LITMIR.BIZ

Скачать книгу

tällä kertaa, Planchet, meitä on kaksi, ja minä otan kaikki iskut omalle osalleni."

      "Monsieur, en sallisi…"

      "Sinä et voi olla mukana, Planchet, sillä siinä tapauksessa sinun olisi jätettävä kauppapuotisi."

      "Homma ei siis ole Pariisissa suoritettava?"

      "Ei."

      "Ahaa! Ulkomailla?"

      "Englannissa."

      "Oikea keinottelun maa tosiaan", myönsi Planchet; "tunnen sen hyvinkin… Olematta liian utelias saanen kysyä, mitä alaa hanke koskee, monsieur?"

      "Se on korjaushomma, Planchet."

      "Rakennustenko korjausta?"

      "Niin, rakentelua; me palautamme entiseen asuunsa Whitehallin."

      "Se on tärkeä yritys… Ja te luulette kuukauden riittävän?"

      "Minä vastaan siitä."

      "Se jää teidän asiaksenne, monsieur, ja kun te kerran ryhdytte siihen…"

      "Niin, se jää minun asiakseni. Olen saanut tarkat tiedot… kuitenkin tekisi mieleni neuvotella sinun kanssasi."

      "Liian suuri kunnia… minä en ymmärrä rakennustaidetta."

      "Olet väärässä, Planchet; sinä olet oivallinen arkkitehti – minun veroiseni – siihen tehtävään, mistä nyt on kysymys."

      "Kiitän…"

      "Tunnustan tunteneeni kiusausta tarjota osuuden kolmelle ystävälleni, mutta he ovat poissa kotoa… Ikävää kyllä, minä kun en tiedä rohkeampia ja älykkäämpiä miehiä."

      "Kas, näyttää siltä kuin tässä tulisi kilpailua, kiistaa mukaanpääsemisestä?"

      "Niin kylläkin, Planchet, niin kyllä…"

      "Olen kiihkeä kuulemaan yksityiskohtia, monsieur."

      "Kuuntele tarkoin, Planchet, mutta lukitse ensin kaikki ovet."

      "Kyllä, monsieur."

      Ja Planchet toimitti heidät lukkojen taa.

      "Hyvä! Tule nyt lähemmäksi."

      Planchet totteli.

      "Ja avaa ikkuna, jotta katuhälinä ehkäisee kaikkia mahdollisia kuuntelijoita."

      Planchet toteutti tämänkin varokeinon, ja huutojen, rätinän, haukunnan ja tömistelyn melu tunkeusi huoneeseen niin räikeänä, että d'Artagnan itsekin huumaantui. Hän tyhjensi sitten lasillisen valkoista viiniä ja aloitti seuraavasti:

      "Planchet, minulla on aatos."

      "Voi, monsieur, ei se olekaan ensi kertaa!" vastasi maustekauppias läähättäen jännityksestä.

      20.

      Millainen yhtiö perustetaan Kultaisessa Huhmaressa Rue des Lombardsin varrella herra d'Artagnanin aatoksen toteuttamiseksi

      D'Artagnan vaikeni toviksi, jollaikaa hän ei näyttänyt johtavan mieleensä vain yhtä aatosta, vaan koko ajatuselämänsä. Sitten hän jatkoi:

      "Voinen olettaa, hyvä Planchet, että olet kuullut puhuttavan Kaarlo I: stä, Englannin kuninkaasta?"

      "Tottahan toki, monsieur, kun te juuri läksitte Ranskasta toimittamaan hänelle apua ja hän oli vetää teidät mukanaan tuhoon, sortuessaan avustanne huolimatta."

      "Aivan oikein; näen, että sinulla on hyvä muisti, Planchet."

      "Hitto, monsieur, olisi kummallista, jos olisin sen unohtanut, vaikka muistini olisi kuinka huono! Ei semmoisia seikkailuja unohda, kun on kuullut Grimaudin, joka ei ole lainkaan puhelias muuten, kuvailevan, kuinka Kaarle-kuninkaan pää putosi, – kuinka te puoli yötä purjehditte miinoitetussa aluksessa ja näitte kunnon herra Mordauntin pulpahtavan vedenpinnalle kultakahvainen tikari rinnassaan."

      "On kuitenkin ihmisiä, jotka unohtavat sellaistakin, Planchet."

      "Voipi olla, kun eivät ole itse olleet näkemässä tai kuulleet Grimaudin kertovan."

      "No niin, sitä parempi; koska muistat tuon kaiken, niin minun tarvitsee vain huomauttaa, että Kaarle I: llä oli poika."

