LITMIR.BIZ

Скачать книгу

hirmuisen Monkin?"

      "Täällä ei siis ole tapahtunut mitään taistelua?"

      "Vielä mitä! Ei kannattaisi, Lambertin armeija kutistuu kokoon kuin lumi huhtikuussa. Kaikki siirtyvät Monkin puolelle, upseerit ja sotamiehet. Viikon kuluttua ei Lambertilla ole enää viittäkymmentä miestä jäljellä."

      Kalastajan keskeytti uusi taloon tähdättyjen muskettien yhteislaukaus ja sen vastaukseksi pamahtanut pistooli, joka kaatoi rohkeimman ahdistajan. Sotamiesten raivo nousi huippuunsa.

      Tuli levisi yhä, ja talon harjalta hulmusi liekkejä savupilvessä. D'Artagnan ei enää saanut hillityksi itseään. "Mordioux!" sanoi hän Monkille ja antoi karsaan silmäyksen saattaa sanojaan; "te olette kenraali ja sallitte sotamiestenne polttaa taloja ja murhata ihmisiä! Ja te katselette sitä levollisesti, lämmitellen käsiänne murhapolton loimussa! Hitto, te ette ole ihminen!"

      "Malttia vain, monsieur, malttia!" virkkoi Monk myhäillen.

      "Malttia, kunnes tuo urhoollinen aatelismies on paistunut, niinkö?"

      Ja d'Artagnan syöksähti eteenpäin.

      "Jääkää, monsieur!" sanoi Monk käskevästi.

      Hän astui taloa kohti. Samassa sitä lähestyi upseeri ja huusi piiritetylle:

      "Talo palaa, tunnin kuluttua olet hiiltynyt! Vielä on aikaa; jos tahdot sanoa meille, mitä tiedät kenraali Monkista, niin saat pitää henkesi. Vastaa, tai kautta pyhän Patrikin…"

      Piiritetty pysyi vaiti; varmaankin hän panosti jälleen pistooliaan.

      "On menty kutsumaan lisäväkeä", jatkoi upseeri; "neljännestunnin kuluttua tämä talo on sadan miehen saarroksessa."

      "Ennen kuin vastaan on kaikkien poistuttava", ilmoitti nyt ranskalainen ehdoksi. "Tahdon vapaasti lähteä täältä ja mennä leiriin yksin tai muutoin saada surmani täällä."

      "Tuhannen tulimaista!" karjaisi d'Artagnan; "sehän on Atoksen ääni!

      Voi, teitä ruojia!"

      Ja d'Artagnanin miekka välähti esille huotrasta.

      Monk pidätti hänet ja seisahtui itsekin; sitten hän kysyi kaikuvalla äänellä:

      "Hei, mitä täällä tehdään, Digby? Miksi annetaan talon palaa? Mitä siinä huudellaan?"

      "Kenraali!" kirkaisi Digby laskien miekkansa alas.

      "Kenraali!" hokivat sotamiehet.

      "No, mitä hämmästelette?" virkahti Monk rauhallisesti.

      Hiljaisuuden palattua hän aloitti jälleen:

      "No niin, kuka on sytyttänyt tulipalon?"

      Sotamiehet painoivat päänsä alas.

      "Mitä! Minä kysyn enkä saa vastausta!" sanoi Monk. "Minä nuhtelen, ja vikaa ei korjata! Tuli näkyy riehuvan vieläkin?"

      Kaikki kaksikymmentä ryntäsivät heti noutamaan sankoja, ruukkuja ja tynnyreitä, sammuttaen sitten tulipalon yhtä innokkaasti kuin vastikään olivat sen sytyttäneet. Mutta ennen kaikkea oli d'Artagnan jo nostanut tikapuut seinää vasten, huutaen:

      "Atos, minä täällä olen, minä, d'Artagnan. Älä minua ammu, veikkonen!"

      Ja parin minuutin kuluttua hän sulki kreivin syliinsä.

      Tällävälin Grimaud ainiaan rauhallisena hajoitti pohjakerran sulkuvarustukset, avasi oven ja astahti kynnykselle säveästi käsivarret rinnalla ristissä. D'Artagnanin äänen kuullessaan oli hän kuitenkin huudahtanut kummastuksesta.

      Tulen sammuttua sotamiehet keräysivät hämmentyneinä päällikkönsä luo, Digby etummaisena.

      "Antakaahan anteeksi, kenraali", pyysi adjutantti. "Mitä olemme tehneet, se johtui kiintymyksestämme teidän korkea-arvoisuuteenne, jonka luulimme joutuneen hukkaan!

