LITMIR.BIZ

Скачать книгу

sellaisena kuin se ylimalkaisesti katsottuna esiintyy, potee sisäistä näennäisyytttä ja epätotuutta. Sanotaan: ihmisen tulee lämmetä henkisten arvojen ja hyvyyksien vuoksi, "harrastaa", niinkuin sana kuuluu; hän ei uskottele vain toisille, vaan itsellensäkin hän uskottelee, että hän kaiken tämän muka tekee täydestä sydämestä. Itse asiassa on koko tuolla elämänalalla hänelle vain vähäinen tai, ainakin, sivuseikan arvo luonnollisen ja sosiaalisen itsesäilytyksen tarkoitusperien ja arkipäiväisten harrastusten ja intohimojen rinnalla. Keskinäisen yhteiselämän koko taito on yhtämittaa suunnattuna siihen, että tuo suuri ristiriita saataisiin peitetyksi ja siedettävä näennäisyys ylläpidetyksi. Mutta näennäisyyden varaan emme voi elämäämme heittää, emmekä saada pelkästä sivuseikasta voimaa surujen ja ahdingon voittamiseksi, tukea vapautuaksemme sietämättömäksi käyneestä tyhjyydestä. Todellista tyydytystä ei nyt eikä koskaan anna ihmiselle muodollinen sivistys, joka vain on toisasteista elämää.

      Uskonto ja immanenttinen idealismi ovat yhdessä kohden saaneet tehdä saman kokemuksen, molemmat ne näyttävät osoittavan, että pyrkimys uuden maailman saavuttamiseen houkuttelee ihmiset harhaan ja ettei se kykene estämään sortumasta pelkiksi kuvitteluiksi niitä kauniita toiveita, joita se elämälle avaa. Suurten toiveiden raukeamisen täytyy tuoda mukanansa jyrkkä vastavaikutus, syvä mielenmasennus ja mitä synkimmät epäilykset. Olisiko luonto tehnyt ihmisen sellaiseksi, että hänessä nousee ja täytyy nousta toivomuksia ja toiveita, jotka eivät suurimmallakaan voimainponnistuksella ole toteutettavissa? Olisiko vain harhakuva häntä pilkkaamassa, kun hän pitäen välittömintä aistillista olemassaoloa vähäpätöisenä ja riittämättömänä pyrkii sen yläpuolelle ja uskon voimalla tai henkisellä luomistyöllä tahtoo saavuttaa uuden olopiirin? Mutta ollakseen pelkkää mielikuvittelua ovat nämä henkiset liikkeet toki saaneet aivan liiaksi paljon aikaa, liiaksi paljon panneet liikkeelle voimia, liian paljon rikastuttaneet ja syventäneet elämää.

      Uskonto loi itsenäisen sisäisen maailman ja sen mukana antoi korkean ja ehdottomasti itsenäisen arvon puhtaalle mielenlaadulle, se antoi elämälle vakavuutta ja ylevyyttä, kalsean kielteisyyden läpi autuaaseen olemassaolon myöntämiseen kilvoitellessaan se sai aikaan voimakasta jännitystä ja draamallista eloa, se antoi kaikkein ensimäisenä sielulle todellisen historian ja teki tämän historian kaiken tapahtumisen keskipisteeksi, se mursi luonnollisen olemassaolon ahtauden ja kalseuden herättäessään rakkauden ja iäisyyden valtaavan kaipuun. Immanenttinen idealismi vaati ihmisen kaikki voimat täyteen toimintaan juurruttaen niihin samalla pyrkimyksen sopusointuiseen yhteenliittymiseen, se kohotti ihmisen yli kaiken hänen oman erikoisluontonsa pienuuden läheiseen vuorovaikutukseen kaikkeuden kanssa, liittämällä yhteen totuuden ja kauneuden se synnytti samalla ylevä- ja voimakasluontoisen elämän. Kaikki tämä on herättänyt vaatimaan elämältä suuria. Jos siis vaikutukset pysyvät, mutta koko rakennusta kannattanut perustus luhistuu, mikä on silloin oleva suhteemme näihin kehityksen tuloksiin ja vaatimuksiin? Ovatko ne irroitettavissa itse perustuksesta ja voimassapidettävissä ilman sisäistä yhteyttä? Eikö tällainen irroittaminen riistä niiltä koko niiden elävää sisällystä, eikö niistä häviä koko niiden pakoittava ja kannattava voima? Näin ne jäävät verettömien haamujen tavoin leijailemaan edessämme, kyllin voimakkaiksi katkeroittaakseen meiltä näkyväisen maailman tarjoaman ilon, mutta aivan liian heikoiksi omasta voimastaan avatakseen meille uuden maailman ja siten antaakseen meidän pyrkimyksellemme tarpeenmukaisen päämäärän ja elämällemme tarkoituksen.

