasti Porthokselle ja Aramikselle ja ilmoitti luopuvansa leikistä siksi kunnes hän saavuttaisi siihen tarpeellisen tottumuksen, ja meni rajaköyden taakse katsojain joukkoon.
D'Artagnan'in pahaksi onneksi oli katsojain seassa eräs Hänen ylhäisyytensä henkivartija, joka vielä sangen harmissaan toveriensa eilen kärsimästä tappiosta, oli päättänyt käyttää ensimäistä tilaisuutta kostaaksensa. Hän luuli nyt tilaisuuden tulleeksi ja, puhutellen naapuriansa, lausui:
– Ei ole ihmettelemistä, että tuo nuori mies säikähti palloa, hän on epäilemättä muskettisoturin-oppipoika.
D'Artagnan käännähti, juurikuin käärme olisi häntä pistänyt ja silmäsi terävästi henkivartijaa, joka oli nuo loukkaavat sanat suustaan päästänyt.
– Perhana vieköön!