Muistelmia kuolleesta talosta - Dostoyevsky Fyodor

Скачать книгу

lähti pois jättäen rangaistuksen toimeen panemisen toiselleupseerille. "Jumala itse pelasti hänet", sanoivat vangit sittemmin.Petrow puolestaan kärsi rangaistuksensa aivan rauhallisena. Hänenvihansa lauhtui, kun majuuri oli lähtenyt pois. Vanki on kuuliainen jarauhallinen johonkuhun määrään asti; mutta on kuitenkin raja, jonkayli ei saa mennä. Sanon tässä, ettei mikään voi olla huomiotaansaitsevampaa kuin nämä kärsimättömyyden ja niskoittelemisenpuuskaukset. Monasti kärsii ihminen useampia vuosia, kestää ankarimpiarangaistuksia ja äkkiä kadottaa malttinsa jonkun pikkuseikan, jonkunvähäpätöisyyden kohdatessa, ehkäpä ilman mitään syytäkään. Melkeinpävoipi häntä silloin pitää hulluna, ja niinhän tavallisesti tehdäänkin.

      Jo olen sanonut, että useampien vuosien kuluessa minä en huomannutnäissä ihmisissä vähintäkään katumuksen merkkiä, enkä minkäänlaisiaahdistavia ajatuksia rikoksien tähden; suurin osa heistä arveliolevansa aivan oikeassa. Semmoinen on asianlaita. Syynä siihen ontietysti pidettävä ylpeyttä, huonoja esimerkkejä ja vääräähäveliäisyyttä. Mutta voipikos kukaan sanoa tutkineensa näidenperikatoon joutuneiden ihmisten sydämet ja lukeneensa niidensalaisuudet? Luulenpa kuitenkin, että vuosien kuluessa olisi ollutmahdollista huomata näissä sydämissä vaikka jonkun piirteen, jokatodistaisi sisällistä surua ja kärsimystä. Mutta niin ei tapahtunut,ei vähimmässäkään määrässä. Näyttää siltä, kuin rikoksia ei voisiselitellä määrätyn, valmiin katsantokannan mukaan, joten niidenfilosofiia on vaikeampi kuin luulisikaan. Tietty asia on, etteivankila eikä pakkotyö voi parantaa rikoksen tekijää; ne vaanrankaisevat häntä ja turvaavat yhteiskunnan rauhaa hänen pahoiltaaikeiltaan. Pahantekijässä herättää vankila ja ankarinkin pakkotyöainoastaan vihaa, halua kiellettyihin nautintoihin ja mitä suurintakevytmielisyyttä. Minä olen vahvasti vakuutettu siitä, että kuuluisasellijärjestelmä ei saavuta oikeata tarkoitustaan. Se imee elämänmehun ihmisestä, veltostuttaa sekä heikontaa hänen sielunsa ja tarjoositten henkisesti kuivuneen muumian, puolihullun olennon mukakatumuksen ja parannuksen esikuvana. Selvää on, että pahantekijä, jokanousee yhteiskuntaa vastaan, vihaa sitä ja katsoo melkein aina itsensäolevan oikeassa ja yhteiskunnan väärässä. Sen lisäksi on hän siltä jokärsinyt rangaistuksensa ja siitä syystä pitääkin itseäänpuhdistettuna, pyhitettynä. Sellaisten