LITMIR.BIZ

Скачать книгу

luona käynyt hovineuvoskin, mutta hylkäsimme: ei miellyttänyt. Oli niin omituinen: ei sanaakaan puhunut totta, vaikka oli niin huomattavan näköinen. Minkä sille voi, nähtävästikään Jumala ei suonut hänelle sitä onnea.

      PODKOLESIN. No, onko sinulla muita naimaikäisiä tyttöjä tiedossa?

      FJOKLA. Vieläkö sinulle muita. Tämä on paras.

      PODKOLESIN. Onkohan se nyt vain kaikkein paras.

      FJOKLA. Et koko maailmasta löydä sellaista.

      PODKOLESIN. Mietitään, mietitään. Tuleppas ylihuomenna uudestaan, niin me taas tällä tavalla: minä tässä sohvalla pitkälläni ja sinä istut siinä tuolilla ja kerrot.

      FJOKLA. Herra armahda, mitä nyt. Jo kolmatta kuukautta käyn luonasi, eikä tule sen valmiimpaa. Istuu vaan yönutussaan ja imeskelee piippuaan.

      PODKOLESIN. Luuletko sinä sitte, että naiminen on aivan yhtä helppo asia kuin sanoisi: "Stepan hoi, annappas saappaat!" vetäisisit ne jalkoihisi ja läksisit. Ei, täytyy tuumia, tarkasti harkita asiaa.

      FJOKLA. No päätä nyt nopeasti. Jos kerran haluat käydä katsomassa, niin tee se. Kyllä se on sellainen tavara, että maksaa vaivan käydä katsomassa. Käske tuoda palttoosi ja lähde viipymättä.

      PODKOLESIN. Nytkö? Etkö näe, kuinka taivas on pilvessä. Lähden ulos, ja äkkiä sade.

      FJOKLA. Sitä pahempi sinulle. Päässäsihän näkyy jo harmaita hiuksia. Kohta et kelpaa lainkaan naimisiin. En voi ymmärtää, että hän on hovineuvos! Kyllä sellaisia sulhasia löydämme, ettemme tarvitse kaivatakaan sinua.

      PODKOLESIN. Mitä sinä nyt laskettelet? Mistä sinä äkkiä sait päähäsi, että minulla on harmaita hiuksia. Missä sinä näet harmaan hiuksen. (Sivelee päätään.)

      FJOKLA. Kuinka ei olisi. No, sitä vartenhan ihminen elääkin, että saisi harmaita hiuksia. Ole varuillasi! Kun hänelle ei kelpaa tämä, ei kelpaa toinenkaan. Minulla on tiedossani sellainen kapteeni, ettet sinä kykene läheskään hänen rinnalleen. Ja puhuukin aivankuin torvesta päästäisi.

      PODKOLESIN. Sinä valehtelet, menen katsomaan peilistä – mistä sait päähäsi, että minulla olisi harmaita hiuksia. Stepan hoi, tuoppa peili tänne! tahi ei menen itse katsomaan. No, se tässä vielä. Jumalani, sehän olisi pahempaa kuin jos olisi rokonarpia kasvoissa.

      (Menee juosten toiseen huoneeseen).

      IX Kohtaus.

      Fjokla ja Kotshkarev. (Tulee juosten.)

      KOTSHKAREV. Missä Podkolesin?.. (Huomaa Fjoklan) Sinä täällä? Ahaa, vai sinä täällä olet!.. No, kuuleppa, minkä hiton tähden sinä minut naitit?

      FJOKLA. No, mitä pahaa siinä oli. Täytit vain velvollisuutesi.

      KOTSHKAREV. Velvollisuuteni. Mokoma kumma: mennä naimisiin. Enkö ilman vaimoa olisi voinut tulla toimeen?

      FJOKLA. Itsehän sinä ahdistelit minua: naita, naita, eukko kulta, lakkaamatta olit kimpussani.

      KOTSHKAREV. Ah, sinä ämmä!.. No mitä varten sinä olet täällä? Aikooko sitte Podkolesinkin?..

      FJOKLA. Miksikä ei? Jumala on antanut hänenkin päälleen armonsa paistaa.

      KOTSHKAREV. Mahdotonta! Senkin ilkiö, minulle ei virketa halaistua sanaakaan koko asiasta. No onpa se koko mies. Salavihjaa vain. Kyllä minä…

      X Kohtaus.

      Samat ja Podkolesin. (Peili kädessä, katsoen siihen tarkasti.)

      KOTSHKAREV (Hiipien taakse, säikyttää.) Puff!

      PODKOLESIN (Kirkasee ja pudottaa peilin.) Oletko hullu. Mitä, mitä… Mitä tyhmyyttä tämä on? Sinä säikytit minut niin, että sydän oli pudota paikaltaan.

      KOTSHKAREV. Ei se ollut mitään. Minä tein vain vähän pilaa.

