LITMIR.BIZ

Скачать книгу

emme kenties enää huomenna. Mutta siinäpä rikkaus onkin, että voi suorittaa suuria tekoja. Ei rahan puute tee valtakuntaa heikoksi, vaan miesten ja kykyjen puute.

      Venäjän kansa ei ole lukuisa, vaikkapa sen naiset ovatkin hedelmällisiä ja miehet voimakkaita. Pietari itse, sivistyttäessään valtakuntaansa, on valitettavasti edistänyt sen väestön vähentymistä. Alituiset sotaväenotot hänen pitkän aikaa onnettomien sotiensa kestäessä, väestön siirtämiset Kaspianmeren rannoilta Itämeren partaille, niiden sortuminen töihin ja tuhoutuminen tauteihin, kolmen neljättäosan lapsista kuoleminen Venäjällä rokkoon, mikä tässä ilmanalassa on vaarallisempi kuin muualla, lopuksi pitkällisen ja raa'an, vieläpä sivistyspuuhissaankin väkivaltaisen hallinnon surulliset seuraukset ovat syynä siihen, että tässä suuressa mannermaan osassa on vielä paljon autioita aroja. Nykyään lasketaan Venäjällä olevan viisisataatuhatta perhettä aatelismiehiä, kaksisataatuhatta virkasäätyyn kuuluvia, vähän yli viiden miljoonan porvareja ja talonpoikia, jotka maksavat eräänlaista veroa, ja kuusisataatuhatta asukasta Ruotsilta valloitetuissa maakunnissa. Ukrainan kasakoita ja Venäjän vallan alaisia tataareja on noin kaksi miljoonaa. Kaiken kaikkiaan on näiden äärettömien maa-alueiden laskettu sisältävän ainoastaan neljätoista miljoonaa asukasta (v. 1727), mikä on vain vähän enemmän kuin kaksi kolmannesta Ranskan väkiluvusta.

      Tsaari Pietari, muuttaessaan maansa tavat, lait, sotalaitoksen ja ulkoasun, tahtoi olla suuri myöskin kaupan alalla, mikä on yksityisen valtion rikkauden ja samalla koko maailman hyödyn lähteenä. Hän koetti tehdä Venäjästä Aasian ja Euroopan välisen kaupankäynnin keskustan; hän tahtoi kanavilla, joihin hän itse laati suunnitelmat, yhdistää Vienajoen, Volgan ja Donin toisiinsa ja avata uusia teitä Itämerestä Mustaanmereen ja Kaspianmereen sekä näistä kahdesta merestä Pohjoiseen Jäämereen.

      Arkangelin satama, joka yhdeksän kuukautta vuodessa on jäiden sulkema ja jonne päästiin vain pitkää ja vaarallista kiertotietä myöten, ei näyttänyt hänestä kylliksi soveliaalta. Sentähden hän jo v. 1700 suunnitteli sataman rakentamista Itämeren rannalle, mistä satamasta oli tuleva pohjoismaiden varastopaikka, ja kaupungin perustamista, josta oli tuleva hänen valtakuntansa pääkaupunki.

      Hän etsi jo kulkuväyliä koillisten merien kautta Kiinaan; Pariisin ja Pekingin teollisuustuotteiden tuli koristaa hänen uutta kaupunkiaan. Maantie, jonka pituus on 754 virstaa, tehtiin soiden keskitse, jotka ensin täytyi kuivata, johtamaan Moskovasta hänen uuteen kaupunkiinsa. Useimmat aikeistaan hän pani omakätisesti toimeen, ja kaksi keisarinnaa, jotka seurasivat häntä perätysten, ovat vielä jatkaneetkin hänen suunnitelmiaan, mikäli ne ovat olleet toteutettavissa, ja jättäneet sikseen vain mahdottomat.

      Hän matkusteli alituisesti valtakunnassaan, mikäli hänen sotansa vain soivat siihen tilaisuutta. Mutta hän matkusteli sekä lainsäätäjänä että lääkärinä, tutki kaikkialla luonnonsuhteita, koetti niitä korjata tai täydentää, tarkasti itse jokien ja merien syvyyttä, järjesti sulkujen rakennustöitä, tarkasteli laivaveistämöitä, avautti vuorikaivoksia, tutki metalleja, teetti tarkkoja karttoja ja työskenteli siinä omin käsin.

      Hän rakennutti erämaahan keisarikaupunkinsa Pietarin, jossa nykyään on kuusikymmentätuhatta taloa, jonne on syntynyt meidän päivinämme loistava hovi ja jossa lopuksi jo tunnetaan elämän hienotkin nautinnot. Nevan suulle hän rakennutti Kronstadtin sataman, Persian rajalle Sainte-Croixin, Ukrainaan useita linnoituksia, samoin Siperiaan; Arkangeliin, Pietariin, Astrakaniin ja Asoviin hän perusti merisotavirastoja; lisäksi asevarastoja ja sairaaloita. Kaikki tavalliset talot hän rakennutti pieniä ja jotenkin mauttomia, mutta julkiset rakennukset hän teetti sangen komeita ja suuria.

      Tieteet, jotka muualla ovat olleet niin monien vuosisatojen hitaasti kypsyviä hedelmiä, ovat hänen huolenpidostaan tulleet hänen valtakuntaansa aivan täydellisessä muodossa. Hän perusti akatemian Pariisin ja Lontoon kuuluisain seurain malliin: Delisle, Bulfinger, Hermann, Bernouilli ja kuuluisa, kaikissa filosofian haaroissa etevä Wolf kutsuttiin suurin kustannuksin Pietariin. Tämä akatemia on vieläkin olemassa, ja siinä kehittyy jopa venäläisiä filosofejakin.

