LITMIR.BIZ

Скачать книгу

teihin.

      Herra de Tréville odotti juuri tuota käännettä. Hän tunsi kuninkaan juurtajaksain; hän ymmärsi, ett'eivät nuo vaikerrukset olleet muuta kuin esipuhetta, jonkunmoista rohkeuteen pyrkimistä, ja nyt hän oli päässyt mihin aikoi.

      – Ja millä tavalla olen ollut kyllin onneton pahoittamaan Teidän Majesteettinne mieltä? kysyi herra de Tréville, ollen olevinansa hyvin hämmästyksissään.

      – Silläkös tavalla te toimitatte virkaanne, herra? jatkoi kuningas, vastaamatta suoraan herra de Tréville'n kysymykseen; senkö vuoksi minä olen nimittänyt teidät muskettisoturieni kapteeniksi, että ne ottaisivat ihmisiä hengiltä, myllertäisivät kokonaisia kaupunginosia ja tahtoisivat polttaa koko Pariisin, ettekä te hiiskahtaisi sanaakaan? Vaan mitäs, jatkoi kuningas, epäilemättä olen minä liian kiireissäni teitä syyttelemään, epäilemättä ovat rauhanrikkojat jo vankeudessa, ja epäilemättä olette te juuri tulleet ilmoittamaan minulle, että oikeus on pantu toimeen.

      – Armollisin herra, vastasi herra de Tréville levollisesti, minä päinvastoin olen tullut anomaan oikeutta.

      – Ja ketä vastaan? huudahti kuningas.

      – Panettelijoita vastaan, sanoi herra de Tréville.

      – Ah, sepä on uutta, virkkoi kuningas. Etteköhän vaan aio sanoa, että nuo teidän kirotut kolme muskettisoturianne, Athos, Porthos ja Aramis, sekä tuo béarnelainen poika, eivät hyökänneet kuin vimmatut Bernajoux-paran kimppuun, eivätkä ole kolhineet häntä sillä tavalla, että hän uskottavasti tällä hetkellä taistelee kuoleman kanssa! Etteköhän aio sanoa, etteivät he sitten ole piirittäneet herttua de la Trémouille'n hotellia ja tahtoneet pistää sitä tuleen! – seikka, joka kenties ei olisi ollut varsin suureksi vahingoksi sota-aikana, koska tuo hotelli on pesäpaikkana hugenoteilla, vaan joka rauhan aikana on harmittavan ikävä esimerkki. Sanokaa, aiotteko kieltää kaiken tämän?

      – Ja kuka on Teille ladellut tuon kauniin kertomuksen, armollisin herra? kysyi herra de Tréville levollisesti.

      – Kuka minulle on ladellut tuon kauniin kertomuksen, herra! ja kenenkä sen teidän mielestänne pitäisi olla muun kuin sen, joka valvoo minun nukkuessani, joka tekee työtä minun huvitellessani, joka johtaa kaikki valtakunnan asiat sisällä ja ulkopuolella, Ranskassa niinkuin Euroopassa?

      – Teidän Majesteettinne tarkoittaa varmaan Jumalaa, sanoi herra de Tréville, sillä minä en tunne muita kuin Jumalan, joka olisi niin paljon korkeammalla Teidän Majesteettianne.

      – Ei, herra; minä tarkoitan valtakuntamme tukea, minun ainoaa palvelijaani, ainoaa ystävääni, herra kardinaalia.

      – Hänen ylhäisyytensä ei ole Hänen pyhyytensä, armollisin herra.

      – Mitä te, herra, sillä tarkoitatte?

      – Ett'ei ole erhettymättömiä muita kuin paavi, ja ett'ei tämä erhettymättömyys ulotu kardinaaleihin asti.

      – Te tahdotte sanoa, että hän pettää minua, te tahdotte sanoa, että hän kavaltaa minua. Te siis syytätte häntä. Malttakaas, sanokaapa, tunnustakaapa suoraan, mistä te häntä syytätte.

      – Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä.

      – Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen vastaatte?

      – Voisin vastata, armollisin herra, että asia koskee häntä liian läheisesti, että hän voisi olla vallan puolueeton todistaja; mutta kaukana siitä, armollisin herra, minä tunnen herttuan jaloksi ja rehelliseksi mieheksi, ja minä vetoon häneen, mutta yhdellä ehdolla.

      – Millä?

