LITMIR.BIZ

Скачать книгу

tullut ajatelleeksi, rakas ystävä, että sinä olisit saattanut tehdä minulle – minulle ja Portokselle – mitä huonoimman palveluksen?"

      "Kyllä otin lukuun senkin, mutta te kaksi, Portos ja sinä, olitte panneet minut esittämään surkeata osaa Belle-Islellä."

      "Suo anteeksi", sanoi Aramis.

      "Älä sinäkään ole nyreissäsi minulle", pyysi d'Artagnan.

      "Nyt siis olet selvillä kaikesta?" jatkoi Aramis.

      "Ma foi, en suinkaan."

      "Käsitäthän, että minun oli annettava vihjaus herra Fouquetille, hänen ehättäytyäkseen sinun edelläsi kuninkaan luo?"

      "Sepä juuri on hämärä kohta."

      "Ei ollenkaan. Herra Fouquetilla on vihollisia, senhän myönnät?"

      "Ka, on kyllä."

      "Ja erittäinkin yksi…"

      "Vaarallinen?"

      "Suorastaan verivihollinen. No, taistellakseen sen miehen vaikutusvaltaa vastaan on herra Fouquetin pitänyt antaa kuninkaalle suuren kiintymyksen ja uhrautuvaisuuden todisteita. Niinpä hän oli päättänyt hämmästyttää hänen majesteettiaan lahjoittamalla hänelle Belle-Islen. Jos sinä olisit saapunut Pariisiin ensimmäisenä, niin yllätyksestä ei olisi ollut puhettakaan, vaan koko lahjoitus olisi jälkeenpäin tapahtuneena näyttänyt johtuneen pelosta."

      "Minä ymmärrän…"

      "Siinä koko salaisuus", lopetti Aramis tyytyväisenä, kun luuli saaneensa muskettisoturin uskomaan.

      "Mutta", huomautti viimemainittu, "yksinkertaisempaa olisi ollut viedä minut syrjään Belle-Islellä ja lausua: 'Hyvä ystävä, me linnoitamme tätä saarta lahjaksi kuninkaalle. Sanohan meille, kenen asioilla kuljet? Oletko herra Colbertin vai herra Fouquetin ystävä?' Kenties en olisi vastannut mitään, mutta sinä olisit silloin lisännyt: 'Oletko minun ystäväni?' Ja siihen olisin minä vastannut: 'Olen.'" Aramis painoi päänsä alas.

      "Sillä tavoin", pitkitti d'Artagnan, "sinä olisit herpauttanut minut toiminnassani, ja minä olisin palannut kuninkaan luo sanomaan: 'Sire, herra Fouquet linnoittaa Belle-Isleä, ja oivallisesti; mutta Belle-Islen kuvernööri lähettää teidän majesteetillenne tällaisen kirjelmän.' Taikka myöskin: 'Tässä tuleekin herra Fouquet itse puhumaan toimistansa.' Minä en olisi silloin joutunut esiintymään typeränä nahjuksena, te olisitte saaneet pitää yllätyksenne, ja meidän ei olisi tavatessamme tarvinnut katsoa toisiamme kieroon."

      "Ja nyt sitävastoin", virkkoi Aramis, "sinä olet toiminut täydellisesti kuin herra Colbertin ystävä. Oletko sinä hänen miehiään?"

      "En mitenkään!" huudahti kapteeni. "Herra Colbert on viheliäinen myyrä, ja minä vihaan häntä niinkuin aiemmin Mazarinia, kuitenkaan häntä pelkäämättä."

      "No, minä taasen pidän herra Fouquetista", sanoi Aramis, "ja olen hänen miehiään. Sinä tunnet asemani… Minulla ei ole mitään varallisuutta. Herra Fouquet on toimittanut minulle kunnolliset tulot, hiippakunnan; hän on kohdellut minua erinomaisen ystävällisesti, ja minä muistan kyllin hyvin maailman tapoja, osatakseni antaa arvoa sellaiselle suopeudelle. Herra Fouquet on siis voittanut sydämeni, ja minä olen asettunut hänen käytettäväkseen."

      "Se on kuten pitääkin. Sinulla on siinä hyvä isäntä."

      Aramis puristi huulensa yhteen.

      "Luullakseni parhain, mitä minulla voisi olla."

      Sitten piispa vaikeni hetkiseksi. D'Artagnan varoi keskeyttämästä äänettömyyttä.

      "Portokselta olet kai kuullut, miten hän on sekaantunut tähän kaikkeen?" aloitti Aramis jälleen.

