LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ympärilleen varmistuakseen läsnäolijain kasvonilmeistä, oliko hänelle tahallaan tarkoitettu nöyryytystä, kun hän vastaanottosalissa näki yhtä korkeat nojatuolit varatuiksi itselleen, äidilleen, kardinaalille ja herttuaparille; sitä järjestelyä tosin kätki taitavasti joukon muodostama puolikehä. Mutta kun hän ei havainnut mitään kardinaalin välinpitämättömissä kasvoissa, ei mitään tietoisuutta äitinsä tai muiden katsannossa, istuutui hän alistuen, halukkaana asettumaan paikalleen kaikkien edellä.

      Aatelismiehet ja – naiset esiteltiin heidän majesteeteilleen ja kardinaalille.

      Kuningas huomasi, että hänen äitinsä kuten hänkin harvoin tunsi esiteltävien nimen, kun sitävastoin kardinaali ihmeellistä muistia ja mielenmalttia osoittaen aina huomaavaisesti puheli kunkin kanssa hänen tiluksistaan, esi-isistään tai lapsistaan, joista hän mainitsi joitakuita nimeltä; se hurmasi arvoisia maalaisjunkkareita ja vahvisti heissä käsitystä, että ainoastaan se on todellinen kuningas, joka tuntee alamaisensa, samaten kuin aurinko on vertaistaan vailla lämmön ja valon lähteenä.

      Nuori kuningas pitkitti senvuoksi opiskelua, johon hän oli kenenkään aavistamatta ryhtynyt jo aikaa sitten, ja silmäili tarkkaavasti kasvoja, jotka olivat hänestä ensin tuntuneet mitä vähäpätöisimmiltä ja jokapäiväisimmiltä, yrittääkseen keksiä niiden piirteistä jotakin.

      Tarjottiin illallinen. Rohkenematta pyytää sitä setänsä vieraanvaraisuudelta oli kuningas odottanut ateriaa kärsimättömästi. Tällä kertaa hän saikin osakseen kaiken kunnian, mikä kuului ainakin hänen ruokahalulleen, jollei arvolleen.

      Kardinaali tyytyi kuihtuneilla huulillaan koskettamaan lihalientä, joka tarjottiin kultaisessa kulhossa. Kaikkivaltias ministeri, joka oli leskikuningattarelta vallannut holhoushallituksen ja kuninkuuden, ei ollut saanut luonnolta varatuksi itselleen hyvää vatsaa.

      Itävallan Anna poti jo silloin syöpää, joka vuosien kuluttua vei häneltä hengen, ja hän ei nauttinut juuri enempää ravintoa kuin kardinaalikaan.

      Mitä Monsieuriin tulee, joka oli vielä ihan kuohuksissaan maalaiselämässään sattuneesta suuresta tapauksesta, niin hän ei maistanut muruakaan.

      Madame yksin piti aito lotrinkilaisena puoliaan hänen majesteettinsa tasalla, niin että Ludvig XIV, jonka olisi täytynyt ilman tätä pöytäkumppania esiintyä melkein ainoana aterioitsijana, tunsi suurta kiitollisuutta ensiksikin emäntäänsä ja toisessa sijassa tämän hovimestaria herra de Saint-Remyä kohtaan, joka oli tosiaan kunnostautunut erinomaisesti.

      Aterian päätyttyä kuningas Mazarinilta hyväksyvän eleen saadessaan nousi pöydästä ja alkoi herttuattaren kehoituksesta käyskennellä seurayleisön riveissä.

      Naiset huomasivat silloin – on asioita, joissa naiset ovat yhtä eteviä Bloisissa kuin Pariisissa, – että Ludvig XIV: llä oli rivakka ja rohkea katse, joka takasi todellisille suloille kunnollisen arvostelun. Herrasmiehet puolestaan havaitsivat, että hän oli ylväs ja ylpeä, – että hän mielellään pani ne katseet painumaan, jotka liian kauan tai tiukasti tähystivät häntä, ja se tuntui ennustavan hallitsijaa.

      Kuningas oli edennyt noin kolmanneksen kierroksestaan, kun hänen korviinsa sattui hätkähdyttävä sana, jonka hänen ylhäisyytensä lausui keskustellessaan Monsieurin kanssa.

      Tämä sana oli naisen nimi.

      Hän ei nyt kuullut tai oikeastaan kuunnellut enää mitään muuta, ja laiminlyöden sen kaaren piiriä, joka odotti hänen käyntiään, hän tahtoi vain nopeasti suoriutua käänteen viimeisistä seisojista.

      Monsieur oli kohteliaan hovimiehen tavoin tiedustanut kardinaalilta hänen ylhäisyytensä sisarentyttärien vointia. Kardinaalin luo oli nimittäin saapunut Italiasta viisi tai kuusi vuotta aikaisemmin kolme sisarentytärtä, neidit Hortense, Olympe ja Marie de Mancini.

      Näiden vointia siis Monsieur kysyi: hän sanoi pahoittelevansa, ettei saanut vastaanottaa heitä enon keralla. He olivat varmaankin varttuneet niissä kauneuden ja sulojen lupauksissa, joita Monsieur oli heissä havainnut nähdessään heidät viimeksi.

      Kuninkaan huomiota oli ensiksi herättänyt ilmeinen vastakohtaisuus näiden kahden keskustelijan äänessä. Monsieur puhui tyynesti ja luonnollisesti, kun sitävastoin Mazarin vastasi kimakasti korottaen tavallista äänensävyään.

      Olisi voinut luulla, että hän halusi toimittaa sanansa peremmälle sellaisen kuulijan korvaan, joka oli loittonemassa liiaksi.

      "Monseigneur", hän vastasi, "neideillä on vielä koko kasvatuksensa päättämättä; heillä on velvollisuuksia hoidettavina, heidän tulee omaksua varsinainen asemansa elämässä. Oleskelu nuorekkaassa ja loisteliaassa hovissa herättää heissä hiukan huikentelevaisuutta."

      Viime määritelmä sai kuninkaan surumielisesti hymyilemään. Hovi oli kyllä nuorekas, mutta kardinaalin saituus oli pitänyt hyvää huolta siitä, että se ei suinkaan ollut loistelias.

      "Eihän teillä toki liene tarkoituksena", huomautti Monsieur, "panna heitä luostariinkaan tai tehdä heistä porvarisneitosia?"

      "Ei suinkaan", selitti kardinaali tehostaen italialaista ääntämistänsä, niin että se vienosta ja pehmeästä soinnustaan kävi käreäksi ja värähteleväksi, "ei suinkaan. Minulla on vakaa aikomus naittaa heidät, ja niin edullisesti kuin mahdollista."

      "Tilaisuuksista ei tule puutetta, herra kardinaali", virkkoi Monsieur hyväntuulisesti kuin kauppias, joka onnittelee ammattiveljeään.

      "Toivoakseni ei, monseigneur, olletikin kun Jumala on antanut heille sekä viehkeyttä että älyä ja kauneutta."

      Tämän keskustelun aikana Ludvig XIV Madamen johtamana suoritti loppuun esittelykierrostaan, kuten sanottu.

      "Mademoiselle Arnoux", lausui herttuatar esitellessään hänen majesteetilleen kookkaan, kahdenkolmatta ikäisen, vaaleaverisen neitosen, jota olisi maalaisjuhlassa luullut pyhäpukuiseksi talonpoikaistytöksi, "soitonopettajattareni tytär."

      Kuningas hymyili. Madame ei ollut koskaan kyennyt tapaamaan neljää oikeata nuottia peräkkäin violalla tai klaverilla.

      "Mademoiselle Aure de Montalais", pitkitti Madame, "hyvää syntyperää ja tunnollinen palvelustoimissaan."

      Tällä kertaa ei hymyillyt kuningas, vaan esitelty nuori tyttö, kun hän ensi kerran elämässään kuuli saavansa noin kunniakkaan mainelauseen Madamelta, joka tavallisesti ei häntä suurestikaan hemmoitellut.

      Samalla Montalais, vanha tuttavamme, teki hänen majesteetilleen peräti nöyrän kumarruksen, yhtä paljon kunnioituksesta kuin pakostakin, sillä hänen oli salattava myhäilevien huultensa värveitä, joille kuningas ei varmaankaan olisi voinut oivaltaa oikeata selitystä.

      Juuri tänä hetkenä kuningas kuuli sanan, joka säpsähdytti häntä.

      "Ja mikä on kolmannen nimi?" kysyi Monsieur.

      "Marie, monseigneur", vastasi kardinaali.

      Tällä sanalla näytti olevan ikäänkuin taikavoima, sillä kuningas vavahti rajusti, kuten jo mainitsimme, ja vetäen Madamen keskemmälle piiriä kuin tehdäkseen hänelle jonkun kahdenkeskisen kysymyksen, vaikka hän todella vain tahtoi lähestyä kardinaalia, hän naurahtaen virkkoi asiakseen puoliääneen:

      "Tätirouvaseni, maantiedonopettajani ei saanut minulle selviämään, että Blois oli näin kaukana Pariisista."

      "Kuinka niin, hyvä sukulaiseni?" kysyi Madame.

      "Näyttäähän tosiaan siltä, että muodit tarvitsevat useita vuosia ehtiäkseen tänne saakka. Katselkaa vain näitä neitosia!"

      "No niin, tunnen heidät kyllä."

      "Jotkut heistä ovat sieviä."

      "Älkää sanoko sitä kovin äänekkäästi, muutoin saatatte heidät päästään pyörälle."

      "Malttakaa, malttakaa, hyvä täti", pyysi kuningas hymyillen, "sillä lauseeni jälkimmäinen osa oikaisee edellistä. No niin, hyvä täti, toiset näyttävät vanhoilta ja toiset rumilta pelkästään kymmenen vuotta vanhan muodin johdosta."

      "Mutta,

Скачать книгу