      – Sillä ehdolla, että Teidän Majesteettinne kutsuttaa hänet luoksensa, tutkistelee häntä itse, kahdenkesken, ilman todistajitta, ja että minä saan kohdata Teidän Majesteettianne kohta kuin herttua on lähtenyt.

      – Olkoon menneeksi! sanoi kuningas, ja te tyydytte siihen, mitä herra de la Trémouille on sanova?

      – Tyydyn, armollisin herra.

      – Te hyväksytte hänen tuomionsa?

      – Arvelematta.

      – Ja te alistutte niiden korvausten alaiseksi, jotka hän on vaativa?

      – Täydellisesti.

      – La Chesnaye! huusi kuningas. La Chesnaye!

      Ludvig XIII: n uskottu kamaripalvelija, joka pysyttäytyi aina ovella, astui sisään.

      – La Chesnaye, sanoi kuningas, kutsuttakoon silmänräpäyksessä tänne herra de la Trémouille; minä tahdon puhutella häntä vielä tänä iltana.

      – Teidän Majesteettinne vakuuttaa minulle sanallansa, ett'ei hän ota puheillensa ketään herra de la Trémouille'n ja minun välilläni?

      – En ketään, kunniasanani.

      – Huomenna siis, armollisin herra.

      – Huomenna.

      – Mihin aikaan suvaitsee Teidän Majesteettinne?

      – Mihin aikaan vaan tahdotte.

      – Mutta jos minä tulen kovin aikaisin aamulla, pelkään herättäväni Teidän Majesteettianne.

      – Herättävänne minua? Nukunkos minä? Minä en enää nuku, herrani; minä olen unen horroksissa toisinaan, siinä kaikki. Tulkaa siis vaan niin varhain kuin tahdotte, vaikka jo kello seitsemän; mutta kavahtakaa itseänne, jos muskettisoturinne ovat syyllisiä.

      – Jos minun muskettisoturini ovat syyllisiä, jätetään syylliset Teidän Majesteettinne käsiin, hän menetelköön heidän kanssansa mielensä mukaan. Vaatiiko Teidän Majesteettinne vielä mitään? sanokaa sana, minä olen valmis tottelemaan.

      – En, herrani, muuta ei minulla ole sanottavaa, eikä minua ilman syyttä nimitetä Ludvig Oikeamieleksi. Huomenna siis, herrani, huomenna.

      – Jumala varjelkoon Teidän Majesteettianne sinne asti.

      Niin vähän kuin kuningas nukkuikin, nukkui herra de Tréville vielä vähemmän; hän ilmoitti vielä samana iltana kolmelle muskettisoturillensa ja heidän toverillensa, että heidän oli saapuminen hänen luoksensa kello puoli seitsemän aamulla. Hän vei heidät kanssansa, vakuuttamatta heille mitään, lupaamatta heille mitään, eikä hän salannut heiltä, että heidän sekä hänen omakin suosionsa riippui tästä arvanheitosta.

      Kun he olivat saapuneet pienille portaille, jätti hän heidät siihen odottamaan. Jos kuningas olisi heille vielä suutuksissa, tulisi heidän poistua ilman häntä kohtaamatta; jos kuningas suostuisi ottamaan heidät puheillensa, tarvittiin, vaan kutsua heitä.

      Tultuansa kuninkaan erityiseen esihuoneesen, tapasi herra de Tréville La Chesnaye'n, joka ilmoitti hänelle, ett'ei herttua de la Trémouille'a oltu eilen illalla tavattu hotellissaan, että hän oli palannut kotiinsa liian myöhään, voidaksensa enää mennä Louvreen, että hän oli juuri äsken saapunut ja oli parhaillaan kuninkaan luona.

      Tämä seikka oli herra de Tréville'lle sangen mieleinen, sillä tämä saattoi hänet ihan varmaksi siitä, ett'ei mitkään vieraat mielijohteet pääsisi pujahtamaan herra de la Trémouille'n todistuksen ja hänen välillensä.

      Ja tosiaan, tuskin kymmentä minuuttia oli kulunut, kun kuninkaan vastaanottohuoneen ovi avautui, ja kun herra de Tréville näki herttua de la Trémouille'n astuvan ulos, tämä tuli hänen luoksensa, ja sanoi:

      Herra de Tréville, Hänen Majesteettinsa oli lähettänyt noutamaan minua luoksensa, tiedustaaksensa kuinka eilenaamuiset asiat minun hotellini luona tapahtuivat. Minä olen hänelle kertonut totuuden, nimittäin, että syy oli meidän miehissämme ja että minä olin valmis pyytämään

Скачать книгу