Kivihiilenkaivajat - Emile Zola

Скачать книгу

riisuutua. Äiti antoi merkin ja Alzire vei heti Henrin ja Lenoren ulos leikkimään, sillä isän oli tapana sanoa, että hän ei ole lapsi, jotta peseytyisi seurassa.

      – Mitä sinä teet siellä? huusi Maheun vaimo ylös.

      – Paikkaan hamettani, jonka repäsin eilen, vastasi Katarina.

      – Vai niin… Älä tule alas, isä peseytyy.

      Nyt jäivät mies ja vaimo kahden. Vaimo pani vihdoin lapsen pois sylistään auttaakseen miestään peseytymisessä. Maheu saiputti ensin hiuksensa harmaalla saippualla. Tämän saippuan alituisesta käyttämisestä haalistuivat hiukset tullen kellertäviksi. Sitten kapusi hän ammeeseen ja alkoi kaikin voimin hieroa rintaa, vatsaa, käsiään ja sääriään. Hänen vaimonsa seisoi hänen edessään.

      – Kun sinä tulit, niin minä näin kasvoistasi, että olit levoton, mutta huomattuasi ruuan pöydällä kirkastuivat kasvosi. Ajattele, Piolainen herrasväki ei antanut minulle penniäkään. Tosin he olivat hyvin ystävällisiä, antoivat vaatteita lapsille ja minun oli vaikea pyytää.

      Hän keskeytti hetkeksi korjatakseen Estellen tuolille, ettei lapsi putoaisi. Isä odotti kärsivällisesti jatkoa, vaikka tämä asia suuresti jännitti häntä.

      – Ajattele, Maigrat'han kielsi aivan jyrkästi ja ajoi ulos kuin koiran… Voit käsittää, kuinka hauskaa minulla mahtoi olla!.. On kyllä lämmin villavaatteissa, mutta eihän niistä voi laittaa ruokaa.

      Mies kohotti päätään, mutta oli yhä edelleen vaiti. Hän ei ollut saanut Piolainesta eikä Maigratilta, mutta mistä tuo kaikki oli? Vaimo sill'aikaa alkoi hangata hänen selkäänsä, mistä hän oli kovin mielissään.

      – Silloin menin takaisin Maigrat'in luo ja päästin kieleni siteistä. Sanoin, että hän on sydämetön, että hänelle käy onnettomasti, jos maailmassa on lainkaan oikeutta. Hän sanoi, että olen itsepäinen peikko, mutta kyllä hän kieppuili kuin piru ennen jumalanpalvelusta.

      Kertoessaan hankasi hän yhä miehensä selkää aivan kuin lauantaisin hankasi pataansa.

      – Mutta nyt kuitenkin tulee meillä olemaan leipää lauantaihin, hän antoi minulle velaksi viisi frankia. Vielä otin häneltä kahvia, sikuria, voita, aioin myös ottaa perunoita ja silavaa, mutta silloin hän alkoi tehdä tenää. Silloin ostin hyytelöä seitsemällä sous'lla ja kahdeksalla sous'lla perunoita, minulle jäi vielä kolme frankia, viisitoista sous'ta. Enkö ole saanut paljon aikaan tänään?

      Nyt pyyhki hän miestään, joka tunsi itsensä onnelliseksi eikä ajatellut lainkaan, että velka oli maksettava. Nauraen iloisesti sulki hän vaimonsa syliinsä.

      – Älä, tuhmahan sinä olet! minähän tulen aivan märäksi. Pelkään Maigrat'in aikeita…

      Hän aikoi sanoa Katarinasta, mutta keskeytti. Miksi hän tekisi miestään levottomaksi? Siitä tulisi ainaisia huolia.

      – Mitä aikeita?

      – Petkuttaa meitä, tietysti. Katarinan täytyy tarkistaa laskut.

      Maheu syleili häntä taas tahtomatta lainkaan hellittää huolimatta tämän vastustuksesta. Siten päättyi peseytyminen aina koko työväen kylässä. Se oli hänen mielestään ainoa miellyttävä hetki koko päivässä. Hän nimitti sitä jälkiruuaksi. Vaimo työnsi hänet nauraen pois luotaan.

      – Älähän nyt… Katso, Estelle näkee… Anna minä käännän hänet edes selin.

      – Mitä se kolmenkuukautinen nupukka ymmärtää.

      Vihdoin alkoi Maheu pukeutua, toisin sanoin veti hän vaan housut sääriinsä. Häntä miellytti istua pesun jälkeen hetkisen alastomana vyötäisiin saakka. Hänen ihossaan, joka oli kalpea kuin tytöillä, oli hiilen jättämiä naarmuja, joita kaivajat kutsuivat "rokonarviksi." Näistä oli hän erittäin ylpeä ja näytti mielellään leveätä marmorista rintaansa, jossa risteili sinisiä suonia. Kesäsin oli kaikilla kaivajilla tapana sellaisessa asussa mennä ulos vilpottelemaan ja nytkin huolimatta kosteasta ilmasta lähti hän hetkeksi kuistille ja vaihtoi pari vitsikästä sanaa naapurin kanssa, joka samoin seisoi avorinnoin portaillaan.

