Prinssi ja kerjäläispoika - Марк Твен

Скачать книгу

ja minä en saa nauttia tätä ikävöittyä iloa. Mutta joutukaa, joutukaa! Antakaa toisten toimittaa tämä onnellinen tehtävä, koska se on kielletty minulta. Minä annan valtiosinettimen teille valtuudeksi; valitkaa itse se, joka toimittaa vahvistamisen sinetillä, ja käykää toimeen. Mutta joutukaa! Ennekun aurinko nousee ja laskee taas, tuokaa minulle hänen päänsä, että mun silmäni saavat siitä iloita."

      "Niinkuin kuningas käskee, niin pitää tapahtuman. Suvaitseeko teidän majesteettinne määrätä, että sinetin jätetään minulle, niin että minä voin välimmiten ryhtyä toimeen."

      "Sinetin? Kuka muu pitää sinetintä kuin te?"

      "Kuten teidän majesteettinne suvaitsee muistaa, otitte te sen multa kaksi päivää sitten, jolloin te sanoitte, ettei se tulisi enään käytäntöön, ennenkun teidän oma kuninkaallinen kätenne tulisi käyttämään sitä Norfolkin herttuan tuomion alla."

      "Niin, niin tein totta tosiaan. Muistan sen nyt… Mutta mihin minä sen panin?.. Mä olen hyvin heikko. Niin usein näinä päivinä mun muistini on tahtonut minut pettää – Se on merkillistä, merkillistä – "

      Kuningas vaipui vaipumistaan epäselvään muminaan, ravistellen tuon tuostakin kehnoa, harmaata päätään ja kokien epätoivoisena muistaa mihin oli kätkenyt sinettimen. Viimein lordi Hertford polvistui ja tarjosi tiedoksi —

      "Teidän majesteettinne, täällä on, jos saan olla niin rohkea ilmoittamaan, useampia, jotka minun kanssani muistavat, kuinka te jätitte valtakunnan sinettimen hänen korkeutensa Walesin prinssin käsiin säilytettäväksi siihen päivään, kun – "

      "Totta, aivan totta!" keskeytti kuningas. "Noutakaa se! Joutukaa, aika rientää!"

      Lordi Hertford lensi Tomin luo, mutta palasi ennen pitkää takaisin, huolestuneena ja tyhjin käsin. Hän kertoi matkansa tuloksen, lausuen —

      "Se surettaa minua, herrani ja kuninkaani, tuodakseni niin huonoja ja epämiellyttäviä sanomia; mutta se on Jumalan tahto, että prinssin onneton tila vielä jatkuu, ja hän ei voi muistaa, että hän on vastaanottanut sinettimen. Niin tulin minä pikaisimmasti takaisin tätä asiaa ilmoittamaan, ajatellen, että se olisi kalliin ajan haaskaamista ja samalla vähäisestä arvosta, jos etsiskeltäisiin läpi tuon pitkän jonon huoneita ja saleja, jotka kuuluvat hänen kuninkaallisen korkeut – "

      Huokaus kuninkaan suusta keskeytti my lordin tässä. Hetken perästä sanoi hänen majesteettinsa syvällä synkeydellä äänessään —

      "Älkää kiusatko lapsi parkaa enää. Jumalan käsi makaa raskaana hänen päällänsä, ja minun sydämmeni on sulava rakastavasta säälistä häntä kohtaan, ja minä suren, etten voi kantaa hänen taakkaansa omilla vanhoilla, kovasti painetuilla hartioillani ja siten saattaa hänelle rauhaa."

      Hän sulki silmänsä, rupesi mumisemaan jotakin ja hiljeni pian. Hetken päästä avasi hän silmänsä jälleen ja tuijotti elottomasti ympärilleen, kunnes hänen silmäyksensä sattui polvistuvaan lordkansleriin. Paikalla hänen kasvojaan punasi vihan vimma —

      "Mitä, oletteko täällä vielä? Jumalan kunnian kautta, jos ette heti tule selville tuon kavaltajan asiassa, on teidän hiippanne pian saava lepopäivän huomenna, kun puuttuu pää, jota voitaisiin sillä koristaa!"

      Kansleri vapisi ja vastasi —

      "Hyvä majesteetti, rukoilen armoa! Odotin vain sinetintä."

      "Oletko sä menettänyt järkesi, mies? Pieni sinetin, jonka mä muinoin aina otin mukaani ulkomaille, on minun aarreaitassani. Ja koska suuri valtakunnan sinetin on hukassa, eikö tämä kelpaa? Ootko sä menettänyt järkesi? Saat mennä! Ja kuule nyt: älä tule takaisin, ennenkun sulla on hänen päänsä mukanas."

      Kansleri parka oli nopsa poistumaan tästä vaarallisesta seurasta. Komitea ei liioin hukannut aikaansa, vaan antoi kuninkaallisen vahvistuksen tuon orjamaisen parlamentin työlle ja määräsi huomispäivän ensimmäisen Englannin päärin, tuon onnettoman Norfolkin herttuan mestauspäiväksi.

      YHDEKSÄS LUKU

      Juhlakulku joella.

