LITMIR.BIZ

Скачать книгу

sinä aiot?"

      "Vapauttaa hänen kansansa."

      "Jabasterin oppilas: minä ymmärrän kaikki. Taas yksi hänen unelmiensa uhri. Minä pelastan tämän pojan. David, sillä sinun nimeäsi ei saa lausua tässä kaupungissa, aurinko on laskemaisillaan. Mennään pengermälle ja etsitään lohdutusta illan tuulelta."

      IV

      "Mikä hetki nyt on, David?"

      "Sydän-yö lähestyy. Minä soisin tietäväni, lukeeko sinun veljesi tähdistä meidän onnellisen yhteentulomme."

      "Ihmiset lukevat, mitä halajavat. Hän on oppinut kabbalista."

      "Mutta mielihalumme tulevat ylhäältä."

      "Niin sanotaan. Me luomme itse oman kohtalomme ja sanomme sitä sallimukseksi."

      "Kuitenkin puhui ääni – Äänen Tytär, joka kutsui Samuelin."

      "Sinä olet kertonut minulle kummallisia asioita; minä olen kuullut kummallisempia selitettävän."

      "Minun uskoni on kallio."

      "Johon joudut haaksirikkoon."

      "Oletko sinä Sadusealainen?"

      "Minä olen mies, joka tuntee ihmiset."

      "Sinä olet oppinut, mutta Jabasterista erinkaltainen."

      "Me olemme samat, vaikka erinkaltaiset. Päivä ja yö ovat molemmat ajan osia."

      "Ja sinun osasi on —"

      "Totuus."

      "Se on, valkeus."

      "Niin; niin häikäisevä, että se toisinaan näyttää pimeältä."

      "Niinkuin tarkoituksesi."

      "Sinä olet nuori."

      "Onko nuoruus mikään vika?"

      "Ei, päinvastoin. Mutta me emme voi syödä hedelmää, sillä aikaa kuin puu kukkii."

      "Mitä hedelmää?"

      "Tietoa."

      "Minä olen tutkinut."

      "Mitä?"

      "Kaikkia pyhiä kirjoituksia."

      "Mistäs tiedät, että ne ovat pyhiä?"

      "Ne tulevat Jumalasta."

      "Niin kaikki tekee. Onko kaikki pyhää?"

      "Nämät kirjoitukset osottavat hänen tahtoansa."

      "Jabasterin opin mukaan. Kysy tuolta mieheltä, joka rukoilee tuossa moskeassa, ja hän lausuu sinulle, että Jabaster on väärässä."

      "Lopulta sinä kuitenkin olet Mahomettilainen."

      "Ei."

      "Mitä siis?"

      "Minä olen jo sanonut sinulle – minä olen mies."

      "Mutta mitä sinä palvelet?"

      "Mitä palveleminen on?"

      "Semmoista kunnioittamista, jota luotu osottaa luojaansa kohtaan."

      "Kuka tämä on?"

      "Meidän Jumalamme."

      "Israelin Jumala."

      "Juuri niin."

      "Siinä tapauksessa vaan vähäinen joukko hänelle suitsutuksiansa sytyttää."

      "Me olemme valittu kansa."

      "Valitut pilkattavaksi, herjattavaksi ja häväistäväksi. Siinä ei ole mitään kehuttavaa."

      "Me unhotimme hänen, ennenkuin hän rankaisi meidän."

      "Miksi sen teimme?"

      "Sinä tunnet pyhän sukukuntamme aikakirjat."

      "Kyllä, minä tunnen ne: ne ovat, niinkuin kaikki aikakirjat, verenvuodatusten kertomuksia."

      "Tulevien voittojen kertomuksia."

      "Jos vapauttaminen vaan merkitsee verenvuodatusta, minä en kadehdi Messiasta."

      "Oletko sinä Jabasterin veli?"

      "Niin oli minun äitini tapa sanoa: hurskas ja siunattu nainen."

