Prinssi ja kerjäläispoika - Марк Твен

Скачать книгу

sir."

      "Sepä oli outoa. Missä sä asut?"

      "Cityssä, jos suvaitsette sir, Offal Court'issa, Pudding Lane'n varrella."

      "Offal Court'issa. Sepä oli vielä oudompaa. Onko sulla vanhemmat?"

      "Vanhemmat on, sir, ja isoäiti myös, vaikka siitä ei ole mulla juuri hyötyä, Jumal' antakoon sanani anteeksi ja – kaksois-sisaret niinikään, Nan ja Bet."

      "Siis ei kai sinun isoäitisi ole oikein hyvä sulle."

      "Ei minulle eikä muille, jos suvaitsette. Hänellä on ilkeä sydän, eikä hän ikinään ole tehnyt muuta kuin pahaa."

      "Piekseekö hän sinua?"

      "On hetkiä, jolloin hänen kätensä lepää, niinkuin hänen nukkuessaan tai juotuaan sikapäihinsä; mutta kun hän jälleen on tullut tolkuilleen, niin saan minä heti kohta selkääni."

      Vihainen tuli tuli pienen prinssin silmään, ja hän huudahti:

      "Mitä! Saatko sinä selkääsi?"

      "Niin, totisesti, selkääni, sir."

      "Selkään! – Ja sinä niin hento ja pieni. Kuules nyt: ennenkuin yö on käsissä, niin on hän vietävä Toweriin. Kuningas, mun isäni" —

      "Anteeksi, te unhotatte hänen alhaisen säätynsä, sir. Tower on ainoastaan ylhäisiä varten."

      "Se on totta. En ajatellut sitä. Tahdon tuumata hälle rangaistusta.

      Onko isäsi hyvä sulle?"

      "Ei enemmän kuin Cantyn eukko, sir."

      "Isät ovat varmaan jotenkin yhtäläiset. Mun isäni ei liioin ole mikään hempukka luonnoltaan. Hän kurittaa ankaralla kädellä, vaikka hän tosin säästää minua. Mutta hän ei säästä minua aina kielellään, totta puhuakseni. Millainen on äitisi sinua kohtaan?"

      "Hän on hyvä eikä saata minulle surua eikä minkäänlaista murhetta. Ja

      Nan ja Bet ovat samanlaiset."

      "Kuinka vanhat ovat he?"

      "Viidentoista, jos suvaitsette, sir."

      "Lady Elisabeth, mun sisareni, on neljäntoista, ja Lady Jane Gray, serkkuni, on minun iälläni ja sitä paitse suloinen ja miellyttävä; mutta sisareni Lady Mary synkkine silmineen ja – kuules: kieltävätkö sinun sisaresi palvelijoitaan nauramasta, jott'eivät turmelisi sielujaan?"

      "Hekö? Oh, sir, ettehän toki ajattelekkaan, että he pitäisivät palvelijoita?"

      Pikkuinen prinssi tarkasteli hetkisen pientä kerjäläispoikaa ja sanoi sitten —

      "No niin, miksikä ei? Kuka auttaa heitä muuten riisumaan vaatteensa illalla? Kuka pukee heidät aamulla?"

      "Ei kukaan. Luuletteko sitten, että he ottaisi hameen yltään ja nukkuisi ilman – kuin pedot?"

      "Hameen! Eikö heillä ole muuta kuin yksi kullakin?"

      "Ah, hyvä armollinen herra, mitä he tekisivät enemmällä? Eihän heillä kuitenkaan ole muuta kuin yksi ruumis kullakin."

      "Sepä oli eriskummainen ajatus! Anna anteeksi, ei ollut tarkoitukseni nauraa. Mutta sinun hyvien Nanin ja Betin pitää saada pukuja ja palvelijoita kylliksi, ja pian pitää heidän saadakin. Minun varastonvartiani on pitävä siitä huolen. Ei, älä kiitä minua; sehän ei maksa vaivaa. Sinähän puhut hyvin; sulla on oikein miellyttävä tapa puhua. Ootko sä oppinut?"

      "En tiedä mitä vastaisin. Se hyvä pappi, jota he sanovat Andrew isäksi, on sulasta hyvyydestä opettanut mulle kirjoistaan."

      "Osaatko sä latinaa?"

      "Ainoastaan hyvin vähäsen, pelkään mä sir."

      "Opi sitä, poikaseni; se on vaikeaa ainoastaan alussa. Kreikka on vaikeampaa; kuitenkaan ei kreikka eikä mikään muu kielikään ole vaikeaa Lady Elisabethille ja minun serkulleni. Kuulisippa vain näiden neitien taitoa siinä! Mutta kerro mulle jotakin Offal Court'ista. Onko sinun hyvä olla siellä?"

