LITMIR.BIZ

Скачать книгу

prinssin lähetti saapunut?" änkkäsi Gaston, ja hänen levottomuutensa ei välttänyt ainoankaan läsnäolijan huomiota, joten yleinen uteliaisuus yltyi kaksin verroin.

      Monsieur kenties luuli joutuneensa takaisin onnekkaiden salaliittojen aikaan, jolloin oven käynti vavahdutti hänen sydäntään, – jolloin jokainen kirje saattoi sisältää valtiosalaisuuden, jokainen sanoma palvella pimeätä ja mutkallista vehkeilyä. Kenties myös herra prinssin suuri nimi Bloisin holvikattojen alla kehittäysi jättiläiskokoiseksi haamuksi.

      Monsieur työnsi lautasensa edemmäksi.

      "Annanko lähetin odottaa?" kysyi hra de Saint-Remy.

      Madamen silmänisku rohkaisi Gastonin vastaamaan:

      "Ei, tulkoon hän päin vastoin heti saapuville. Kuka hän muuten on?"

      "Tämän tienoon aatelismiehiä, varakreivi de Bragelonne."

      "Kas vain, hyvä on!.. Tuokaa hänet tänne, Saint-Remy, tuokaa."

      Ja tavanmukaisen arvokkaasti lausuttuansa nämä sanat Monsieur katseli erityiseen tapaan palveluskuntaan, jolloin kaikki – paashit, keittiövirkailijat ja saattolaiset – jättivät ruokaliinan, veitsen, pikarin, ja peräytyivät toiseen huoneeseen hätäisessä epäjärjestyksessä.

      Tämä pikku armeija avautui sitten heti kujaksi, jota myöten Raoul de Bragelonne herra de Saint-Remyn johtamana astui ruokasaliin.

      Henkilökunnan poistumisen myöntämä lyhyt yksinäisyyden hetki oli sallinut Monsieurin omaksua valtioviisaan sävyn. Hän ei kääntynyt tulijoihin päin, vaan odotti, kunnes hovimestari oli tuonut sanansaattajan vastapäätä häntä.

      Raoul pysähtyi pöydän alapään kohdalle, joutuen siten Monsieurin ja Madamen väliin. Siltä paikaltaan hän teki hyvin syvän kumarruksen Monsieurille ja toisen peräti nöyrän Madamelle; sitten hän suoristausi ja odotti Monsieurin puhuttelua.

      Prinssi puolestaan odotti ovenpuoliskojen tiukkaa sulkemista. Hän ei siitä varmistautuakseen tahtonut kääntyä katsomaan, sillä se ei olisi ollut arvokasta; mutta korviansa heristäen hän kuunteli lukon ritinää, joka hänelle lupasi ainakin näennäistä salaisuutensa säilymistä.

      Oven sulkeuduttua Monsieur kohotti katseensa varakreiviin ja aloitti:

      "Te kuulutte tulleen Pariisista, monsieur?"

      "Vastikään, monseigneur."

      "Miten kuningas jaksaa?"

      "Hänen majesteettinsa on kaikin puolin terveenä, monseigneur."

      "Entä kälyni?"

      "Hänen majesteettinsa leskikuningatar potee yhä pistoksia povessaan.

      Mutta jo kuukauden ajan on hänenkin vointinsa ollut parempi."

      "Mitä sanottiinkaan minulle, – että muka tulette herra prinssin asialla? Se oli varmasti erehdystä."

      "Ei, monseigneur: hra prinssi on antanut toimekseni tuoda teidän kuninkaalliselle korkeudellenne tämän kirjeen, ja odotan siihen vastausta."

      Raoulia oli hiukan kuohuttanut tämä kylmäkiskoinen ja pikkumainen vastaanotto; hänen äänensä oli huomaamattomasti alentunut tehokkaan hiljaiseksi.

      Prinssi unohti, että hän oli tämän salaperäisyyden aiheena, ja pelko valtasi hänet jälleen.

      Jäykin katsein hän vastaanotti Condén prinssin kirjeen, repi kuoren kuin olisi avannut epäiltävää kääröä ja kääntyi toisaanne lukemaan, jotta kukaan ei olisi voinut hänen kasvoistaan aavistaa sen vaikutusta.

      Madame tunsi melkein yhtä suurta huolestusta kuin prinssikin, jännittyneenä tarkastaen korkean puolisonsa jokaista liikettä.

      Järkkymättömänä ja isäntäväen huomion siirtymisestä hiukan vapaammalle mielelle päässeenä Raoul silmäili paikaltaan ja edessään olevasta avonaisesta ikkunasta puutarhaa ja sen lukuisia kuvapatsaita.