      PODKOLESIN. No kaikellaista pilaa sitä keksitäänkin. En vieläkään voi päästä säikähdyksestäni. Ja peilikin meni rikki. Ei se ollut ilmaiseksi saatu. Englantilaisesta makasiinista olin sen ostanut.

      KOTSHKAREV. No, jo riittää. Minä ostan sinulle toisen sijaan.

      PODKOLESIN. Niin, kyllähän sinä ostat. Kyliä minä tiedän ne toiset peilit: tekevät kymmentä vuotta vanhemmaksi ja naamakin menee niissä aivan vinoon.

      KOTSHKAREV. Kuuleppa. Oikeastaan olisi minulla suurempi syy suuttua sinuun. Salaat minulta, omalta ystävältäsi. Naimaanhan sinä kuulut aikovan.

      PODKOLESIN. Joutavia. En lainkaan ole aikonut!

      KOTSHKAREV. Tuossa todistuskappale (Osottaa Fjoklaa). Mikä lintu se sitten tuossa seisoo. Kyllä se tunnetaan. No, mitäpä siitä, ei mitään, ei mitään. Rauhoitu pois. Sehän on kristillinen asia ja myöskin välttämätöntä isänmaan tähden. Olkoon menneeksi, olkoon menneeksi, minä otan kaikki järjestääkseni. (Fjoklalle) Ja sinä, sano mikä hän on. – Aatelisnainenko, vaiko virkamiessäädystä, tai kauppiaanko tytär. Mikä on hänen nimensä?

      FJOKLA. Agafja Tihonovna.

      KOTSHKAREV. Agafja Tihonovna Brandahlystova?

      FJOKLA. Ei sinne päinkään, vaan – Kuperdjagina.

      KOTSHKAREV. Asuuko hän Kuuden kauppiaan kadulla, niinkö?

      FJOKLA. Ei sinne päinkään. Hän asuu Hiekan kaupunginosassa. Saippuakadulla.

      KOTSHKAREV. Ahaa, vai siellä, aivan puodin vieressä. Puutalo.

      FJOKLA. Ei puodin, vaan olutkaupan vieressä.

      KOTSHKAREV. Kuinka, olutkaupanko vieressä? No, silloin minä en tunne.

      FJOKLA. Kun tulet kadulle, on kohta edessäsi kioski, ja kun sen sivuutat ja käännyt vasemmalle, on aivan edessäsi, niin, aivan silmiesi edessä, puutalo, jossa ompelijatar asuu, se sama, joka ennen asui senaatin ylisihteerin luona. Tähän taloon elä mene, vaan kohta sen vieressä on toinen talo, kivitalo. Ja tämä juuri onkin hänen talonsa, sama, jossa hän asuu, Agafja Tihonovna nimittäin, morsian.

      KOTSHKAREV. Hyvä, hyvä! Nyt toimitan kaikki. Sinua ei enää tarvita. Saat mennä matkoihisi.

      FJOKLA. Mitä, eikö tarvita? Itsekö sinä sitte aiot laittaa häät?

      KOTSHKAREV. Itse, tietysti itse. Elä sinä enää sekaannu asiaan.

      FJOKLA. Oho, miten häpeämätön! Eihän se ole mikään miesten asia. Luopukaa siitä, herrakulta, heittäkää se minun tehtäväkseni.

      KOTSHKAREV. Mene, mene! Elä sekaannu, senkin piipattaja. Tiedä, sirkka, missä sinun on viserrettävä! Korjaa heti luusi!

      FJOKLA. Leivän riistää ihmiseltä, jumalaton. Sekaannuinkin tähän roskaan. Kun vain olisin tiennyt, niin en olisi puhunut mitään.

      (Menee pois harmissaan.)

      XI Kohtaus.

      Podkolesin ja Kotshkarev.

      KOTSHKAREV. No, veliseni! Tämä on sellainen asia, jota ei saa viivyttää. Lähtekäämme.

      PODKOLESIN. Enhän minä ole vielä mitään päättänyt. Ajattelin vain vähän…

      KOTSHKAREV. Joutavia, joutavia! Elä vain joudu hämillesi. Minä naitan sinut, niin ettet itse huomaa yhtään mitään. Lähdemme paikalla morsiamen luo, ja saat nähdä kuinka kaikki käy nopeasti.

      PODKOLESIN. No, se vielä puuttui! Lähteä paikalla!

      KOTSHKAREV. Niin, miksikä ei, hyvänen aika, miksikä lykätä? Katso nyt itsekin minkälaista on olla naimatonna. Tarkastappa huonettasi, missä siivossa se on? Tuolla kiillottamaton kenkä, tuossa pesuamme, tuossa kokonainen läjä poroa ja tupakkaa pöydällä, ja itse sitte makaa kuin mikäkin vetelehtijä koko päivän kylkeäkään kääntämättä.

      PODKOLESIN. Niin, se on totta. Mitään järjestystä minun luonani ei tosin ole, tiedän sen itsekin.

      KOTSHKAREV. Niin, mutta kun sinulla on vaimo, niin kaikki on toisin. Silloin

Скачать книгу