      "En", vastasi d'Artagnan; "olen todella utelias, mutta minä en milloinkaan kysele ystävältä, kun hän tahtoo piiloittaa minulta todellisen salaisuutensa."

      "Minä siis selitän sen sinulle."

      "Ei kannata, jos se luottamus velvoittaa minua johonkin."

      "Ole huoletta; Portos on mies, johon olen kiintynyt kaikkein enimmin, syystä, että hän on suora ja hyväsydäminen. Piispaksi tultuani etsiskelen teeskentelemättömiä luonteita, jotka saavat minut rakastamaan totuutta ja vihaamaan juonittelua."

      D'Artagnan siveli viiksiään.

      "Minä tapasin Portoksen; hän oli joutilaana, hänen läsnäolonsa muistutti mieleeni entisiä hauskoja päiviä, silti häiritsemättä nykyistä mielentilaani. Kutsuin Portoksen luokseni Vannesiin. Kun herra Fouquet, joka on niin ystävällinen minua kohtaan, sai tietää, että Portos oli likeinen ystäväni, lupasi hän veikkosellemme ritarimerkin ensi tähtisateessa; siinä koko salaisuus."

      "Minä en käytä sitä väärin", sanoi d'Artagnan.

      "Sen tiedän hyvin, ystäväni; ei kellään ole todellista kunniantuntoa suuremmassa määrässä kuin sinulla."

      "Se on minulle imartelevaa, Aramis."

      "Ja nyt…" kirkkoruhtinas tähtäsi katseensa ystävän sieluun… "puhelkaamme nyt hiukan omista asioistamme. Tahdotko sinä tulla herra Fouquetin ystäväksi? Älä keskeytä minua ennen kuin selitän, mitä sillä tarkoitan."

      "Minä kuuntelen."

      "Tahdotko kohota Ranskan marskiksi, pääriksi, herttuaksi, ja hallita miljoonan arvoista läänitystä?"

      "Mutta, hyvä ystävä", sanoi d'Artagnan, "mitä sen kaiken saavuttamiseksi pitäisi tehdä?"

      "Ruveta herra Fouquetin mieheksi."

      "Minä olen kuninkaan mies, veikkoseni."

      "Et kaiketikaan yksinomaan?"

      "Hoo, d'Artagnan on jakamaton."

      "Arvatenkin sinulla on kunnianhimoa, tuollaisena urhoollisena kykynä."

      "Onhan kyllä."

      "No niin?"

      "No, kah, minä toivon pääseväni Ranskan marskiksi, herttuaksi, pääriksi; mutta sen kaiken antakoon minulle kuningas."

      Aramis kiinnitti kirkkaan katseensa jälleen d'Artagnaniin.

      "Eikö kuningas ole valtias?" sanoi d'Artagnan.

      "Sitä ei kukaan kiellä, – niin oli myöskin Ludvig XIII."

      "Mutta, hyvä ystävä, Richelieun ja Ludvig XIII: n välillä ei ollut mitään d'Artagnania", huomautti muskettisoturi tyynesti.

      "Kuninkaan ympärillä on paljon kompastuskiviä", lausui Aramis.

      "Ei kaiketikaan kuninkaan edessä?"

      "Eipä kyllä; mutta…"

      "Kuulehan, Aramis, minä huomaan, että jokainen ajattelee itseään, eikä milloinkaan tätä pikku ruhtinasta; no, minä tuen itseäni, tukemalla häntä."

      "Entä ruhtinaitten kiittämättömyys?"

      "Sitä pelkäävät ainoastaan heikot."

      "Oletpa hyvin varma itsestäsi."

      "Olen kuin olenkin."

      "Mutta voisi sattua, että kuningas ei enää tarvitsisi sinua."

      "Minä uskon päinvastoin, että hän joutuu tarvitsemaan minua enemmän kuin milloinkaan; ja ajatteles, hyvä ystävä, jos tulisi kysymykseen jonkun uuden Condén vangitseminen, niin kuka sen ottaisi toimittaakseen? Tämä… ainoastaan tämä koko Ranskassa."

      Ja d'Artagnan läimäytti miekkaansa.

      "Sinä olet oikeassa", sanoi Aramis kalveten. Hän nousi ylös ja puristi d'Artagnanin kättä.

      "Nyt kutsutaan illalliselle", virkkoi muskettisoturien kapteeni; "sallinet siis…"

      Aramis kiersi käsivartensa muskettisoturin kaulaan ja sanoi hänelle:

      "Sinunlaisesi ystävä on paras jalokivi kuninkaan kruunussa." Sitten he erosivat.

      – Sanoinhan,

Скачать книгу