LITMIR.BIZ

Скачать книгу

hovin! Hän oli prinssi; hänen erityiset toverinsa olit henkivartioita, kamariherroja, tallimestareita, passaavia lordia ja ladiesia, sekä kuninkaallinen perhe. Joka päivä tämä valeprinssi vastaanotettiin niillä tekojuhlallisuuksilla, jotka Tom oli lainannut romantillisista kirjoistaan; joka päivä tuon tekokuningaskunnan suuret asiat pohdittiin kuninkaallisessa neuvostossa, ja joka päivä hänen tekokorkeutensa antoi käskyjä luulo-armeijoilleen, laivastoilleen ja varakuninkailleen.

      Sen perästä meni hän tiehensä repaleissaan ja kerjäsi kokoon muutaman lantin, söi suuhunsa leipäkannikkansa, sai tavalliset korvapuustit ja haukkumasanat, ojensi sitten itsensä niukoille ja likaisille oljilleen ja palasi tyhjään suuruuteensa unissaan.

      Ja hiljoilleen kasvoi hänessä toivomus päästä näkemään oikein oikeaa prinssiä, silmästä silmään, kasvoi päivä päivältä ja viikko viikolta, kunnes se toivomus lopulta tukehutti kaikki muut toivomukset ja tuli hänen elämänsä ainoaksi himoksi.

      Eräänä tammikuun päivänä, tavallisella kerjuuretkellään, kulki hän toivottomana ylös- ja alaspäin Mincing Lane'n ja Little East Cheap'en seutukuntaa, tunti tunnin perästä, avojaloin ja viluissaan, katsellen sisään ikkunoista ruokatavarapuoteihin ja halusta himoillen noita pulleita sianlihapiirakkoja ja muita paistitaiteen keksintöjä, joita niissä ylvästeli – hänen mielestään nämä tämmöiset herkkupalat olit vain enkeleitä varten; se on, päättäen hajusta, ne olit sitä – sillä hänellä ei koskaan ollut sitä onnea ollut, että tuommoisen olisi omistanut tai syönyt. Oli jääkylmä vihmasade; ilma oli pimeänpuoleinen, ja päivä oikein mieltä musertava. Illalla tuli Tom kotiin niin märkänä ja väsyneenä ja nälissään, että jopa hänen isänsäkin ja isoäitinsä huomasit pojan hukallisen tilan ja tulit liikutetuiksi – heidän tavallaan; jonka tähden he antoivat hälle pari korvapuustia ja lähettivät hänet makaamaan. Kauvan aikaa hänen kipunsa ja nälkänsä, rakennuksessa kaikuvat kiroukset ja tappelemiset pitivät häntä valveilla; mutta viimein hänen ajatuksensa juoksivat pois kaukaiseen, romantilliseen maahan, ja hän vaipui uneen jalokivestä ja kullasta hohtavien prinssilöiden seurassa, jotka asuivat isoissa palatseissa ja joilla oli palvelijoita kumartelemassa heitä ja juoksemassa sinne tänne heidän käskyjänsä täyttämään. Ja sitten, kuten tavallista, näki hän unessaan että hän itse oli prinssi.

      Koko yön loisti tämä kuninkaallisen komeuden sädekehä hänen ylitsensä; hän liikkui suurten lordien ja ladiesien joukossa ja valovirtain hohteessa, hengittäen kukkien tuoksua, juopuen hurmaavaan soitantoon ja vastaten tuon loistavan joukkueen kunnioittavaan kumarrukseen, kun se hajaantui kahden puolen jättääksensä hänelle tietä – vastaten siihen milloin miellyttävällä hymyllä, milloin nyökkäämällä kuninkaallista päätään.

      Ja kun hän heräsi aamulla ja katseli kurjuutta ympärillään, oli hänen unellansa ollut tavallinen vaikutus häneen – se oli saattanut hänen ympärystönsä likaisuuden tuhatkertaisesti näkyvämmäksi, ja silloin tuli vain katkeruutta, sydämmensärkyä ja kyyneleitä.

      KOLMAS LUKU

      Tomin yhtymys prinssin kanssa.

      Tom nousi ylös nälissään, ja nälissään lähti hän ulos kävelemään, mutta hänen ajatuksensa askaroivat ahnaasti hänen yönsä unelmain loistavissa haamuissa. Hän käveli sinne ja tänne pitkin kaupunkia, tuskin tietäen minne hän kulloinkin meni tai mitä tapahtui hänen ympärillään. Ihmiset tyrkkivät häntä ja muutamat jakoivat hänelle kovia sanoja; mutta se oli kaikki turhaa tuohon uneksivaan poikaan. Vähitellen oli hän tullut Temple Bar'in eteen; pisin matka, minkä hän koskaan oli kulkenut tähän suuntaan. Hän pysähtyi ja mietiskeli hetken aikaa, mutta sitten hän vaipui unelmiinsa taas ja jatkoi kävelyänsä Londonin vallien ulkopuolella. The Strand oli jo silloin lakannut olemasta maantienä ja piti itseänsä katuna, vaikka vähän oudonlaisena rakenteeltaan; sillä jos kohta toisella puolen olikin jotenkin yhtenäinen rivi taloja, oli toisella ainoastaan hajallansa suuria rakennuksia, ollen rikkaiden aatelismiesten palatsia, suurilla ja kauniilla puistoilla, jotka ulottuivat jokeen asti – puistoilla, jotka tähän aikaan ovat täyteen pakatut valtavilla kivirakennuksilla.