      Hän pakoitti maansa aatelisen nuorison matkustelemaan, opiskelemaan, tuomaan Venäjälle ulkomaiden hienoja tapoja. Olen nähnyt sellaisia nuoria venäläisiä, jotka olivat erittäin henkeviä ja tietorikkaita. Siten on tämä yksi ainoa mies muuttanut aivan toiseen muotoon maailman suurimman valtakunnan. Paha vain, että tältä suurelta ihmisten uudistajalta itseltään puuttui kaikkein ensimäinen hyve, ihmisyys. Hänen huvitustensa raakuus, hänen tapojensa villeys, hänen kostonsa julmuus himmensivät hänen suuria avujansa. Hän sivistytti kansaansa, mutta oli itse raakalainen. Omin käsin hän pani täytäntöön rikollisille määräämiään rangaistuksia, ja remuavissa syömingeissään hän osoitti taitavuuttaan kaulojen katkaisussa. Afrikassa on kyllä hallitsijoita, jotka omin käsin vuodattavat alamaistensa verta, mutta näitä yksinvaltiaita pidetäänkin raakalaisina. Oman pojan surmauttaminen, silloin kun kuritus tai perinnöttömäksi tekeminen olisi riittänyt, tekisi Pietarin muiston vihatuksi, jollei se hyvä, mitä hän on tehnyt alamaisilleen, saisi miltei suomaan anteeksi hänen omaa vertansa vastaan osoittamaansa julmuutta.

      Sellainen oli tsaari Pietari, ja hänen suuret suunnitelmansa olivat vasta alkuluonnoksia silloin kun hän liittyi Puolan ja Tanskan kuninkaihin heidän kaikkien halveksimaa lasta vastaan. Venäjän perustaja tahtoi samalla olla valloittaja; hän luuli voivansa tulla siksi ilman suurempaa vaivaa, varsinkin kun senlaatuinen sota olisi vain hyödyksi hänen muille suunnitelmilleen. Sotataito oli samoin uusi taito, joka hänen tuli opettaa kansalleen.

      Sitäpaitsi hän tarvitsi satamaa Itämeren itärannalla, voidakseen panna kaikki aatteensa toimeen. Hän tarvitsi Inkerinmaata, joka sijaitsee koilliseen Liivinmaasta. Siellä olivat isäntinä ruotsalaiset; siispä se täytyi temmata heiltä pois. Hänen edeltäjillään oli ollut oikeuksia Inkerin-, Viron- ja Liivinmaahan; aika näytti suotuisalta saattaa uudelleen voimaan nuo oikeudet, jotka oli menetetty jo sata vuotta sitten ja rauhanteoissa julistettu mitättömiksi. Hän teki senvuoksi liiton Puolan kuninkaan kanssa, riistääkseen nuorelta Kaarle XII: lta kaikki ne alueet, jotka sijaitsevat Suomenlahden, Itämeren, Puolan ja Venäjän välissä.

      TOINEN KIRJA

      Ihmeellinen ja äkillinen muutos Kaarle XII: n luonteessa. Kahdeksantoistavuotiaana hän käy sotaa Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan, päättää Tanskan-sotansa kuudessa viikossa, lyö kahdeksalla tuhannella ruotsalaisella kahdeksankymmentä tuhatta venäläistä ja hyökkää Puolaan. Puolan ja sen hallinnon kuvaus. Kaarle voittaa useita taisteluja, pääsee Puolan herraksi ja valmistautuu nimittämään sinne uuden kuninkaan.

      Kolme mahtavaa ruhtinasta uhkasi siten Kaarle XII: n nuoruutta. Sodan valmisteluja koskevat huhut levittivät Ruotsissa hämmästystä ja säikähdyttivät valtakunnanneuvostoa. Suuret kenraalit olivat kuolleet; oli täysi syy pelätä pahinta nuoren kuninkaan johdossa, joka siihen saakka oli osoittanut vain huonoja puoliansa. Neuvostossa hän ei tehnyt koskaan juuri muuta kuin nosti säärensä ristiin pöydälle; hajamielisenä, välinpitämättömänä hän ei näyttänyt ottavan mihinkään osaa.

      Neuvosto harkitsi hänen läsnäollessaan vaaraa, johon oli jouduttu; muutamat neuvosherrat ehdottivat myrskyn kääntämistä neuvottelujen avulla; silloin yhtäkkiä nuori ruhtinas nousee pystyyn, kasvoillaan päätöksensä tehneen korkeamman ihmisen vakavuus ja varmuus. "Hyvät herrat", hän sanoi, "olen päättänyt olla koskaan käymättä väärää sotaa, mutta myöskin olla lopettamatta oikeaa, ennenkuin viholliseni ovat tuhotut. Päätökseni on tehty: käyn sen kimppuun, joka ensimäisenä julistaa sodan, ja hänet voitettuani toivon voivani hieman pelottaa toisiakin." – Nämä sanat hämmästyttivät kaikkia noita vanhoja neuvosherroja: he katselivat toisiaan tohtimatta vastata. Vihdoin he, kummissaan siitä, että heillä oli moinen kuningas ja häveten toivoa vähemmin kuin hän, ottivat ihmetellen vastaan hänen sotaa koskevat määräyksensä.

      Yllätys tuli vielä suuremmaksi, kun nähtiin hänen heti paikalla luopuvan nuoruuden viattomimmistakin huvituksista. Siitä hetkestä alkaen, jolloin hän ryhtyi sotavalmistuksiin, hän aloitti aivan uuden elämän, josta hän sittemmin ei koskaan hetkeksikään poikennut. Ajatellen alituisesti Aleksanteria ja Caesaria

Скачать книгу