ТОП просматриваемых книг сайта:
Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan. Leblanc Maurice
Читать онлайн.Название Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan
Год выпуска 0
isbn
Автор произведения Leblanc Maurice
Жанр Зарубежная классика
Издательство Public Domain
Mies parka, sanomalehdet olivat täynnä hänen valituksiaan! Hän kertoi onnettomuudestaan liikuttavan avomielisesti.
– Ymmärrättekö, hyvät herrat, tuo konna riistää minulta Suzannen myötäjäiset! Mitä minuun tulee, niin vähät minä siitä välittäisin, mutta Suzannen tähden! Ajatelkaahan, miljoona! Kymmenen kertaa satatuhatta! Arvasinhan minä, että kirjoituspöydän sisällä oli aarre!
Turhaa oli väittää hänelle, että hänen vastustajansa viedessään kirjoituspöydän pois ei tietänyt mitään arpalipun olemassaolosta, ja ettei kukaan voinut edeltäpäin aavistaa että tuo arpa voittaisi päävoiton, hän vain huokaili:
– Joutavia, kyllä hän sen tiesi! Miksi hän muuten olisi nähnyt niin paljon vaivaa saadakseen tuon kurjan pöydän haltuunsa?
– Tuntemattomista syistä, mutta ei suinkaan saadakseen haltuunsa paperipalasen, jonka arvo silloin oli kaksikymmentä frangia.
– Kokonainen miljoona! Hän tiesi sen… Hän tietää kaikki! Te ette tunne tuota roistoa! Hän ei ole teiltä siepannut miljoonaa!
Tätä tällaista keskustelua olisi voinut jatkua kauankin. Mutta kahdentenatoista päivänä herra Gerbois sai Arsène Lupinilta kirjeen, jonka alussa oli: "erittäin salainen". Hän luki sen yhä kasvavalla levottomuudella.
"Hyvä herra, yleisö pitää hauskaa meidän kustannuksellamme. Eikö teidän mielestänne olisi jo aika toimia vakavasti! Minä omasta puolestani olen sen lujasti päättänyt.
Tilanne on selvä: minulla on arpalippu, jonka voittamia rahoja minulla ei ole oikeutta nostaa, teillä taas on oikeus nostaa ne arpalipulla, jota teillä ei ole. Me emme siis voi mitään ilman toistemme apua.
Mutta te ette suostu luovuttamaan minulle teidän oikeuttanne, enkä minä teille minun arpalippuani.
Mitä siis teemme?
Minä en näe muuta keinoa kuin: jakakaamme. Puoli miljoonaa teille, puoli miljoonaa minulle. Eikö se ole tasajakoa? Eikö tämä Salomonin tuomio vastaa niitä oikeudellisia vaatimuksia, jotka meillä kummallakin on?
Tämä on oikeudenmukainen ratkaisu, mutta sen täytyy tapahtua heti. Teidän ei sovi ruveta väittelemään tarjoukseni johdosta, se on välttämättömyys, johon teidän tulee olojen pakosta taipua. Minä annan teille kolme päivää miettimisaikaa. Perjantaiaamuna toivon saavani lukea l'Echo de Francen pikkuilmoitusten joukossa vaatimattoman ilmoituksen osoitteella Herra Ars. Lup. joka sisältää peitetyin sanoin vilpittömän ja suoran suostumuksenne ehdottamaani sovintoon. Silloin saatte heti haltuunne arpalipun ja peritte miljoonan – josta annatte minulle viisisataatuhatta frangia tavalla, jonka teille myöhemmin ilmoitan.
Jos hylkäätte ehdotukseni, niin olen ryhtynyt toimenpiteisiin, joista tulos on oleva sama. Mutta paitsi niitä suuria ikävyyksiä, joita ehdotukseni hylkääminen toisi mukanaan, niin kärsitte vielä lisäksi kahdenkymmenenviidentuhannen frangin tappion ylimääräisten menojen suorittamiseksi.
Ottakaa vastaan, hyvä herra, syvän kunnioitukseni vakuutus.
Arsène Lupin."
Epätoivoissaan teki herra Gerbois sen tavattoman virheen, että näytti muille tämän kirjeen ja antoi siitä ottaa kopioita. Hänen suuttumuksensa sai hänet tekemään kaikenlaisia tyhmyyksiä.
– Ei ropoakaan! Hän ei saa ropoakaan! hän huusi sanomalehtimiehille. – Jakaisinko sitä, mikä kuuluu minulle? En koskaan. Repiköön hän arpalipun rikki, jos hän tahtoo!
– Onhan viisisataatuhatta frangia aina enemmän kuin ei mitään.
– Nyt ei ole kysymys siitä, vaan minun oikeuksistani, ja ne minä hankin itselleni tuomioistuimen edessä.
– Hyökkäätte Arsène Lupinia vastaan? Se olisi järjetöntä.