      Kahvia juodessaan kertoi Maheu insinöörin suuttumuksesta kaivoksessa. Nyt oli hän aivan rauhoittunut ja nyökäytti vain päätään vaimonsa neuvoille. Tämä vakuutti yhä, ettei voita mitään, jos rupeaa riitelemään yhtiön kanssa. Sitten kertoi vaimo rouva Hennebeau'n käynnistä. Molemmat olivat sisimmässään ylpeitä tästä vierailusta, vaikkeivät ilmaisseetkaan sitä.

      – Saako tulla? kuului Katarinan ääni ylhäältä.

      – Kyllä, kyllä, isä kuivaa itseään.

      Nuori tyttö oli pukeutunut pyhävaatteisiinsa, vanhaan siniseen leninkiin, joka oli hyvin kulunut poimukohdista. Päässä oli hänellä musta tyllihattu.

      – Kas tuota, kun on pukenut! Mihin olet menossa?

      – Montsouhun ostamaan uutta nauhaa hattuuni… Vanhan olen ottanut pois, se on liian likainen.

      – Onko sinulla sitten rahaa?

      – Ei, mutta Mouquette on luvannut antaa lainaksi kymmenen sous'ta.

      Äiti antoi hänen mennä, mutta ovella pysäytti hänet ja sanoi:

      – Kuule, älä vaan osta nauhaasi Maigrat'ilta… Hän petkuttaisi sinua luullen että meillä on kultakasoja.

      Isä, joka oli asettunut tulen ääreen, saadakseen tukkansa pikemmin kuiville, huusi tytön jälkeen:

      – Muista tulla ajoissa kotiin, ettet jäisi pimeään maleksimaan.

      Iltapäivällä työskenteli Maheu puistossaan. Hän oli jo istuttanut perunoita, herneitä ja papuja ja edellisenä iltana oli hän alkanut istuttaa kaalia ja salaattia. Tämä pieni maatilkka antoi heille vihanneksia, ainoastaan perunoita ei tahtonut riittää. Hänen hommatessa siinä, tuli Levaque polttamaan piippuaan. Hän katsoi salavihkaan roomalaisten salaattiin, jonka Bouteloup oli istuttanut. Ellei heidän vuokralaisensa olisi kaivanut niin ahkeraan, niin ei puistossa kasvaisi muuta kuin nokkosia. Naapurit alkoivat jutella aidan yli. Levaquen mieli ei ollut aivan rauhallinen sen jälkeen kun hän oli lyönyt vaimoaan ja hän alkoi kutsua Maheuta Rasseneurille. Ei kai hän pelkää ottaa pientä tappituikkua? Sitten pelaisivat keilapeliä, juttelisivat tovereitten kanssa ja palaisivat illalliselle. Siten viettivät tavallisesti hiilenkaivajat aikaansa palattuaan kaivannolta. Siinä ei tietysti ollut mitään paheksuttavaa, mutta Maheu teki tenää. Jos jättää salaatin, niin kuivaa se kokonaan. Itse asiassa kieltäytyi hän järkevyydestä, sillä hän ei tahtonut pyytää vaimoltaan ainoatakaan sou'ta.

      Kello löi viisi. Pierronin vaimo poikkesi kysymään oliko Lydia juossut pois Jeanlinin kanssa. Levaque sanoi, että siltä näyttää. sillä Bebert oli myös jonnekin kadonnut ja nuo hulivilit ovat aina yksissä hommissa. Maheu rauhoitti heitä, että ehkä lapset poimivat salaattia. Siten alkoivat molemmat miehet laskea raakaa, vaikkakin hyväntahtoista leikkiä nuoren naisen kanssa. Tämä ei suuttunut eikä myöskään mennyt pois, sillä itse asiassa häntä imartelivat nuo kömpelöt sanat, vaikkakin hän huusi heille täyttä kurkkua. Kaikki naiset alkoivat taas soittaa suutaan. Koulu oli suljettu ja kaikki lapset huusivat ja melusivat kadulla. Miehet ryhmittyivät myös kolmin neljin polttamaan piippua ja vaihtamaan ajatuksiaan.

      Levaque aikoi tunnustaa, kuinka jäntevä Pierronin vaimon käsivarsi oli. mutta silloin tämä suuttui tosissaan ja juoksi pois. Silloin Levaquekin päätti mennä yksin Rasseneurin luo.

      Alkoi hämärtää. Maheun vaimo sytytti lampun ja alkoi sättiä ettei Katarina eivätkä pojat tule koskaan kotiin ajoissa. Ei koskaan voi ruveta yhdessä illalliselle. Eikä ole salaattiakaan. Se sopisi mainiosti muhennukseen, joka oli valmistettu perunoista, purjulaukasta ja ruokaruohoista. Koko talo haisi paistetulle sipulille, mistä tuntee köyhän majan.

      Mahon palasi pimeän tullen puistosta, istui tuolille ja nojaten seinään nukkui. Niin pian kuin hän illalla istui, vaipui hän uneen. Kello löi seitsemän, Henri ja Lenore tahtoivat välttämättä auttaa Alzirea

Скачать книгу