Setä Frans - Jenny Blicher-Clausen

Скачать книгу

oli kartellut naisia, ja kuinka kalsea hän aina oli ollut kaikille heidän viehkeilyilleen. Hän muisti, kuinka nuoret naiset, joille hän piti luennoita, kerran olivat koristaneet hänen pöytänsä, juuri tämän, mitä ihanimmilla kukkasilla, ja kuinka hän tyynesti oli siirtänyt ne syrjään ja mitä lempeimmällä hymyllä virkkanut: "Kiitän sydämestäni teitä, nuoret neitoset; minä annan täyden arvon teidän hyvälle tahdollenne, mutta portilla tuolla istuu muuan vanha, sokea mies… jos teillä on liikoja, niin antakaa hänelle." Ken hyvänsä toinen olisi heti joutunut epäsuosioon, mutta Frans sedän laita oli toinen; hän saattoi tehdä vaikka mitä. Ja siitä pitäin putoili runsaasti ropoja sokean miehen hattuun.

      Ja tyttönen ymmärsi silloin varsin hyvin heidän rakastavan setä Fransia, sillä ei ollut kukaan niin hyvä, niin hieno, niin soma kuin hän…

      Päästyään näin pitkälle mietteissänsä, tyttönen veti taskustaan täyteen kirjoitetun paperiarkin ja levitti sen eteensä, hämärästi tuntien, että hänen täytyy nyt jollain tavoin puolustautua.

      – Mitäs sinulla siinä on? – kysäsi setä Frans, istahtaen hänen viereensä sohvaan.

      – Niin, tätähän minä oikeastaan tulin näyttämään sinulle, – vastasi tyttö, kädellään silitellen paperin ryppyjä.

      Setä vilkaisi hänen olkansa ylitse.

      – Runojako! Lemmenkö lauluja?

      – Ei ensinkään. Minä löysin nämä säkeet pari päivää sitten sinun "Muistojen kirjastasi" ja kirjoitin ne itselleni, sillä ne herättivät minussa tunteita enemmän kuin mikään muu runo, mitä olen lukenut… ne ovat tavallaan minun omia ajatuksiani, sydämeni sisimmistä lähteneitä, samaa kaihoa, samaa pyrkimystä elämänkokemuksiin, joista elämä saa sisällyksensä.

      Ja tyttönen luki kirkkaalla, nuorella äänellänsä, vuoroin hiljaisella, vuoroin heleällä:

      Mulla avattu kirja

      Oli kädessä kerran:

      Mun eloni kirja.

      Ja hehkuvin silmin

      Mun kohtaloani

      Ma pyytäin pyysin:

      "Tähän piirrä, piirrä

      Joko iloa, huvia

      Tahi murheitten kuvia,

      Joko synkät tai kirkkaat säät,

      Minkä hyväksi näät.

      Ma kaikkehen taivun,

      Ma nousen, ma vaivun…

      Oi kirjaani piirrä

      Sä säälimätä,

      Mut lehteä yhtään

      Älä tyhjäksi jätä!"

      Ja lehdille kirjan

      Nyt elämä piirrot

      Veripunaiset viskoi,

      Mut valkoiset lehdet

      Kaikk' irti kiskoi.

      Ja päiviä tuli

      Nopeita kuin nuoli…

      Nuo lämmön ja valon

      Ja voimain päivät…

      Ja toisia tuli,

      Hädän päiviä, niin:

      Ilot tuskihin vaihtui,

      Ja murheisiin,

      Mut kaikki, kaikki

      Ne kestettiin.

      Mut piirrot tuossa

      Jos kuinka kummat

      Mun mielein kurjan

      Viel' yhä täyttäis,

      Veriruskeat piirrot,

      Tulikuumat piirrot, —

      – Elon arvanheiton

      Nopeiset nopat —

      Niin vielä ma pyydän:

      Pane piirteitäsi,

      Elon armaan käsi,

      Kuvas' ilmekkäät,

      Mitä hyväksi näät,

      Yhä säälimätä,

      Mut lehteä yhtään

      Älä tyhjäksi jätä!

      Kaija nyökäytti päätään ja nousi.

