LITMIR.BIZ

Скачать книгу

on latinaa», sanoin hiljaa.

      »Äsh», sanoi Hagert ärtyisästi ja hieroi ohimoitaan. »Minun pääni on muutenkin kipeä. Tanskalaiset —» Hänen kasvoihinsa kohosi vähäinen hymy. »Tanskalaiset—», hän toisti, mutta äkkäsi samassa joutuvansa harhateille ja palautti nopeasti arvokkuutensa. Palmu katsoi yhä odottavasti häneen.

      »Niin, jutussa ei sinänsä ole mitään kummallista», se-litti Hagert. »Se tarjoaa vain eräänlaisen moraalisen opetuksen. Se on irvokkaan elämän irvokas loppu. Ajatelkaa, mies liukastuu omaan saippuaansa, taittaa niskansa ja hukkuu omaan kylpyammeeseensa. Niiden oli täytynyt murtaa ovi, ennen kuin saivat hänet esille. Mutta joka tapauksessa täytyy tietysti paikan päällä pitää poliisikuulustelu eikä kukaan muukaan satu olemaan juuri nyt vapaana. Tällaiset pienet tapaturmathan ovat sinun erikoisalaasi, Palmu! Hah, hah!»

      Hagert alkoi nauraa kuin olisi muistanut jotakin hyvin hauskaa. »Niinkuin esimerkiksi rouva Skrofin juttu!» Hän nauroi taas makeasti, mutta kumpikaan meistä ei yhtynyt hänen nauruunsa. Minä puolestani en jaksa ymmärtää, miten hänellä riittää niin paljon nauramista ja ivailemista tuossa minun kirjassani, vaikka kirjallisuusarvostelijatkin ovat sitä kehuneet.

      Palmu nousi jäykästi ja otti hattunsa naulasta mitään sanomatta. Hagert havaitsi hänen ilmeensä ja kiirehti huomauttamaan:

      »Mutta älä sentään tästä tee mitään juttua. T ä m ä on aivan päivänselvä asia. Jotakin tällaista olen Brunosta aina odottanutkin. Ja täytyy ajatella vähän johtaja Rygseckiäkin. Koeta järjestää kaikki niin huomaamattomas-ti kuin mahdollista, Palmu. Älä kiusaa sukulaisia ja niin edespäin. Luotan hienotunteisuuteesi. Ukko Ryg-seck on liian mahtava herra, jotta meidän kannattaisi härnätä häntä.»

      »Saammeko ottaa auton, luutnantti?» kysyi Palmu järkähtämättömän tyynesti. »Se on Kaivopuistossa[7] asti.»

      Hagert ei pitänyt hänen ilmeestään. »Ota vain auto», hän sanoi purevan ivallisesti. »Ota myös Kokki mukaan tutkimaan sormenjälkiä. Ota koko Musta Maija[8]. Ehkä tarvitset radion pysyäksesi yhteydessä päämajan kanssa. Tai sen uuden panssariauton, jos joku ahdistaa teitä mat-kalla. Hah, hah!»

      Palmu meni jo ja minä seurasin häntä. Hagert hätääntyi hiukan ja kurottui ovesta huutamaan jälkeemme:

      »Muista, Palmu, ei mitään tyhmyyksiä! Ukko Rygseck —.»

      Loppua en edes kuullut, niin liukkaasti Palmu luisui portaita alas. Olisi ehkä ollut syytä jäädä kuuntelemaan lause loppuun, sillä Hagertin kunnioitus johtaja Rygseckiä kohtaan tuli maksamaan yhden ihmishengen —. Mutta enpä kiirehdi tapausten edelle[9].

      Kun Kokki oli saanut auton käyntiin ja Palmu oli ähkien sijoittunut mukavaan asentoon, uskalsin matalasti mutta painokkaasti sanoa:

      »Komisario, se on murha! Kukaan ihminen ei voi hukkua omaan kylpyammeeseensa!» Palmu katsoi um-pimielisesti minuun. »Mielikuvitus —», hän sanoi ja ähkäisi. »Mielikuvitus —! Suomen rikoshistoria tuntee ta-pauksen, jolloin mies hukkui pesuvatiin. Ja sekin oli ta-paturma.»

      »Tosin», huomautin, »mutta se mies oli niin tolkuttomasti juovuksissa, ettei pystynyt kaaduttuaan hievauttamaan jäsentäkään. Ja nyt on sentään maanantaiaamu.»

      »Kerrotaan», sanoi Palmu tyynesti, »ettei Bruno Rygseck täysi-ikäiseksi tulonsa jälkeen ole nähnyt selvää aa-mua, ei päivää eikä iltaa. – Niin —» Hän korotti ääntään huomatessaan minun aikovan sanoa jotakin. »Ei pidä uskoa ihmisten puheita ja tietenkin se on liioittelua, mutta jotakin perää on huhupuheessakin. Ja niinkuin Hagert sanoi, juuri tällaista loppua saattoi Brunolle odottaakin. Se on jollakin tavoin luonnollisin loppu, mitä hänen kohdalleen voi ajatella. Se on kuin piste i:n päällä.»

      »Kuka siis on – tai oli – Bruno Rygseck?» kysyin it-sepintaisesti.

