Скачать книгу

niin pitkän matkan jälkeen tehnyt, alkoivat ne käsikkäin hyppiä piiritanssia, hupsuja laulujansa loilotellen. Eräs apinoista piti puheen ja selitti kumppaneilleen, että Mowglin sieppaaminen ennusti uutta vaihetta bandar-login historiassa, sillä Mowgli näyttäisi niille, miten punoa risuja ja keppejä sateen ja kylmän suojaksi. Mowgli nyhtäisi muutamia köynnöksiä ja rupesi niitä solmielemaan, ja apinat koettivat jäljitellä; mutta jo moniaan minuutin kuluttua ne kadottivat harrastuksensa, alkoivat nykiä toisiaan hännästä tai köhien hyppiä nelinkontin pitkin raunioita.

      "Tahdon syödä", virkkoi Mowgli. "Olen muukalainen tällä viidakon perukalla. Tuokaa minulle ruokaa, tai antakaa minulle lupa metsästää täällä."

      Pari-kolmekymmentä apinaa ryntäsi noutamaan hänelle pähkinöitä ja metsämeloneja; mutta tiellä ne riitautuivat käsirysyyn, ja oli liikaa vaivaa palata hedelmien tähteitä tuomaan. Mowgli oli ruhjoontunut ja suutuksissaan kuten nälissäänkin, ja hän harhaili pitkin tyhjää kaupunkia, tuon tuostakin kajahutellen muukalaisten metsästyshuudon, mutta kukaan ei siihen vastannut, ja Mowgli tunsi joutuneensa todella kovin inhaan paikkaan. "Totta puhui bandar-logista Baloo", ajatteli hän itsekseen. "Niillä ei ole lakia, ei metsästyshuutoa, ei johtajia – hupsuja jaarituksia vain ja pienoisia varastajan käsiä. Jos täällä siis menehdyn nälkään tai kohtaan surmani, niin omaa syytäni on kaikki. Mutta minun täytyy yrittää palata omaan viidakkooni. Varmasti saan Baloolta selkäsaunan, mutta parempi sekin kuin ajella lenteleviä ruusunlehtiä bandar-login kanssa."

      Tuskin oli hän astellut kaupungin muurille, kun jo apinat kiskoivat hänet takaisin, selitellen ettei hän tiennyt kuinka onnellinen oli, ja nipistellen häntä, jotta muistaisi olla kiitollinen. Hän puri hammasta eikä hiiskunut mitään mennessään hoilottavien apinain keskessä avaralle pengermälle, joka oli sadeveden puoleksi täyttämien punaisesta hietakivestä hakattujen vesisäiliöiden yläpuolella. Pengermän keskellä oli rapistunut huvihuone, valkeasta marmorista rakennettu kuningattarille, jotka olivat sata vuotta maan povessa uinuneet. Kupukatto oli puoleksi lohjennut sisälle ja tukkinut maanalaisen käytävän, jota myöten kuningattaret olivat sinne kulkeneet palatsista; mutta seinät oli soviteltu kirjailluista marmori-ristikoista – kaunista maidonvalkeata korkotyötä, koristeinansa agaatteja, karneoleja, jaspiksia ja lasuurikiviä, ja kunnaan takaa noustuansa kumotti kuu ristikkorei'istä, luoden maahan mustan samettiompeluksen näköisiä varjoja.

      Ruhjoontuneena, unisena ja nälissään ei Mowgli silti kyennyt pidättämään nauruaan, kun bandar-log alkoi, kaksikymmentä yhteen suuhun, kerskua hänelle kuinka suuria, viisaita, voimakkaita ja säveitä ne olivat, ja moittia häntä typeräksi siinä, että hänen teki mieli pois.

      "Me olemme suuria. Me olemme vapaita. Me olemme ihmeteltäviä. Me olemme koko viidakon ihmeteltävintä väkeä! Me kaikki sanomme sen, ja siis täytyy sen olla totta", pauhasivat ne. "Kun nyt sinä olet uusi kuuntelija ja voit viedä sanamme viidakon asukkaille, jotta ne vastakertana ottavat huomatakseen meidät, niin kerromme sinulle, missä kaikissa suhteissa me olemme erinomaisia."

      Конец ознакомительного фрагмента.

      Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

      Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

      Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.