– En, mutta Credit Foncieria vastaan. Sen täytyy luovuttaa minulle minun miljoonani.
– Arpalippua vastaan tai todistusta vastaan, että te sen olette ostanut.
– Todistus on olemassa, koska Arsène Lupin tunnustaa varastaneensa kirjoituspöydän.
– Onko Arsène Lupinin sana pätevä oikeuden edessä?
– Samapa se, minä ajan asiaani.
Suuri yleisö oli riemuissaan. Lyötiin vetoa, toiset väittivät, että Lupin saisi herra Gerboisin taipumaan, toiset että hän saisi palkan uhkauksistaan. Asia kävi hyvin jännittäväksi, niin epätasaiset olivat taistelevien voimat, toinen hyökkäsi suoraan, toinen oli kauhuissaan kuin saarrettu metsänpeto.
Perjantaina kaikki tappelivat saadakseen käsiinsä l'Echo de Francen, kaikki tutkivat kuumeisesti viidettä sivua, jossa pikkuilmoitukset olivat. Ei ainoatakaan riviä ollut siellä osoitteella Herra Ars. Lup. Arsène Lupinin röyhkeään vaatimukseen herra Gerbois vastasi äänettömyydellä. Se oli sodanjulistus.
Samana iltana kertoivat sanomalehdet, että neiti Gerbois oli ryöstetty kotoaan.
Meitä huvittaa tässä Arsène Lupinin toimeenpanemassa näytelmässä poliisin ehdottomasti naurettava asema. Kaikki tapahtuu sen tietämättä. Lupin puhuu, kirjoittaa, varoittaa, käskee, uhkaa, panee toimeen, ikään kuin ei olisi olemassakaan poliisipäällikköä, salapoliiseja, komisarioita, sanalla sanoen ketään, joka voisi estää hänen aikeitaan. Poliisi on aivan kuin olematon hänelle. Sitä estettä hän edes ei ota lukuun.
Ja yhtä kaikki poliisi on liikkeellä! Heti kun on kysymys Arsène Lupinista, niin arvoasteikon yläpäästä alapäähän kaikki syttyy tuleen, kiehuu ja kuohuu raivosta. Lupin on vihollinen, vihollinen, joka ilkkuu, ärsyttää, halveksii, tai mikä pahinta, ei välitä vähääkään.
Ja mitä saattaa tehdä sellaista vihollista vastaan? Kahtakymmentä vaille kymmenen, palvelijattaren todistuksen mukaan, Suzanne lähti kotoaan. Viisi minuuttia yli kymmenen ei hänen isänsä lähtiessään lyseosta nähnyt hänen seisovan katukäytävällä, jossa hänen tapansa oli odottaa. Kaikki oli siis tapahtunut kaksikymmentä minuuttia kestäneen kävelyn aikana kotoa lyseolle tai ainakin lyseon lähettyville.
Kaksi naapuria sanoi tavanneensa hänet kolmensadan askeleen päässä kotoaan. Eräs nainen oli nähnyt pitkin katua kävelevän naisen, jonka tuntomerkit vastasivat Suzannea. Ja sen jälkeen? Sen jälkeen ei ollut mitään tietoa.
Tiedusteltiin joka taholta, kuulusteltiin rautatievirkailijoita ja kaupunginportin virkamiehiä. He eivät sinä päivänä olleet nähneet mitään, joka olisi näyttänyt nuoren tytön ryöstöltä. Ville-d'Arayssä kuitenkin eräs kauppias kertoi myyneensä bensiiniä autolle, joka tuli Pariisista. Etuistuimella oli kuljettaja, autossa sisällä istui vaaleatukkainen nainen – harvinaisen vaaleatukkainen, lisäsi todistaja. Tuntia myöhemmin auto palasi Versaillesista. Liikenne tungos pakotti sitä hiljentämään vauhtiaan, jolloin kauppias saattoi nähdä jo ennen huomaamansa vaalean naisen rinnalla toisen, joka oli kiedottu huiveihin ja harsoihin. Ei ollut epäilystäkään, että se oli Suzanne Gerbois.
Mutta silloin oli pakko olettaa ryöstön tapahtuneen keskellä päivää, väkirikkaalla kadulla, aivan kaupungin keskellä!
Miten? Missä? Kukaan ei ollut kuullut huutoa, ei huomannut epäilyttävää liikettä.
Kauppias mainitsi auton tuntomerkit, umpinainen 24 hevosvoimainen Peugeon, väriltään tummansininen. Tiedusteltiin autovuokraamon johtajattarelta, rouva Bob-Walthourilta, jonka erikoisalana oli järjestää auton avulla tehtäviä ryöstöjä. Perjantaiaamuna hän oli aivan oikein vuokrannut koko päiväksi Peugeonin vaaleatukkaiselle naiselle, jota hän sen koommin ei ollut nähnyt.
– Mutta kuljettaja?
– Oli Ernest-niminen, hän oli edellisenä