      Kello yhdeksän illalla loisti laaja joenpuoleinen osa palatsista häikäisevästä valosta. Joki itse oli, niin kauvas kuin silmä kannatti City'in päin, niin tiheästi peitettynä soutuveneillä ja huvialuksilla, kaikki koristettuina värillisillä lyhdyillä ja aaltojen hiljaisesti tuudittamina, että joki oli hehkuvan, äärettömän puutarhan kaltainen, jonka kukkasia kesätuuli hiljaa liikutteli. Suuri terassi kivipenkereineen, joka johti alas jokeen ja oli kylliksi tilava saksalaisen ruhtinaskunnan koko armeijalle heilua, se kelpasi nähdä, rivineen kuninkaallisia partuskamiehiä loistavissa tamineissa ja joukkoineen kalliisti puettuja palvelijoita, jotka juoksivat ylös alas, edestakaisin valmistuksien hommissa.

      Nyt annettiin eräs komento, ja heti katosi jokainen elävä sielu penkeriltä. Ilma kävi oikein raskaaksi odotuksen ja jännityksen hiljaisuudesta. Niin kauvas kuin silmä kantoi, saattoi nähdä ihmislaumojen nousevan veneissä, varjostavan silmiään lyhtyjen ja soihtujen valosta ja tarkkaavan palatsia.

      Jono, jossa oli neljä- tai viisikymmentä huvialusta, laski ylöspäin rappusiin. Ne olit rikkaasti kullatut ja niiden korkeat keulat ja perät kaunistetut taiteellisilla veistoksilla. Muutamat näistä veneistä olit koristetut lipuilla ja viirikkeillä, toiset, kultakankailla ja verhoilla, joissa oli koruompeloituja vaakunakilpiä; toiset taasen silkkilipuilla, joissa oli lukemattomia pieniä kulkusia, jotka päästelivät hillittyjä säveliä iloisaa soitantoa joka kerta kun tuulenviimat välähtelit lipuissa; toisilla, joilla oli vielä korkeampi vaatimus, ne kun kuuluivat aatelisille prinssin lähimmässä ympäristössä, oli laitansa ihailtavasti kaunistettu kilvillä, joissa vaakunat loistivat tuhansin sätein. Jokaista valtiovenettä hinasi tenderi. Paitsi soutajia oli joka tenderissä joukko aseenkantajia kiiltävissä kypärissä ja rintahaarniskoissa sekä soittokunta.

      Odotetun juhlakulkueen etujoukko, komppania partuskamiehiä, ilmestyi nyt suurelle portille. "Ne olit puetut musta- ja ruskeajuomuisiin housuihin, samettilakkeihin, joiden sivuissa oli hopearuusuja, költereihin ruskeanpunaisesta ja sinisestä verasta, jotka oli koristettu sekä edestä että takaa kolmella kultaan kudotulla höyhenellä, prinssin vaakunalla. Heidän partuskasauvansa olit peitetyt tulipunaisella sametilla, kiinnitettynä kultanauloilla, sekä koristetut tupsuilla. Jakautuen oikealle ja vasemmalle, muodostivat he kaksi pitkää riviä, jotka ulottuivat palatsin portilta veden reunaan saakka. Paksun, raitaisen kankaan eli maton käärivät sitten auki ja asettivat alas näiden rivien väliin prinssin kulta- ja purppurapukuihin puetut palvelijat. Kun tämä oli tehty, kaikui sisältäpäin torvien alkusoitto. Vilkas vastine vyörähti soittokunnilta veden päällä, ja kaksi marsalkkaa, valkoiset airueensauvat kädessä, astui hitailla ja juhlallisilla askelilla portista. Heitä seurasi upseeri pitäen kansalaissauvaa, hänen perästään tuli toinen kantaen City'n miekkaa; sitten useampia virkamiehiä City'n suojeluskunnasta, täydessä paraatipuvussa ja kunniamerkkeillä hihoissaan; sitten sukkarihman tähtikunnan marsalkka airuetakissaan; sitten useampia ritaria Bathin tähtikunnasta, jokaisella valkoinen nauha hihoissaan; sitten esquirit; sitten tuomarit tulipunaisissa puvuissaan ja lakeissaan; sitten Englannin lordkansleri tulipunaisessa kaapussaan, joka oli auki edestä ja reunustettu oravannahoilla; sitten lähetyskunta kaupunginvanhimmista punaisissa vaipoissaan; ja sitten päämiehet muutamista ammattikunnista, heidän juhlapuvuissaan. Nyt tuli kaksitoista Ranskan herraa loistavissa puvuissa, se on: valkoisissa, kullalla ripsoitetuissa damastiröijyissä, lyhyissä, punaisissa samettivaipoissa, jotka oli reunustettu orvokinvärisellä taftisilkillä, ja lihankarvaisissa polvihousuissa; ja he astuivat rappusia alaspäin, he kuuluivat Ranskan lähettilään seurueeseen, ja heitä seurasi kaksitoista herraa Espanjan lähettilään saattojoukosta, puettuja mustaan samettiin ilman mitään muuta koristusta. Niiden perästä tuli useampia Englannin aatelismiehiä seurueineen."

      Uusi torvien soitto kaikui sisältäpäin; ja prinssin eno, tuo sittemmin niin mahtava Sommerset'in herttua, astui portista ulos, puettuna "takkiin mustasta kullatusta kirjosilkistä ja vaippaan tulipunaisesta satiinista, joka oli kullalla kirjaeltu ja hopeaisella verkolla päällystetty." Hän kääntyi takaisin, riisui höyhentöyhtöisen päähineensä,

Скачать книгу