LITMIR.BIZ

Скачать книгу

sanansa, ennenkuin olette heihin niitä terottaneet; tästä johtuu että lapset omistavat ne vasta ymmärrettyään ne. Kun ei niitä jouduteta näitä sanoja käyttämään, ne ensin tarkoin huomaavat minkä merkityksen niille annatte ja saatuaan sen selville, rupeavat niitä käyttämään.

      Suurin epäkohta lapsia joudutettaessa puhumaan ennen aikaansa ei ole siinä, ettei niihin kohdistetulla puheella eikä niiden lausumilla sanoilla ole mitään merkitystä niiden mielessä, vaan siinä, että sanoilla niistä on toinen merkitys kuin meillä, meidän voimatta sitä huomata, joten lapset näyttävät vastaavan meille, mutta itse teossa puhuvat kanssamme ymmärtämättä meitä ja meidän ymmärtämättä niitä. Tällaisesta kaksinaiskäsityksestä tavallisesti johtuu se hämmästys, joka meidät valtaa joskus kuullessamme lasten puheita, joiden luulemme tarkottavan vallan toista kuin mitä ne ovat ajatelleet. Tämä seikka, ettemme huomaa sitä merkitystä, jonka lapset omistavat sanoille, tuntuu minusta olevan syynä niiden ensi erehdyksiin; ja nämä erehdykset vaikuttavat, sittenkin kun lapset ovat niistä vapautuneet, koko loppuiän niiden ajatussuuntaan. Minulla on oleva tuonnempana monasti tilaisuutta valaista tätä seikkaa esimerkeillä.

      Rajoittakaa siis niin paljo kuin suinkin lapsen sanavarastoa. On hyvin haitallista, jos sillä on enemmän sanoja kuin käsitteitä ja jos se osaa lausua enemmän seikkoja, kuin mitä se voi ajatella. Luulen yhdeksi syyksi siihen, että maalaisasukkailla yleensä on tarkempi arvostelukyky kuin kaupunkilaisilla, sitä seikkaa, että heidän sanavarastonsa on rajoitetumpi. Heillä on vähän käsitteitä, mutta he vertaavat niitä hyvin toisiinsa.

      Lapsen ensi edistysennätykset tapahtuvat melkein kaikki samaan aikaan. Se oppii puhumaan, syömään ja kävelemään jotenkin yhdenaikaisesti. Tämä aika on sen elämän varsinainen ensimäinen kehityskausi. Sitä ennen se ei ole mitään enempää kuin mitä se oli äitinsä kohdussa, sillä ei ole mitään tunnetta, ei mitään käsitettä, tuskinpa edes aistimustakaan; se ei edes ole tietoinen omasta olemassaolostaan.

      Vivit, et est vitae nescius ipse suae.25

      TOINEN KIRJA

      Toinen ikäkausi, josta nyt tulee puhe, on se, jonka alkaessa varsinainen lapsuus päättyy; sanat infans ja puer eivät ole samaa merkitseviä. Edellinen sisältyy jälkimäiseen ja merkitsee puhumatonta, puhumistaitoa kaipaavaa, mistä johtuu, että Valerius Maximus käyttää muotoja puerum infantem. Mutta minä käytän edelleen sanaa lapsuus kielemme käytännön mukaisesti, kunnes alan käsitellä sellaista ikää, jota varten kielessämme on toisia nimiä.

      Alkaessaan puhua lapset itkevät vähemmän. Tämä edistys on luonnollinen; toinen kieli on tullut toisen sijaan. Niin pian kuin ne sanoin voivat ilmaista kärsivänsä, niin miksi ne ilmaisisivat sitä huudoilla, muulloin kuin tuskan ollessa liian ankara voidakseen sanoin saada täyden ilmauksensa? Jos ne silloin jatkavat itkemistään, on syy niitä ympäröivissä henkilöissä. Niin pian kuin Émile on sanonut: voin pahoin, täytyy hänen tuskiensa olla hyvin kovat jotta hänen olisi pakko itkeä.

      Jos lapsi on heikko, herkkätuntoinen ja luonnostaan rupeaa parkumaan tyhjästä ja valittaa tarpeettomasti, niin kuivatan pian näiden kyynelten lähteen. Niin kauvan kuin se itkee, en ollenkaan mene sen luo; riennän sinne heti kun se on vaiennut. Pian sen tapa kutsua minua on oleva vaikeneminen, tai enintään yhden ainoan huudon päästäminen. Ainoastaan silminnähtävän vaikutuksen mukaan lapset arvostelevat antamiensa merkkien arvoa; niillä ei ole muuta menettelytapaa. Satuttakoon lapsi itseään kuinka pahasti tahansa, niin on hyvin harvinaista, että se itkisi yksin ollessaan, ellei se toivo toisten sitä kuulevan.

      Jos se kaatuu kumoon, jos se saa kuhmun päähänsä, jos sen nenästä vuotaa verta, jos se saa haavan sormeensa, en hääri levottoman näköisenä sen ympärillä, vaan pysyn alallani ainakin hetkisen. Vahinko on tapahtunut, on välttämätöntä, että lapsi sen kärsii; koko häärivä intoni vaan pelästyttäisi sitä enemmän ja lisäisi sen arkuutta. Pohjalta itse haava tuottaa vähemmän mielipahaa kuin pelko. Säästän lapselta ainakin tämän pelon; sillä aivan varmaan se on arvosteleva vammaansa samalla tavoin kuin huomaa minun sitä arvostelevan; jos se näkee minun rientävän luokseen levottomana sitä lohduttamaan ja surkuttelemaan, niin se luulee olevansa hukassa. Jos se näkee minun pysyvän kylmäverisenä, on se itse tekevä samoin ja luulee vamman parantuneeksi, kun se ei enää tunne kipua. Tässä iässä lapsi saa eusimäisen opetuksen rohkeuteen, ja silloin opettamalla sitä pelotta kärsimään vähäisiä tuskia, se opetetaan asteittain kärsimään suuria.

