LITMIR.BIZ

Скачать книгу

lausuin hiljaa – 'Herra, tässä minä olen, mitä sinä tahdot?' Ei mitään vastattu, ja pian suuri kauhu valloitti minun ja minä kiirehdin ulos ja huusin sinua, opettajani."

      "Se oli 'Äänen Tytär', joka puhui. Vankeutemme ajoista asti tämä on se ainoa tapa, jolla pyhät kutsutaan. Minä olen usein kuullut siitä, mutta ei ole koskaan näinä surullisina, huonontuneina aikoina sen lempeä henkäys kohdannut meitä. Nämät ajat ja sanomat ovat kummalliset. Temppelin rakentaminen lähestyy. Davidin poika, sydämeni on täynnä. Rukoilkaamme!"

      III

      Päivä valkeni sillä välin kuin Jabaster vielä mietiskeli yksinään kallioillansa. Luolassa Alroy jatkoi rukouksiaan.

      Usein ja levottomasti kabbalista loi silmänsä kumppaniinsa ja vaipui sitten jälleen unelmiinsa.

      "Se aika on tullut, jolloin minun täytyy tälle nuorukaiselle ilmaista aikaisemman elämäni salaisuudet. Paljon kunniaa, paljon häpeää hän saa kuulia. Ei minun käy mitään salaaminen eikä mitään kaunistaminen."

      "Minun on kertominen, kuinka minä Tigrisjoen tasangoilla nostin valitun sukukuntamme pyhän lipun ja kutsuin heitä vankeudestansa; kuinka minä luottamatta hänen isiinsä, noihin uskostansa luopuneisin, ja ainoastaan inhimillisen voiman nojassa tavoitin sitä suurta virkaa, joka oli vaan hänen pyhälle suvullensa aiottu. Suo, isieni Jumala, että vastedes sinulle tarjottu hartaus, särjetyn sielun nöyrä hartaus, tulevassa kunniassamme sovittaa entisen rohkeuden!"

      "Mutta suuret vastukset uhkaavat häntä. Ankarasti koetetaan se vihitty, joka mielii vapauttaa kansansa. Herra on uskollinen lupauksessaan, mutta Herra tahtoo valita aikansa ja välikappaleensa. Miehuus ja usko ja syvä itsensä alentaminen ja luja kestäväisyys ja valvova sielu, jota kiusaukset eivät voi saastuttaa – nämät ovat ne hedelmät, joita me asetamme hänen alttarillensa ja nöyrästi katselemme, tahtoisiko joku alas laskeuva liekki vastaan-ottaa ja julkisesti siunata niitä."

      "On kirjoitettu meidän mystillisen oppimme pyhissä kirjoissa, ettei ainoastaan Vapahtaja ole syntyvä ruhtinaittemme suvusta, vaan myöskin, ettei kukaan ole nouseva meitä vapauttamaan, ennenkuin hän, yksinänsä ja avutonna, on voittanut sen valtikan, jota Salomon muinoin käytti seteripalatseissansa."

      "Tuo valtikka hänen täytyy saavuttaa. Tämä hento nuorukainen, kokematon ja heikko, joka ei tiedä mitään tämän kummallisen maailman menoista, jossa joka askel on vaara – kuinka paljon vaivoja, kuinka monta tukalaa kohtaa, mitkä mieltä masentavat pettyneet toiveet, mikä pitkällöinen alakuloisuus, mitkä synkät huolet, mitkä alinomaiset viettelykset nyt väijyyvät tätä hentoa poikaa! Oi! kansalaiseni, tämäkö teidän toivonne on? Ja minä, joka olen niin oppinut, niin rohkea ja niin tarkoin tunnen ihmiset; onneton Israel, miks'en minä ole sinun Ruhtinaasi?"

      "Minä tukahutan tämän Jumalaa häväisevän ajatuksen. Eikö hänen suuri esi-isänsä, yhtä nuorena ja yhtä kokematonna, parratonna poikana, ainoastaan pikkuisella limsiöllä, vähäisellä, sileällä kivellä, kaatanut maahan harniskoittua jättiläistä ja pelastanut kansaansa?"

      "Hän on ilmeisesti kutsuttu. Herra on hänen kanssansa. Olkoon hän Herran kanssa, ja me menestymme."

      IV

      Auringonlaskussa kolmantena päivänä siitä kuin Alroy oli tullut kabbalistan luolaan, aloitti Vankeuden Ruhtinas pyhävaellustansa Salomonin valtikkaa etsiäkseen.

      Äänettöminä pyhävaeltaja ja hänen opettajansa astuivat onkalon reunalle ja pysähtyivät siihen erotakseen – ehkäpä ijäksi.

      "Tämä on katkera hetki, Alroy. Inhimilliset tunteet eivät sovellu meidän kaltaisillemme, vaan kuitenkin ne vaativat sijaa itsellensä. Muista kaikki. Varjele talismania niinkuin henkeäsi – ei! kuole painaen sitä sydäntäsi vastaan ennemmin kuin hengität ilman sitä. Pysy horjumatonna, pysy hurskaana. Ajattele esi-isiäsi, ajattele Jumalaasi."

