LITMIR.BIZ

Скачать книгу

niin huusi tyttö emäntäänsä tulemaan, ja kun hän samassa sanoi: Täällä on Andreuccio! näki vieras naisen jo seisomassa portaitten yläpäässä ja odottamassa häntä. Hän oli vielä hyvin nuori, kookas varrelta ja kaunis kasvoiltansa, puettu ja koristettu hyvin soveliaasti. Kun Andreuccio tuli lähemmäksi, niin laskeusi nainen kolme porrasta avosylin häntä vastaan, heittäysi hänen kaulaansa ja riippui siinä mitään virkkamatta jonkun aikaa, niinkuin liiallinen liikutus olisi estänyt häntä puhumasta. Sitten suuteli hän itkien hänen otsaansa ja sanoi nyyhkytysten särkemällä äänellä: Oi rakas Andreuccio, terve tuloa!

      Andreuccio vastasi, ihmetellen niin helliä hyväilyjä, ällistyneenä:

      Madonna, minä iloitsen siitä, että teidät tapasin.

      Sitten tarttui nainen Andreuccioa käteen ja vei hänet ylös saliin ja astui sieltä, puhumatta hänen kanssaan vielä mitään muuta, omaan kamariinsa, joka tuoksui ruusuille, oranssin kukille ja muille hyville hajuille. Siellä näki Andreuccio hyvin kauniin sängyn, jossa oli esirippu, ja naulakoissa, sen seudun tapaan, paljon vaatteita ja muita sangen kauniita ja kallisarvoisia esineitä. Sentähden luuli Andreuccio varmasti, ensikertalainen kun oli, että nainen ei voi olla mitään vähempää kuin oikein aatelisnainen. Ja kun he olivat istahtaneet rinnatusten jollekin arkulle, joka oli sängyn jalkopäässä, alkoi tyttö puhua hänelle näin:

      Andreuccio, olen aivan varma, että sinä ihmettelet sekä minun hyväilyitäni, joilla otin sinut vastaan, että kyyneleitäni, koska et minua tunne ja tuskin voinet muistaa kuulleesi minusta puhuttavankaan. Mutta pian saat kuulla seikan, jota ihmettelet ehkä vielä enemmän, nimittäin, että minä olen sinun sisaresi! Ja sanon sinulle, että kun Jumala soi minulle niin suuren armon, että ennen kuolemaani sain nähdä edes yhden rakkaita veljiäni (joskin toivoisin näkeväni teidät kaikki), niin kuolisin tyytyväisenä, vaikka kuolisin jo tällä hetkellä. Ja koska sinä et ehkä ole tästä milloinkaan kuullut, niin kerron sinulle kaikki. Minun ja sinun isäsi, Pietro, asui, niinkuin luulen sinun tietävän, kauan aikaa Palermossa, jossa hänestä hänen hyvyytensä ja miellyttävyytensä tähden pitivät ja pitävät vieläkin suuresti ne, jotka hänet tunsivat. Mutta kaikista, jotka häntä rakastivat paljon, rakasti häntä enimmin minun äitini, joka oli aatelisnainen ja siihen aikaan leski, niin, siinä määrin, että hän, pelkäämättä isäänsä ja veljiänsä ja kunniastaan huolimatta seurusteli hänen kanssaan niin tuttavallisesti, että minä synnyin, ja olen nyt sellainen kuin näet. Yhtäkkiä tuli sitten Pietrolle jokin syy matkustaa Palermosta ja palata Perugiaan, ja hän jätti minut, pienen lapsukaisensa, äitini kanssa tänne, eikä ole sitten, mikäli tiedän, minua eikä äitiäni yhtään muistanut. Siitä minä tuomitsisin häntä ankarasti, ellei hän olisi juuri minun isäni, kun ajattelen kiittämättömyyttä, jota hän osoitti minun äidilleni (puhumattakaan rakkaudesta, mitä hänen olisi tullut tuntea minua kohtaan, tytärtään, joka ei ollut syntynyt mistään piikatytöstä tai alhaisesta naisesta), sillä antoihan äitini omaisuutensa ja itsensäkin hänen käsiinsä, tietämättä edes, kuka hän oli, pelkän uskollisen rakkauden vallassa. Mutta, mitäpä siitä. Pahoin tehtyjä ja kauan aikaa sitten menneitä seikkoja on paljon helpompi paheksua kuin parantaa. Niin on vain käynyt. Hän jätti minut pikku tyttönä Palermoon, jossa kasvoin melkein sellaiseksi kuin nyt olen, kunnes äitini, joka oli rikas nainen, antoi minut vaimoksi eräälle girgentiläiselle, oikein kunnon ylimykselle, joka rakkaudesta äitiini ja minuun suostui asettumaan Palermoon. Mutta täällä mieheni, joka oli innokas guelfi, alkoi hieroa kuninkaamme Carlon kanssa sopimuksia, joista kuitenkin kuningas Federigo sai vihiä ennenkuin niitä voitiin toteuttaa ja joiden tähden meidän täytyi Sisiliasta paeta, juuri silloin, kun olin pääsemäisilläni niin ylhäiseksi rouvaksi, ettei koko tällä saarella ole koskaan sellaista ollut. Me otimme niin ollen mukaan omaisuutta sen vähän, mitä saatoimme ottaa (vähän, sanon, siihen paljoon verraten, mitä meillä oli), jätimme tilukset ja palatsit ja pakenimme tähän maahan, jossa näimme Carlo kuninkaan olevan meille niin kiitollisen, että hän on jo osaksi korvannut vahinkomme, joita hänen tähtensä kärsimme, lahjoittamalla meille maita ja taloja. Ja yhä edelleen hän pitää miestäni, joka on sinun lankosi, hyvillä tuloilla, niinkuin kohta näet. Ja sillä tavalla minä nyt elän täällä, jossa, Jumalan armosta, ei sinun ansiostasi, näen sinutkin, rakas veliseni!