      Nämä ovat huolia, joista ihmiskunnan pitkän päälle on mahdoton vetäytyä syrjään. Lähinnä se voi etsiä huojennusta siten, että se ne lykkää mahdollisimman paljon taka-alalle ja kääntää harrastuksensa toiseen suuntaan. Näin menettelee nykyaika, näin tapahtuu eritoten paljon puheen aiheena olleessa lännen vuosisadan käänteessä idealismista realismiin. Väsymys sisäisen elämän kysymyksiin leviää leviämistään, nuorekkaalla innolla ja voimalla ihmiskunta käy käsiksi näkyväiseen maailmaan, joka yhä runsaampana ja runsaampana avautuu ihmisten eteen, ja odottaa jos mistään, niin ainakin sen elämään antautumisesta löytävänsä elämän tarkoituksen ja arvon. Vasta tällainen käänne näyttää voivan vapauttaa elämän tähänastisesta tyhjyydestä ja antaa sille lihaa ja verta; samalla kuin ihmisen subjektiiviset toivomukset väistyvät olevaisuuden järkkymättömän järjestyksen edestä, seuraa tästä välttämättömyys kieltäytyä paljosta ja kesken kaikkea ulkonaista laajentumista elämä saa sisäisesti ahtaammat rajat. Mutta näiden rajojen sisällä se saavuttaa täyden ennakkoluulottomuuden ja yleisyyden, sen ei ole tarvis, kuten vanhemmissa elämänsuunnitteluissa, paloittaa todellisuuden yhteyttä hyvään ja pahaan, yhtä vähän kuin sen tarvitsee mitään julistaa kielletyksi tai jättää surkastumaan, se voi noudattaa jokaista viehätettä, empimättä kehittää kaikkia voimia. Eikö tällaisen katsomuksen piirissä olisi mahdollisuuksia uusille elämän synteeseille, löytääkö elämä kenties niistä täyden oikeutuksen iloiseen itsetehostukseen, jota sille vanhemmat elämänsuunnittelut kuvittelivat voimatta antaa varmuutta? Kaikissa tapauksissa ihmiskunta on tämän tarkoitusperän hyväksi paljon vaivaa nähnyt ja se on tällöin kulkenut kautta monen kehitysasteen ja saanut koetella useita eri muovailuyrityksiä. Tarkastakaamme näitä yrityksiä.

      Uudemmat elämänmuodostukset

      Työkulttuuri

      Niin arveluttavana kuin meille esiintyykin nykyajan henkinen järkkyminen, emme kuitenkaan voi kieltää, että sen rinnalla on reippaassa käynnissä paljonlupaava rakennustyö. Yhdeksästoista vuosisata on suorittanut perinpohjaisen suunnan muutoksen näkymättömästä maailmasta näkyväiseen, sellaisena kuin tämä tulee selvästi näkyviin siinä, että realismi on tieltänsä työntänyt idealismin vakaumukset. Nuorella innolla ja voimalla ihmiset käyvät käsiksi näkyväiseen maailmaan; kuta enemmän he sen tekevät itselleen kotimaaksi, sitä lujemmaksi varmistuu heissä luottamus, että siitä on löydettävissä tarkoitus ja arvo koko elämälle. Iloisella luottamuksella käydään käsiksi työhön. Vankkumattoman lujalta tuntuu ihmisistä se pohja, jolla he seisovat, kaikki ennakkoluulojen varjot, kaikki taikauskon sumut ovat hälvenneet, kirkas päivänpaiste valaisee yltympärinsä koko olevaisuutta ja näyttää sen väärentämättömän luonnon, kaikille tahoille toiminnalle avautuu vapaa ja rajoittamaton työmaa, vasta tällöin elämä näyttää ravistavan päältään kaiken hämäryyden ja arvoituksellisuuden ja pääsevän täysin valveille, täyteen todellisuuteen. Lisäksi kaikella sillä, mitä näin on saavutettu, on tuoreen näkemisen ja ensikäden keksimisen viehätys.

      Tälle uudelle elämälle näkyväinen maailma on saanut verrattomasti suuremman merkityksen kuin mikä sillä oli edellisille aikakausille. Se ei ole vain ennen aavistamattomasti suuressa luonnossa ja ihmisen omassa historiassa avautunut hänen ymmärrykselleen, se on myöskin tarjonnut yhä enemmän liittymäkohtia hänen työlleen, yhä enemmän ja enemmän hän kohoaa passiivisesta tilasta aktiivisesti ottamaan osaa ympäröivän maailman elämään, asiainolon, jota hän ennen piti välttämättömänä kohtalona, hän nyt voi omin voimin muuttaa ja parantaa; ihmistä painavaan kurjuuteen ja hätään, erhetykseen ja harhaluuloon uusi aika käy rohkeasti käsiksi ja koettaa ne saada kokonansa poistetuiksi; kautta koko rintaman nostetulle järjellisyyden taistelulle järjettömyyttä vastaan avautuu äärettömiä tehtäviä ja näköaloja. Tämän uuden elämän ytimeksi tulee työ, s.o. toiminta, joka käy käsiksi tehtäväänsä ja muodostaa esineensä ihmisen tarkoitusperien mukaiseksi. Mutta se ei ole työlle mahdollista siinä korostetussa mielessä, jota nykyaika vaatii, sen yhä enemmän ja enemmän mukaantumatta luonnon ja kunkin esineen lakien mukaan, sen omaksumatta näitä itselleen ja siten saamatta esineellistä luonnetta. Näin tiede ja tekniikka, näin myöskin poliittinen ja käytännöllinen toiminta osoittavat työn itsenäistymistä yksilöiden mielipiteitä ja taipumuksia vastaan, yhä enemmän ja enemmän työ pyrkii luomaan itselleen omat erikoiset tuotteensa ja kehittämään omat lakinsa ja vireillepanevat voimat; näin se antaa ihmisen pyrkimykselle lujat tukeet ja yhtämittaisen eteenpäin pääsemisen varmuuden. Jos elämän on mahdollista näissä luotteissa saavuttaa tarkoitusta, niin se voi sen saada yksinomaan työltä. Sen se näyttää antavan tekemällä inhimillisen toiminnan noiden lujien luotteittensa kautta verrattomasti

Скачать книгу