LITMIR.BIZ

Скачать книгу

      Vaka vanha Väinämöinen

      ketti villoja kiveltä,

      otti suolta sammalia,

      maasta mättähän repäisi

      tukkeheksi tuiman reiän,

      paikaksi pahan veräjän;

      ei vääjä vähäistäkänä,

      pikkuistakana piätä.

      Jopa tuskaksi tulevi,

      läylemmäksi lankeavi.

      Vaka vanha Väinämöinen

      itse itkuhun hyräytyi;

      pani varsan valjahisin,

      ruskean re'en etehen,

      siitä reuoikse rekehen,

      kohennaikse korjahansa.

      Laski virkkua vitsalla,

      helähytti helmisvyöllä;

      virkku juoksi, matka joutui,

      reki vieri, tie lyheni.

      Jo kohta kylä tulevi:

      kolme tietä kohtoavi.

      Vaka vanha Väinämöinen

      ajavi alinta tietä

      alimaisehen talohon.

      Yli kynnyksen kysyvi:

      "Oisiko talossa tässä

      rauan raannan katsojata,

      uron tuskan tuntijata,

      vammojen vakittajata?"

      Olipa lapsi lattialla,

      poika pieni pankon päässä.

      Tuop' on tuohon vastoavi:

      "Ei ole talossa tässä

      rauan raannan katsojata,

      uron tuskan tuntijata,

      kivun kiinniottajata,

      vammojen vakittajata;

      onpi toisessa talossa:

      aja toisehen talohon!"

      Vaka vanha Väinämöinen

      laski virkkua vitsalla,

      ajoa suhuttelevi.

      Ajoi matkoa palasen,

      keskimäistä tietä myöten

      keskimäisehen talohon.

      Kysyi kynnyksen takoa,

      anoi alta ikkunaisen:

      "Oisiko talossa tässä

      rauan raannan katsojata,

      salpoa verisatehen,

      suonikosken sortajata?"

      Akka oli vanha vaipan alla,

      kielipalku pankon päässä.

      Akka varsin vastaeli,

      hammas kolmi kolkkaeli:

      "Ei ole talossa tässä

      rauan raannan katsojata,

      verisynnyn tietäjätä,

      kivun kiinniottajata;

      onpi toisessa talossa:

      aja toisehen talohon!"

      Vaka vanha Väinämöinen

      laski virkkua vitsalla,

      ajoa suhuttelevi.

      Ajoi matkoa palasen,

      ylimäistä tietä myöten

      ylimäisehen talohon.

      Yli kynnyksen kysyvi,

      lausui lakkapuun takoa:

      "Oisiko talossa tässä

      rauan raannan katsojata,

      tämän tulvan tukkijata,

      veren summan sulkijata?"

      Ukko oli uunilla asuva,

      halliparta harjun alla.

      Ukko uunilta urahti,

      halliparta paukutteli:

      "On sulettu suuremmatki,

      jalommatki jaksettuna

      Luojan kolmella sanalla,

      syvän synnyn säätämällä:

      joet suista, järvet päistä,

      virrat niskalta vihaiset,

      lahet niemien nenistä,

      kannakset kape'immilta."

      Yhdeksäs runo