      Ja tämän sanottuaan hän syleili Andreuccioa uudestaan ja suuteli häntä liikutuksen kyyneleitä vuodattaen otsalle.

      Andreuccio kuunteli tätä satua, jota tyttö kertoi niin säntillisesti, niin johdonmukaisesti, sanan puuttumatta kertaakaan hampaiden rakoon tai kielen sopertamatta. Ja koska hän muisti isänsä tosiaan olleen Palermossa ja arvasi omasta itsestään nuorten miesten tavat, jotka mielellään nuoruudessaan rakastavat, sekä näki tytön liikutuksen kyyneleet ja tunsi halaukset ja säädylliset suudelmat, niin hän uskoi, mitä tyttö sanoi, paremminkin kuin todeksi. Ja kun tyttö vaikeni, niin hän vastasi:

      Madonna, te ette varmaan pahastu, vaikka nyt kummastelen, sillä joko sitten isäni ei ole puhunut äidistänne ja teistä milloinkaan mitään, mikä siihen lieneekin syynä, tai jos on puhunut, minä en ole saanut sitä tietooni, mutta niin vaan tosiaan on, että en ole tiennyt teistä enempätä kuin jos ette olisi olemassakaan. Ja sitä rakkaampaa on minusta tavata teissä täällä sisar, aivan yksin ollessani ja hetkellä, jolloin sellaista kaikkein vähimmin odotin. Ja tosiaan, enpä tiedä niin ansiokasta miestä, josta te ette olisi rakas, puhumattakaan minusta, joka olen ainoastaan pikku kauppias. Mutta, suokaa anteeksi, yhtä pikku selitystä pyytäisin teiltä: mistä te tiesitte, että minä olin täällä?

      Siihen tyttö vastasi: Tänä aamuna antoi minulle siitä tiedon eräs köyhä vaimo, joka on hyvin kiintynyt minuun, siksi, että hän on ollut, mikäli kertoo, kauan meidän isämme luona sekä Palermossa että Perugiassa. Ja ellei minusta olisi näyttänyt kunniallisemmalta, että sinä tulet minun luokseni omaan kotiini kuin jos minä sinun luoksesi vieraiden ihmisten pariin, niin olisin kauan sitten tullut luoksesi.

      Nämä sanat lausuttuaan alkoi tyttö tarkalleen kysellä kaikenlaista hänen sukulaisistansa yksitellen, ja Andreuccio kertoi heistä kaikista. Ja tämän tähden uskoi hän yhä enemmän sellaista, jota hänen olisi pitänyt olla uskomatta.

      Kun sillä tavalla oli pakinoitu kauan aikaa, ja koska helle oli suuri, niin tyttö tuotatti makeisia ja viiniä ja antoi Andreucciolle juoda. Ja kun Andreuccio tämän jälkeen tahtoi lähteä pois, sillä illallisaika oli käsissä, niin ei tyttö sitä mitenkään sallinut, vaan oli kovin suuttuvinaan ja sanoi häntä syleillen: Voi minua raukkaa, nytpä näen selvästi, miten vähän sinä minusta välität! Sillä mitä on minun ajatteleminen, kun sinä olet siskosi luona, jota et ole koskaan ennen nähnyt, ja hänen kotonansa, jonne sinun olisi pitänyt poiketa heti, kun saavuit tänne, mutta tahdot nyt lähteä täältä syömään ravintolaan! Ei, sinä syöt minun luonani. Ja vaikkei mieheni olekaan kotona, josta olen hyvin pahoillani, niin osaan minä, mikäli nainen voi, sinua hieman kestitäkin.

      Andreuccio, joka ei tiennyt muutakaan tähän vastata, sanoi: Minä pidän teistä niinkuin siskosta tulee pitää, mutta jos en mene, niin odotetaan minua koko ilta ja käyttäydyn epäkohteliaasti.

      Silloin tyttö sanoi: Jumalan kiitos, on minulla nyt toki talossa joku, jonka voi lähettää sanomaan, ettei tarvitse odottaa sinua. Oikeastaan olisi kohteliaampaa, jopa velvollisuutesikin, jos antaisit sanoa tovereillesi siellä, että tulisivat tänne illallisille. Sitten, jos välttämättä tahtoisit lähteä, voisitte mennä kaikki yhdessä seurassa.

      Andreuccio vastasi, ettei hän sinä iltana tovereista välittänyt; mutta koska sisko tahtoi, niin hän täyttäisi hänen toiveensa.

      Tyttö oli silloin lähettävinään majataloon sanan, ettei Andreuccioa tarvitse odottaa illalliselle, ja puheltuansa sitten vielä paljon muuta, he asettuivat aterialle, jota tyttö venytti ovelasti aina yön pimeään, heille loistavasti monia ruokalajeja tarjoiltaessa. Ja kun sitten noustiin pöydästä ja Andreuccio aikoi lähteä, niin sanoi tyttö, että sitä hän ei millään tavoin salli, sillä Napoli ei ole mikään paikka, jossa sopii kuljeksia yöllä, ja kaikkein vähimmin muukalaisen. Siksi hän olikin, kun ilmoitti majataloon, ettei Andreuccioa tarvitse odottaa illalliselle, käskenyt myöskin sanomaan,

Скачать книгу