LITMIR.BIZ

Скачать книгу

runoilla, – ja kreivittärenkin piirissä ollaan nyt kuohuksissa."

      "Mitenkä niin kuohuksissa?"

      "Kah, sire, kaikki naiset ovat hädissään de Guiche-parkaa kohdanneesta onnettomuudesta."

      "Hyvä Jumala, onko kreiville tapaturma sattunut?"

      "On, sire, hän on menettänyt toisen kätensä, saanut suuren haavan rintaansa ja makaa kuolemaisillaan."

      "Voi toki! Keltä sitä kuulit?"

      "Manicamp oli vastikään kantanut hänet erään Fontainebleaun lääkärin luo, ja huhu on levinnyt sieltä tänne."

      "Kantanut? Guiche-parka! Mutta miten se on tapahtunut?"

      "Niin, siinäpä kysymys, teidän majesteettinne."

      "Sanotpa tuon kerrassaan kummallisella äänellä, Saint-Aignan. Selitä minulle yksityiskohtaisesti… Mitä hän sanoo?"

      "Hän ei puhu mitään… sire, mutta toiset…"

      "Kutka toiset?"

      "Jotka olivat häntä kantamassa, sire."

      "Ja keitä he olivat?"

      "Minä en tiedä, sire; mutta herra de Manicamp tietää, ollen kreivin ystävä."

      "Kuten kaikkikin ovat", huomautti kuningas.

      "Eivät niinkään", tokaisi de Saint-Aignan, "te erehdytte, sire: ihan kaikki eivät ole herra Guichen ystäviä."

      "Mistä sen tiedät?"

      "Tahtooko teidän majesteettinne, että selitän suoraan?"

      "Tahdon tietysti."

      "No, luulen kuulleeni kahden aatelismiehen riitaantumisesta, sire."

      "Milloin?"

      "Tänä iltana, teidän majesteettinne käydessä illallispöytään."

      "Se ei merkitse mitään. Olen niin ankarin määräyksin kieltänyt kaksintaistelut, että kukaan ei rohjenne niitä rikkoa."

      "Jumala minua varjelkoon puolustamasta ketään!" huudahti de Saint-Aignan. "Puhun vain teidän majesteettinne käskemänä."

      "Sano siis, miten kreivi de Guiche haavoittui."

      "No, villikarjun väijytyksessä sen sanotaan sattuneen, sire."

      "Tänä iltana?"

      "Niin, nyt äsken."

      "Käsi menetettynä, haava rinnassa! Kuka hänen kanssaan oli metsästämässä?"

      "En tiedä, sire… Mutta herra Manicampin täytyy olla kaikesta selvillä."

      "Sinä salaat minulta jotakin, Saint-Aignan."

      "En mitään, sire, en mitään."

      "Selitä minulle siis tämä tapaturma. Johtuiko se ehkä musketin halkeamisesta?"

      "Mahdollista kyllä. Mutta ei, sire, nyt muistankin, että de Guichen pistooli löytyi panostettuna hänen viereltään."

      "Pistooli? Mutta eihän kai villikarjun pyyntiin varustauduta pistoolilla."

      "Sire, kerrotaan myös, että de Guichen hevonen on saanut surmansa ja että raato on vielä metsässä aholla."

      "Hevonen? De Guicheko lähtenyt villikarjun väijytykseen ratsain? En totisesti ymmärrä mitään puheestasi, Saint-Aignan. Missä onnettomuus on tapahtunut?"

      "Rochin-metsikössä, keskiaukiolla, sire."

      "Hyvä. Kutsuhan tänne herra d'Artagnan."

      De Saint-Aignan totteli, ja muskettisoturi ilmestyi tuotapikaa.

      "Herra d'Artagnan", määräsi kuningas, "te lähdette liikkeelle salaportaiden pikku veräjästä."

      "Kyllä, sire."

      "Nousette ratsaille."

      "Kyllä, sire."

      "Ja lähdette Rochin-metsikössä olevalle aholle. Tunnetteko paikan?"

      "Sire, olen kahdesti ollut siellä kaksintaistelussa."

      "Mitä!" huudahti kuningas hämmästyneenä vastauksesta.

      "Siihen aikaan kun kardinaali de Richelieu oli säätänyt sellaisesta kuolemanrangaistuksen, sire", selitti d'Artagnan levollisesti.

