LITMIR.BIZ

Скачать книгу

onnettomuutensa harrastajat suutelevat loordi Capelin tapaan pyövelin kirvestä, joka on katkaissut heidän herransa pään.

      – No niin, hyvät herrat, te kaikki tiedätte, että Englanti kiirehti liiaksi. Kuningas Kaarlo I tosin kuoli mestauslavalla; mutta Kaarlo II, hänen poikansa, kuoli valtaistuimella.

      – Odottakaa, odottakaa, messieurs; sillä ajat alkavatkin jo käydä otollisiksi.

      – Te tahdotte hävittää liljat. Meidän kaikkien kilpikirjoituksenamme on lilia pedlbus destrue, mutta on välttämätöntä, ettei ainoakaan juuri säily jättämään Ludvig Hurskaan kukkaselle uudelleenpuhkeamisen toivoa. Te tahdotte hävittää kuningasvallan? Jotta kuningasvalta iäksi kukistuisi, on välttämätöntä, että sen lumousvoima ja olemus heikkenevät. Te tahdotte hävittää kuningasvallan? Odottakaa, kunnes kuninkuus ei enää ole pappisvirka, vaan pelkkä maallinen toimi, kunnes sitä ei enää harjoiteta temppelissä, vaan kauppakojussa. Sillä se mikä kuninkuudessa on pyhintä, Jumalan ja kansojen kautta vuosisatojen säätämä laillinen kruununperimys, on ainaiseksi katkeava! Odottakaa, odottakaa! Tämä voittamaton, tuo ylipääsemätön este, joka on asetettu meidän, mitättömien ihmisten, ja noiden melkein jumalallisten olentojen välille, tuo laillisuudeksi nimitetty raja, jonka yli kansat eivät ole uskaltaneet astua, majakan tavoin välkkyvä sana, joka tähän asti on kuningasvallan suojellut haaksirikolta, tuo sana on sammumassa sallimuksen salaperäisestä henkäyksestä.

      – Niin, dauphine, joka on kutsuttu Ranskaan jatkamaan keisarillisen veren sekoituksella kuningasten sukua, prinsessa, joka jo vuosikauden on ollut naimisissa Ranskan valtaistuimen perijän kanssa… Tulkaa lähemmäksi, messieurs, sillä minä pelkään, että sanani kaikuisivat teidän piirinne ulkopuolelle.

      – No sitten? – kysyivät nuo kuusi päällikköä levottomina.

      – Niin, hyvät herrat, kruununprinsessa on vielä neitsyt! Kaamea sorina, joka olisi karkoittanut pakosalle maailman kaikki kuninkaat, sillä niin paljon kiukkuista iloa ja kostonriemua siihen sisältyi, purkautui kuolettavana usvana näiden kuuden melkein toisiaan koskettavan henkilön muodostamasta ahtaasta ryhmästä, jonka yli kumartui puhujalavallaan seisovan Balsamon pää.

      – Asiain näin ollen, – jatkoi Balsamo, – voimme olettaa kaksi mahdollisuutta, jotka kumpikin ovat pyrkimyksillemme yhtä edulliset.

      – Ensimäinen on, että dauphine jää hedelmättömäksi, ja silloin suku sammuu, eikä tulevaisuus tuota ystävillemme taisteluja, vaikeuksia eikä huolia. Tälle kuoleman jo edeltäkäsin merkitsemälle suvulle tapahtuu niinkuin Ranskassa aina, kun kolme saman suvun kuningasta on seurannut toisiaan valtaistuimella. Niin tapahtui Filip Kauniin pojille: Ludvig Toraisalle, Filip Pitkälle ja Kaarlo IV: lle, jotka kuolivat jälkeläisittä, oltuaan kaikki kolme vallassa. Samoin tapahtui Henrik II: n pojille: Frans II: lle, Kaarlo IX: lle ja Henrik III: lle, jotka myöskin kuolivat jälkeläisittä, sitten kun kaikki kolme olivat hallinneet. Heidän tavallaan nykyinen dauphin sekä Provencen kreivi ja Artois'n kreivi hallitsevat kaikki kolme, ja kaikki kolme kuolevat lapsettomina, kuten edellämainitut ovat kuolleet; se on kohtalon laki.

      – Sitten, niinkuin Kaarlo IV: n, Capet suvun viimeisen edustajan jälkeen tuli edellisten kuninkaitten syrjäsukulainen Valois'n Filip VI, niinkuin Henrik III: n jälkeen, joka oli viimeinen Valois'n suvusta, tuli edellisen suvun sivuhaarasta Bourbonin Henrik IV, samaten Artois'n kreivin jälkeen, joka on kohtalon kirjaan merkitty viimeisenä vanhemman sukuhaaran kuninkaana, seuraa ehkä joku Cromwell tai Wilhelm Oranialainen, ollen vieras joko suvulle tai luonnolliselle vallanperimys-järjestykselle.

      – Tätä lupaa meille ensimäinen otaksuma.