/9j/4AAQSkZJRgABAQEASABIAAD/2wBDAAMCAgMCAgMDAwMEAwMEBQgFBQQEBQoHBwYIDAoMDAsKCwsNDhIQDQ4RDgsLEBYQERMUFRUVDA8XGBYUGBIUFRT/2wBDAQMEBAUEBQkFBQkUDQsNFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBT/wAARCAMeAjoDAREAAhEBAxEB/8QAHQABAQEBAAMBAQEAAAAAAAAAAgEAAwYICQcFBP/EAGAQAAIBAgQDBAcDBwQNCAYKAwECEQAhAxIxQQQFUQYiYXEHCBMygZGhQlLBFBUjYrHR4TNys/AWFyQlNjdDc3WCkrLxJzRjZHSDotIoNVNVo8IJGCZFRmWTlbTTVoXD/8QAGgEBAQADAQEAAAAAAAAAAAAAAAECBAUDBv/EADURAQABAgQEBQEIAwEBAQEBAAABAhEDBCExEjJBcQUTM1FhgRQiNJGxwdHwFVKhI+FCYiT/2gAMAwEAAhEDEQA/APGDHdJRVi8n3jXwTtpIctYhdrCPpVDiCRmW2pA0rEEKCSAMon7QiqFAACgKPE9aDLhAGWCrbUm9AIhlJyqkecn8KC5bhQM1p0t5GlxCIxCTh6DXT5UuCcMhGZlBJ6i4qjYatiAFVDJr3RE02D9l1VYGvdEf8alw8RkMKFkdTekXBSSbsABoppNhfdJJHxi4FAVHefu2PjQVmAnMgg70HSQVLBTbqNKgMybqWJGnWgBYLm7qgtoEsB5TVFUAgEnKYuWFBWgr13hR9aDBAdQKgxQuTABvpvS9hsiqo92SfdBiruDhrPdYqGJ6e6On8aCqCylssjxUTQABsgCplJ2F/nTqDiqMNlXKsxAJWZNWAxhMfeWfEiRS4eGioZcDwMQY8ak3BJzGQoB2MXFICElZzgsemooIxGQjJFogWnxoMtlHdGkRNBldVIlcpjQXig6NZgAInpvUHOxUjIpGmZhYeVUQsJACm2sQaBBQuW4kkwIv8KCMBnGrSNYsadBcoCmykkVBDhZjJCkE67VkJirZskRbvawPLepHyMYjMDqcoAE/Gg2IpAX9GDJ6QPjSBAhdh3RlGxvJ8Kuw5rLFggWRrCwR8auw6+ybTLB2lQTWNwwUw8OAozdBpTW4AJ0UhFOtrVdAouLK69NQaxBbvMhykxreqEZBHcBg/KgWGysIA+EUEJ6iwOkaGgJgEEoqgf7R86CCHzSCBMi37qbBwJIDKYMSo36UBVQbAQNO8KClRZQFGutPkYYQElgFP1pIHuuM2ULlgDUk+f4UCC9/KBmi+lr0BIh2JTTcWJ8qdAWQqjFwpJ3irAqKzwwWVNxlETQMYcGSq5Rr3f2VBcVkYwFBEamkfIik/aYW0VrUkUHLMiTPvbgdKg/zsO8e5v8AeNZ6DquJLhchIj3Y086xsOgEESreYgX6UEdQd4I8P2mgMuSLx4EzFBp7xn3tQdKBsVYZQqqCPOoOeaEiGzRfrVCXEnRQF1MggmlhWGGVOgI1F/nNNRpVYIWfHbzpYDLBAXDtGq60HQLJIAInegklRIUuujbSKbiHFDCUBHgZ06UsMiYeBiYmIQzZrQzReLGmshEho1ZTvpQVVyOFz5iBoLxUDXDLMIuPr8aAYpYGSM0dNqAYbe0HunNMZgBp4VZHQaEFSt7gmRFQcyMrSp974R40Glypk3+tUVGWZygjQqTvQRzmKtGmoWkCFwDoStxYSDQMNmHfUEdBtUEPsw82IPmJ+FXUYwbZASDInU0BwxP2IHgbUDK2BMiNj+yoIcT2dmU/qt0qgsBi5lvkItlmabBp7PBRMITmH2iZnwinyMFzGc2RheSbVAsMDJ70idQLUCVGVC1htM2poOGLiHDE5SSfr4CrAZUwSuGY6Cw86gThSIuAbCRJoOUsogG3WdfhVFJgjOZXw2oEGCrdVJnXNt4VAPdJsTNxVGGIQYCyZIlhtVsGMjDvQCRYwTNQQZACAJI6GgLwZIw1JJuNKQEBp3Tfx2oKVym0k6+VNwfag2ylWi48etqWEOCMUo7FpUk2NqXHRsRXLFAVE+7rHxqA5AokPAJ90nU1R0ZZ016G1vCoNiKyqF+lBxV5fKcMkRYRpV6DoAQwlW8G0vUEZQYIN18NfjQEFyRcDwJmKowN7+9rOkiqE7BwVCqoItF/nUALQtgc0SeoNLBK+aYUBZ3ETSwzDCyzYEai4j401GJQaLI060By96Bh2iLUuGEzSAGUHQigmbJfKXSe9eAabiHEDAZZvrM6UGw0w+HOI/eYv95og9aayESDfN/4ag5DDMAi48tayvfQIYT4kHupexLT9KmwQzupupYCWEk1ASQDYNlP3jNUCVxDBkhfu2rLYUKzCc4VdcsVBVVQwLlwBudf401DDByFgmDBGWxqWHPPDAHLbbKdKtgshwnzMTJFmEWH76gzEK15BJkQBegcnNuvnUBDjEJjTcHarYQZlhmcEagDeroH74JkMDUGKnDIuF3CgTI/CoCGZVBwWEzmBcTer3FfEiTnEm8mgJw5Cme7+2rcbIymwkm2wpuF7N8KWzKBoRmqbisIgtdTOUqb/GoAXCrJERpm1qggD3oMmwOoqhZGBkuW6ZYBqXFXJhgm+aZgrY+YprIpv3hMiILDSgCTiSqFQx0MfvpsLhgKmQSPA/jQVWEkAMdiI0oKcQIpJJj9lATJUFSAdATvQUEqCpeSd50pOoYQsQAAzRabVACRozEgmLCIPSaoWfEuCyjDOvWRpepoDmzuq5lg7b1RBhklry3iJFW4ow2eRAAGpJioKodCELqTHdINT5Gbuk2IdTfKbVRzdx7vXYWpa4uQ+6hOHFpYSZqjezgQSzR0FqDpmUd1S1xYxcfHpWIDnINAsgEiLz1tWUCMhxFVjGQHQCL9agRYEBiSQN4EimwoMqIDRpMUELgELJLajxpYQh5OVgqgX1tQMNnIE6WigmQhcwKqN28fKoMGhiQZYCDNhQb2jwM7qWWwgECNqvYGDiKxzAnSRQb2ZgEC3lVuKMF2hhlU6iWmsQu8+GTIMDvCZ+VASQCYByn7xn+pqjnK4hkywX7tXYLIzwc4A+7FAlCggsXHQnX+NQIEYkCCRoVy2PjQc83eAbKTEaGqKFOE5LHvEDvADTpU3FJCMAZBmRA1oECQd18KAhhiSRp4jSiIpdIZnBtIA3op5cwuQwJ3vUGPDYxNkSP59XQQgREFpG9ooObAwBg4rCbWE+f/ABpf3RmUjKQJJtmAP1oprntOXzmxoKrqZaRJses1BAmGxn2gJBI+Iq67CFgxsBEWM2+FBVABMKM2pBNBRFwGZTqFoI6xYsIjujaaAEABWzTEAldKsBgNinIDB3uIFTYZ8MghpTNEC9wPGkCYqMikkFiBczcDypAy4l4ZYJvca1dx09qIEtvfasRSUylbkGxmg54ohpGGRfY2+VUJTmETN9VqCELIzyoH2utUEB898Qthi2Uix6zRGVWViFER94a0U8xUd4gbETUGdkXDMsFAFz+FBsqYZMMGJMRV1kEd4aWOvWmwoAyiAIO6m9QLLn0bN52vTYcyBIJYEj3s1zVEUFCRJ6ydvKruGiM5zg20GYj51Jm2gKYRBIUgDU5DrSZgRpRwMltoggircNcURaAdNNKgedWNyYGgBqDEq/2czAGJtFBy90kQUHVjNZDpYyb+Vr1iAQqhiGKPrAqiezcofaE4jzM5YPw8KCrnI2IPhBFNAg0sAxEi4qCNkxGguFJUkA7D4VUYlR3Vv5fjUVMokZgOgO1UK03Jw9pBkVBmWBMwJvOsVRzKhswzTJkZdYq/IwcwIJvpFiT8aSEcA5CGykTJzH9lY3GyOVk96dBNpq3gBMSLlSIOpGnXSqOq4kdBbQCsQldRBzEsfjQFwCvdw51MgwSaoKNaDYx7u9JCYCIgkHc2ioA4MBcLFcKReBt/Xer3GdSGBAu24W1O4Yz7xOx2NNBVdTcESx21n41AFGGwDjEU61dRZzmwGm/4UGUAEwokagm9BQBcBmnXL0qAusSCRp3BNqsSCQAytM7W0NWBQGxe6DoL3EDwqbCvhkODKBjaRqBQTEVkEkE7MZBIoKuJeCsHWCNaWELmf5QfKlkF1BZVCs06lbAVVICBEkk3714qA4jMpJkxqZ08qu4QxBJlSVaLA/hSYHTE4kOy90oQIMDUdaxsIx7oUAZQLA60HOBEqBJ1kxVGK6XBAuQwvSZCVMqiYnW1qCuQuWZPQLc0GVUaTB320oObYDkKxVcimAetLhhSrggfGNTQJoBInvTroZ8aCQJPdIJ1tMUDAAWTHiV1H4VAGykzGnU/tqg4KQoBYkbX0+NJDYLnk+9+sKAKuckgOg0DTH0qh66GBEWH1qQAHZWg3kQJ1HjVsOuDxC4bKfZlyoiCZkVja4gxEZtyAZW2lAWbMZYC+pBqg

Скачать книгу