      "Luvallanne sanoen kaksikin, monsieur", muistutti Planchet. "Näin täällä Pariisissa toisen, Yorkin herttuan, hänen lähtiessään eräänä päivänä Palais-Royaliin, ja minulle vakuutettiin, että hän oli Kaarle I: n nuorempi poika. Vanhempaa ei minulla ole ollut kunnia nähdä; tunnen hänet vain nimeltä."

      "Juuri häntä koskee nyt hankkeemme, Planchet, – tätä vanhempaa poikaa, jota aiemmin nimitettiin Walesin prinssiksi ja joka nyt on Kaarle II, Englannin kuningas."

      "Kuningas ilman valtakuntaa, monsieur", korjasi Pianchet viisaasti.

      "Niin, Planchet, ja voit myös sanoa häntä onnettomaksi ruhtinaaksi, onnettomammaksi kuin on viheliäisinkään Pariisin katukulkuri."

      Planchet ilmaisi liikkeellään sitä jokapäiväistä sääliväisyyttä, jota muukalaiset saavat osakseen, kun heidän kanssaan ei luulla koskaan tultavan tekemisiin. Hän ei sitäpaitsi havainnut tässä valtiollis-tunteellisessa johdatuksessa vähäisintäkään vihjausta d'Artagnanin liikehommaan, ja tämä se etupäässä kiinnitti hänen mieltänsä. Yleensä hyvin ymmärtäen asioita ja ihmisiä d'Artagnan kyllä oivalsi Planchetin kannan.

      "Tulen nyt asiaan", hän sanoi. "Tämä nuori Walesin prinssi, kuningas ilman valtakuntaa, kuten sattuvasti sanot, on herättänyt harrastustani, Planchet, d'Artagnanin harrastusta. Olen nähnyt hänet kerjäämässä apua Mazarinilta, joka on halpamaisuuden perikuva, ja kannatusta Ludvig-kuninkaalta, joka on lapsi, ja ihmistuntijana johduin siihen käsitykseen, että sorretun kuninkaan älykäs katse, hänen koko olemuksensa jalous, kaikkia vastuksia uhmannut ylevyys ovat miehuullisen ihmisen ja oikean kuninkaan takeita."

      Planchet nyökkäsi hyväksyvästi, mutta tuo kaikki ei ainakaan hänen silmissään vielä ollenkaan valaissut d'Artagnanin hanketta. Jälkimmäinen pitkitti:

      "Johduinpa siitä järkeilemään näinikään – kuuntele tarkoin, Planchet, sillä me tulemme nyt asian ytimeen."

      "Kyllä kuuntelen."

      "Kuninkaita ei ole kylvetty maan päälle niin viljalti, että kansat löytävät heitä missä vain tarvitsevat. Tämä valtakunnaton kuningas on minun nähdäkseni talletettu jyvä, jonka täytyy heilimöidä johonkin aikaan, kunhan taitava, varovainen ja voimakas käsi kylvää sen ymmärtäväisesti, pitäen vaaria maaperästä, taivaasta ja vuoden vaiheesta."

      Planchet tyytyi yhä nyökäyttämään päätänsä, mikä osoitti, että hän ei vieläkään ollut selvillä.

      "'Pienoinen kuningasjyvä-parka!' sanoin itsekseni, ja minä ihan hellyin, Planchet; siitä johduin ajattelemaan tekeväni tyhmästi, ja sentähden tahdoin neuvotella sinun kanssasi, hyvä ystävä."

      Planchet punastui mielihyvästä ja ylpeydestä.

      "Pienoinen kuningasjyvä-parka! Minäpä otan sinut ja kylvän hyvään maahan."

      "Voi, hyvä Jumala!" äännähti Planchet tuijottaen entiseen herraansa kuin epäillen, tokko tällä oli täydet järjenlahjat tallella.

      "No, mikä tuli?" kysyi d'Artagnan; "sattuiko sinua?"

      "Ei, ei, monsieur."

      "Parkaisithan?"

      "Niinkö luulette?"

      "Olen varma siitä. Olisitkohan jo käsittänyt jutun?"

      "Tunnustan, herra d'Artagnan, että pelkään…"

      "Käsittäväsi?"

      "Niin."

      "Käsittäväsi, että minä tahdon kohottaa valtaistuimelle kuningas Kaarle II: n, jolla ei enää ole valtaistuinta? Niinkö?"

      Planchet hypähti rajusti tuolillaan.

      "Oi, oi!" änkkäsi hän tyrmistyneenä; "sitä te siis sanotte korjaukseksi?"

      "Niin,

Скачать книгу