LITMIR.BIZ

Скачать книгу

      Ennen lähtöään hän julkaisi manifestin, joka kardinaalin ja hänen puolueensa toimesta tulvan tavoin levisi viikossa ympäri Puolan. Tässä julistuksessa Kaarle kutsui kaikkia puolalaisia liittämään kostonsa hänen kostoonsa ja koetti saada heitä käsittämään, että heidän pyrkimyksensä olivat aivan samat kuin hänen. Tosin ne olivat hyvinkin erilaiset, mutta manifesti, jota suuri puolue, senaatin hämminki ja valloittajan läheneminen tukivat, teki perin valtavan vaikutuksen. Niinpä olikin pakko tunnustaa Kaarle Puolan suojelijaksi, koska hän tahtoi se olla ja koska voitiin vielä olla onnellisiakin siitä, että hän tyytyi tähän arvonimeen.

      Augustille vihamieliset senaattorit levittivät manifestia julkisesti hänen nähtensä. Ne harvat, jotka vielä olivat hänelle uskollisia, pysyivät ääneti. Kun vihdoin saatiin tietää Kaarlen lähenevän pikamarsseissa, varustautuivat kaikki sekasorrossa pakoon; kardinaali oli ensimäisiä, jotka jättivät Varsovan. Enin osa kiiruhti pakoon joko odottelemaan maatiloillaan asiain edelleen kehittymistä tai kutsumaan aseihin ystäviään. Kuninkaan luo jäi vain Saksan keisarin lähettiläs ja samoin tsaarin, paavin nuntius ja muutamia hänen kohtaloonsa liittyneitä piispoja ja palatinuksia. Täytyi paeta, eikä vielä ollut päätetty mitään hänen hyväkseen. Ennen lähtöään hän kiirehti neuvottelemaan niiden vähälukuisten senaattorien kanssa, jotka vielä edustivat senaattia. Niin hartaita kuin nämä olivatkin palvelemaan Augustia, olivat he kuitenkin ensi sijassa puolalaisia. Heillä kaikilla oli niin suuri vastenmielisyys saksilaista sotaväkeä kohtaan, etteivät he rohjenneet antaa hänelle valtuutta tuottaa enempää kuin kuusituhatta miestä suojaksensa. Lisäksi he määräsivät, että tämän joukon tuli olla puolalaisen ylipäällikön komennossa ja heti rauhan tultua palata kotiinsa. Tasavallan omat sotajoukot he samalla jättivät hänen käytettävikseen.

      Tämän tuloksen jälkeen kuningas jätti Varsovan, ollen liian heikko vastustamaan vihollisiansa ja melko tyytymätön omaankin puolueeseensa. Hän julkaisi heti yleisen kokoontumiskäskyn pospolitalle ja armeijoille, jotka olivat olemassa enää vain nimellisesti. Liettuasta, jossa ruotsalaiset vallitsivat, hänellä ei ollut mitään toivomista. Vähiin sulaneelta Puolan armeijalta taas puuttui aseita, muonavaroja ja hyvää tahtoa. Suurin osa arkaa, epäröivää tai suorastaan pahansuopaa aatelia pysyi maatiloillaan. Turhaan kuningas, valtion lakien suoman vallan nojalla, määräsi kuolemanrangaistuksen uhalla kaikki aatelismiehet nousemaan ratsaille ja tulemaan mukaansa. Alkoi olla epäiltävää, oliko häntä toteltava.

      Hänen päävoimanaan olivat hänen vaaliruhtinaskuntansa joukot, koska täysin rajaton hallitusmuoto siellä suojeli häntä tottelemattomuudelta. Hän oli jo salaa käskenyt sieltä tulemaan kaksitoista tuhatta saksilaista, jotka lähestyivätkin rientomarsseissa. Lisäksi hän nyt vaati luokseen kahdeksan tuhatta, jotka oli luvannut keisarille keisarikunnan sodassa Ranskaa vastaan, ja jotka hänen oli nykyisessä hädässään pakko kutsua takaisin. Niin monien saksilaisten tuottaminen Puolaan oli samaa kuin nostaa kaikki ihmiset häntä vastaan ja loukata oman puolueensa säätämää lakia, joka myönsi hänelle vain kuusituhatta. Mutta hän tiesi hyvin, että jos hän voittaisi, häntä vastaan ei uskallettaisi napista, mutta jos hänet voitettaisiin, niin hänelle ei ikinä annettaisi anteeksi edes kuudentuhannen miehen tuomista.

      Sillaikaa kun hänen sotamiehensä saapuivat vähin erin ja hän itse kulki palatinaatista toiseen kokoamassa uskollisena pysynyttä aatelia, saapui Ruotsin kuningas vihdoin Varsovan edustalle 5 p: nä toukokuuta 1702. Heti ensi vaatimuksesta avattiin hänelle portit. Hän lähetti pois puolalaisen varusväen, hajoitti porvarikaartin, pani kaikkialle vartiostoja ja määräsi asukkaat luovuttamaan kaikki aseensa. Mutta kun hänelle riitti heidän aseistariisumisensa ja kun hän ei tahtonut suututtaa heitä, vaati hän heiltä vain sadantuhannen frangin pakkoveron. Kuningas August kokosi sillä välin sotavoimansa Krakovaan; hän hämmästyi kovasti nähdessään myös kardinaali-primaksen saapuvan sinne. Tämä mies koetti nähtävästi viimeiseen saakka esiintyä luonteeltaan säädyllisenä ja karkoittaa kuninkaansa niin, ettei rikottaisi ulkonaista arvokkuutta vastaan. Hän huomautti Augustille, että Ruotsin kuningas muka näytti taipuvaiselta järjelliseen sovintoon, ja pyysi nöyrästi lupaa mennä tapaamaan Kaarlea. August myöntyi siihen, mitä ei voinut evätä, t.s. soi hänelle vapauden vahingoittaa häntä.