      – Toinen mahdollisuus on, että kruununprinsessa ei jää hedelmättömäksi. Siinä juuri onkin sadin, johon vihollisemme suin päin syöksyvät, luullen meidät siihen pyydystävänsä. Oh, jos tämä ruhtinatar ei jää hedelmättömäksi, jos dauphine tulee äidiksi, silloin kaikkien riemuitessa hovissa – luullessaan Ranskan kuningasvallan lujittuneen – voimme mekin riemuita; sillä meidän hallussamme on niin hirveä salaisuus, että mikään tenhovoima, mikään mahti, mitkään ponnistukset eivät voi vaimentaa rikoksia, jotka tämä salaisuus kätkee, eivätkä kykene lieventämään onnettomuutta, joka tulevalle kuningattarelle tästä raskaudesta koituu. Sillä perillisen, jonka hän lahjoittaa valtaistuimelle, todistamme me helposti äpäräksi, tuon raskauden julistamme aviorikoksesta johtuneeksi. Tässä onnistumme siihen määrin, että verrattuna keinotekoiseen onneen, jonka taivas näyttää heille suoneen, hedelmättömyys olisi ollut Jumalan lahja. Senvuoksi minä pidätyn, hyvät herrat; senvuoksi minä odotan, arvoisat veljet; senvuoksi katson hyödyttömäksi tällä hetkellä päästää valloilleen kansan intohimoja, joita käytän vaikuttavasti, kun aika on tullut.

      – Nyt, hyvät herrat, tunnette tämänvuotisen työn; näette miinojen edistymisen. Varmistukaa siis, että onnistumme vain niiden nerolla ja rohkeudella, jotka toimivat silminä ja aivoina, niiden uupumattomuudella ja työllä, jotka, edustavat käsivarsien voimaa, ja vihdoin niiden uskolla ja hartaudella, joiden povessa sykkii liikkeemme sydän.

      – Käsittäkää ennen kaikkea se sokean kuuliaisuuden välttämättömyys, joka saa ylimestarinnekin uhraamaan henkensä veljeskunnan säännöille niin pian kuin säännöt sitä vaativat.

      – Nyt arvoisat herrat ja rakastetut veljet, päättäisin istunnon, ellei olisi vielä eräs viittaus lausuttavana virheen johdosta.

      – Suuri kirjailija, joka saapui tänään luoksemme ja joka olisi yhtynyt meihin, ellei erään veljemme ajaton into olisi peloittanut tuota arkaa sielua, se suuri kirjailija, sanon, oli oikeassa kokousta vastaan, ja minä pahoittelen onnettomuutena, että vieras siten ojentelee veljiemme erästä osaa, joka tuntee huonosti säädöksemme eikä ollenkaan tunne päämääräämme.

      – Rousseau, joka kirjojensa viisasteluilla on vienyt voiton yhdistyksemme totuuksista, osoitti erään vian, jonka raivaisin pois tulella ja miekalla, ellen vielä toivoisi voivani sitä vakuuttamisella parantaa. Erään veljemme itserakkaus ilmeni meille turmiolliseen suuntaan. Hän saattoi meidät haastelussa alakynteen; mitään sellaista ei toivoakseni enää tapahdu, muutoin minun on ryhdyttävä kuritoimenpiteisiin.

      – Nyt, hyvät herrat, levittäkää uskoa lempeydellä ja vakuuttamisella; kylväkää sitä vihjaamalla älkääkä tyrkyttämällä; älkää työntäkö sitä vastahakoisiin sieluihin nuijan ja kirveen iskuilla kuin inkvisiittorit pyövelin vaajoja. Muistakaa, että me tulemme suuriksi vasta sitten, kun meidät on tunnustettu hyviksi, ja että meidät tunnustetaan hyviksi vain silloin, kun osoittaudumme kaikkea meitä ympäröivää paremmiksi. Muistakaa vielä, että meidän keskuudessamme hyvät ja parhaat eivät ole mitään ilman tietoa, taitoa ja uskoa, eivätkä todellakaan mitään niiden edessä, jotka Jumala on erityisellä sinetillä leimannut ihmisten käskijöiksi ja valtakunnan hallitsijoiksi.

      – Hyvät herrat, istunto on päättynyt.

      Nämä sanat lausuttuaan Balsamo peitti päänsä ja kääriytyi viittaansa. Jokainen vihityistä läksi silloin vuoronsa jälkeen yksinään ja äänettömänä, jotta ei herättäisi epäluuloja.

      4. Ruumis ja sielu

      Viimeinen, joka jäi mestarin pariin, oli kirurgi Marat. Hän lähestyi nöyrästi ja hyvin kalpeana peloittavaa puhujaa, jonka mahti oli rajaton.

      – Mestari, – kysyi hän, – olenko siis todellakin tehnyt virheen?

      – Hyvin suuren, monsieur, – vastasi Balsamo; – ja pahinta on, että te ette usko sellaista tehneenne.

      – Niinpä kyllä, sen tunnustan; en ainoastaan ole uskomatta, että olen tehnyt virheen, vaan uskon puhuneeni niinkuin pitää.

      – Ylpeyttä, ylpeyttä! – mutisi Balsamo. – Ylpeyden paholaisen tuhoisaa kuiskailua! Ihmiset tahtovat taistella sairaan suonissa hehkuvaa kuumetta vastaan, ruttoa vastaan vedessä ja ilmassa; mutta he antavat ylpeyden juurtua niin syvälle sydämeensä, että he eivät kykene sitä kitkemään pois.

      – Oi,

Скачать книгу