      "Olette järjiltänne. Hukkaantuuko minunlaiseni mies! Eikö minulle kenties ole sallittua harkintani mukaan poistua ilmoitusta tekemättä? Pidättekö minua Cityn porvarin asemassa? Ja onko pelkästään epäluulon perusteella ryhdyttävä piirittämään aatelismiestä, ystävääni ja vierastani – ahdistamaan häntä, uhkaamaan kuolemalla? Ja mitä epäluuloa tässä saattoikaan syntyä? Kuolema ja kadotus! minun pitäisi ammuttaa kaikki, jotka urhea aatelismies on jättänyt tänne henkiin!"

      "Kenraali", huomautti Digby surkeasti, "meitä oli kahdeksankolmatta, ja kahdeksan makaa maassa kylminä."

      "Oikeutan kreivi de la Fèren lisäämään loput kaksikymmentä samaan lukuun", sanoi Monk.

      Ja hän ojensi kätensä Atokselle.

      "Takaisin leiriin!" käski hän sitten. "Herra Digby, te saatte kuukauden arestia."

      "Kenraali…"

      "Se opettaa teidät pidättymään toimimasta ilman minun määräyksiäni."

      "Minulla oli alipäällikön määräys, kenraali."

      "Alipäällikön valtuudet eivät ulotu sellaisten määräysten antamiseen, ja hän meneekin teidän sijastanne arestiin, jos hän on tosiaan käskenyt teidän polttaa asuntoonsa tämän aatelismiehen."

      "Sitä hän ei käskenyt, kenraali; minulla oli vain määräyksenä tuoda hänet leiriin, mutta herra kreivi ei suostunut tulemaan."

      "En tahtonut jättää asuntoani ryöstettäväksi", huomautti Atos luoden merkitsevän silmäyksen Monkiin.

      "Siinä teitte oikein. Leiriin nyt, sanon teille!"

      Sotamiehet poistuivat allapäin.

      "Nyt rauhaan jäätyämme", virkkoi Monk Atokselle, "sanokaahan minulle, monsieur, minkätähden pysyttelitte itsepintaisesti täällä, kun teillä oli haaksenne…"

      "Odotin teitä", vastasi Atos. "Teidän korkea-arvoisuutennehan vahvisti uuden kohtauksemme tapahtuvaksi viikon kuluessa?"

      D'Artagnanin kaunopuheisesta katseesta näki Monk, että näillä kahdella niin urhoollisella ja kunniallisella miehellä ei ollut mitään salaista yhteistoimintaa hänen vangitsemisessaan. Mutta sen hän jo tiesikin.

      "Monsieur", hän sanoi d'Artagnanille, "te olitte aivan oikeassa. Suvaitkaa nyt jättää minut hetkiseksi puhelemaan kreivi de la Fèren kanssa."

      D'Artagnan käytti lomaansa käydäkseen tervehtimässä Grimaudia.

      Monk pyysi, että Atos veisi hänet asumaansa kamariin. Huone oli vielä täynnä savua ja pirstaleita. Runsaasti viisikymmentä luotia oli ikkunasta tulleina uponnut seiniin. Pöydällä olivat kirjoitusneuvot säilyneet. Monk otti kynän ja kyhäsi paperille yhden ainoan rivin, kirjoitti alle nimensä, käänsi kokoon lappusen, sulki kirjeen kantasormuksensa sinetillä ja ojensi lähetyksen Atokselle sanoen:

      "Monsieur, olkaa hyvä ja viekää tämä kirje kuningas Kaarle II: lle.

      Lähtekää heti, jollei mikään pidätä teitä enää täällä."

      "Mutta nassakat?" muistutti Atos.

      "Kalastajat, jotka toivat minut tänne, auttakoot teitä kuljettamaan ne alukseen. Matkustakaa jo tunnin kuluessa, jos se käy päinsä."

      "Kyllä, kenraali", vastasi Atos.

      "Herra d'Artagnan!" huusi Monk ikkunasta.

      D'Artagnan kiirehti huoneeseen.

      "Syleilkää ystäväänne ja sanokaa hänelle hyvästi, monsieur, sillä hän palaa Hollantiin."

      "Hollantiin!" huudahti d'Artagnan; "entä minä sitten?"

      "Te olette vapaa saattamaan häntä, monsieur, mutta pyydän teitä jäämään", sanoi Monk. "Kieltäydyttekö?"

      "Oh, en, kenraali, – olen käskettävissänne."

      D'Artagnan syleili Atosta ja ehti lausua hänelle vain hyvästelynsä. Monk piti silmällä ystävyksiä. Sitten hän itse huolehti lähtövalmistuksista, nassakkain siirtämisestä alukseen ja Atoksen pääsemisestä liikkeelle; lopuksi hän pisti

Скачать книгу