      – Sitä minä vaan tulin sinulle sanomaan. – Näin hän virkkoi ja kääntyi pois.

      Toinen katseli hänen hienoa, solakkaa vartaloansa, katseli hänen raikkaita, nuoria kasvojansa ja sanoi äkkiä:

      – Mutta sinähän olet vasta yhdeksäntoista vanha kuukauden perästä!

      – Entä sitten?

      – Kuinka on elämänkokemusten kaipaus käynyt sinussa niin voimalliseksi? Mistä olet saanut aikaa kaihoamiseen?

      – En tiedä, – vastasi tyttö jo ovella. – Kaiketi se toisissa ilmenee voimallisemmin kuin toisissa.

      Vavahteleva hymy elähti Frans sedän huulilla.

      – No niin, ja nyt sinä taivut? – virkkoi hän verkalleen ja matalalla äänellä.

      Tyttö nyökäytti päätään taas:

      – Ma kaikkeen taivun, mutta tyhjiä lehtiä en kestä. Sedästä tuntui kuin mikä kuristaisi kulkkua ja estäisi sanomasta hänelle jäähyväisiä. Hän seurasi häntä ovesta ulos ja viittasi vain kädellään, kun tyttö jo astui portaita alas. Ja sittenkin hänestä tuntui kuin olisi hänen pitänyt syöstä hänen jälkeensä ja huutaa: "Miksis teet niin? Miksikä heittäyt suinpäin puolinaiseen elämään? Miks'etkäs odota, kunnes sinulle tarjotaan jotain, mikä on ehjää? Ei kenkään ymmärrä sinua, niinkuin minä. Ei kenkään voi rakastaa sinua palavammin kuin minä!"

      Hän myhähti katkerasti ja paiskasi oven perässään kiinni, niin kovaa, että täräys kuului kautta koko talon.

      Ja sitten hän astui akkunaan ja jäi seisomaan kädet takintaskuissa. Kaija kääntyi tuolla juuri kadun kolkassa Vesterbrolle päin, pysähtyi ja huiskautti kättään. Setä Fransista tuntui kuin olisi hän sillä haavaa nähnyt tytön silmät. Hän muisti silloin, mitä hän, ensi kertaa ottaessaan tyttöstä piskuisena syliinsä, oli sanonut: "Merkillisen sirkeät silmät tällä lapsella." Usein hän oli sittemmin muistellut tuota. Ei hänelle tässä tytössä ollut mitään niin rakasta kuin tuo katse, sirkeä ja valpas. Eipä sitte kummakaan, ajatteli hän, että ne ikäänkuin tähystelevät, missä vaan olisi elämänkokemuksia. Ja tuolla hän nyt seisoo, elämän kirja avoinna kädessään ja kääntää, niin täynnään odotusta, sen valkoisia lehtiä päivää kohti:

      Pane piirteitäsi,

      Elon armaan käsi…

      Ja hehkuvin silmin

      Hän pyytäin pyytää…

      Mutta sellainen hän on, että kun elämä ei ottanut kirjoittaakseen, niin hän kirjoitti itse. Hän ei voinut odottaa. Elämänkokemusten kaiho oli kuumeisen tulinen hänessä. Ja setä Frans ymmärsi sen niin hyvin.

      Mutta antautua moisen lavertelijan valtaan, joka – siitä oli setä Frans vakuutettu – huviksensa juovuttaa muita, itse juopumatta! Tuo naisten jumaloima tuulenpieksäjä, joka pintapuolisesti rakastuu moneen, täydellisesti vain itseensä! Suostua häneen! Frans sedässä oli aina asunut suuri vastenmielisyys näyttelijöitä kohtaan, sellaisia kuin he useimmin ovat. Teennäisyys heidän olennossaan oli hänen jyrkästi totiselle luonnolleen alituisena silmätikkuna.

      Kaija oli pari vuotta sitten säikäyttänyt setänsä pahanpäiväiseksi, niin että tämä muisti sen vielä kauan sen jälkeenkin. Tyttö otti siihen aikaan laulutunteja erään tunnetun opettajan luona, kehittäen tavattoman hyvää ja kaunista

Скачать книгу