LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ja ihmisluonteesta terävä-älyisen psykologin ja kokeneen maailmanmiehen taidolla. Nämä pienoispiirrokset, jotka tunnetaan nimellä "Essays" ja jotka ovat useammassa kuin sadassa painoksessa levinneet englanninkielisessä maailmassa, epäilemättä ansaitsevat tulla meilläkin tunnetuiksi.

      Tosin Baconin ansiot näyttävät sangen mitättömiltä, jos hänen systeemiänsä vertaamme esim. Spencerin taikka Comten systeemeihin. Samoin, jos yksipuolisesti kysymme, mitä hän itse sai aikaan tieteellisen luonnontutkimuksen alalla. Mutta häntä onkin punnittava hänen oman aikansa vaa'alla. On huomattava, että se, mitä nyt saatetaan opettaa meidän koulujemme alaluokilla, oli osiksi tai kokonaankin tuntematonta Baconin aikalaisille. Mutta juuri siihen perustuu Baconin merkitys, että se, minkä myöhempien aikojen tutkimus on voittanut ja saavuttanut, on Baconin vetämien rajojen sisäpuolella ja hänen viitottamallansa suunnalla, joten Baconilla filosofina on aina pysyvä arvo, pysyvämpi vielä kuin esim. Voltairella valistuksen filosofina. Mutta vaikka onkin totta, että Voltairen kirjalliset tuotteet, erittäinkään hänen novellinsa eivät tunnu meidän aikamme lukijasta kovinkaan hämmästyttäviltä, niin olivat ne enemmänkin kuin riittäviä siihen tarkotukseen, mihin Voltaire niitä käytti. Samaa, ja vielä paremmalla syyllä, on sanottava Baconin kirjotuksista, mikäli on kysymys niitten merkityksestä uudemman filosofian ja luonnontieteitten kehitykselle.

Suomentaja.

      TOTUUDESTA

      Mikä on totuus, sanoi Pilatus ivaten eikä jäänyt odottamaan vastausta. Häilyväisyys ja epämääräisyys mielipiteisiinsä nähden todellakin saattaa tuntua muutamista huvittavalta, sellaisista nimittäin, jotka pitävät uskoa kahleena vapaudelleen, haittana, joka rajottaa vapaata tahtomista sekä ajatuksen että toiminnan alalla. Ja vaikka sellaisten ajattelijoiden1 lahkot jo lienevätkin sukupuuttoon hävinneet, on silti vieläkin joitakin selitteleviä älyniekkoja, jotka ovat samaa maata, vaikk'ei heidän suonissaan virtaakaan niin vahva veri kuin heidän muinaisten hengenheimolaistensa. Mutta se, mikä tekee valheet niin yleisesti suosituiksi, ei ole yksinomaan se vaikeus ja ne ponnistukset, mitkä kohtaavat totuudenetsijää, eikä liioin se valtava vaikutus, minkä totuus tekee löytäjäänsä, vaan perustuu valheen suosiminen ihmisen synnynnäiseen valheenrakkauteen. Eräs myöhemmistä kreikkalaisista koulukunnista tutki tätä kysymystä ja koetti selittää, mistä johtuu, että ihmiset valhetta rakastavat, silloinkin kun he eivät tee sitä huvikseen, kuten runoilijat, eivätkä hyödykseen, kuten kauppamiehet, vaan valheen itsensä vuoksi. Tuikahtelevien kynttilöiden valossa tämän maailman naamarit ja ilveet ja riemujuhlat näyttävät upeammilta ja viehkeämmiltä kuin ilko alastoman totuuden valaistuksessa. Totuus voisi ehkä kohota helmen hintaan, joka on paraimmillaan päivännäöllä, mutta se ei saavuta koskaan hohtokiven tai timantin arvoa, joka näyttää upeimmalta vaihtelevassa valaistuksessa. Niinpä valheseos aina lisää huvittavaisuutta. Voiko kukaan epäillä sitä, että jos ihmisten mielistä otettaisiin pois turhamaiset mielipiteet, imartelevat toiveet, väärät arvioimiset, mielikuvat ja – halut y.m.s., niin tyhjenisivät lukuisten ihmisten mielet ja luhistuisivat kokoon tai täyttyisivät alakuloisuudella, hervottomuudella ja tyytymättömyydellä. Eräs kirkkoisä nimitti runoutta "paholaisen viiniksi", että se täyttää mielikuvituksen, olematta kuitenkaan muuta kuin valheen varjo. Mutta se, mikä vahingoittaa, ei olekaan sellainen vale, mikä kulkee mielen läpi, vaan se, mikä uppoo ja juurtuu siihen. Mutta vaikka asia onkin sellaiseksi vääristynyt ihmisten turmeltuneen oikeuskäsityksen ja alhaisten pyyteiden kautta, niin totuus, joka arvostelee ainoastaan itseään, opettaa, että ihmisluonnon korkeimman hyvän muodostaa: totuuden etsintä, joka on sen kosintaa, ja totuuden tieto, joka on sen läsnäoloa, sekä totuuden usko, joka on sen nauttimista. Tuo runoilija,2 joka kaunisti epikurolaisen koulukunnan, on lausunut seuraavat erinomaiset sanat: "Hauska on seisoa rannalla ja katsella aalloilla hoippuvia aluksia; hauska on linnan ikkunasta katsella alhaalla laaksossa riehuvata taistelua ja seurata sen vaiheita; mutta mitään huvia ei voi verrata siihen, mitä tuntee se, joka seisoo totuuden taistelutantereella (kukkulalla, jonka käskijäksi ei pysty kenkään ja jonka ilma on aina autereista ja ihanaa) ja näkee kaikki erehdykset, harhailut, usvat ja myrskyt alhaalla laaksossa", aina niin ymmärtäen, että tässä asemassa oleva ihminen tuntee sääliä eikä ylpeyttä tai pöyhkeyttä. Varmasti taivas on toteutettu maan päällä silloin, kun ihmisen mielen täyttää hyväntahtoisuus toisia ihmisiä kohtaan, ja kun se etsii lepoa kaitselemuksesta ja nojautuu totuuteen.