katsantokantain mukaan voisimiltei puolustaa rikoksen tekijää. Mutta kaikista katsantokannoistahuolimatta myöntää jokainen, että on olemassa semmoisia rikoksia, joita aina ja joka paikassa, kaikkien lakien mukaan on pidettykieltämättöminä rikoksina ja pidetään semmoisina vastakin, niinkauankuin ihminen pysyy ihmisenä. Ainoastaan vankilassa kuulin minäkertomuksia hirveimmistä, luonnottomimmista töistä, kummallisimmistamurhista, joista puhuttiin nauraen hillitsemätöntä ja lapselliseniloista naurua. Etenkin on muistooni painunut eräs isänsä murhaaja.Hän oli ollut aatelismies ja kuusikymmenvuotiaan isänsä tuhlaajapoika.Käytökseltään oli hän peräti kevytmielinen, ja isänsä oli koetelluthäntä hillitä, taivutella. Mutta ukolla oli talo ja luultiinpa häntäraharikkaaksikin; poika murhasi hänet, himoiten perintöä. Rikos tuliilmi vasta kuukauden perästä. Murhaaja oli ilmoittanut poliisille, että hänen isänsä oli hävinnyt teille tietämättömille. Koko tämänkuukauden vietti hän mitä kevytmielisimmällä tavalla. Vihdoin hänenpoikessa ollessaan löysi poliisi ruumiin. Pihalla, pitkin sen kokopituutta, juoksi likaviemäri, joka oli peitetty laudoilla. Ruumismakasi tässä viemärissä. Se oli puettu huolellisesti, harmaa pää olileikattu pois ja pantu taas paikalleen, sen alle oli murhaajaasettanut tyynyn. Hän ei tunnustanut rikostaan, menetti aatelisarvonsaja lähetettiin pakkotyöhön kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Koko sen ajan, jonka minä olin hänen kanssaan, säilytti hän mitä iloisimmanmielialansa. Hän oli peräti turhamainen, kevytmielinen jaajattelematon, mutta ei ollenkaan tyhmäpäinen. Minä en koskaanhuomannut hänessä mitään erityistä julmuutta. Vangit eiväthalveksineet häntä hänen rikoksensa tähden, josta ei ollutpuhettakaan, vaan siitä syystä, ettei hän osannut oikein käyttäytyä.Joskus mainitsi hän isäänsä. Puhuessaan kerran kanssani sukunsarotevuudesta lisäsi hän: kas, isäni oli semmoinen mies, etteikuolemaansa asti valittanut mitään kipua. Mokoma eläimellinentunnottomuus on tietysti tavatonta. Se on jonkunlainen aistillinenpuute, jonkunlainen ruumiillinen ja siveellinen virheellisyys, tieteelle vielä tuntematon, eikä mikään tavallinen rikos. Minäpuolestani en tahtonut uskoa tällaisen rikoksen mahdollisuutta. Muttahänen kotikaupunkinsa ihmiset, jotka tunsivat hänen elämänsäyksityiskohdat, kertoivat minulle siitä. Todistukset olivat niinselvät, että oli mahdoton olla rikosta todeksi uskomatta.