      Tom löysi sitten Charing kylän ja lepäsi siinä sen kauniin ristin juurella, jonka eräs kuningas muinoin oli pystyttänyt siihen. Sitten laahusti hän eteenpäin pitkin hiljaista, kaunista tietä, "suuren kardinaalin" mahtavan palatsin ohi, erästä kaukaista, vielä mahtavampaa ja majesteetillisempaa palatsia kohden sen takana Westminster'ia. Tom tuijotteli iloisesti ihmetellen mahtavaa rakennusta, kauvaskaarehtivine siipineen, jylhine varustuksineen ja tornineen, valtavine kivisine porttihuoneineen, kullattuine aidakkeineen ja loistavine rivineen jättiläiskokoisia graniitileijonia ja muine merkkineen ja vertauskuvineen Englannin kuningasvallasta. Täällä oli todellisuudessa kuninkaallinen palatsi. Eikö hän nyt myöskin voinut saada nähdä prinssiä – prinssiä lihasta ja verestä, jos Taivas soi?

      Kummallakin puolen kullattua porttia seisoi elävä kuvapatsas – se on: suora ja komea ja liikkumaton sotamies, kiireestä kantapäähän puettuna kiiltävään teräsvarustukseen. Kunnioittavan etäällä seisoi koko joukko maalaiskansaa ja väkeä kaupungista, odottaen jokaista tilaisuutta saadakseen nähdä vilausta kuninkuudesta. Loistavia vaunuja, joissa vetelehti loistavaa väkeä sisässä ja joiden ulkopuolella loistavaa palvelusväkeä prameili, ajoi sisään ja ulos noista aatelisista porteista, jotka kuninkaalliseen linnaan veivät.

      Pikkuinen Tom raukka repaleissaan meni lähemmälle ja hiipi hiljaa ja arasti vartioväen ohi, sykkivällä sydämmellä ja heräävällä toivolla, kun hän yhtäkkiä kultakypärien joukossa sai nähdä ilmiön, joka melkein pani hänet kirkaisemaan ilosta. Siellä oli pulskea poika, ruskettunut iholtaan uutterasta urheilusta ja harjoituksista ulkosalla; hänen vaatteensa olit pelkkää silkkiä ja samettia ja loistivat jalokivistä; hänen lanteillaan riippui pieni, jalokivillä koristettu miekka sekä väkipuukko; kiiltävät kuresaappaat punaisilla kannoilla oli hänellä jalassa; ja hänen päässään oli pieni, tulipunainen hattu, johon riippuva töyhtö oli kiinnitetty isolla, kiiltävällä jalokivellä. Useat loistavat herrat seisoivat hänen vieressään – hänen palvelijoitaan varmaankin. Kas niin! hän oli prinssi – siitä ei ollut epäilyksen varjoakaan; ja köyhän kerjäläispojan sydämmen rukous oli viimeinkin tullut kuulluksi.

      Tomin hengitys kävi nopeaksi ja lyhyeksi pelkästä kiihtymyksestä, ja hänen silmänsä suurenivat ihmetyksestä ja ihastuksesta. Jokaiset, toivomukset hänen sielussaan väistyivät tään ainoan edeltä: tulla niin lähelle prinssiä kuin suinkin ja pysyväisesti saada hänet muistinsa silmään. Ennenkun hän tiesi mitään, oli hällä kasvonsa painettuna porttiaidaketta vastaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä eräs sotamies sieppasi hänet äkkiä pois ja pani hänet menemään töllistelevään joukkoon maalaisia ja Londonin jätkiä. Sotamies sanoi —

      "Katso sorkkias, kerjäläiskakara!" Joukko ivasi ja nauroi; mutta nuori prinssi juoksi portille, kasvot punaisena suuttumuksesta ja silmät leimuavina harmista, ja hän huusi —

      "Miten uskallatkaan sinä noin poika paralle! miten uskallatkaan sinä noin isäni, kuninkaan, halvimmallekaan alamaiselle! Portti auki ja päästä hänet sisään!"

      Olisitte nähneet kuinka oikullinen joukko silloin sieppasi hatut, päästään! Olisitte kuulleet sen riemuitsevan ja huutavan: "Kauvan eläköön Wales'in prinssi!"

      Sotamiehet tekivät kunniaa tapparakeihäillään, avasivat portin ja tekivät taasenkin kunniaa, kun pieni Köyhyyden Prinssi astui sisään liehuvissa repaleissaan painamaan kättä Rajattoman Vallan Prinssin kanssa.

      Edvard Tudor sanoi —

      "Sinä näytät kovin väsyneeltä ja nälkäiseltä, sinua on pidetty pahoin.

      Tule kanssani."

      Puoli tusinaa palvelijaa juoksi esiin – en tiedä minkä tähden; luultavasti keskeyttääkseen. Mutta he viitattiin syrjälle oikein kuninkaallisella kädenliikenteellä ja jäivät seisomaan paikoillensa kuni yhtä monta patsasta. Edward vei sitten Tomin erääseen komeaan palatsin huoneeseen, jota hän sanoi kabinetikseen. Hänen käskystään tuotiin esille ateria, jonka vertaista Tom ei ollut kokenut muuta kuin kirjoista. Prinssi

Скачать книгу