      Mutta siirtyäksemme filosofisesta totuudesta jokapäiväisen elämän alalla esiintyvään totuuteen, niin nekin, jotka eivät sitä käytännössä noudata, tunnustavat, että suora ja selvä menettely on ihmisluonteen kunnia, ja että valheseos on niinkuin kullan tai hopean sekottaminen toisilla metalleilla, jotka kyllä tekevät nämä metallit mukavammiksi käyttää rahana, mutta väärentävät ne. Sillä sellainen kiero peli muistuttaa käärmettä, joka ryömi vatsallaan. Ei ole mitään pahetta, joka siinä määrin peittäisi ihmisen häpeällä kuin vilpillisyys ja petollisuus. Niinpä Montaigne sanoi sattuvasti tiedustellessaan, miksi sana valhe on niin häpeällinen ja niin ankara, kun se lausutaan syytöksenä. Hän sanoi: "Sanoa, että joku valehtelee, on tarkoin punnittuna samaa kuin sanoa, että hän on pelkäämätön Jumalan edessä, mutta raukka ihmisten edessä, sillä valhe asettuu Jumalaa vastustamaan, mutta kauhistuen pakenee ihmistä." Valheen kavaluutta ja luottamuksen pettämistä ei voi ankarammin tuomita kuin sanomalla, että viimeinen tuomio ihmissukua kohtaisi juuri niiden vuoksi, sillä onhan ennustettu, että "kun Kristus tulee, niin hän ei löydä uskollisuutta maan päältä".

       KUOLEMASTA 3

      Ihmiset pelkäävät kuolemaa niinkuin lapset pimeätä Ja samoinkuin kaikellaiset tarut lisäävät pelkoa lapsissa, niin sama on ihmisten laita mitä kuolemaan tulee. Epäilemättä se käsitys, että kuolema on synnin palkka ja uuteen elämään avautuva ovi, on pyhä ja hurskas; mutta heikkoa on pelätä kuolemaa, joka ei kuitenkaan ole muuta kuin luonnolle suoritettava vero. Kuitenkin uskonnollisissa mietelmissä usein tapaa turhamaisuutta ja taikauskoa. Muutamissa hengellisissä kirjoissa, joissa puhutaan lihan ja himojen kuolettamisesta, on paikkoja, joissa kuoleman kauhuja terotetaan ihmisten mieliin asettamalla ne niiden kauheiden tuskien rinnalle, joita tuottaa jo yhden ainoan jäsenen kiduttaminen, mikä kuitenkaan ei ole mitään verrattuna kuoleman tuskiin, joista koko ruumiin täytyy olla osallisena. Vaikka tosiasia on, että kuolema useinkin käy helpommin kuin jonkun jäsenen kiduttaminen, sillä ruumiin oleellisimmat osat eivät ole tunteellisimpia. Ja hän, joka puhui vain filosofina ja luonnollisena ihmisenä, sanoi sattuvasti lausuessaan seuraavat sanat: "Pompa mortis magis terret quam mors ipsa – Kuolinvuoteen valmistukset ovat kauheampia kuin itse kuolema." Valitukset ja kouristukset ja kelmeät kasvot ja itkevät ystävät ja mustat harsot saattavat kuoleman näyttämään kamalalta. Huomattava on se seikka, että ihmisen sielussa ei ole yhtään intohimoa, joka ei olisi voimassa kuoleman pelon veroinen ja voittaisi sitä. Senpä vuoksi kuolema ei olekaan sellainen kaamea vihollinen, kun ihmisellä on niin monta apulaista ympärillään, jotka taistelevat hänen puolestaan. Kosto riemuitsee kuoleman ääressä; kunnia halaa sitä; toivottomuus pakenee sen suojaan; ja pelko kuni airut ilmottaa sen tuloa. Sanotaan, että kun keisari Otto oli surmannut itsensä, niin sääli, joka on hellin kaikista tunteista, saattoi monet tekemään itsemurhan sulasta rakkaudesta hallitsijaansa kohtaan. Ja niinkuin Seneca sanoo: "Ajatelkaa, miten moneen kertaan ihminen saa tehdä samat temput; niin että ihminen saattaa toivoa kuolemaa, ei ainoastaan senvuoksi, että hän on joko rohkea tai perinpohjin onneton, vaan myöskin senvuoksi, että hän on elänyt kylliksensä, kyllästynyt elämiseen." Ihminen haluaa kuolla, vaikka hän ei olekaan erittäin urhoollinen eikä kovin kurja, ainoastaan siitä syystä, että häntä väsyttää ja kyllästyttää tehdä aina sama uudestaan. Eikä ole vähemmän huomaamisen arvoinen se seikka, että muutamissa ihmisissä kuoleman lähestyminen vaikuttaa hyvin vähäpätöisen muutoksen. He näyttävät olevan entisensä kaltaisia viime hengenvetoon asti. Augustus Caesar kuoli sanottuaan vaimolleen: "Livia, muista meidän liittoamme. Jää hyvästi ja voi hyvin." Tiberius kuoli teeskennellen, niinkuin Tacitus hänestä sanoi: "Tiberiuksen voima ja tarmo oli kadonnut, mutta ei hänen petollisuutensa."

Скачать книгу