      Vangit kuulivat hänen kerran yöllä unissaan huutavan: "Ota kiinni, otakiinni! Lyö häneltä pää poikki, lyö, lyö!.."

      Melkein kaikki vangit puhuivat ja hourailivat yöllä. Haukkumasanat, rosvojen puheet, veitset, kirveet tulivat silloin useimmiten heidänhuulilleen. Me olemme masennettua väkeä, sanoivat he; meidän sydämemmeon masennettu, siitä syystä me huudamme yöllä.

      Ruunun työ ei ollut ammattina, vaan velvollisuutena; vanki tekitehtävänsä, työskenteli ulkona säädetyt tuntinsa ja palasi taasvankilaan. Pakkotyötä vihattiin. Ilman erityistä työtänsä, jota vankitekee kaiken älynsä ja ymmärryksensä mukaan, ei hän saattaisivankilassa tulla toimeen. Ja mitenkä olisikaan mahdollista, että nuokehittyneet, rajusti elämöineet ja elämänhaluiset ihmiset, jotkaolivat väkisin temmatut yhteiskunnasta ja ihmiselämästä, voisivat ominneuvoinsa elää vankilassa säännöllistä ja järjellistä elämää?Joutilaisuus synnyttäisi heissä semmoisia rikoksellisia taipumuksia, joista heillä ennen ei ollut käsitystäkään. Työttä ja ilmanoikeutettua, varsinaista omaisuutta ei ihminen voi tulla toimeen, vaanturmeltuu ja muuttuu eläimelliseksi. Ja siitä syystä vankilassajokaisella luonnollisen vaatimuksen ja itsensä säilyttämisen pakostaolikin oma ammattinsa, oma toimensa. Koko pitkän, kesäisen päivänkuluessa tehtiin ruunun työtä; lyhyt yö tuskin riitti makuu-ajaksi.Mutta talvella oli vanki lainmukaisesti jo hämärän tullessa suljettavavankilaan. Mitenkä olivat pitkät, ikävät talvi-illat saatavatkulumaan? Siitäpä syystä melkein joka kasarmi, kiellosta huolimattamuuttuikin silloin suureksi työhuoneeksi. Työtä ja tointa oikeastaanei kielletty; ainoastaan työaseet olivat kielletyt. Mutta ilman aseitaoli työ mahdotonta. Työtä tehtiin siis salaisesti, ja näyttipä siltä,ettei esimiehistö muutamissa tapauksissa pitänyt siitä suurta lukua.Moni vanki tuli vankilaan taitamattomana, vaan oppi siellä muiltajonkun käsityön ja lähti sitten pois taitavana mestarina. Täällä olisuutareja, tohvelintekijöitä, räätälejä, nikkareja, seppiä, piirtäjiäja kultaajia. Eräs juutalainen, Isai Bumstein oli juveelintekijä jasamalla koronkiskuri. Kaikki tekivät he työtä ja ansaitsivat rahaa.Tilauksia saatiin kaupungista. Raha on metallista tehtyä vapautta, jasenpä vuoksi onkin se ihmiselle, jolta vapaus on kokonaan riistetty, kymmentä kertaa kalliimpi kuin muille. Jos raha vaan kilisee hänentaskussaan, on hän jo puoleksi tyydytetty, vaikk'ei voisikkaan sitätuhlata. Rahaa voipi kuitenkin tuhlata aina ja jokapaikassa, muttaetenkin vankeudessa ollessa, koska kielletty hedelmä on kahtamakeampaa. Vankilassa oli saatavana myöskin viinaa. Piiput olivatankarasti kielletyt, vaan niitä käyttivät yhtähyvin kaikki. Raha jatupakka olivat suojana keripukkia ja muita tauteja vastaan. Työ taasoli esteenä rikoksille: ilman työttä vangit olisivat syöneet toisensaniinkuin hämähäkit pullossa. Siitä huolimatta työnteko ja rahojenomistus olivat kielletyt. Usein pantiin öillä toimeen äkkinäisiätarkastuksia, otettiin kaikki kielletty tavara takavarikkoon, jajoskus joutuivat rahatkin etsijäin kynsiin, vaikka niitä kuinkakoeteltiin piilotella. Osaksi senkin tähden niitä ei säästetty, vaantuhlattiin kohta viinaan; siinä syy, minkä vuoksi viinaa löytyivankilassa. Jokaisen tarkastuksen jälkeen kadotti syyllinenomaisuutensa ja sitä paitsi joutui ankaran rangaistuksen alaiseksi.Mutta kohta sen jälkeen puute taas poistettiin, uudet työaseethankittiin ja olot palasivat entiselleen. Semmoinen asianlaita olitunnettu päälliköille, eivätkä vangitkaan nurkuneet rangaistuksestaan, vaikka mokoma elämä vivahti elämään Vesuvius-vuorella.

      Kellä ei ollut mitään käsityötä, harjoitti muita toimia. Ja toimetolivatkin sangen erilaisia. Muutamat harjoittivat esimerkiksiainoastaan välityskauppaa, ja kaupan esineet olivat väliin sellaisia, ettei vankilan ulkopuolella kenenkään päähän olisi pistänyt sellaistenesineiden kauppaaminen, eikä edes missään arvossa pitäminenkään. Muttavankilan väki oli kovin köyhää ja keinotteluun taipuvaa.Pahanpäiväisellä rievulla

Скачать книгу