      "Älä epäile minua, kallis opettajani; jollen näytä olevan täynnä sitä ylpeätä henkeä, jota minussa oli ennen kenties liian paljon, älä syytä siihen pelkoa eikä edes eron tuskaa, kun minun täytyy jättää sinut, kallis ystävä. Mutta siitä asti kuin tuo suloinen ja juhlallinen ääni kutsui minua niin sykäyttävällä tavalla – minä en tiedä nyt, kuinka asian laita on – mutta muutos on tapahtunut luonnossani; kuitenkin minä olen uskalias, voi! paljoa uskaliaampi kuin milloin tapoin Ismaeliitan. Todella, todella, älä pelkää minun puolestani. Herra, joka tietää kaikki, tietää täydellisesti, että minä olen valmis jopa kuolemaankin. Sinun rukouksesi, Jabaster, ja —"

      "Seisahdu, seisahdu. Yksi asia johtuu mieleeni. Katso tätä sormusta: se on kallis-arvoinen smaragdi. Sinä olet kenties kummastellut, että pidän leikkikaluja. Alroy, minulla oli kerta veli: vielä hän elänee. Kun erosimme toisistamme, antoi hän tämän rakkautensa osoitukseksi: hänen rakkautensa, lapseni, oli vahva, vaikka me olimme kovin erinkaltaiset. Ota se. Se hetki tullee, jolloin tarvitset hänen apuansa. Tämä sormus on sen sinulle toimittava. Jos hän elää, hän menestyy. Minä tunnen hänen luontonsa hyvin. Hän oli syntynyt sitä varten, jota ihmiset pitävät onnena. Jumala olkoon sinun kanssasi, pyhä poika: suurten isiemme Jumala – Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumala!"

      He syleilivät toisiansa.

      "Me viivymme", huudahti kabbalista, "me viivymme. Voi! turhaan me hillitsemme sukukuntamme tunteita. Jumala, Jumala siunatkoon sinua ja olkoon sinun kanssasi! Oletko varma, että sinulla on kaikki muassasi? tikarisi ja matkalaukkusi? Tämä sauva on tehnyt monta hyvää. Minä leikkasin sen Jordanin luona. Oi! jospa saisin olla sinun kumppanisi! Ei olisi mikään hätä silloin. Pahin tapaus olisi yhdessä kuoleminen. Semmoinen kohtalo näyttää nyt suloisemmalta kuin eroaminen. Minä olen katseleva tähteäsi, lapseni. Sinä itket! Ja minä myöskin. No! mitä tämä on? Olenko minä todella Jabaster? Vielä kerta halailkaamme, ja niin – me emme sano jäähyväisiä, vaan ainoastaan ajattelemme niitä."

      NELJÄS OSA

      I

      Tarina kertoilee, ettei Salomonin valtikkaa voisi löytää kuin muinaisten Hebrealaisten hallitsiain tuntemattomista hautakammioista, ja ettei kenenkään käynyt siihen koskeminen, jokei ollut heidän jälkeisiänsä. Varustettuna sillä kabbalistan talismanilla, joka oli johdattava häntä hänen kammottavassa ja vaikeassa etsinnössään, aloitti Alroy retkeänsä pyhää kaupunkia kohden. Siihen aikaan sekä Juutalaiset että kristityt olivat suuresti mieltyneet tämmöisiin pyhiin vaelluksiin.

      Vankeuden Ruhtinaan tuli suunnitella tietänsä niitten avarain erämaitten halki, joitten reunoja hän oli Hamadanista paetessaan ainoastaan sivunnut. Seuraten karavanin jälkiä hän aikoi kulkea Babyloniin tai Bagdadiin. Hänen matkansa Kalifein pääkaupungista Jerusalemiin oli verraten helppo; mutta Bagdadiin päästäksensä hänen täytyi nähdä vaivoja ja vaaroja, joittenka tieto olisi saattanut jokaisen toivottomaksi, joka ei pitänyt itseänsä kaikkivaltiaan ja erityisen sallimuksen suojelmana.

      Puettuna ainoastaan karkeaan, mustaan kauhtanaan, jommoista Kurdit tavallisesti käyttivät, vyötäröillä köysi, johon tikari oli pistetty, pää paljaaksi kerittynä ja peitettynä isolla, valkoisella turbanilla, joka suojeli häntä helteeltä, jalat yksinkertaisissa varvaskengissä, sauva kädessä, kantaen hartioillaan laukullista kuivattua lihaa ja paahdettuja jyviä, ja nahkaista vesileiliä, katso, pyrkien Persian polttavien hieta-aavojen yli astuu nuorukainen, jonka elämä oli tähän asti ollut lakkaamaton unelma kotoisessa ylellisyydessä ja viattomassa hempeydessä.

      Hän käveli lämpimät yöt taikka varhaiset, tähdikkäät aamut. Päivät hän lepäsi, iloisena, jos hän sai laskeuta jonkun armeliaan lähteen viereen palmupuitten varjoon taikka karkoittaa metsäkauriin hänen lepopaikastaan kolkkojen kallioin okaisesta pensastosta. Kun tämmöiset neuvot puuttuivat, hän heittäysi hiekalle ja teki sauvastaan ja turbanistaan teltan.

      Kolme viikkoa oli kulunut siitä kuin hän jätti kabbalistan luolan. Tähän asti hän ei ollut kohdannut ketään inhimillistä olentoa. Erämaa kävi vähemmän kuivaksi. Niukka kasvillisuus nousi höysteisemmästä maasta; lakea muuttui törmäiseksi; metsäkasvien haju virkistytti

Скачать книгу