      "Ompa niinkin, jos suvaitsette sir, pait kun on nälkä. Sinne tulee ihmisiä, jotka näyttävät kaikellaisia konsteja ja apinoita – oh, mitä lystikkäitä itikoita! ja niin konstikkaasti puettuja sitten! – Ja siellä on myöskin muita äksänpäksiä, joissa konstiniekat huutavat ja tappelevat, kunnes kaikki ovat kuolleina, ja se on niin hauskaa nähdä ja maksaa ainoastaan viitosen penniä, vaikka tosin ottaa kovalle saada kokoon sitäkään."

      "Kerroppa enemmän."

      "Meillä Offal Court'in pojilla on myöskin tapana joskus sotia keskenämme kalikoilla, kuten oppipojat."

      Prinssin silmät salamoivat. Hän sanoi —

      "Totta maaria! Kumpahan olisin muassa! Kerro enemmän."

      "Me taistelemme kilpajuoksussa, nähdäksemme kuka on sukkelin."

      "Tahtoisin olla muassa siinäkin. Jatka."

      "Kesällä kahlaamme ja uimme me kanavissa ja joessa, ja jokainen kokee sukelluttaa lähimmän toverinsa ja oikein roiskia häntä vedellä, ja sukeltaa ja huutaa ja piehtaroida ja – "

      "Olisipa isäni kuningaskunnan arvoista saada kerrankaan koetella sitä!

      Jatka, mä pyydän."

      "Me tanssimme myös ja laulamme tanssiriu'un ympärillä Cheapsidessä; me leikimme sannassa ja jokainen koettaa peittää toverinsa sillä; ja välistä leivomme me leivoksia mudasta – oi, sinä oivallinen muta, jolla ei ole vertaista suloudessa koko maailmassa! – Me oikein piehtaroimme mudassa, armollinen herra, teidän suostumuksellanne."

      "Oi, ma pyydän, älä puhu enempää, se on mainiota! Voi, jos minä vaan yhdenkään kerran voisin pukeutua pukineeseen, niinkuin sinun, ja riisua jaloistani ja piehtaroida mudassa, jos vain voisin sen kerran ilman kenenkään moittimatta tai kieltämättä minua, niin antaisin minä koko kruununi mennä!"

      "Ja jos minä vain yhdenkään kerran voisin pukeutua niinkuin te olette puettu, sir!"

      "Ohoh, huvittaisiko se sinua? No tapahtukoon tahtosi. Riisu pois repaleesi ja pukeudu tähän loistavaan pukuun, poikaseni! Se on lyhyt onni, mutta koettakaamme sitä kuitenkin. Niin kauan kun sitä kestää, on se hyvä kyllä, ja sitten saadaan muuttaa taas ennenkuin joku tulee tiellemme."

      Muutama minuutti sen perästä oli pikkuinen Walesin Prinssi puettuna Tomin vilpoisiin kääryihin, ja pieni Köyhyyden Prinssi oli koristettu kuninkuuden hurmaavalla loistolla. Molemmat menivät ja seisahtuivat vieretysten erään suuren peilin eteen, ja mikä ihme! silloin ei näkynytkään mitään muutosta tapahtuneen! He tuijottivat toisiaan, sitten peiliin ja sitten taas toisiaan. Viimein sanoi hämmästynyt prinssi —

      "Mitä sanot sinä tästä?"

      "Ah, teidän hyvä armonne, älkää pyytäkö että vastaan. Eihän käy laatuun, että semmoinen kuin minä sanoisin mitään tästä."

      "Sitten tahdon minä sanoa sen. Sinulla on samat hiukset, samat silmät, sama ääni ja samat liikenteet, sama muoto ja ruumiinrakennus, samat kasvot ja sama katsanto kuin minulla. Jos molemmat olisimme alasti, ei kukaan voisi sanoa, kumpiko on Walesin prinssi. Ja nyt kun minä olen puettu niinkuin sinä olit puettu, niin tuntuu siltä kuin voisin vielä selvemmästi tuntea mitä tuo raaka sotamies – Kuules, eikö tämä ole mustelma siitä sinun kädessäsi?"

      "On, mutta se on joutava asia, ja tietäähän teidän korkeutenne, että sotamies raukat – "

      "Älä hiiskukaan! Se oli häpeällinen ja julma työ häneltä!" huusi pikkuinen prinssi, polkien paljaalla jalallaan lattiaa. "Jos kuningas – Pysy siinä kunnes tulen takaisin! Se on komentosana."

      Silmänräpäyksessä oli hän eräältä pöydältä siepannut erään kansalliskalun ja sänttäsi ulos ovesta ja linnanpihan poikki liehuvissa repaleissaan, posket punaisina ja silmät leimuavina. Heti tultuaan suurelle portille, tarttui hän rautaristikkoon ja koetti vavahuttaa sitä ja huusi —

      "Auki! Auki portit!"

      Sotamies,

Скачать книгу