      Kaukana siitä että varoisin Émileä haavoittumasta, olisin hyvin pahoillani, jos ei hän koskaan saisi haavaa ja jos hän kasvaisi suureksi tuntematta kipua. Kärsiminen on ensimäinen seikka, joka hänen on oppiminen ja jota hänen enimmin tarvitsee osata. Näyttää siltä kuin lapset olisivat pieniä ja heikkoja ainoastaan sen vuoksi, että voisivat vaaratta saada tämän tärkeän opetuksen. Jos lapsi kaatuu maahan pitkälleen, se ei taita jalkaansa; jos se lyö itseään sauvalla, se ei taita käsivarttaan; jos se tarttuu terävään aseeseen, se ei purista sitä kovasti käteensä eikä saa syvää haavaa. Minä en tiedä että koskaan olisi nähty omiin hoteisiinsa jätetyn lapsen tuottavan itselleen surmaa, saattavan itseään rammaksi tai tuottavan itselleen huomattavaa vammaa, ellei sitä olla varomattomasti jätetty korkeaan paikkaan, yksin tulen ääreen, tai ellei ole unhotettu vaarallisia aseita sen saataviin.

      Mitä onkaan sanottava tuosta suojeluskoneistosta, joka järjestetään lapsen ympärille, jotta se kaikin tavoin löytäisi suojaa tuskalta, kunnes se suureksi tultuaan jää sille alttiiksi, ollen vailla rohkeutta ja kokemusta ja luullen itseään kuolleeksi ensi naarmusta ja pyörtyen nähdessään ensi veripisaran?

      Meidän opetusraivoinen ja turhantarkka intomme saattaa meidät aina opettamaan lapsille sellaista, minkä ne paljon paremmin itsestään oppisivat, ja unhottakaan sen, minkä ainoastaan me olisimme voineet niille opettaa. Onko mitään mielettömämpää kuin se vaiva, jota nähdään opettamalla niitä kävelemään, ikäänkuin oltaisiin nähty ketään, joka hoitajansa laiminlyömisen takia suurena ei osaisi kävellä? Kuinka usein päinvastoin näkee henkilöitä, jotka astuvat huonosti koko ikänsä sen tähden, että heitä on huonosti opetettu kävelemään?

      Émilellä ei tule olemaan päätä suojelevia kiehkuroita, ei reikätuolia, ei lastenvaunuja eikä talutusnauhoja; siitä hetkestä alkaen, kun hän osaa asettaa toisen jalan toisen edelle, häntä tuetaan korkeintaan kivetyissä paikoissa, joiden poikki kuljetaan joutuin.26 Sen sijaan että annetaan lapsen kuihtua huoneen ummehtuneessa ilmassa, vietäköön se joka päivä keskelle kenttää. Siellä se juoskoon ja keikahdelkoon ja pudotkoon sata kertaa päivässä; kahta pikemmin se on oppiva jälleen nousemaan pystyyn. Vapauden aiheuttama mielihyväntunne korvaa monet vammat. Minun oppilaallani on usein oleva ruhjevammoja, mutta siitä huolimatta hän on aina oleva iloinen. Jos teidän kasvateillanne niitä on vähempi, niin ne ovat alati tyytymättömiä, sidottuja ja surullisia. Epäilen, tokko etu olisi heidän puolellaan.

      Toinenkin edistys saattaa lapsille valittamisen tarpeettomammaksi, nimittäin voimien karttuminen. Saaden omin voimin enemmän aikaan niiden ei niin usein tarvitse turvautua muihin. Voimien mukana kehittyvät ne tiedot, jotka saattavat ne kykeneviksi niitä ohjaamaan. Tällä toisella kehitysasteella alkaa varsinaisesti yksilön elämä; silloin se tulee itsetietoiseksi. Muisti ulotuttaa identiteetti-tunteen kaikkiin sen olemassa-olon hetkiin; se muuttuu todella yhdeksi, samaksi olennoksi, ja kykenee siis jo tuntemaan onnea tai onnettomuutta. On siis tärkeätä nyt alkaa pitää sitä siveellisenä olentona.

      Vaikka lasketaan ylimalkaisesti ihmisiän korkein määrä ja ne toiveet, jotka kussakin iässä olevalla on lähestyä tätä määrää, ei ole mitään epävarmempaa kuin kunkin yksityisen ihmisen elämän pituus; hyvin harvat saavuttavat tuon korkeimman määrän. Alkuiällä elämä on alttiina kaikkein suurimmille vaaroille; kuta lyhemmän aikaa on elänyt, sitä vähemmän voi toivoa vielä elävänsä. Kaikista lapsista, jotka syntyvät, enintään puolet saavuttaa nuorukaisiän, ja on todennäköistä, ettei oppilaanne elä miehuudenikään.

      Mitä

Скачать книгу