LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ei avannut huuliaan eikä kääntänyt syrjään katsettansa; hän siveli viiksiään, synkän sävynsä ilmaistessa, että asiat olivat menossa pilalle.

      Kaarle II oli sillaikaa vaipunut syviin mietteisiin. Ensi kertaa hän näki edessään Monkin, – miehen, jota hän oli hartaasti halunnut puhuteltavakseen, ja se erityinen silmäys, jonka Jumala on suonut kotkille ja kuninkaille, oli jo nähnyt sotapäällikön sydämeen.

      Hän havaitsi siis Monkin vakaasti päättäneen ennemmin kuolla kuin puhua, mikä ei ollutkaan ihmeteltävää noin huomattavan miehen menettelyksi hänen paraikaa tietenkin tuntiessaan itsensä julmasti häväistyksi. Kaarle II teki senvuoksi hetimiten tuollaisen päätöksen, jolla tavallinen ihminen panee alttiiksi henkensä, sotapäällikkö maineensa ja kuningas valtakuntansa.

      "Monsieur", hän virkkoi Monkille, "olette eräissä kohdin aivan oikeassa. En siis pyydäkään teitä vastaamaan minulle, vaan ainoastaan kuulemaan minua."

      Syntyi kotvasen äänettömyys, kuninkaan katsellessa Monkia, joka seisoi järkähtämättömänä.

      "Lausuitte minulle äsken surettavan soimauksen, monsieur", jatkoi sitten kuningas. "Sanoitte lähettini tulleen Newcastleen virittämään teille sadinta, jollainen menettely sivumennen sanoen on aivan vierasta herra d'Artagnanille tässä, – ja häntä kohtaan olen ennen kaikkea velvollinen vilpittömään kiitollisuuteen hänen jalomielisen, sankarillisen kiintymyksensä johdosta."

      D'Artagnan kumarsi kunnioittavasti. Monk ei silmää räpäyttänyt.

      "Sillä herra d'Artagnan, – ja ottakaa huomioon, herra Monk, että minä en huomauta tästä omaksi puolustautumisekseni, – herra d'Artagnan", pitkitti kuningas, "läksi Englantiin omasta aloitteestaan, ilman voitonpyyntiä, käskemättömänä, toiveitta, oikeana aatelismiehenä vain tehdäkseen onnettomalle kuninkaalle palveluksen ja lisätäkseen uuden urotyön siihen loistavaan kunnostautumisten sarjaan, jota hänen koko elämänsä on ollut."

      D'Artagnan punehtui hiukan ja yskäisi säilyttääkseen malttinsa. Monk ei hievahtanutkaan.

      "Te ette usko sanojani, herra Monk?" jatkoi kuningas. "Sen kyllä käsitän: tuollaiset kiintymyksen näytteet ovat niin harvinaisia, että niiden todellisuus voi tuntua aina epäiltävältä."

      "Herra Monk hairahtuisi suuresti, jos hän ei uskoisi teitä, sire", huudahti d'Artagnan, "sillä teidän majesteettinne esitys vastaa täsmällistä totuutta, vieläpä niinkin, että lähtöni omin päin kenraalin luo alkaa nyt näyttää yritykseltä, joka ei vastaa toiveitannekaan. Totisesti joudun masennuksiin, jos olen sekaantunut vain pilaamaan asemaa."

      "Herra d'Artagnan", vastasi kuningas lämpimästi tarttuen muskettisoturin käteen, "uskokaa minua, te olette toimittanut minut suurempaan kiitollisuudenvelkaan kuin jos olisitte saanut asiani onnelliseen päätökseen, sillä te olette ilmennyt minulle tuntemattomaksi ystäväksi, jota tiedän pitää arvossa koko ikäni!"

      Ja kuningas puristi sydämellisesti hänen kättään.

      "Samalla olette tutustuttanut minut viholliseen, jota tästälähtein kykenen arvostelemaan oikein", hän lisäsi tervehtien Monkia.

      Puritaanin silmistä leimahti salama, mutta vain se ainoa, ja hänen kasvonsa, jotka olivat hetkiseksi kirkastuneet tästä välähdyksestä, saivat jälleen synkän järkkymättömyytensä.

      "Voinkin senvuoksi sanoa teille, mitä on tapahtunut, herra d'Artagnan", jatkoi Kaarle. "Kreivi de la Fère, jonka luullakseni tunnette, oli matkustanut Newcastleen…"

      "Atos!" huudahti d'Artagnan.

      "Niin, se lienee hänen soturinimensä. Kreivi de la Fère oli siis lähtenyt Newcastleen, ja hän kenties parhaillaan yritti suostuttaa kenraalia johonkin neuvotteluun minun tai puolueeni kanssa, kun te nähtävästi väkivaltaisella tavalla keskeytitte kaiken sovittelun."