      "No, se on toista, monsieur. Menette siis sinne ja tutkitte paikan tarkoin. Siellä on mies haavoittunut, ja tapaatte kuolleen hevosen. Te lausutte minulle sitten käsityksenne tästä tapauksesta."

      "Hyvä on, sire."

      "On sanomattakin selvää, että tahdon kuulla oman mielipiteenne enkä sivullisten selityksiä."

      "Tunnin kuluttua ilmoitan sen, sire."

      "Kiellän teitä puhumasta kellekään mitään sillävälin."

      "Paitsi lyhtyä pyytääkseni", huomautti d'Artagnan.

      "Niin tietenkin", myönsi kuningas hymyillen tälle vapaapuheisuudelle, jota hän ei suvainnut muilla kuin muskettisoturien kapteenilla.

      D'Artagnan poistui pikkuportaille.

      "Kutsuttakoon nyt lääkärini", lisäsi Ludvig.

      Tämä saapui hengästyksissään kymmenen minuutin kuluttua.

      "Monsieur", käski kuningas, "te lähdette herra de Saint-Aignanin mukana, minne hän teidät vie, ja annatte minulle sitten lausuntonne sen potilaan tilasta, jonka tapaatte perillä."

      Henkilääkäri totteli sanattomana niinkuin tähän aikaan jo alettiin noudattaa Ludvig XIV: n määräyksiä, ja läksi huoneesta de Saint-Aignanin edellä.

      "Sinä, Saint-Aignan, lähetät luokseni Manicampin, ennen kuin lääkäri pääsee häntä puhuttelemaan."

      De Saint-Aignan poistui vuorostaan.

      155.

      D'Artagnan kuninkaan antamaa tehtävää suorittamassa

      Kuninkaan ryhtyessä viimemainittuihin toimenpiteisiin totuuden selvillesaamiseksi d'Artagnan riensi silmänräpäystäkään siekailematta talliin, sieppasi naulasta lyhdyn, satuloitsi itse hevosensa ja suuntasi kulkunsa hänen majesteettinsa ilmoittamalle paikalle. Lupauksensa mukaan hän ei ollut tavannut eikä puhutellut ketään, ja kuten mainitsimme oli hän tunnollisuudessaan mennyt niin pitkälle, että suoriusi matkaan kokonaan tallipoikien ja ratsaspalvelijain avutta. D'Artagnan oli niitä, jotka pitävät kunnia-asianaan toimia vaikeina hetkinä kaksinkertaisen tarmokkaasti.

      Annettuaan hevosensa laukata viisi minuuttia hän saapui metsään, sitoi ratsunsa lähimpään puuhun ja tunkeusi jalkaisin aukealle asti.

      Sitten hän alkoi samoilla lyhty kädessä pitkin ja poikin aholla, mittaillen ja tutkien, ja puolen tunnin etsiskelyn jälkeen hän palasi ääneti hevosensa luo ja tuli miettiväisenä käymäjalkaa linnaan.

      Ludvig odotteli työhuoneessaan. Hän oli yksin ja tuherteli lyijykynällä paperille rivejä, jotka d'Artagnan ensi silmäyksellä näki eri pitkiksi ja moneen kertaan korjailluiksi. Tästä hän päätteli niiden olevan runoa.

      Kuningas kohotti päätänsä ja huomasi kapteenin.

      "No, monsieur", virkkoi hän, "tuotteko minulle uutisia?"

      "Kyllä, sire."

      "Mitä olette nähnyt?"

      "Kerron teille todennäköisen asianlaidan, sire", vastasi d'Artagnan.

      "Minä halusin taattuja tietoja."

      "Tulen niin lähelle varmuutta kuin mahdollista. Aika oli sopiva sellaisiin tutkimuksiin kuin juuri olen tehnyt: illalla on satanut ja tiet olivat lionneet…"

      "Asiaan, herra d'Artagnan."

      "Sire, teidän majesteettinne oli minulle sanonut, että teitten risteyksessä Rochinin metsikössä oli kuollut hevonen. Aloitin siis teiden tutkimisella. Sanon teiden, koska aukeaman keskelle tullaan neljää eri tietä. Vain sillä, jota seurasin, oli

Скачать книгу