      "Herra Honain, sinä olet rikas ja viisas ja voimallinen. Sinun lähimmäisesi eivät puhu sinusta kuin ylistyksellä tai pelolla, ja kumpikin ilahuttaa sydäntä. Sinä olet jättänyt vanhan arkkimme; miksi – vähät siitä. Emme siitä puhu. Se on jotakin, että, vaikka kohta olet vieras, sinä et ole ainakaan uskostasi luopunut. Sinun käy kaikki hyvin tässä maailmassa, herra Honain. Mutta jos kumarrusten ja siunausten asemesta sinua tervehdittäisiin, niinkuin veljiäsi, ainoastaan lyömillä ja kirouksilla; jos sinä joka aamu nousisit ainoastaan tunteaksesi, että olemisesi on kunniattomuus, ja havaitaksesi, että kaikki ympärilläsi pitävät sinua jonakin saastaisena ja vahingollisena olentona; jos sinun täytyisi, niinkuin heidän, asiain parhailla ollen, elää halpaa ja unteliasta elämää, toivotonta ja tarkoitusta vailla, taikka ainoastaan semmoisella toivolla ja tarkoituksella, joka häväisee, ja jos sinä lisäksi hyvin tietäisit todellisen arvosi ja lujaan luottaisit sukukuntasi etevyyteen; no silloin kukaties Honainkin huomaisi, että ansaitsee taistella vapautta ja kunniaa varten."

      "Suo minulle anteeksi; minä luulin sinua Jabasterin oppilaaksi, tietohaluiseksi uneksijaksi. Minä näen, että sinulla on syvä kunnianhimo."

      "Minä olen ruhtinas; ja minä tahtoisin mielelläni olla ruhtinaana ilman kahleitta."

      "Kuuntele minua, Alroy", lausui Honain matalalla äänellä ja laski käsivartensa hänen ympärillensä, "minä olen sinun ystäväsi. Meidän tuttavuutemme on varsin uusi: se ei tee mitään, minä rakastin sinua, minä tulin sinun avuksesi, kun sinulle tehtiin vääryyttä, minä hoitin sinua, kun olit sairaana, ja nytkin sinun henkesi on minun vallassani, vaan minä tahtoisin varjella sitä omalla hengelläni. Sinun on mahdoton epäillä minua. Meidän ei käy taipumuksiamme määrääminen; minun on sinun puoleesi. Meidän samantunteisuutemme on täydellinen. Sinä näet minut, sinä näet mikä minä olen: Hebrealainen, vaikka tuntematon, yksi siitä ylenkatsotusta, hyljätystä, vainotusta kansasta, jonka päällikkö sinä olet. Minunkin teki mieli päästä vapaaksi ja kunnioitetuksi. Vapaus ja kunnia on minulla nyt, mutta minä olin oma Messiakseni. Minä jätin aikanansa meidän onnettoman asiamme, mutta minä tutkin sitä. Kysy Jabasterilta, kuinka minä taistelin. Ainoastaan nuoruuteni voi puolustaa tämmöistä ajattelemattomuutta. Minä jätin tämän maan, minä harjoitin lukemista ja oleskelin Kreikkalaisten parissa. Minä palasin Konstantinopolista varustettuna kaikilla heidän tiedoillansa ja osaksi heidän viekkaudellaan. Ei kukaan tuntenut minua. Minä omistin heidän turbaninsa, ja minä olen – herra Honain. Noudata kokemustani, lapsi, ja pelasta itsesi monesta surusta. Käytä viimeiset vaiheesi eduksesi. Ei kukaan voi tuntea sinua täällä. Minä esittelen sinut ylhäisimmille minun lapsenani, jonka joku kaunis kreikkalaisnainen synnytti minulle. Maailma on avoinna sinulle. Sinä saat taistella, sinä saat rakastaa, sinä saat riehaella. Sota ja naiset ja hekuma, kaikki ovat altisna sinulle. Sinun muotosi ja luonnonlahjasi saattanevat sinut suuri-visiriksi. Karkoita päästäsi tyhjät tuumat. Valtakunnan nykyisessä häiriötilassa voinet vieläpä lohkasta itsellesi kuningaskunnan, paljoa mieluisamman kuin tuo hedelmätön maidon ja hunajan maa. Minä olen nähnyt sen, lapseni: kallioinen erämaa, jossa en hennoisi hevostanikaan syöttää."

      Hän notkistui alaspäin ja katseli kumppaniansa tarkastelevalla silmällä. Kuutama valaisi Vankeuden Ruhtinaan vakavia kasvoja.

      "Honain", hän vastasi pusertaen hänen kättänsä, "minä kiitän sinua.

      Sinä et tunne minua, vaan kuitenkin minä kiitän sinua."

      "Sinä olet siis päättänyt pyrkiä häviöösi."

      "Kunniaan, ikuiseen kunniaan."

      "Onko menestys mahdollinen?"

      "Onko tappio mahdollinen?"

      "Oletko sinä mieletön?"

      "Minä olen uskovainen."

      "Kylläksi

Скачать книгу