      "Mordioux!" ällistyi d'Artagnan; "se olikin luultavasti hän, joka ilmestyi leiriin samana iltana kun minä saavuin kalastajineni…"

      Monkin silmäkulmien keveä rypistys osoitti d'Artagnanille, että hän oli arvannut oikein.

      "Niin, niin", mutisi hän, "olin tosiaan tuntevinanikin hänet vartalostaan, ja äänessä oli jotakin tuttua. Minua epäkelpoa! Voi, sire, antakaa minulle anteeksi! Ja minä kun luulin ratkaisseeni aseman mitä parhaiten!"

      "Siinä ei ole mitään pahaa, monsieur", vastasi kuningas, "ellei kenraali jää siihen uskoon, että minä toimitin hänelle ansan viritetyksi. Ei, sellaisin asein en aikonut toimia teidän suhteenne; siitä pääsette piankin selville. Sillävälin, vakuuttaessani sen nyt aateliskunniani nimessä, uskokaa minua, monsieur, uskokaa. Sananen teille, herra d'Artagnan."

      "Kuuntelen polvillani, sire."

      "Olettehan kiintynyt puolelleni?"

      "Sen on teidän majesteettinne nähnyt. Liiaksikin!"

      "Hyvä! Teidänlaiseltanne mieheltä on sana kylliksi. Lisäksi sen sanan takuuna on nyt toiminta. Suvaitkaa seurata minua, kenraali. Tulkaa meidän kanssamme, herra d'Artagnan."

      Jokseenkin kummastuneena valmistausi d'Artagnan tottelemaan. Kaarle II astui ulos, Monk seurasi häntä ja d'Artagnan Monkia. Kaarle meni samaa tietä, jota muskettisoturi oli äsken tullut; pian huokui raikas merituuli kolmen yökulkijamme kasvoille, ja edettyään viisikymmentä askelta pikku veräjästä, jonka Kaarle avasi, he seisoivat jälleen hiekkasärkällä vastapäätä valtamerta, joka nyt vuoksen laannuttua lepäili rannikolla kuin uupunut hirviö. Kaarle II käveli mietteissään, pää kumarassa ja käsi viitan alla. Monk seurasi häntä vapain käsivarsin ja levottomin katsein. Viimeisenä tuli d'Artagnan, käsi miekannupilla.

      "Missä on alus, jolla tulitte tänne, monsieur?" kysyi Kaarle muskettisoturilta.

      "Tuolla, sire, missä tuli pilkottaa, – seitsemän miestä ja luutnanttini odottavat minua siellä veneen luona."

      "Niin, vene on vedetty hietikolle, ja näenkin sen; mutta ette kaiketi ole tuommoisella purrella tulleet Newcastlesta?"

      "Emme tosiaankaan, sire; minulla on vuokrattuna jaala, joka on ankkurissa kanuunankantaman päässä hietikolta. Sillä me saavuimme ulapan yli."

      "Herra kenraali", virkkoi kuningas Monkille, "te olette vapaa."

      Niin lujatahtoinen kuin Monk olikin, ei hän saanut pidätetyksi huudahdusta. Kuningas nyökkäsi vahvistukseksi ja jatkoi:

      "Herätämme erään täkäläisen kalastajan, joka vielä tänä yönä laskee aluksensa merelle ja vie teidät minne käskette. Herra d'Artagnan saa saattaa teidän korkea-arvoisuuttanne. Asetan herra d'Artagnanin teidän oikeamielisyytenne turviin, herra Monk."

      Monk murahti kummastuneena, ja d'Artagnan huokasi raskaasti. Olematta mitään huomaavinansa kuningas koputti sisimmän kalastajamökin honkaiseen oveen.

      "Laivuri Keyser!" hän huusi; "havahdu!"

      "Kuka kutsuu?" kysyi kalastaja.

      "Minä, Kaarle, kuningas."

      "Ah, mylord", huudahti Keyser nousten täysissä pukeissa purjeesta, jossa hän oli maannut kuin riippumatossa, "miten voin palvella teitä?"

      "Laivuri Keyser", sanoi Kaarle, "lähdet heti purjehtimaan. Tässä on matkustaja, joka vuokraa haaksesi. Sinulle maksetaan hyvin; palvele häntä hyvin."

      Ja kuningas peräytyi muutamia askeleita, antaakseen Monkin puhella vapaasti kalastajan kanssa.

      "Tahdon lähteä Englantiin", virkkoi Monk, joka osasi hollanninkieltä juuri sen verran, että kykeni selittämään asiansa.

      "Hetikohta", vastasi laivuri; "ihan suoraa päätä, jos tahdotte."

      "Mutta meneehän valmistuksiin aikaa?" kysyi Monk.

      "Ei puolta tuntia, teidän armonne. Vanhin poikani on juuri selvittelemässä purjeita, kun olimme lähdössä kalastamaan kello kolmelta."

      "No, onko asia sovittu?" tiedusti Kaarle lähestyen jälleen.

      "On muun paitsi hinnan puolesta, sire", vastasi kalastaja.

      "Se

Скачать книгу