      Palmu kohotti hiukan kulmakarvojaan tietämättömyyttäni kummeksien. Hänen omat aivonsahan ovat kuin suunnaton muistiokaappi, josta hän lokero lokerolta poimii erehtymättömät tiedot jokaisesta Helsingin vähänkin tunnetusta henkilöstä. M i n ä en ole vielä niin pitkällä.

      »Bruno Rygseck», hän sanoi sanojaan tarkasti pun-niten, »oli Helsingin sekalaisen rahaylimystön verrattomasti pahin mätämuna. Hänen elämäntapansa olivat kaiken arvostelun alapuolella. Hänet olisi jo aikaa pitä-nyt sulkea johonkin hoitolaan. Mutta hän omisti osan Rykämön konsernin osakkeista.»

      Hän vaikeni ja jäi tuijottamaan eteensä, ikään kuin tämä olisi selittänyt kaiken. Tuokion kuluttua kysäisin varovasti:

      »Rykämön konserni? Mitä se sitten merkitsee?»

      Palmu hymyili hiukan ja ravisti päätään. »Sinä veto-at aina yliopistolliseen tutkintoosi ja nolaat mielelläsi minut, jos en osaa oikein tavata jokaista sivistyssanaa. Joskus maailmassa sinustakin tulee poliisiluutnantti tai vaikka mitä ja tulet minun huoneeseeni ja kiroilet siellä kuin kotonasi. Etkä kuitenkaan tiedä mitään sellaista, millä on todellista merkitystä. Rykämön konserni —» Hän kiihtyi hiukan. »Se merkitsee talouselämää, se merkitsee osaa niistä voimista, jotka hallitsevat tämän maan kehitystä, hitto vieköön, se kuuluu yleissivistykseen![10]»

      Kokki vilkaisi taakseen ja hymyili. Korvani alkoivat punoittaa. Palmu katsoi säälivästi minuun.

      »Minä pidän nyt sinulle pienen kansantaloudellisen luennon», hän sanoi, risti sormet rinnalleen ja kohotti katseensa tuumivasti ylöspäin. »Sillä tavoin voit paremmin antaa arvoa sille taustalle, mihin nyt odottamatta hetkeksi joudut. Sanon, hetkeksi, sillä lennät luultavasti yhtä nopeasti sieltä ulos kuin joudut sisäänkin. Sillä se on hyvin eksklu – esklu —»

      »Eksklusiivinen», autoin vaistomaisesti.

      »Niin juuri», vahvisti Palmu päätään nyökäten. »Siis: Rykämön konserni alkaa tämän Brunon isoisästä, nykyi-sen ukko Rygseckin isästä. Rahamaailmassa on epäilemättä luovia neroja niin kuin muillakin aloilla. Suotuisten olosuhteitten, sopivan ajankohdan lisäksi menestys, tar-koitan todella suurta menestystä, vaatii myös abnormissa määrässä erikoisominaisuuksia, joista toiset ovat myönteisiä, toiset kielteisiä. Sillä nerous ei koskaan ole puhtaasti myönteistä. Vanha ukko Rygseck oli tällainen rahamaailman nero viime vuosisadan loppupuoliskolla. Hän aloitti uransa laukkurina.»

      »Rygseck», sanoin nopeasti, »pitääkö kirjoittaa Ryggsäck?»

      Palmu nyökkäsi suopeasti päätään. »Aivan niin, ensimmäisen omaisuutensa luotuaan vanha ukko Rygseck tietysti ruotsalaisti[11]nimensä, niinkuin siihen aikaan oli tapana. Ehkä joku ivoillaan neuvoi nimeä Ryggsäck entiselle reppurille. Mutta ukon oikeinkirjoitustaito oli heikonlaista ja pysyi heikkona loppuun asti. Ensin hän kirjoitti nimensä fonteettisesti Ryksek ja hienonsi sitä myöhemmin, mutta ani harvoin hän osasi sen kirjoittaa yhtä lopulliseen muotoon kuin jälkeläiset. Vaikka eipä sillä ollut väliä, pankeille hänen nimensä merkitsi mil-joonia jo vanhan rahan aikana, kirjoittipa hän sen Rygsek tai Rykseck tai Ryggseck tai millä tavoin hyvänsä, kunhan he vain tunsivat, että ne olivat hänen omia ha-rakanvarpaitaan. Hän perusti tukkuliikkeitä, sahoja, maatilayhtiöitä, valimoita ja niin edespäin. Eikä hän syntyperäänsä häpeillyt, hän kerskaili sillä. Väitetään, että testamentissa oli erikoinen pykälä, jonka mukaan hänen ensimmäisen tuohikonttinsa täytyy ainaisesti riippua muistona Rykämön konsernin johtajanhuoneen seinällä. Sillä vanhoilla päivillään hän tietysti tuli omituiseksi, ja kun hän alkoi tehdä lahjoituksia ja kaikenlaista muutakin, otti vanhin poika, nykyinen ukko Rygseck, ohjakset käsiinsä. Konserni perustettiin ja pari viimeistä vuottaan ukko eli aivan näkymättömissä. Kerrotaan, että hänet pakolla eristettiin muusta maailmasta, vaikka se voi tietysti olla juttua. Hänen kuoltuaan konsernin nimi suomalaistettiin, pari jälkeläistä on kai myös ottanut suomalaisen nimen, ja testamentin mu-kaan konserni on nykyään perheyhtiö, jonka

Скачать книгу