      "Kah, tämäpä mieluisa yllätys", huudahti äkkiä Monsieur riemastuneesti hymyillen, "ja herttainen kirje herra prinssiltä! Tässä, madame."

      Pöytä oli liian iso, jotta prinssi olisi ulottunut ojentamaan kirjettä puolisolleen. Raoul asettui joutuisasti välittäjäksi ja suoritti tehtävänsä niin soreasti, että Madame mielissään kiitti varakreiviä imartelevasti.

      "Tiedätte varmaankin kirjeen sisällön?" virkkoi Gaston Raoulille.

      "Kyllä, monseigneur; herra prinssi antoi minulle sanoman ensin suullisesti, mutta siten hänen korkeutensa näki paremmaksi kirjoittaa."

      "Kaunista käsialaa", sanoi Madame, "mutta minä en saa sitä luetuksi."

      "Lukisitteko te Madamelle, herra de Bragelonne", esitti herttua.

      "Niin, lukekaahan, minä pyydän, monsieur."

      Raoul alkoi lukea, Monsieurin uudestaan kohdistaessa sanomaan kaiken huomionsa.

      Kirje kuului seuraavasti:

      "Monseigneur! Kuningas lähtee rajalle; tietänette, että hänen majesteettinsa avioliitto on tulemassa solmituksi. Kuningas on suonut minulle kunnian toimia tällä matkalla majoitusmarsalkkana, ja kun tiedän, kuinka suuresti hänen majesteettiaan ilahduttaisi viettää päivä Bloisissa, rohkenen pyytää teidän kuninkaalliselta korkeudeltanne lupaa merkitä linnanne poikkeuspaikaksemme. Jos tämän pyynnön äkillisyys kuitenkin voisi tuottaa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne jotakin pulaa, niin suvainnette antaa minulle siitä tiedon sanansaattajani myötä, joka on saattueeseeni kuuluva aatelismies, varakreivi de Bragelonne. Matkasuunnitelmani riippuu teidän kuninkaallisen korkeutenne päätöksestä, ja Bloisin sijasta esittäisin viivähdettäväksi Vendômessa tai Romorantinissa. Rohkenen toivoa, että teidän kuninkaallinen korkeutenne käsittää pyyntöni lausutuksi hyvässä mielessä, ilmauksena rajattomasta kiintymyksestäni teihin ja halustani olla teille mieliksi."

      "Ei ole mitään mieluisampaa meille", sanoi Madame, joka lukemisen aikana oli useaankin kertaan neuvotellut puolisonsa kanssa katseiden välityksellä. "Kuningas täällä!" hän huudahti kenties hiukan kovemmin kuin olisi sopinut salaisuuden varjelemisen kannalta.

      "Monsieur", sai vuorostaan sanoiksi hänen korkeutensa, "kiittäkää prinssi de Condéta ja ilmaiskaa hänelle lämmin tunnustukseni mielihyvästä, jonka hän minulle suo."

      Raoul kumarsi.

      "Minä päivänä hänen majesteettinsa saapuukaan?" pitkitti Monsieur.

      "Kuningas saapuu kaiken todennäköisyyden mukaan tänä iltana, monseigneur."

      "Mutta miten olisi hän siis saanut tiedon, jos vastaukseni olisi ollut epäävä?"

      "Minun tuli ohjeitteni mukaan, monseigneur, kiireimmiten palata Beaugencyn kaupunkiin antamaan peruutusmääräys pikalähetille, joka vuorostaan olisi peräytynyt ilmoittamaan herra prinssille."

      "Hänen majesteettinsa on siis Orléansissa?"

      "Lähempänä, monseigneur: hänen majesteettinsa lienee tällä hetkellä jo saapunut Meungiin."

      "Hänellä on hovi mukanaan?"

      "Niin, monseigneur."

      "Unohdin muuten kysyä teiltä kuulumisia herra kardinaalista."

      "Hänen ylhäisyytensä näyttää olevan hyvissä voimissa, monseigneur."

      "Hänen sisarentyttärensä ovat kai hänen saattueessaan?"

      "Ei, monseigneur, hänen ylhäisyytensä määräyksen mukaan neidit de Mancini ovat matkalla Brouageen. He seuraavat Loiren vasenta rantaa, hovin tullessa oikeanpuolista rantaa myöten."

      "Mitä! Jättääkö mademoiselle Marie de Mancinikin hovin?" kysäisi Monsieur, jonka pidättelevä sävy alkoi höllentyä.

      "Mademoiselle Marie de Mancini eritoten", vastasi Raoul säveästi.

      Prinssin kalpeita poskia kirkasti hymyn vilahdus, huomaamattomana jäännöksenä hänen vanhasta mieltymyksestään häiriötä nostattaviin vehkeisiin.

      "Kiitän

Скачать книгу